8.9.2011

21 Dresses and Tunics


Olen nyt kesän aikana huomannut, että vaatemakuni on jälleen muuttunut. Suosin nimittäin enemmän väriä kuin mustaa yms. Ja sen huomaa myös siinä, että olen myynyt eteenpäin hirveän määrän vaatteita. Niin, onhan tässä vuosien aikana tullu osteltua kaikkea ihanaa mutta ei sitten loppupeleissä käytetty yhtään. Ja tätä koetan nyt uutena minänä jätättää pois eli en osta vaatetta josta en sataprosenttisesti pidä ja jos hiemankin epäröin, niin saa jäädä virtuaalihyllylle.

Housujen ostossa suosin eniten Ellosta, koska siellä on laajat housuvalikoimat. Kun taas Shopninkasta ja Yoursilta tykkään tilata paitoja, tunikoita, mekkoja.  Vielä josku aion ostaa Yoursilta housujakin, mutta se onkin sellaista salatiedettä että housut pois!

Rintaliiveistä kun jotkut on tiedustelleet, niin olen itse ostanut Ellokselta Glamourise merkkisiä, ihan laadukkaita rintaliivejä. Ja sitten kunnon isoryntäisten rintaliivien nettikauppana voin suositella Lumingerie.fi kauppaa. (seuraavaksi olisin tarkoitus ostaa kahdet rintaliivit)

Rakastan vaatteita.
Seuraavaksi olisi tarkoitus alkaa "koristelemaan" itseäni kaikenlaisilla koruilla. Niitä multa löytyy itseltä oikein vinopino, mutta harvemmin kuitenkaan käytän. Olisikohan tässä kyse nyt siitä, että koetan säästää näitä ihania koruja vai mikä? Mulla kun on tapana, et saatan mennä vaikka kuinka kauan vanhoilla vaatteilla ennenkuin otan uudet käyttöön. Se on mielestäni jonkinlaista säästämistä. Ja tätä olen koettanut poistaa itsestäni sillä kyllä ne nyt heti pitää käyttöön ottaa. :)

11 kommenttia:

  1. Tarkoittaako otsikko, että sinulla on noin monta vai että olet myynyt noin monta?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi,
    Sitä, että minulla on noin monta vielä jäljellä. :)

    VastaaPoista
  3. Yoursin tunikat on olleet sulla tosi jees, Shopninkan paidoista monet turhan nafteja. Ite oon tilannut housujakin Yoursilta ja koot mallas aika hyvin suomalaiseen taulukkoon, farkuista ehkä olis voinut tilata yhtä kokoa isommat kun normaalisti. Siellä on tosi hyvä, kun housuissa on useampi lahjemitta mistä tilat. MM

    VastaaPoista
  4. Kuinka monet housut?

    VastaaPoista
  5. Anonyymi1,
    Joo, olen huomannut tämän eivätkä hinnatkaan ole pahat noissa housuissa. No pitää tilata jossain vaihees. :)

    Anonyymi2,
    Jos kysymyksesi tarkoittaa, montako housua omistan niin vastaus on 17. Siihen on laskettu mukaan myös legginssit.

    VastaaPoista
  6. Mikä tuo raidallinen vyö (?) tuossa Gossip-jutussa on? Kuuluuko tuohon mallistoon vai miten?

    VastaaPoista
  7. pikkelsi,
    Se on huivi. Ei löyty punasta vyötä, niin otettiin sitten huivit. Ei kuulu gossip mallistoon mutta sokoksen huivikokoelmasta voi löytyä.

    VastaaPoista
  8. "se onkin sellaista salatiedettä että housut pois" :D, hymyilytti.

    VastaaPoista
  9. Leah,
    Hih... no mut se on semmosta salatiedettä jos ei oo aiemmin ostanu liikkeestä housuja, et tuleeko sit otettua just oikeen koon. Vaikka onhan tuolla tuo kokotaulukko josta voi vähän katsoa.

    VastaaPoista
  10. Jos sulla on nyt 17 housut, niin vieläkö aiot tilata niitä lisää?

    VastaaPoista
  11. Anonyymi,
    No tällä hetkellä en tarvitse housuja joten ei, en ole tilaamassa lisää. :)

    VastaaPoista