13.11.2011

Isänpäivä


Tänään ollaankin juhlittu kaikkia maailman isiä.
Meillä se meni niin, että mä tein Tiikerikakun jonka leikkasin puoliksi kun isäni ei silleen välitä leivonnaisista mutta ottaa hieman kahvin kanssa. Puolet jätettiin tosiaan tänne kotiin isännän syötäväksi. Isälläni viivyimme sitten jonkin aikaa, kun käytiin isäni rotikan kanssa kävelyllä ja muutenkin vietettiin aikaa, kunnei tuolla isän luona tule usein käytyä. Isäni asuu sen verran maalla, ettei sinne oikein bussitkaan liiku.

Tänään on muutenkin ollut semmonen rentoutumispäivä. Sitä kun alkaa jo valmistautumaan seuraavaan työviikkoon. Mielenkiinnolla odotan, onko lattiat tällä viikolla JOKA päivä likaisenaan. Joskus oikein kiukuttaa, kun juuri olet pessyt sen lattiat ja viiden minuutin kuluttua se on samassa kunnossa - täytyy vaan toivoa, ettei tule napinaa kun sehän nyt ei ole minun vikani. Ei mun kuulu päivystää niiden lattioiden puhtautta eli ne otetaan kerran päivässä ja jos ne työpäivän aikana tulee uudelleen likaisiksi, niin sille ei vaan voi mitään. Ne otetaan uudelleen seuraavana päivänä.

Kuvassa muuten on kotiasuni eli vaaleanpunainen -liian iso- tunika sekä violetit -rikkiolevat- collegehousut jotka ovat olleet rikki jo hyvin kauan, mutta en ole asiasta niin murehtinut kun ne on kotihousut. Ei niillä tuolla ihmisten ilmoilla mennä. Ja tuo panta mulla on aina päässä, kun kotona olen - muuten on hiukset silmillä kokoajan.

Mutta taidampa mennä tuonne sohvalle takaisin katsomaan kun mieheni pelailee Xboxinsa kanssa.

7 kommenttia:

  1. Tosi kaunis kuva, varsinkin jos olisit rajannut sitä aika reilusti tuosta vyötäröltä alaspäin.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi,
    Kiitoksia.
    Löysin itselleni uuden valokuvauspaikan. ;)
    Ja saahan sitä aina toki rajattua. :) Mutta tarkoitus olikin näyttää samalla kotiasua johon kuuluu myös housut. :) Vaikkei ne housut nyt paljoa tuosta näykkään kun tuo tunika on niin pitkä.

    VastaaPoista
  3. ihan sopivaltahan tuo tunika näyttää, sopii hyvin sulle!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi,
    Kiitoksia, mutta tosiasia on että tuo tunika on iso. Mikä on outoa, kun kuitenkin muut samanlaiset tunikat on paremmat. Numeroa pienempi ois ollu parempi. Tässä muuten tuo tunika edestä päin kuvattuna: http://4.bp.blogspot.com/-FIt889UFcb0/TjlkGH5siWI/AAAAAAAAAeM/V3rKq6tz3fY/s1600/P%25C3%25A4iv%25C3%25A4nasukuva.jpg

    VastaaPoista
  5. Piiuska,ihana tää kuva. Kivan rauhallinen sunnuntai tunnelma tässä :)!!

    Ja muistan itekin joskus kun siivoushommia tein, että syletti kun lattiat oli saman tien ihan yhtä shaigonissa, mutta sitten pystyi lohduttamaan itsään ja mahdollisia napisijoita, että hei, nyt se olis sitten jo tuplasti yhtä likai jos sitä ei oliskertaalleen taas otettu :).

    Zemppiä alkavaan viikkoon!!

    VastaaPoista
  6. Anna,
    Kiitti.
    No mulle ei onneksi ole mitään valitusta tullu KOSKAAN lattioiden siisteydestä. Ku ne eräät jotka valittelee, ni eihän ne näe kun otan niitä likaisia lattioita, ku ne oikeen paskaset lattiat sijaisee alakerrassa, kun taas valittajat on yleensä yläkerrassa. :) Et jos mä joskus 10.00 aikaa otan lattiat ja 10.30 ne on ihan paskaset taas ja sitten joku yläkertalainen tulee ... ni kai se luulee, ettei niitä oo sit otettu vaikka oiskin nähny et oon kuitenkin hommissa ollu. Näin tämmöseen kura-aikaan, ni lattiat on useinkin likaiset.

    Elin@,
    Kiitti. :) Löysin sitten myös uuden valokuvauskohdan. Ja voi vähän leikkiäkin siinä samalla. ;)

    VastaaPoista