29.8.2011

Maanantain piristys: Vaatelähetys!


Voin sanoa, että on ollut hauska viikonaloitus.

Ensin kastun läpimäräksi kun töistä lähden. Sitten vielä myöhästyn kotiin menevästä bussista, joten joudun märkä odottelemaan vartin verran seuraavaa bussia eli kaikkiaan menee puolisen tuntia ennenkuin pääsin kuivattelemaan itseni.

Ja sitten kun päätin mennä ottamaan pienet päikkärit mutta eipä mun unet kauaa kestäneet kun ensin naapuri aloittaa jystyksensä mutta koetin siinä kuitenkin jatkaa nukkumistani, mut viimeistään puhelimen pirinä mut ajoi sängystä ylös. Isäntähän se sieltä soittaa ja kyselee, et oonko hereillä. Joo e-eeen, ihan muuten vaan vastailen puhelimeen. No hän siellä ihmeissään, että kun kuriiri soittanu hänelle et isännälle ois pieni pehmeä paketti että mikä se semmonen on. Pakko sanoa, et mun miehellä on maailman huonoin muisti. No ne mun vaatteethan ne siellä, joten sain ne vastaanottaa kuriirilta about 5min kuluttua tuosta puhelusta.

Ja tällaisia ihanuuksia sieltä tuli. (Parit myyn eteenpäin, eivät olleet mieleeni)

















































Yrittäkäähän muuten arvata, mikä noista mekoista on mieheni valitsema.
No, onkos tunikat/mekot sopivia? (miksi, miksei? Perusteluita kiitos kans)

Miten voikaan tällainen piristää päivän niin paremmaksi. No määhän oon nainen, kaikki vaatteisiin ja asusteisiin liittyvä saa mielen piristymään potenssiin tuhat.

Vielä olisi tulossa kirppikseltä parit takit (nahkabolero ja villakangastakki) sekä vaalea olkalaukku. Ja se on loppu tähän! Enempää vaatetta en aio ostaa - kalauttakaa mua vaikka paistinpannulla päähän, jos puhunkin täällä et haluan jotain. Saatte mun luvan siihen!

27.8.2011

Teen Wolf (New tv-series)

Teen Wolf on uusi tv-sarja jossa seurataan nuoren Scott McCallin elämää, joka saa superkäännöksen jouduttuaan ihmissuden puremaksi. Scott yrittää elää normaalia elämäänsä puremasta huolimatta ja pitää ihmissusimaisuutensa salassa muilta ihmisiltä. Ainoana poikkeuksena hänen paras ystävänsä Stiles, joka auttaa Scottia läpikäymään muutokset elämässään ja kropassaan. Myös toinen ihmissusi Derek tietää Scottin olevan ihmissusi.

Itse vasta aloitin tämän sarjan seuraamisen mutta pilottijakson perusteella haluan jatkaakin katsomista.
Harmi vaan, että eka kausi on kovin lyhyt - vain 12 jakson pituinen. Normaalihan olisi se 22-24 jaksoa per kausi, vaikka onhan näitä lyhyempiäkin kausia olemassa esimerkiksi True Blood sarjassa.

Odotan jo innolla ensi kuussa alkavia/jatkuvia tv-sarjoja.


Venetsialaiset

Täälläpäin vietetään tänään Venetsialaisia eli huvilakauden päättäjäisiä. (Lue: Venetsialaiset)

Tämä juhla on yleensä sellainen, että melkeinpä suosittelen kaikkia viemään pyöränsä ulkoa pyöräsuojaan, sillä tuossa juhlassa yleensä katoaa pyöriä. Viime vuonna meidän pihasta lähti peräti kolmet kävelemään. Itse olen pitänyt pyörääni kellarissa sen jälkeen kun viereinen pyörä varastettiin. Onneks omani on vanhempaa Tunturimallia niin ei varkaita kiinnostanu. ;)

Kaupunki järjestää pienet ilotulitukset klo 23.00 aikoihin ja ne ovatkin yleensä olleet jopa paremmat tulitukset kuin Uuden vuoden vastaanotolla. Ihmettelen kyllä miksi. Mutta tuohon aikaan tosiaan meikäläisen voi löytää parvekkeeltamme katsomassa näitä Venetsialaistulituksia. :)

21.8.2011

Uusia ostoksia (ja silti kaipaan lisää)














Hitsit, että mun mielialani on vaihdellut viikonlopun aikana vähän väliä. Milloin olen aurinkoinen, milloin olen kiukkunen ja millon olen raivon partaalla. Voin sanoa, että olen ollut todella rasittava miehelleni. Kaipa se rakkaus vaan kestää tämmösetkin. ;)

No mulla on kyllä syyni, miksi mieliala heittelee noin paljon häränpyllyä mutta ei näin henkilökohtaisesta asiasta silti huudella tänne tämän enempiä. :)

Tässä tosiaan kuvia noista mitä ostin Shopninkalta. Paitsi tuo tumma tunika, sen ostin kirppikseltä. Ja nyt on tilattu sitten parilla sadalla Yoursilta kaikenlaisia ihania tunikoita. Jaksas oottaa, että tulevat tänne mun hypisteltäväksi.

Eilen tosiaan oli punaviini-ilta. Ihan lasilliset vaan otettiin. Ei sitä ole ryyppyjuomaksi tarkoitettukkaan. Sitä varten on sitten muut juomat, tosin mua ei enää kiinnosta mitkään känniryypiskelyt. Mut muita on näköjään kiinnostanut senkin edestä, ettei pystyssä meinanneet pysyä. Jep, mulla ollut niin mielenkiintoinen yö jälleen - kuka mitään Salattuja Elämiä kaipaa, ku tosta seinänaapurista on niin paljon viihdettä mulle. 


20.8.2011

@ Home With FaBuLous RedWine


Loistava viikko takana, joten ostin itselleni meille pullollisen punaviiniä joka on just sopivanmakuista mun makuuni. En nimittäin ole mikään viini-ihminen, ainakaan ollut mutta tämä merkki on saanut mieleni muuttumaan.

Iris on sopivan kevyttä, ei siis niin muikeaa kuin muut maistamani punaviinit. Tähän viiniin tutustuin, kun sain lahjaksi. Ja tälle tielle olen jäänytkin.

Enkä suinkaan ole ainut, joka on yllättynyt näinkin halpahintaisen punaviinin hyvästä mausta. No muistetaan kuitenkin, että nämä on makuasioita. Olen yleensä ajatellut että halpa on sama asia kuin pahaa, mutta ei siis tässä tapauksessa. Pullo maksaa hieman päälle 7€.


18.8.2011

Vielä yks työpäivä,ni taas saa rentoutuu


Tänään onkin ollut hieman koleampi aamu, joten sain vihdoinkin otettua tämän ihanan leopardityylisen paidan päälleni. On nimittäin sellaista lämmintä materiaali, ettei kyllä ihan lämpimällä säällä pysty pitämään.

Tuossa muuten toinen niistä kirppislöytölaukuistani. Tää ei oo kyllä mikään olkalaukku, mutten yksinkertaisesti pystynyt vastustamaan tätä. Se on niin söpö. Niin pinkki. <3 Hintaa tällä oli enemmän kuin noilla mun muilla löydöillä mutta ihmekkös tuo kun merkkilaukkukin on. Sellainen kuin Kipling. Enhän mää tätä ostaessa tiennyt, mutta uteliaisuuttani googletin sanan ja löysin laukkuliikkeen sivut. Mut niin, tämä on siis käsilaukku ihan mut sopi tähän päivään hyvin kunnen tarvinnut töihin mitään isoa kasaa tavaraa - avaimet, kännykän ja lompakon. Aijuu sekä yhden harlekiinipokkarin ajankuluksi bussimatkalle.

Mun viikko onkin ollut kiireinen, tosin syistä en nyt tänne voi sanoa mitään kun on kuitenkin hieman henkilökohtaisempaa. Mutta kiirettä on pitänyt, jopa siinä määrin etten ole ehtinyt ollenkaan viettää vapaa-aikaa. Joten voinette arvatakin, että kun tänään on ollut leppoisampi päivä, ni mullahan on kynät sauhunnu ja oon vaan ollut. Töissä myöskin on ollut pientä uudistusta rintamalla ja niitä sainkin tänään ekaa kertaa rauhassa tutkiskella ja toteuttaa. Ihan kiva systeemi sinäänsä, ei jää pikkuhommatkaan tekemättä.

Se hyvä puoli kiireisissä viikoissa on, että ne menee nopeasti ohitse ja taas on ihanan leppoisa viikonloppu edessä. Taidankin huomenna palkita itseni tästä loistavasta viikosta lasillisella punaviiniä.

15.8.2011

Joskus vaan tuntuu, et ois ollu parempi jäädä sänkyyn

Voisinpa yhtyä Karvisen mielipiteeseen: VIHAAN MAANANTAITA!
(ainakin nyt siis tätä maanantaipäivää)

1. Olen joutunut heräämään aamusti 05.30 (viidenjapuolentunnin unien jälkeen) kun joku kaheli tööttäili autonsa torvea puolisen tuntia ennenku anto periks, ilmeisesti sille ettei kaveri meinaa herätä tänään siihen aikaan. Ja kun olin ollut sen puoli tuntia jo valveilla, ei uni tietenkään tahtonut enää tulla silmään.

2. Joten nousin ylös ja menin pelaamaan FarmVilleä (kyllä, olen puolikoukussa kyseiseen peliin vaan eipä se elämääni hallitse) ja siellä meni kaikki päin persettä mutta syytän siitä kyseisen pelin kehittäjiä. Täytykö sen bugin tulla just tuossa vaiheessa esiin????

3. Ja jottein päivä vaan menis paremmaksi, menin ja kompuroin - tietysti sillä seurauksin että mulla on käsivarsissa ja polvissa hieman raapaleita. Siitä sen sanoo, kun on A. nukkuvat jalat ja B. kauhea kiire pysäkille (bussi näkyi tulevan 100m päässä)

4. Töiden jälkeen toiveenani oli, että saisin ottaa päiväunet. Vaan mitäpä tapahtuikaan, kun sain pääni söpösti tyynylle. JOKU *PIIP* ÄÄLIÖ TULEE SOITTAMAAN SITÄ *PIIP* AUTONSA TORVEA!!!!! *muuta painokelvotonta tekstiä* Siis eikäääää!!!!! Just aamusti joudun nousemaan samaisen asian takia ylös ja nyt samainen asia ei anna mun ottaa päikkäreitä!!!!! Tää on niin tehty, et kärsisin!

5. Ja vielä kaikena sokerina pohjalla. Sain tajuttoman päänsäryn joka ei ole mennyt paratabseillakaan ohitse. Nyt pidän viileetä kylmägeeliä otsallani, kun tuntuu olevan ainut joka HIEMAN auttaa. Älkää siis vaan sanoko, et mää sairastun johonkin migreeniin vanhalla iällä.

Että tämmönen päivä mulla. Onks sulla ollu yhtää parempi? ;)

12.8.2011

Unohdin et teot puhuu kovempaa ku sanat


































Olenkin ollut nyt todella laiskalla tuulella blogittamisen suhteen, vaikka aikaakin kyllä olisi ja kirjoitettavaa, mutta on vain niin hankalaa tarttua näppäimistöön ja alkaa naputtelemaan.

Siinä vähän erilaisempaa päivänasua, uuden kirppislöydön kanssa. Vielä muutama vuosi sitten olisin karttanut kaikkea erilaista, mutta pakko sanoa että rakastan tuota laukkua. Se on ihanan tilava, mitä tarvitsen tietyissä tapauksissa. Noita laukkuja tosiaan löysin kirppikseltä, kun Emmin kanssa kierreltiin muutamassa viime perjantaina. Näette laukut sitten ajan kanssa.

Punaista paitaakaan ei enää ole, kun isäntä teki hauskan tarjouksen mulle. Myin siis tosiaan sellaisia käyttämättömiä vaatteitani pois ja nämä erikoisemmat meni ku tulisille kiville sekä lisääkin vaativat. No hyvähän se vaan mulle.

Täällä on ollut taas ukonilmaa ja vaikkei se mielestäni mikään kovin massiivinen ollut, niin ehti kuitenkin rikkomaan meidän alaoven lukot. Jotenkin orpo olo, kun ovea avatessa lukon kohdalla on ammattova reikä.

Ihanaa kun on jälleen viikonloppu. Mun työssä on kyllä se hyvä puoli, et työpäivä menee nopeesti ohitse - enkä nyt meinaa että meneehän se muutenkin kun on niin pienituntinen vaan kun siis siivotessa ei kerkeä tuijottamaan sitä kelloa vaan tekee sitä työtä. Ni aika kuluu nopeemmin kun tekeekin jotain.

6.8.2011


Mä oon tässä ollut ahkerana tyttösenä, kun sain ystävältäni kuulla että tuolla on hyvä sivusto jossa kannattaa noita turhia XL-kokoisia vaatteita myydä. Ja eipä mennyt kauaa kun myyntiin laittamani vaatteet oli jo menneet jonka jälkeen alkoi kysely että tuleeko lisää myyntiin. No pitihän mun sitten kolpata nuo komerot läpitte ja löytyihän sieltä myyntiin vielä vaikka mitä. Ja nyt on suurimmalle osalle löytynyt uusi koti. <3

Ja mitä olenkaan tehnyt, kun olen saanut komeroihin tilaa? No katsonut uusia vaatteita tilalle!

Jopa mieheni on todennut, että mitä mulla on enää päällelaitettavaa ku oon nuo kasat saanu myytyä. Meinasi että pitää vissiin tehdä iso tilaus vaatekauppoihin. No, Shopninkasta on tulossa muutamia paitoja ja nyt kuolailen sellaista vaan viittätoista tunikaa/paitaa tuolta Yoursilta. Ja mikä ihaninta, mussukkani on luvannu ostaa ne mulle jos vaan saan rahasumman pysymään tietyssä summassa. On mulla ihana mies <3

3.8.2011

Päivän asua ja vähän muutakin

Hyvää päivää vaan sinne ruudun toisellekin puolelle!

Kaunis päivä jälleen ja nyt onkin ollut oikein mukavan lämpöistä, mitä nyt aamusti on ollut viileätä että melkeen takin ois voinu heittää niskaan mutta kun tiesi että nopeastikos se lämpö sieltä nousee ni ei kannattanut.

Ah miten mä rakastankaan tuota mun "uutta" laukkuani. Nyt vaan harmittaa, kun tuo tunika näyttää edelleenkin VALKOISELTA vaikka sen oikea väritys kuitenkin on v.punainen.

Mulla on taas tänään sellaiset fiilingit, että vois napata lasilliset punaviiniä. Mullahan on ollu periaate, ettei viikolla juoda alkoholia mut c'mon! Lasillisesta punaviiniä nyt tuskin saa aikaseen mitään isoa känniä. Ehei, ku hyvässä seurassa mukava nautinto.

Huominen päivä meneekin äidillä, kunnen sinne perjantaina kovin pitkäksi aikaa kerkeä, kun ystäväiseni Emmi on tulossa tänne Poriin minnuu morjestamaan. Perjantai meneekin kirppiksiä koluten - mä haluun toisenkin laukun! Oon jotenki iskeny silmäni sellaiseen konjakinväriseen, sellaisen haluaisin!

2.8.2011

Tiistaillista toivoa

Olisin tänään aamusti halunnut jäädä sängynpohjalle nukkumaan, sen verran ramasutti ja tuo on aika outoa mulle, kun mä oon yleensä se joka ekana pomppaa sängystä ylös. Nytki meni vartin yli ajan jonka takia tulikin vähän kiire, jotta kerkesi bussiin.

Työpäivä olikin taas yks mukavan rento. Ja jotenkin hauskaa, miten nopeasti nämä viikot aina menee kun huomenna on jo keskiviikko.

Isäntä oli kiva, kun oli mulle tuonut Chili con Carne einesaterian mut valitettavasti se on niin karseen makusta, että jäi kyllä syömättä. Omatekemä vaan on parempaa, taidankin sitä tehdä seuraavaksi. Meillä ollut nyt keittoviikko, kun isäntä on halunnut syödä kaikenlaisia keittoa - kesäkeitolle oon sanonut ei, koska se on ainut ruoka joka en pysty jostain kumman syystä syömään. Aiheuttaa kakomista. Mut on ollut kasviskeittoa, makkarakeittoa, jauhelihakeittoa sekä lihakeittoa. Ohoh, ollaanhan me noista muuten syöty 1,5vko ajan eikä suinkaan viikon. Tiedän kyllä mikä on isännän tuohon innostanut.

Miettikää muuten, me ollaan jo elokuussa!

1.8.2011

Hyvää maanantai-iltaa vaan


Olin rikkipoikki. Sisältä.
Onneksi on olemassa ystäviä joille asiasta voi puhua.
Jälleen on olo parempi. <3

On hirveesti tässä vuorokauden aikana ajatukset liidelleen puolelta toiselle. No, kyllähän ny jokaisella on aina sillon tällön ärrimurripäiviä.

Mua alkoi eilen polttamaan niin paljon nuo tyhjät maitopurkit - olin asiasta sanonut miehelleni viime viikolla KAKSI kertaa, että laittaisko hän ne siitä pois. Ja mitä näinkin eilen kun aloitin tiskaamista. Ne saamarin maitopurkit! Eipä ne siinä tasolla kauaa olleet, kun Raivotar meni ja pyyhkäisi ne yhdellä kädenmitalla pitkin keittiötä. Ja tänään vasta mies ne kiltisti keräsi lattialta ja laittoi vihdoinkin sinne minne kuuluikin. Mulla on pitkä pinna, mut joskus joutuu väkisin purkaantumaan.