19.10.2012

Keltaoranssin väreissä menee luonto.... ja PipSakin hiihtää takana punaoranssin tukkansa kanssa

Oon jo pidemmän aikaa tuijotellu tuota "puuta" kun se on ollut väreiltään niin ihana.
Oli enemmän punertavampi vielä viikko sitten, mutta nyt vasta sain
aikaiseksi napata kuvan. Tällaisia hauskoja väripilkkuja näkyy nyt aika mukavasti!

Ihana perjantai jälleen kerran, tätä aina odotetaan kun maanantai iskee. Kuka muu odottelee maanantaisin, että olisi perjantai?

Katsellaan illalla leffa (en nyt kerro mikä, koska en itsekään tiedä vielä elokuvan nimeä - mitä sitten nettivuokraamosta löytyy ja molemmat tykkää nähä) ja sen takia käväisinkin Sokoksella hakemassa irtokarkkeja. Olisin toki voinut raahautua Filmtowniinkin mutta koska mie halusin vain kolmea tiettyä irtokarkkia, niin ajattelin Sokoksen makeisten riittävän. Tein sellaisen 3,50EUR pussukan itelleni. Isäntä lupaili ostella itselleen oman pussukan. 

Samalla kun tuossa kaupungilla olin, niin tutkailin myöskin hajuvesiä. Muutaman erittäin miellyttävän löysinkin, se oli näitä DKNY -tuoksuja. Ja Marc Jacobsin joku tuoksu, sellainen missä on hauskat kukkaset siinä korkissa. Mut nyt ei lähdetä ostelemaan mitään kun vielä vanhojakin on jäljellä. Hamsteri näyttää taas kasvojaan...

Yritin myöskin tsekkailla mahdollisista kaupoista punaisia hanskoja mutta ainoastaan Anttilasta löytyi sellaiset mokkaiset hanskat, mutta jostain syystä nyrpistin nenääni sille 16EUR hinnalle vaikkei varsinaisesti paha ollutkaan. Kaipa se pitää netistä vaan pistää tilaten, kun parempi valikoima täällä kuin varsinaisessa kaupassa.

Muistakaahan tykkäillä Värikkäästä elämästä myös Facebookissa. Päivittelen sinne aina kaikkea pientä kivaa ja vähän turhaakin. *nauraa* Nyt sitä pi-iiiitkää höpinävideota tekemään.

Oranssipää iskee! :)

16 kommenttia:

  1. Juuri ne kukkaistuoksut on parhaita Marc Jacobsilta, itselläni pari niitä daisyja.

    T:se MJ:a suositellut :)

    VastaaPoista
  2. Marc Jacobsin Daisyt on mun lemppareita kans. Oletkos tuoksutellut Jacobsin uusinta,Dot:ia. Mä olen siihen ihan koukussa. Ja se pullo on mun mielestä tosi upea =)
    T: JojoHanna

    VastaaPoista
  3. Anonyymi klo 16.19,
    Täytyy nuuhkia niitä seuraavan kerran paremmin, mut ainakin siihen johonkin vaaleaan MJ:hin tykästyin. Siinä oli sellainen valkoiset kukat? Oisko sitten ollu Daisy.

    JojoHanna,
    En oo tuoksutellu, piti oikee kattoo guuglella äsken et mimmonen tää DOT on, niin hiukan ihana. Pakko saada! Jos vaan tuoksu on hyvä. :)

    VastaaPoista
  4. Mä oon kans huomannut, että parasta on ottaa molemmille omat pussit niin toinen ei ahmi kaikkea

    VastaaPoista
  5. Mun lempparituoksu on ehdottomasti Ralph Lauren - Ralph. Ihanan arkinen eikä liian voimakas. Tulee ostettua aina uusi tilalle. Toki käytän muitakin, mutta tuo on ehdoton lemppari.

    VastaaPoista
  6. Lavanilan vanilja-greippi on uskomattoman ihana tuoksu. Ja melkein kokonaan luonnontuote, synteettisiä ainesosia tosi vähän.

    VastaaPoista
  7. Seregi,
    Todellakin! :) En normaalisti karkista niin välitä, mut nyt teki mieli semmosia suklaatoffeenappuloita ja tuttikarkkeja. :)

    aaK,
    Mä haistoin jotain Ralphia mut se oli melko voimakas mun nenääni. Toinen mistä en tykänny, mut oisin ehkä tykänny tykätä, niin toi Lady Gagan hajuvesi. :)

    Anonyymi klo 23.34,
    Mistä näitä mahtaa saada, en muista ainakaan et oisin tuolla Sokoksella huomannut?

    VastaaPoista
  8. Lavanila olikin näköjään 100%. Lavanila.com kannattaa vilkaista. Ei aavistustakaan saako tätä Suomesta, muutenkin ostan 99% kosmetiikasta ulkomailta. Sephora on miulle kuin karkkikauppa lapselle.

    VastaaPoista
  9. Mulla on jääneet MJ:t ja muut kukkaiset nuuhkimatta kun olen vähän epäileväinen jo liian överin pullon takia.. Pitänee joskus päästä ennakkoluuloistaan eroon.. =)

    Itse haaveilen Guccin Premiere -haisusta, mutta hirmuhinta (pikkupullo melkein 70€!) jätti ostoksen vielä tuumausasteelle. Ehkä alesta joskus tai tuttavan mukana ulkomailta. Jos joku tietää mistä noita saisi vähän edullisemmin niin vinkkejä otetaan vastaan!

    -AI

    VastaaPoista
  10. Mulla on käytössä Marc Jacobsin Daisy (ne valkoiset kukat korkissa), on ollut lempituoksu jo jonkin aikaa. Minä (tai siis mieheni) käy yleensä hajuvesiostoksilla joulun aikaan kun on tarjolla erilaisia paketteja, josta saa samaan hintaan vartalovoiteen, dödön tai muuta kivaa.

    Itse toivoisin, että hajuvesiä olisi enemmän pienissä 20-30ml pulloissa, voisi olla vaihtelua.
    -hss

    VastaaPoista
  11. Anonyymi klo 0.27,
    Kiitoksia vinkistä, pitää kurkistella. :)

    AI,
    Mie tykkään tommosista övereistä. :) Et voisin kyllä ihan vaikka vaan kerätä noita MJ:n kukkahajuvesiä. :)

    Joo, aika usein tuo hinta pistää mutkin miettimään. Mut yleensä kun saan lahjaksi mieheltä, niin ne on sitten tommosia hintavia. Katselin Sokoksella, että tuo Diorin pullo oli joku 97EUR, ihan järkyttävän hintanen. Itse ostelisin ehkä jotain max 70EUR hintaluokan hajuvesiä. Voisn toki ostaa kalliimpiakin mut yleensä tossa vaiheessa iskee se nuukuusvaihde päälle. ;) Mut jos hinta ei olisi ongelma, niin minkä hajuveden ostaisit? (Guccin ilmeisesti?)

    HSS,
    Ai siel on tommosia paketteja? Oijoi, täytyy vinkata miehelle tuosta. Vaikka mä en nyt kyllä tarttis lisää hajuvesiä. No mut ens jouluksi sitten ;) Tänä jouluna haluan taas Kalevalaa taikka vaatetta, en oo viel päättäny. :)

    Mut eiks noita hajuvesiä tehdä noissa 30ml pulloissakin? Aiankin noita hugon ja diorin hajuja tehtiin mut ite oon halunnu sit suoraa sen 50ml et kestää. :) Magnetism taitaa olla just 30ml.

    VastaaPoista
  12. Sulla on tosi valloittava, kaunis hymy! :) Oot iloinen ja hauska ja sun postaukset piristää mun päivää. Mulla on ongelmia itsetuntoni kanssa, mutta sä oot elävä esimerkki siitä, että kannattaa vaan olla oma itsensä - ajatelkoon muut sitten mitä ajattelevatkin.

    Tsekkaa mun heppablogi, jos suinkin kiinnostaa! :)

    http://stellaponi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Joo, tuo Premiere olisi kyllä ostoslistalla jos pihiys ei iskisi. Ja se isompi pullo. Versace Versense on myös kiva, sen raaskii jo ehkä joululahjaksi itselleen..

    Kenenköhän mies mulle ostaisi tuoksut kun omaa ei just nyt ole. =D Exä toi kiltisti aina kaikki mitä kehtasin pyytää. Siitä kiitos hänelle.

    -AI

    VastaaPoista
  14. uteliaisuus heräs, mitä kalevalaa sulla on?

    VastaaPoista
  15. Wendy,
    Voi kiitoksia. Ja nyt kun alat mantraamaan itellesi, että sä oot just ihana noinkin, omana vallottavana persoonana ni nopeastikos itsetuntosi kasvaa. Älä välitä mitä jotkut tuntemattomat sanoo, kuuntele ystäviä ja ennenkaikkea, kuuntele itseäsi. :) Kiitoksia myös blogivinkistä, pitää kurkata paremmalla ajalla. Pikaisesti näytti ihanan söpöltä. Ja Norjanvuonohevoset on niin sulosen näkösii. :)

    AI,
    No joo, mutta ku ei sillä pihydellä oo nyt väliä ku rahaa on hitosti. Eli hemmottele itseäsi. Enkä tiedä, kyllä sitä kantsii säästää ja sit ostaa. Sillee itekki teen, et säästelen monta kuukautta ja sit parissa kuukaudessa poltan kaiken. ;)

    Victoria,
    Mulla on Juulia ja Meri nimiset Kalevalakorut. Nyt oon katellu tämmösiä:

    http://www.kalevalakoru.fi/korut/kuvasto/Riipukset/6866
    http://www.kalevalakoru.fi/korut/kuvasto/K%C3%A4%C3%A4dyt/6859
    http://www.kalevalakoru.fi/korut/kuvasto/Riipukset/6860
    http://www.kalevalakoru.fi/korut/kuvasto/Riipukset/6836
    http://www.kalevalakoru.fi/korut/kuvasto/K%C3%A4%C3%A4dyt/8208
    http://www.kalevalakoru.fi/korut/kuvasto/Sormukset/8022

    MySaagaakin oon miettinyt.

    VastaaPoista
  16. Et ole siis kiinnostunut perinteisistä Kalevala Korun jutuista vaan näistä uusista. Sinulle kävisi hyvin jotkut isommat riipukset, jotka eivät jäisi pelkästään kaulalle.

    VastaaPoista