29.8.2011

Maanantain piristys: Vaatelähetys!


Voin sanoa, että on ollut hauska viikonaloitus.

Ensin kastun läpimäräksi kun töistä lähden. Sitten vielä myöhästyn kotiin menevästä bussista, joten joudun märkä odottelemaan vartin verran seuraavaa bussia eli kaikkiaan menee puolisen tuntia ennenkuin pääsin kuivattelemaan itseni.

Ja sitten kun päätin mennä ottamaan pienet päikkärit mutta eipä mun unet kauaa kestäneet kun ensin naapuri aloittaa jystyksensä mutta koetin siinä kuitenkin jatkaa nukkumistani, mut viimeistään puhelimen pirinä mut ajoi sängystä ylös. Isäntähän se sieltä soittaa ja kyselee, et oonko hereillä. Joo e-eeen, ihan muuten vaan vastailen puhelimeen. No hän siellä ihmeissään, että kun kuriiri soittanu hänelle et isännälle ois pieni pehmeä paketti että mikä se semmonen on. Pakko sanoa, et mun miehellä on maailman huonoin muisti. No ne mun vaatteethan ne siellä, joten sain ne vastaanottaa kuriirilta about 5min kuluttua tuosta puhelusta.

Ja tällaisia ihanuuksia sieltä tuli. (Parit myyn eteenpäin, eivät olleet mieleeni)

















































Yrittäkäähän muuten arvata, mikä noista mekoista on mieheni valitsema.
No, onkos tunikat/mekot sopivia? (miksi, miksei? Perusteluita kiitos kans)

Miten voikaan tällainen piristää päivän niin paremmaksi. No määhän oon nainen, kaikki vaatteisiin ja asusteisiin liittyvä saa mielen piristymään potenssiin tuhat.

Vielä olisi tulossa kirppikseltä parit takit (nahkabolero ja villakangastakki) sekä vaalea olkalaukku. Ja se on loppu tähän! Enempää vaatetta en aio ostaa - kalauttakaa mua vaikka paistinpannulla päähän, jos puhunkin täällä et haluan jotain. Saatte mun luvan siihen!

16 kommenttia:

  1. toi eka on mun mielestä vähän liian pieni sun tisseille tai siis ois kivempi, jos se alkais leveneen vasta tosta vähän alempaa eli toi sauma tulis tissien alapuolelle.

    kolmas ja neljäs istuu tosi hyvin ja varsinkin toi punanen on tosi ihana. :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi,
    Kattos, en ollu huomannu ees koko saumaa tuossa.

    VastaaPoista
  3. Samaa ajattelin tuosta ensimmäisestä kuin aiempi kommentoija - että ehkä ryntäät eivät aivan mahdu niille suunniteltuun tilaan :)

    Punaiset ovat mun mielestä kumpikin ok, jotenkin ehkä eivät aivan täydelliset kuitenkaan. Mutta viimeinen... TOSI hyvä!!

    terv. Maarit

    VastaaPoista
  4. Maarit,
    Mua alkoi niin ärsyttämään, etten ollu huomannu tommosia juttuja ni otin kuule uudet kuvat. :)
    Tissit siis mahtuu kyllä ekassa tunikassa hyvin päälle. En tiedä miks näytti siltä ettei.

    Itse pidän kaikista todella paljon, mut erityisesti tässä järjestyksessä 4, 3, 1, 2.

    VastaaPoista
  5. Ajattelinkin ilmeestäsi päätellen että tuo nro 2 ei ole suosikki :D Ihan kiva se minusta silti on, ehkä hiukan iso, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. Todella paljon paranivat!! :) Hienoja kaikki, edelleen pidän eniten viimeisestä.
    terv. Maarit

    VastaaPoista
  7. Tässä pohdiskelen jo kuumeisesti, et mitä laittaisin huomenna päälleni. Nro 4 ilmanmuuta, mutta mitäs sitten sen kanssa. Näette huomenna sitten mihin asuun päädyin lopulta. ;) Olen nähkääs viime hetken muuttaja. :)

    VastaaPoista
  8. Kaikki erittäin jees :) myötäilevät kroppaa, mutteivat kiristä kuten shopninkan vaatteet. Harmaa boleron kanssa, avot :). Veikkaan, että isäntä on valinnut kakkosen.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi,
    Mulla on mustia boleroita, mut on oottaas postissa Zizzin harmaa nahkabolero. :) Oottakaahan vaan ;)

    Ja ei, isäntä ei valinnut nro 2. :)

    VastaaPoista
  10. Onko isännän valinta ykkönen?

    Nuo on kaikki kivoja, tykkään erityisesti nelosesta :)

    Annika

    VastaaPoista
  11. Mageita kaikki ja nyt sopivia...eivätkä liian kireitä.
    Sulle sopii kyllä tosi hyvin tuo punainen väri!

    Mukavata tiistaita sinne!

    -Maarit V. fb:n kirppareilta ;)

    VastaaPoista
  12. Annika,
    Ei ollu ykkönen. Voinkin sen jo paljastaa, se oli tuo nelonen! :)

    Maarit V,
    Joo, pitää selkeesti tehdä muutos. Onneks oonkin ny suht suurimmanosan noista makkarankuoripaidoistani myynyt. Näiden Yoursin vaatteiden kans sen huomaa.

    VastaaPoista
  13. kaikki todella kivoja, ja sopii sulle! =)

    VastaaPoista
  14. Hei, kysynpä sulta, kuinka kauan sä olet joutunut odottamaan Yoursin tilauksen saapumista? Aattelin vaan, kun ite tilasin sieltä pari hupparia ja 20.8. tuli sähköpostiin ilmoitus että tilaus on toimitettu, enkä ole saanut niitä vieläkään. =( En epäile mitään huijausta tms. kun tiedän että Yours on ihan luotettava kauppa, mua vaan harmittaa kun just mun tuurilla kestää noin kauan. Monet kun on kuulemma saaneet sieltä vaatteensa jo muutamassa päivässä. Ois kiva päästä käyttämään niitä huppareita ennen kuin talvi tulee...
    Niin ja noista sun paidoista: punaiset on nättejä. =) Etenkin ylempi punainen, kun se peittää rintaliivit kokonaan, mutta eipä ne toisaalta ton toisenkaan paidan kanssa pahasti pilkota.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi,
    No mulle on Yoursilta tullu viikossa tavarat tänne. Mut oon kyl kuullu, et nyt ois ollu jotain semmostakin et kuukaudenkin on jotkut voineet joutua odottelemaan. Itekki siis varauduin tuohon kuukauden odotukseen, joten olin yllättynyt kun tulivatkin noin nopeesti.

    VastaaPoista
  16. Nyt täytyy sanoo, et noi molemmat punaset on ehdottomasti parhaat tunikat mitä sulla oon nähnyt. Siis todella hyvät! Laskeutuu tsi kauniisti ja on nuorekkaat ja naiselliset. Vautsi vau!

    VastaaPoista