16.1.2012

Say hello to my little furry friends


Kävin tänään töiden jälkeen hakemassa Postista odottamani kenkäparin. Vihdoinkin mulla on toiset varrelliset talvikengät ja ovat muuten todella lämpimät! Hieman mulla on vielä opettelemista noiden nauhojen laiton kanssa, että menee nätisti. Niinku kuvassakin näkyy, ni toinen varsi on onnistunut ja toinen vähän lerpahtanut.

Hieman epäröin että mahtuukohan koipeeni sittenkään, kun vaikutti niin kapoiselta mutta hyvinhän se sinne luiskahti. Ja jopa villasukankin kanssa mahtuu - tosin täällä etelämmässä harvoin täytyy villasukkaa käyttää. Tai itse en ole käyttänyt vaikka varmaan hyvästä olisi kun nuo koivet muutenkin on kylmät.

Täältä meijän kylältä kun tuonkaltaisia kenkiä ei oikein pakkaa löytymään tai jos löytyy, niin niissä on sitten liian korkea varsi tai ettei varsi anna yhtään myöden - mullakin ku on tämmöset puutukit jalkoina.

Ja ihan siis käytettynä ostin, parisen kymppiä maksoin joten tää on mun mielestäni ihan hyvä löytö. Sen siitä saa, kun kovin monella muulla ei oo samanlaista pientä jalkaa. Kengänkokonihan kun vaihtelee 36-38 välillä. Ballerinoissa ja avokkaissa yleensäkin tuntuu paras koko olevan 36 - mitä ei sitten löydy kun se yks koko ja nekin yleensä on loppuneet kun havahdun tarvisemaan kyseisenkaltaisia kenkiä. Ja aika monissa kengissä taitaa tuo 37 on normaali koko mulla. En kyllä yhtään muista, mitkä kengät mulla olisi koossa 38. No ehkei niitä sitten olekkaan niin paljoa. Hassua silti, miten tuo koko voi vaihdella eri kenkien kanssa.

10 kommenttia:

  1. 36-kokoinen jalka on kyllä aivan normaali, kengänkoot 37 ja 38 ovat vielä kaikista yleisimpiä. Musta on aivan käsittämätöntä kokea tuo koko jotenkin ongelmalliseksi, sillä 36 ei missään määrin ole spesiaalikoko, joten kenkiä löytyy mistä tahansa liikkeestä.

    Oma kengänkokoni on 32, joten koon 36 - tai edes 35 - jalka olisi ihan unelmien täyttymys.

    VastaaPoista
  2. Aijaa? Mun mielestäni aikuisen naisen yleinen kengänkoko taitaa pyöriä siinä 38-40 välillä. Kun niitä kokoja kaupoistakin eniten löytää. Siis että kauppa varaa enemmän noita kokoja varastoon. Ainakin viime kesänä kun kyselin koon 36 avokkaita, tuli aina vastaus ettei niitä oteta varastoon montaa kappaletta eli jos ei hyllystä löydy - ei löydy varastostakaan.

    No ehkä tuo on sitten tässä tuppukylässä vaan noin.
    Että siis ainakin tässä kaupungissa koko 36 on spesiaali. Kokoa 37 taas löytää helpostikin - Alennusmyynneissä on kiva olla olemassa pieni jalka, sillä silloin tekee helpostikin löytöjä. :)

    VastaaPoista
  3. Oma kengän kokoni vaihtelee 35-38, riippuen siitä, onko kengän valmistaja kotimainen vai ulkomainen. Kotimaisista saan valita pienempää kokoa, ulkomaista löytyy kaapistani kovin vähän: lesti on kapea ja koska itselläni on leveä jalka, minun on vaikea tilailla nettikaupoista itselleni kenkiä.

    VastaaPoista
  4. Mutta ymmärräthän, että koon 36 kenkiä tilataan normaalikokoja myyviin kenkäkauppohin - kokoa 32 ei. Se, että väität kokoa 36 spesiaalikooksi olisi hyvin samantyyppinen tilanne kuin se, että minä voivottelisin, kuinka vaatekokoani 34 löytyy hirvittävän vähän tavallisista vaatekaupoista. Tuollaisissa yleisintä kokoluokkaa myyvissä vaatekaupoissa sinä puolestaan joutuisit varmastikin vilpittömästi toteamaan, ettei siellä ole - eikä tule olemaan - sinulle mitään sopivaa. Vastaavasti minä joudun kenkäostoksilla poikkeuksetta toteamaan, etten voi löytää sopivia kenkiä muualta kuin spesiaalikokoja myyvistä liikkeistä. Toki tilanteemme eroavat siinä määrin, että ylipainoisuus lienee jokseenkin yleisempää kuin todellinen pienijalkaisuus.

    Toivoisinkin, ettet tekisi sellaisista asioista ongelmia, jotka eivät niitä oikeasti ole. Nauti siitä, että edes joskus löydät kenkiä muualtakin kuin lastenosastolta.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi,
    Kuten jo sanoin, niin kokoa 36 ei tilata kuin yhdet parit, niin itse lasken sen spesiaalimmaksi kooksi - samoin kuin koon 47. Myyjät kenkäkaupoissa ovat todenneet, että tiettyjä kokoja ei paljoa tilailla hyllyille kun niiden menekki on huonompi. Niin tästä syystä sanon niitä kokoja spesiaaleiksi. Kieltämättä kengänkoko 32 on entistäkin spesiaalimpi. Tosin jos lähdetään netistä etsimään, niin sieltähän löytyy vaikka mitä valikoimia jokaiselle koolle, jotka tuossa nyt on esiintynyt. :)

    Totta, vaatekaupassa joka myy vaatteita kokoon 44 saakka - joutuisin toteamaan että täällä ei ole minulle mitään. Tosin sitä ei voi kukaan sanoa täysin varmaksi etteikö koskaan olisi. Eroavuus kun tuohon kengänkokoon on se, että ylipainosta voi aina päästä eroon. Mutta ymmärrän pointtisi.

    Älä viitsi, mun mielestä lapsille tehdään tänä päivänä ihan nättejä kenkiä, kun vertaa jotain 20v. sitten. :) Ja lasten vaatteetkin on aika nättejä.

    Olen pahoillani jos olet nähnyt tuosta kengänkoosta puhumisen isona ongelmana itselleni. Toki olen asiaa harmitellut ja varmasti harmittelisi moni muukin, jos menee etsimään tietynlaista kenkää mutta vaan kuullakseen että siinä sinun koossasi se on LOPPU. Ja totuus on, että sellaiset kengänkoot joilla ei ole suurta menekkiä - ovat spesiaalimpia. Oli se sitten 32, 35, 36 taikka 47..

    VastaaPoista
  6. on ne ehkä nättejä, mutta tuskin kukaan aikuinen ihminen silti haluaisi kävellä jossain pikkulapsen kengissä.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi,
    No mitä itse katsoin tuosta koosta 32, niin löysin ihan nättejä kenkiä jonka tyyppisiä aikuisetkin käyttävät. Mm. Conversea ja "Uggeja".
    Eikä kukaan niitä voi sanoa lastenkengiksi ellei itse mene sanomaan. :) Siis jos ulkonäöllisesti kenkä muistuttaa aikuisten kenkää.

    VastaaPoista
  8. Lasten kengissä on vain se ikävä puoli, että ne ovat mitotettuja LASTEN lestille. Itse haluan käyttää korollisia kenkiä, jotka ovat oikean mallisia mun jalkaani. Aikuisen pieni jalka on hirveän erimuotoinen kuin lapsen jalka, joten lasten kenkien käyttäminen on jokseenkin ongelmallista.

    VastaaPoista
  9. 36 kyllä siinä määrin spesiaalikoko, että Brandosilta löytyy vain 6031 erilaista kenkää siinä koossa, kun taas koossa 32 löytyy megalomaalinen määrä kenkiä: ihan 48 paria, joista suuri osa on kumisaappaita ja lasten ulkoilukenkiä.

    Oon kyllä todella pahoillani, että avokkaita löytyy sulle niin huonosti.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi,
    No varmaan netistä mää löytäisin paremmin niitä avokkaita - kuin täältä meidän kaupungin kaupoista. Mutten vain ole löytänyt yhtäkään mielusta. Tosin netistä en ole katsonut niin tarkkaan kaikkia läpi. Ehkä jotkut hyvät löytyy joskus.

    No jos tuollainen ongelma on lasten kengissäkin vielä, niin eikai siinä auta muu kuin teetättää kengät? On kyllä harmillista. Mutta oletko kokeillut lasten kenkiä? Ellokselta kun nopeasti katsoin, niin koon 32 kengät (jotkut) vaikuttivat ihan kivoilta. Oli siellä yhdet korollisetkin, joiden tyylistä itse tykkäsin - tosin ei ollut mulle enää kokoa. :) http://www.ellos.fi/dv/30-Kengat-Saappaat-nilkkurit/Wildflower/_/N-fx7Z1z13zs0Z1z141xe?Nr=322830

    VastaaPoista