9.1.2012

Kaikki muuttuu jos jaksaa uskoo...

Kuutamo

Hellurei, olen täällä taas!
Tuli pidettyä tuo pidennetty viikonloppu niin, etten kirjoitellut juurikaan tänne mitään. Miksikö? No joskus loma kirjoitteluunkin on tarpeen. Samalla tuossa lomalla innostuin lukemaan joskus '93 aloitettua päivääkirjaa - tosin kesti muutaman vuoden ennenkuin päiviin alkoin tulla muutakin kuin mitä söin, miten koulussa oli mennyt jne. Alkoi tulla enemmän omaa mielipidettä milloin mihinkin. Ja sitten niitä sydäntä riipaisevia rakkaustarinoita eli aluksi kun kirjoteltiin, oli niin ihanaa (vaikka saatan lukea rivien välistä, etten aina ollut samaa mieltä asioista) ja kun erottiin niin sivut täytty paskiaisella. Mutta pakko sanoa, oli hyvinkin terapeuttista kun sai purkaa sen kiukun tuohon sivuille. Pitäisi taas kirjoitella sitä eteenpäin, viimeinen merkintä on siltä ajalta kun muutimme nykyisen puolisoni kanssa virallisesti samankaton alle ja sehän tapahtui vuonna 2004! Olen koettanut kirjoitella tuonne lähinnä jotain hyvin tärkeitä tapahtumia tai kun ottaa päähän - ilmeisesti ei oo ainakaan päähän ottanut ja tärkeät tapahtumat muistaa onneksi vielä vuosien päähän, että voi kirjottaa vaikka hieman myöhässäkin.

Ohoh! Empä muistanutkaan että mulla on postikortti Salattujen Elämien Aki Nikkisestä ja vielä nimmarin kera. Ei kyllä mitenkään käy mieleen, miten olen sen itselleni saanut. Ja onpahan jotain runoakin koetettu väsätä jostain... Maybe some women aren't meant to be tamed. Maybe they need to run free, until they find someone - just as wild to run with.

Täytyy ottaa niskasta kiinni ja raapustella sinne noita tärkeimpiä asioita, joita tahdon sitten muistella vanhana mummona. Onneks tuli sillon ostettua paksu, tosin vihreä, päiväkirja niin se varmaan kestää mulla loppuiän. Ellei sitten tapahdu jotain niin mullistavaa, mistä tulisi kirjoteltua monen monta sivua. Puolisoni on sanonu, että jos tuon saan täyteen jossain vaiheessa ni hän ostaa uuden - yhtä paksun mutta paljon tyylikkäämmän. Oli vissii jossain Suomalaisessa nähnyt sellaisia.

Mut viikonloppu.. oltiin sitten neljän seinän sisällä melkein kokonaan. Tai siis mies kyllä oli, mutta mun oli pakko päästä käymään ulkona. Uhmasin jopa tuota pakkasta, toppasin vaan reippaasti vaatetta niskaan ja lähdin kattelemaan maisemia. Mä en yksinkertaisesti pysty olemaan sisällä kovinkaan kauaa, kyllä ehkä yhden päivän mutta seuraavana onkin jo sitten päästävä ulos. Haukkaamaan happea, ihmisten ilmoille. Mut ollaan miehen kanssa katseltu elokuvia (Jim Carrey) sekä pelaltu pelejä (Tanks ja pokerii...) Jos meitä näkis joku, ni luulis meidän olevan vastarakastuneita kun pysy sormet kurissa ja muutenkin semmosta vastarakastuneen lurituksia. Ni menis vähän pieleen jos joku tuon käytöksen perusteella luulisi että ollaan vasta muutama kuukausi tunnettu kun siis loppukuusta pläjähtää 9v. täyteen (+2v.) Siis kun moni kuvittelee että kun vuosia tulee lisää, niin loppuu ne luritukset mutta ei täällä. Eikä kyllä varmaan muuallakaan, sillä en suostu uskomaan etteikö muuallakin vois olla samanlaista.

Siellä on ihana kuutamo. Harmittaa kunnei siitä saa kuvaa täältä sisätiloista, pitää siis lähteä ulos sen verran että saan tuosta isosta keltaisesta juustosta napattua kuvan. ;) SOON MORO!

5 kommenttia:

  1. Päiväkirjan kirjoittaminen on hyvin terapeuttista. Suosittelen!

    VastaaPoista
  2. tää ei varsinaisesti liity juuri tähän postaukseen,mutta nyt kun saadaan katsella kvia sun uusista vaateostoksista,eli asukuvia,olisi kiva nähdä sut myös hiukset laitettuna (leikkaus&värjäys?).Äläkä käsitä väärin,tämä ei missään nimessä ollut negatiivista! toivottavasti et sitä sellaisena ottanut! :)

    kiitos kivasta blogista! :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi1,
    Tiedän. :) Kovin harvoin tulee kirjoteltua, kunnen halua kuitenkaan joka päivä kirjottaa mitään liipalaapaakaan. Et enemmän niitä tärkeimpiä hetkiä muistiin taikka just tunteiden purkausta. :)

    Anonyymi2,
    Kiitoksia ideasta, harvemmin mulla vaan on hiukset laitettuna. Muutamia kertoja kyllä näin on käynyt, mutta harvemmin kuitenkin. Kuvia otan kyllä jos leikkaan/värjäytän hiuksiani. :) Ja en tietenkään ottanu negatiivisessa mielessä. :)

    VastaaPoista
  4. Saitko hyviä kuutamokuvia?

    VastaaPoista