20.10.2011

Viikon pikakuulumisia

Vihdoinkin tuo duffeli istuu paremmin päälle, kun äitini tänään lyhensi siitä noita hihoja. Oli nimittäin muutamissa asioissa hankaluuksia, kun hihat oli aina tiellä. Se on tätä lyhytkätisen ongelmaa. Samoin kuin lyhytjalkaisen - joudun aika usein lyhentämään housut (sen teen kyllä itse, äidin ohjeistamana)

Viimeinen lääkelaattakin lähti tällä viikolla tyhjennykseen ja mulla ollut vähän samanlaisia tuntemuksia, kuin oli ennen kipeeksi tulemista. Olen tässä jo itsekseni kironnut, että eikai vaan ole tulossa pöpö takaisin. No toivoa sopii, ettei tule.

Tuli sitten kutsu jonkinlaiseen pikkujouluiltamaankin, harmillista vaan että se on sellaiseen aikaan etten voi lähteä. Samana päivänä kun on mieheni 30vuotispäivät, joten se päivä menee niiden parissa. Ja tiiättekös mitä? Mä en oo vieläkään keksinyt mitään kunnollista lahjaa tuolle yhdelle.. yksi olisi mutta en tiedä haluanko silti ihan niin paljon maksaa siitä. Että saapi heitellä kommenttiboxiin lahjaideoita (ei koruja taikka viinaa, kunnei tuo yksi kerran käytä)

Kävin tänään hakemassa myöskin postista paketin, kun olin kirppikseltä taas ostanut pari ihanaa paitaa. Toinen vähän meni väriskaalassa ylitse mun mukavuusalueen muttei kovinkaan pahasti. Nimittäin ruskeaa! En ole koskaan aiemmin käyttänyt ruskeata. No ensin nuo täytyy kyllä pestä kun haisevat ihan järkyttävältä, en edes osaa sanoa mikä tuo haju on, ja mä osaan aika hyvin hajun perusteella päätellä mistä vois tulla. Älkää kysykö miten, jos on jotenkin outo juttu. Mut ei paha hinta, 10EUR postikuluineen. Jee! "Uusia" vaatteita taas.

22 kommenttia:

  1. ei kai se lahjan hinta ole se tärkein kriteeri jos se muuten olisi sellainen jonka oletat olevan saajan mieleinen, ja kerranhan sitä vaan 30 täytetään :)
    t.Emma

    VastaaPoista
  2. Emma,
    No periaatteessa ei ole se tärkein kriteeri mutten kyllä suostu maksamaan itse suunnittelemastani t-paidasta 100eur. Se ois ollu ihanan erikoinen lahja hänelle, mut hinta on KAMALA!

    VastaaPoista
  3. Eiköhän itsesuunniteltuja t-paitoja saa paljon halvemmallakin...

    VastaaPoista
  4. Miltäs kuulostais valokuva-albumi, jossa olisi kuvia lapsuudesta lähtien tähän päivään? Sit itse kirjoittelisit hauskoja juttuja kuvateksteiksi.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi,
    No en ainakaan itse löytänyt halvemmalla. Enkä siis meinannut, että ostan kaupasta t-paidan ja sitten kangasväreillä itse koristelen sen. Mut toisaalta, enpä tiedä kehtaisko se kulkee sen paidan kans ;)

    Triksiina,
    Tommosen mää oisin tehnytkin, jos vaan olisin saanut käsiini lapsuusajan kuvat. Niitä kun on paljon, mutta ongelma on vaan se ettei niitä valitettavasti saa. Kiitos erään ihmisen. Ja olen pahoillani, mutten voi tästä puhua enempää täällä.

    VastaaPoista
  6. Osta sellasta paperia, johon tulostat kuvan tai sen mitä suunnittelit siihen paperille. Sitte se silitetään siihen paitaan. :)
    https://www.finink.com/doc/T-paita_siirtopaperi.ashx

    VastaaPoista
  7. MaryLiza,
    Muuten hyvä, mut tossa pitää vissii olla vähän erilaisempi tulostin mitä meillä on? Emmekä toisekseen käytä väritulostinta. ;)

    VastaaPoista
  8. Ootko spreadshirtistä kattonu saisitko tehtyä sellasta ku tahot? Aika täyteen saa paidan tunkea että tulee maksamaan 100 euroa.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi,
    No tuolta sais hitusen halvemmalla sen mitä oon aatellu.. Mut 70e kirpaiseen silti. Ja kyllä, tarkoitus onkin laittaa paita täyteen. ;) Mut taitaa jäädä haaveeksi nyt tommonen. Ehkä mä ostan sille sen taskumatin ja kaiverrutan siihen tuon päivämäärän.

    VastaaPoista
  10. Mutta jos se ei juo viinaa, niin mitä se tekee taskumatilla?

    VastaaPoista
  11. Anonyymi,
    Laittakoot vaikka mehua. ;)

    VastaaPoista
  12. Osta 30 pientä lahjaa! Minä sain mieheltä niin monta pakettia silloin kun täytin ja oli aivan ihanaa availla...

    VastaaPoista
  13. Anonyymi,
    Tuo kuulostaa muuten kivalta ja voisi onnistuakin. :)

    VastaaPoista
  14. Moro :)

    Mä varmaan ostaisin lahjaksi jonkun "elämyksen" eli vaikka konserttiin tai pienelle reisulle (päiväretki jonnekin) ja sit syömään hyvin jonnekin kivaa raflaan tai hotelliin tms. :)

    Ruskea varmaan hei sopii sulle aivan hyvin! :) Kiva pehmeä väri, sopii sun ihonväriin yms. Musta on kanssa kiva mutta joskus niin "kova" :) Paa fotoja, jos jaksat ja haluat. :)

    VastaaPoista
  15. Elin@,
    Hyvä ideoita nuokin, harmi vaan et mun isäntä on niin juntti ettei se tommosista tykkää. Pieni reissu ois kyl kiva, silleen kahdenkesken mut minne sitä nyt sitten lähtis..

    Fotoja tullee heti kun oon viimeisetkin kirppislöytöni saanu kotiin sekä pessyt ne.

    VastaaPoista
  16. Piiuska, mä teetin jarkolle itse suunnittelemani t-paidan yhessä Lahtelaisessa painopaikassa valmistujaislahjaksi ja maksoi 15euroa sis paita. Lisäks ostin sille siihen jotain pientä lisäks. Oon ihan varma, että sieltä teiltä löytyy joku paikka joka painattaa paitoja. On meinaa tosi hauska idea ja Jarkko oli ainakin tosi otettu. (Jarkon paitaan tein hirveen määrän nappuloita ja alle tekstin “yes, i know what all these buttons do!” kun hän siin on musiikki teknologi ja tekee duunia miksauspöydän ääressä :D. Sen luokkakaverit oli ollu, et heki haluu.

    VastaaPoista
  17. Anna,
    No olipa halpa! Netistä oon noita tommosia katsonu, mut ne on kalliita. :( Ja sit ku ei oo tommosta tulostinta, et vois ite touhuta. Mut sie annoitkin mulle pienen idean tuosta mitä olit itse tehnyt. :)

    VastaaPoista
  18. No, millanen tulostin teil muka on? Kyllä meidän ihan tollasella monitoimilaitteella saa hyvää jälkeä. Ite sain joskus kaupan päälle noi siirtopaperit, kun tilasin mustetta, joten tuskin olisivat laittaneet, jos ei kävis. Mutta ajattelin vaan auttaa..

    VastaaPoista
  19. Niin ja tuo meidän on siis mustesuihketulostin.

    VastaaPoista
  20. MaryLiza,
    No en mä tarkalleen merkkiä tiedä, muttei se kyllä ole mustesuihketulostin eikä siihen saa värejä - enkä siis aatellut mustavalkoista kuviota tehdä. :)

    VastaaPoista
  21. Ok. Asia sitten selvä. :) Tuo on vaan niin kätevää.

    VastaaPoista
  22. MaryLiza,
    Varmasti, jos omistaisi tuollaisen tulostimen ja tätä varten en kuitenkaan lähde sellaista ostamaan. Mut keksin jo kivan lahjan loppupeleissä. :)

    VastaaPoista