11.10.2012

PipSa loves Missä äXää

Päivän asua 11.10.2012
Tunika / Yours (UK26-28)
Housut / Ellos (56)
Fleecetakki / Ellos (56)
Reppu / Katoko

Ihana aurinkoinen päivä, saa aikaseen mussa vaikka mitä pursuavia ilontunteita! Mä niin toivon, että tuo aurinko pysyisi tuossa nyt piristämässä meitä väsähtäneitä.

Kävin töiden jälkeen hakemassa kaupasta pussillisen kirpeitä karkkeja, ne onkin melkeinpä ainoita karkkeja mitä syön (ja puhun nyt siis karkkipussikarkeista, suklaapatukat/levyt ja sipsipussit on ihan oma kategoriansa) mutta tuo on tarkoitettu viikonlopuksi sitten enkä suinkaan yksin tule sitä tyhjentämään. Miksiköhän aina oletetaan että kun lihava ihminen ostaa vaikka sipsipussin, että se vetäisee sen yhdeltä istumalta naamaansa? Ehkä kieltämättä joku voikin tehdä noin, mutta yleistämään ei kannata lähteä. Ja meillä se on kyllä tuo isäntä joka imuroi sipsipussin tyhjiin muutamassa sekunnissa - kun yhdessä herkutellaan vaikka just sipsillä ni kyllä se menee niin että 20% saan minä ja loput imuroi toi yks. Jos mä ostan itselleni, siis ihan vain itselleni, sipsipussin ni se kestää mulla monta viikkoa kun syön sitä vaan pieniä määriä silloin tällöin - tokihan tuo on monen vuoden opettelun tulosta, kun osaan kontroloida itseäni.

On tuosta fleecetakista vaan tullut aika tärkeä, kun ilmat on viilentyneet aikalailla. Mies kiusaa tuosta takista kokoajan kun se on tommonen pörrönen. Äidilläni on siitä punainen versio ja kokoa pienempi eli 54. Sekin menee ihan hyvin päälle, joten mä varmaan nappaan sen itelleni kun äidillä menee maku tuohon punaiseen. No eipä silti, on se sellaistakin väläytellyt että vaihtettaisi päittäin noita takkeja mutta ei kyllä vielä oo sellaiseen ryhtynyt. Enkä mä osaisi edes sanoa, kumpi ois parempi: musta vai punainen.

Ai niin, eikös tänä vuonna pitäisi tulla se maailmanlopunkin -taas- ? Ainakin jos siis on uskominen tuohon Mayakalenteriin. Tosin itse uskon, että se vain on jonkin tietyn aikakauden loppu vaikka kun miettii että jos se olisi tietyn aikakauden loppu niin miksei Mayat sitten jatkaneet uutta aikakautta? Vai katosko ne sitten just siinä sitten, kun ois pitänyt tehdä uutta. No pakko silti myöntää, että kyllä mä pienellä uteliaisuudella odottelen et mitäs sillon sitten tapahtuu. Me ollaan aika paljon miehen kanssa katsottu kaikenlaisia dokumentteja ja varsinkin tuota Ancient Aliens -sarjaa, siinä on joitakin juttuja jotka kieltämättä pistää miettimään et miten se on ollut mahdollista silloin kun vielä nykyäänkään ei saa tehtyä (tää liittyi niihin johonkin isoihin ja painaviin patsaisiin tai sellaisiin)

IIIIH! Huomenna on perjantai ja osa teistä tietääkin mitä se tarkoittaa. No joo, siis 24/7 kirjeen kirjoittelua mutta sen lisäksi meinasin että sillon te saatte taas kuunnella mun höpinöitäni. Katsotaan millaiseen aikaan tällä kertaa päädyn vai tuleeko sitä höpinää edes. Kaikki on niin mahdollista mun tapauksessani.

82 kommenttia:

  1. Hyvää kansailvälistä kaapistaulostulopäivää sullekin, Pipsa! Siis, jos joku päättää uskaltaa tulla ulos ja kertoa jotain yllättävää, älä järkyty.

    toinen asia, onks toi edes fleeceä? meinaan näyttää sellaselta ku mulla on ollu joskus samanlainen, ja se oli jotain ihan muuta, mut ihanan pörrönen ja lämmin kyllä :)

    VastaaPoista
  2. Victoria,
    Ai se on semmone päivä tänään. :) Mutta ei, en mä järkyttyisi. :)

    No fleecenä tuo on myyty, mut ihan totta - meidän fleecehuivat nimittäin ei oo kyllä tuolla tavalla pörrösiä. Mut mitäpä väliä, kunhan nyt tekee tehtävänsä eli suojaa ja pitää lämpimänä. :) Toki ihmettelen, et miks kaupat sitten myy esim. nimell fleecetakki jossei se sellainen todellisuudessa ole. Kuluttajan kusetusta!

    VastaaPoista
  3. Joo, eipä tuo minustakaan ole fleece, mutta mahdottoman mukavaa materiaalia! Olen vähän vierastanut tuollaista pörröä, mutta tilasin Cellbesiltä tuota materiaalia olevan vähän pidemmän takin (http://www.cellbes.fi/naiset-ylaosat-neuleet-6263/fleecetakki-060744/sorting$score,Descending/paging$1,30?phrase=ZmxlZWNl&oc=007) ja olen tykännyt kovasti.
    -hss

    VastaaPoista
  4. Miksi sun täytyy todistella syömisiäsi niin paljon? Mitä siitä vaikka oisit kiskonut koko pussin jo bussimatkalla?

    VastaaPoista
  5. En usko, että kovin moni jaksaa kaupassa miettiä, syökö joko tuntematon laiha tai lihava ihminen sipsipussinsa sisällön kerralla vai jakaako ihan useampaan syöntikertaan.

    VastaaPoista
  6. Moi Pipsa :)

    Laitoin sinulle s.postia!

    VastaaPoista
  7. Onko sinulla alkaneet kilot kerääntyä takaisin? Itse laihdutin aikoinaan 20kg ja sain kaikki takaisin :( Nyt olen kuitenkin saanut taas karistettua 15kg ja elämä hymyilee :) Enää 5kg, niin olen normaalipainon puolella.

    VastaaPoista
  8. Tässäkin kertaat vanhoja sata kertaa sanottuja asioita. Ei kukaan jaksa samoja juttuja lukea. Jos haluat, että ihmiset yhä kiinnostuu tästä blogista, niin sun täytyy oikeesti keksiä jotain uutta.

    VastaaPoista
  9. HSS,
    Mä jäin miettimään tota ja päädyin et voiskohan toi olla paremminkin Teddykangasta. Ainakin googletuksen mukaan näyttäisi enemmänkin siltä kuin fleeceltä. Hö! Nyt sais kyllä Ellos olla tarkempi kuvauksiensa kanssa. Pörrö on kyl just ihana. <3

    Anonyymi klo 14.37,
    No tuota tekstä nyt ei voi ottaa todisteluna, varsinkin kun mä vain avauduin aiheesta vähän enempi.

    Anonyymi klo 15.03,
    Joo, ei ne siellä KAUPASSA miettikkään mutta kovasti täällä NETISSÄ tuntuu ihmiset miettivän. :)

    Anonyymi klo 15.26,
    Vastattu. :)

    Anonyymi klo 16.06,
    Laihdutuksen hankalin vaihe onkin se painonhallinta. Hienoa, että oot saanut karistetuksi melkein sen 20kg taas. :) Ja onnittelut normaalipainon johdosta (pian!) :)

    VastaaPoista
  10. Itse ihan normaalipainoisena voin vetästä sipsipussin helposti tunnissa naamaan, enkä näe tätä pahana juttuna. Kyllähän välillä saa oikein kunnolla herkutella.

    Ja toi mayakalenteri ei lopu tolloin kun on mukamas tulossa maailmanloppu, vaan se vain alkaa alusta. Mut kyllä miekin mielenkiinnolla 'maailmanloppua' odottelen. :D

    VastaaPoista
  11. ai vieläkö noitakin karkkejä tehään vielä?
    mun tän hetkinen suosikki on mättö 2 ja aina niin hyviä ovat pantterit ja lontoon rakeet..

    VastaaPoista
  12. Anonyymi klo 16.14,
    No ole hyvä ja kerro mitäs uutta sitä pitäs keksiä. :)

    Anonyymi klo 16.21,
    Niimpä, normaalipainoisena tosiaan voi näin vetästä. Kyllähän toi isäntäkin sellaisen voi tunnissa vetästä ja sit valittaa mahaansa. ;) Jokainen toki herkuttelee miten tykkää, itse pitäydyn kohtuullisemmassa.

    Juu, ei se maailma tuohon lopu vaikka kalenteri loppuu - siksipä mielenkiinnolla oikein odottelen et mitäs ihmeellistä silloin sit tapahtuu. :)

    VastaaPoista
  13. Hippis,
    Tehdään tehdään. Mua muuten harmittaa ku se LION -patukka vedettiin pois markkinoilta (siis se missä on se leijonanpään kuva) Niit ois ollu kiva maistaa monen vuoden jälkeen. :)

    VastaaPoista
  14. Kyllähän sinun itse kirjoittajana pitäisi sitä "uutta" keksiä. Olet perustanut blogin, joten kirjoita nyt muitakin asioita kuin näitä samoja päivästä toiseen, tai peräti vuodesta toiseen. Vai onko se, niin että kun sinulla on hirveä tarve kirjoittaa joka päivä, niin keksimällä keksit kirjoitettavaa ja sitten tulee niitä samoja juttuja..

    VastaaPoista
  15. Oon samaa mieltä kuin aikaisempi anonyymi. Samat jutut päivästä toiseen..

    VastaaPoista
  16. Eihän täällä Pipsa kukaan voi sanoa, mitä sun pitäis kirjoittaa. Itse se pitää keksiä ja miettiä, miten saisit lukijoiden mielenkiinnon pysymään.

    VastaaPoista
  17. Anonyymi klo 16.33,
    Uutta ja uutta... No voisitte te kyl ny väääähän antaa luunpalasta ku vaikea sitä uutta on alkaa väkisinkään keksimään. :) Jos uutta ja menoa haluatte, ni sitten kyl suosittelen vähän toisenlaisempaa blogia. :)

    VastaaPoista
  18. Ihana yhistelmä, mustaa ja punasta, mii laik :)

    Meillä menee muuten vähän samaan tyyliin tuo sipsihomma. Mulla tosin ei nyt sentään viikkoja kestä yks pussi mutta hyvinki voi olla useita päiviä, ja mies taas vetää aika nopsaanki pussillisen. Usein käy niin että kun sanon että jättää mulle vähän kun en halunnu kaupassa omaa ja tekee sitte kuitenki vähän mieli niitä, niin se ehtiki just syömään viimeset... :D

    VastaaPoista
  19. Anonyymi klo 16.35,
    No mutta, älä sitten lue joka päivä, problem solved! :)

    Anonyymi klo 16.36,
    No ei tietenkään, mutta olisihan se kiva antaa vähän vinkkeliä kun nyt niin kauheasti uutta kaipaavat. :) Mut melkee voin sanoa, että tuskin tästä tullaan muuttumaan. Uutta tulee, jos tulee. :)

    Windi,
    Normaalisti oisin varmaa laittanu mustaa mustan kans mut nyt on kiva ku tajunnu tämän yhdistelmän niin kivaks. :)

    Meillä käy ihan samoin sipsipussin kans, et ku sanon et jättää mullekki pikkusen ni toinen ehtinyt just vetäsee ne loput. Mä en muuten ymmärrä aina, miten saan itteni pidettyy niin kurillisena et sipsipussi voi tosiaan kestää monta viikkoa...

    VastaaPoista
  20. Kun nämä sinun tekstit ja videot on nyt nimenomaan niitä väkisin keksittyjä. Teet tikusta asiaa ja huomaamattasi kerrot samoja juttuja kerta toisensa jälkeen. Mutta, jos sinulla ei riitä mielikuvitus uusiin juttuihin, niin se on ihan ok. Lukijat vain kaikkoavat tätä menoa, kun tulee samaa puuroa kokoajan.

    VastaaPoista
  21. Eikä se "uusi juttu" nyt tarvi tarkoittaa mitään maata järisyttävää, vaan sitä, että joka päivän postaus olisi erilainen!

    VastaaPoista
  22. Lyhyesti sanottuna, keksi uusia juttuja ja kirjoituksia vanhojen tilalle. Ei se tarkoita sitä, että sinun pitäisi ihmisenä muuttua.

    VastaaPoista
  23. Lion-patukoita, samoin kuin Kitkatteja on saanut viime vuosina Tokmannin myymälöistä (siis Tokmannin lisäksi Vapaa Valinnat ja Robin Hoodit ja mitä näitä nyt on) semmoisina 3-packeina. Ei ne kyl ihan niin hyviä ollut kuin muistelin. :)

    VastaaPoista
  24. Anonyymi klo 16.41,
    Ikävää että koet videot ja tekstit väkisin keskittyinä, kun ne ei ole mitenkään keksittyjä. Mun paha tapa on toistaminen joten tuskin se miksikään muuttuu, kunnei oo vuosienkaan aikana muuttunut. :) Että jos mä nyt alkaisin väkisin miettimään uutta juttua, niin silloinhan ne olisi nimenomaan niitä väkisn keksittyjä. Asiat tulee omalla painollaan jos on tullakseen.

    Anonyymi klo 16.43,
    No kerro toki, miten sen pitäisi olla erilainen? Mun on vaikea yrittää mitään, kun ei anneta pienen pientä jyvästä josta vois saada idean. :)

    Anonyymi klo 16.44,
    No eihän siinä nyt ihmisen tarvitse muuttua mut ei mun tekstit tule koskaan olemaan sellaisia menolla höystettyjä kuten muissa blogeissa. Kun on kaikenlaista juhlatilaisuutta mistä kertoa blogissa jne.


    Mut nyt asiasta ollaan keskusteltu tarpeeksi. Otan kyllä vastaan vinkkejä tähän uuteen ja parempaan postaukseen, muut jankkaukset jätän julkaisematta. Ja vielä piti sanomani, miten te voitte "vaatia" uutta kunnette sitten kuitenkaan voi antaa vinkkiä. :)

    VastaaPoista
  25. Bert,
    Ai niitä on vielä? No täytyypä käydä katsomassa! Kiitoksia vinkistä.

    VastaaPoista
  26. Onhan niitä Lion-patukoita vielä (: Ainakin laivoilta saa, ja Tallinnasta (:

    VastaaPoista
  27. Tiina,
    Kiitoksia tiedosta, valitettavasti kun ei tuu usein käytyy laivalla saatikka Tallinnassa ni tarttis kotosuomesta löytyä. Mut meinaan tuota Bertin vinkkaamaa käydä kattoos, josko vaikka löytyisi. :)

    VastaaPoista
  28. ai niin noi patukat! pienenä hinguin paljon äidiltäni että saisin semmosen ja sitten kuin sain sen ni se oli iso!
    nykyään tuntuu että kaikki karkkipussit ja patukat ovat paljon pienempiä kuin ennen vanhaan kuten suffeli,jim patukat.ja ei ole pelkästään mun mielikuvitusta,vaan ne on oikeesti pienentyneet.
    mutta taas sitten jotkut ns.uudet karkkipussit ovat järjettömän isoja säkkejä! mistähän johtuu tämmönen?

    VastaaPoista
  29. Ja munkin karkkisuosikeista noi kirpeät on parhaita! Tosin noi mustat on niin pahoja etten tykkää...tulee ostettua noita FilmTownista ni saa vain hedelmäisiä ;)

    -Maria

    VastaaPoista
  30. Hippis,
    Just ne! Täytyy kyl heti huomenna raahautuu .... eiku eeeiiih! Meidän keskustassa ei ookkaa sitä vapaavalintaa enää. No täytyy sit men kattoo ku se Tokmanni tulee siihen yhteen paikkaan. Ku Iccossa tulee niin harvoin käytyä. No mut kiva kuiteski et on joku paikka mistä lähtee ettimään. :)

    Siis kyllähän ne on pienentäneet noita kokoja. Siitähän tais joskus olla juttuakin? Pienensivät mutteivät laskeneet hintoja. :(

    Maria,
    Joo, mies kans noista kirpeistä ottaa mustat erilleen. Ite kyl tykkään syödä mut parhaimpia on ne pinkit! :)

    VastaaPoista
  31. en nyt tajuu noitten anojen napinaa taaskaan!
    minen mitää toistoa ole pipsan jutuissa huomannut.
    mä tykkään just tästä blogista siksi,että on ihan tavallista arkista elämää ja höpinää,eikä mitään jetset-elämää ja kaviaaria! ehkä mä sitten olen ihan yhtä tylsä.. :D

    VastaaPoista
  32. Meet Filmtowniin ja penkot laarista vain ne pinkit :D Vois vähä katsoa et mitä hittoa :D
    Ah ny alko tekee mieli karkkia...

    -Maria

    VastaaPoista
  33. Munkin on tähän karkkikeskusteluun puututtava :) Olen suklaanmussuttaja mutta jokin aika sitten keksin että liikulakut on tooosi hyviä. Saakohan niitä pelkästään? Nyt pitää ostaa sellainen sekoituspussi, josta suurin osa jää syömättä.
    -hss

    VastaaPoista
  34. minä myös kaipaan liitulakupussia ja noitapillipussia,mutta ei niitä enää saa. :(

    VastaaPoista
  35. Täytyy kyllä sanoa, että kun tätä blogia aloin seuraamaan aikaa sitten niin tykkäsin enemmän kun nykyään. Olit blogissa Pipsa silloin ''oma itsesi'', etkä melkeinpä joka videossa ja postaukseessa ottanut kantaa siihen mitä joku on sanonut :(
    Ei sun tarvitse välittää ilkeistä kommenteista, sekä rakentavan palautteen voit ottaa vastaan ja kehittyä esim. videoissas ihan omaan tahtiin :)
    Eli voit olla ihan oma itsesi ja höpöttää niin kauan kuin haluat ja pitää hauskaa vaikka joku tuleekin joskus laittaan haukkuja, ole vain huomioimatta niitä!

    -Lilli

    VastaaPoista
  36. Ja karkkiasiasta, menkä Makuuniin! Sielä voi valkata :D

    T: Lilli joka valkkaa aina parhaat karkit päältä

    VastaaPoista
  37. Jaaha. Nyt sulle tulee täällä sitä rakentavaa kritiikkiä ja sä et julkaise niitä? Mä oon samaa mieltä siitä että nämä sun jutut toistaa samaa kaavaa. Tavallinen tylsä elämä, mikäs sen mukavampaa :) Mutta onko pakko silti kertoa samat asiat sataan kertaan?

    VastaaPoista
  38. Hippis,
    Kiitois sanoistasi. Ja muuten, kyllä noita noitapillejä saa ainakin irtokarkkein! Liitulakuja en oo kyl itekkää nähny.

    Maria,
    Noo, ei mun tartte sillee tehdä ku kyllä mie tykkään kaikista noista kirpeistä mut makuina pinkki on ehdoton ykkönen. :) Mut vois kyl vähän kattoo kassalla ku tovi varmaa menis penkomisessa + sit ku se pussin kans menis, ni täynnä vaa pinkkii. No siihen vois selittää etku mä en niinku syö mitään muutaku pinggiii... *naurua*

    HSS,
    Mä en oo pelkkiä liitulakuja nähny mut tää onkin Pori - tääl ny yleensäåkin lähtee kaikki hyvä aina pois. ;) Suosittelen tutkimaan jonkun iiiiiiison irtokarkkihyllystön, niissä vois olla. Sit noissa leffavuokraamois on aika iso valikoima kans. Siel melkee vois kuvitella et vois löytyy.

    Lilli,
    Joo, tää on itteasiassa totta mut mä oon kyl tähän alkanu pistää vastaa, et määhän oon niinku mää oon. ;) Et videoilla tää toki näkyy jo mielestäni enemmän, koska siinä jotenkin rentoudun ja annan ajatuksen kiertää. Täytyy alkaa olee huomioimatta, mutta kun nekin osaa olla niin perkeleen salakavalia, et ensin kirjotetaan asiallisesti ja sit ku päästää läpi ni johan muuttu ääni kellossa ja toki sit itekki tykkään ihan uteliaisuudesta selvittää et mikäs mikäs... :) Nyt täytyy laittaa mantraus päälle, et mähän tee mitä tykkään (lain puitteissa toki)

    VastaaPoista
  39. Anonyymi klo 17.40,
    Mä kyl lupasin etten näitä julkaise mut tähän oli pakko, siis niin pakko vastata.

    Nämä kyseiset tekstit ovat olleet kyllä kaukana rakentavasti kritiikistä. Kukaan "teistä" ei ole antanut minulle vinkkiä, miten sitten kirjoittaa uutta taikka paremmin. Mutta mutta... ette sitten ilmeisesti itse ymmärrä tekstienne tarkoitusta.

    Ja sori, jos blogi on tylsä. Mutta mie en pakota ketään lukemaan sitä. Joten ehkä kannattaiis sitten vain lopettaa se lukeminen. :) Niin itse teen, kun blogi menettää hohtonsa. :) Niin ikävää kuin se on, mutta sellaista se elämä on. :)

    VastaaPoista
  40. Meikä on kyllä semmonen sipsihamsteri.. En yksinkertaisesti voi ostaa niitä koska syön illassa sen pussin, yksin. Jos ennen meni melkein joka viikonloppu pussillinen, niin nyt en anna itselleni lupaa ostaa kun kerran 3 kuukaudessa yms. Jos kerran ostaa, tekee sitten jatkossakin mieli. Noita nameja en olekaan pitkään aikaan syönyt, voisi ostaa joku päivä.

    Meidän perheessä tuollaisia takkeja sanotaan mupetti-takeiks, en tiedä miks ja mistä ihmeestä tuo mupetti loppujen lopuks edes on tullut. Pehmeältä näyttää :)

    VastaaPoista
  41. Hah kovasti vaan taitaa noita valittajia vielä tämä blogi kiinnostaa, kun heti ekana ovat kommentoimassa juttujasi :D Älä välitä Pipsa, saat tehdä sellaisen blogin kuin haluat. Voit vaikka joka päivä postata saman asian, jos haluat. Ei siinä kenelläkään ole mitään sanottavaa, kun tämä on SINUN blgisi. Minusta sinun postaukset on aina mielenkiintoisia ja uskon, että en ole ainoa, joka on tätä mieltä.

    VastaaPoista
  42. Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka voi syödä jotain karkki- tai sipsipussia ikuisuuden. Silloin kun herkutellaan, herkutellaan kunnolla. :oD No itse en tykkää karkista, mutta suklaata ja sipsejä voisin syödä jatkuvasti ja helposti menisi sipsipussikin yhdellä istumalla. Ihan normaalipainoinen olen, mutta normipainon sisällä lihoin vuodessa 8 kiloa, kun söin stressiini karkkia pussillisen päivässä... No enää normaalitilassa en syö karkkia ollenkaan, kun ei tee edes mieli, mutta jumbojuustonaksut.. Ah. ;oD Tulipa nälkä...

    Unohda juu nuo ihmisten valitukset, ignoroi ne vaan kokonaan. Kenenkään ei ole pakko lukea, jossei kiinnosta!

    VastaaPoista
  43. aaK,
    No, mikäs se on sipsihamsterin lempparimaku? :) Mulla oli sama juttu ku sulla, mut kurillisella asenteella oon saanu itestäni iskostettua pois tuon himon. Vai mupetti-takki, kuulostaa hassulta. :) Mut toi on pehmee JA LÄMMIN. :)

    Satu,
    Niin, niinhän niitä taitaa kiinnostaa. Et vähän on ristiriidassa niiden omatkin jutut. Kiitoksia sanoistasi, kiva että jonkun mielestä on mielenkiintoisia. :) No huomenna on perjantai, oottakaahan vaan mitä mä keksinkään tuon videokameran kanssa. ;)

    Anna Vee,
    Siis kyllähän määki osaan herkutella kunnolla, mut sipseissä en jotenkin päästä itteeni siihen että vetäisin kunnolla. Johtuen ehkä siitä, että kun aikoinaan oon itteni lihottanu just syömällä sipsiä paljon. Siis PALJON! Et muilla herkuilla sit herkuttelen enempi, sipseissä pidän kontrollin. Kaipa mä pelkään, et jos antasin pikkusenkin periksi ni se veis taas koko käden. Tiiät varmaan mitä meinaan?

    VastaaPoista
  44. Itse luen blogiasi melkosäännöllisesti, enkä nyt menisi valittamaan vielä, että on samat jutut päivästä toiseen. Ihan kelpaa mulle.

    MUTTA tässä kommenttiboxissa olevaa "jankkaavat anonyymit VS. jankkaava Pipsa"-keskustelua seurattuani, käännyin siinä mielessä tavallaan sinua vastaan, että hoet kokoajan, ettei kukaan anna sinulle uusia ideoita mistä kirjoittaa. Ai ei?

    Itse käsket aina kaikki postaustoiveet ja ehdotukset laittamaan tuonne yhteen ja samaan paikkaan. Näin tekivät jotkut, ja "palkitsit" nämä lukioiden ehdotukset parilla postauksella, jossa vastasit lyhkäsesti kysymyksiin, joista ihmiset toivoivat kokonaisia postauksia.

    Ymmärrän kyllä jos et keksinyt mitään kirjoitettavaa niistä aiheista, mutta et voi syyttää lukijoita siitä, ettet saisi heiltä juttuideoita. Ja jos ne ei kelpaa, niin on meitä lukijoita, joille blogisi on ihan jees tälläsenä kuin se nyt on.

    Eli en ole varsinaisesti "ilkeä-ano", vaan ihan normaali lukijasi, mutta joskus nämä tapasi vastata kommentteihin ovat hieman ärsyttäviä ja ennenkaikkea puhut niissä itsesi pussiin.

    kiitos ja anteeks.

    t.Paula

    VastaaPoista
  45. Paula,
    No tuo jankkaus on kyllä ikävä juttu, mutta koetan sen kyllä itse lyödä poikki kun tajuan miksi keskustelu on mennyt.

    Siis se koulupostaus oli hyvä kyllä sellaisenaan kuin se oli ja niistä toisen toivepostauksen jutuista olen kyllä tekemässä isompaakin juttua - halusin vain sillon tehdä tuollaisen pienemmän jutun ja paneutua ajan kanssa rauhassa isompiin. :) Eli mulle saa kyllä vinkata toiveita mutta ei kannata suuttua jossen niitä tee heti parissa päivässä - tässäkin menin itse hermostumaan kun sain noita jankutusviestejä että miksen tee toiveita, olet paska kun et tee, niin tein sitten tuollaisen pienemmän. Ja olin paska joka tapauksessa. Eli opin tästä kyllä itse enemmänkin jotain.

    Eli kyllä mulle on annettu ihan hyviä vinkkejä, mutta nyt tämänpäiväisessä olikin kyse -ilmeisesti- hieman muusta. Ja kun ei sitten kuitenkaan voineet edes vihjaista, että millaista sitten haluaisivat. Mun on vaikea lukea ajatuksia. :)

    Kommentteihin vastaan varmasti ärsyttävästi mutta tässä kannattaa myös ottaa huomio kenelle vastaan.

    VastaaPoista
  46. Tiedän todellakin! Mä voisin varmaan elää sipseillä ja ainoa keino mulle hallita niiden syömistä on se, ettei niitä osteta kaupasta. Hatunnoston arvoinen suoritus siis se, että pystyt nykyään hallitsemaan sipsihimot! Mä jatkan vanhalla "harvemmin mutta paljon kerralla"-linjalla. :oD

    VastaaPoista
  47. Anna Vee,
    No olen sitä mieltä, et jokainen katsoo itselleen sopivan tavan. Mä en voisi olla koskaan täysin ilman herkkuja, niitä on saatava. Ja mieluummin sitten pieniä määriä joskus, kuin totaalikieltäytyminen taikka totaalinen retkahdus.

    Mut kyl tän kans on jouduttu tappelemaan. Monta vuotta... nyt vihdoinkin voin sanoa, et oon voittanu itteni. Suklaata en oo syönyt varmaan pariin kuukauteen. Patukkaa tai levyä.

    VastaaPoista
  48. Juu-u, monelle varmaan sopiikin se vähän kerrallaan-systeemi, joillekin jopa luonnostaan. Mä kyllä myös kuulun niihin, jotka joutuu tietoisesti rajoittamaan herkutteluaan, tyyliin kertaan viikossa. Tosin tällä viikolla on tullut herkuteltua jo parina päivänä.. On se niin vaikeeta! Kunpa saiskin sellaisen luonnollisen olotilan, ettei vaan tee mieli, kuten mulla on karkin kanssa. Kaikki suolainen sen sijaan plus suklaa on niitä kompastuskiviä meikäläiselle. Kuka mokoma on mennytkään sellaiset keksimään! ;o)

    VastaaPoista
  49. Anna Vee,
    Niimpä! Kuka mokoma onkin mennyt keksimään, varsinkin suklaa tuntuu olevan monen naisen kompastuskivi. Oli mullekin nuorempana.

    Pystyisitkö herkuttelemaan rajoituksen mukaan? Siis vaikka joka päivä ottaisit mutta vain hyvin vähän. Siitä kun pikkuhiljaa alkaisi sitten vähentämään.

    VastaaPoista
  50. En mä tiedä.. Jotenkin epäilen, mutta en ole kyllä ikinä kokeillutkaan. Mä olen muutenkin vähän sellainen kaikki tai ei mitään-tyyppi, niin ajatuskin vain vähäisestä herkuttelusta kuulostaa siltä, että siitä tulisi vain kiukkuiseksi.. Vaikkei se välttämättä niin meniskään. Olen mä itse asiassa joskus ostanut suklaata niin, että on ollut tavoitteena syödä rivi päivässä kahvin kanssa, mutta vatut siitä mitään tullut.. Söin kaiken. Suklaan kanssa mulla tulee raja sentään jo 100 gramman kohdalla, mutta sipsit ei tunne rajoja, kun ei niistä tule ällö olo...kuten makeasta helposti tulee.

    VastaaPoista
  51. Anna Vee,
    Suosittelen kokeilemaan ja toinen juttu on, et jos syöt perusruokaa vattan täyteen, ni sillo ei todellakaan mitkään herkut oo mielessä. Eli katso että syöt kunnolla iltapäivisin, niin ei tuu iltasella sit mitään namihimoa. Ja myös sekin, jos voit syödä 3-4h välein pienesti ni sekin helpottaa.

    VastaaPoista
  52. Moi!

    Tekeekö sun mieli koskaan matkustaa jonnekin toisiin kaupunkeihin kattelemaan paikkoja, tai vaikka ulkomaille? Tai vaikka laivareissulle? Tai Lappiin ihailemaan maisemia? Tai iltaisin leffaan tai johonkin kivaan ravintolaan syömään? Tai katsomaan vaikka jotain kivaa bändiä tai stand-uppia tai teatteria?

    t.Tiina

    VastaaPoista
  53. Hei haloo oikeesti, aikuiset ei tee yli 50 kommenttia jostain KARKEISTA!
    Tässä tulee vaihtoehtoja tylsiin postauksiin: mitä toivot porilaisilta kunnallisvaaliehdokkailta? Mitä mieltä olet lihavuusleikkauksista? Kuuluuko yhteiskunnan maksaa tupakoitisijoiden/ylipainoisten/alkoholistien/narkomaanien hoito? Miksi arvelet nykynuorten olevan masentuneita? Mitä tapahtuisi, jos miehesi ilmoittaisi, että hänellä on toinen nainen? Mitä mieltä olet adoptiosta ulkomailta? Miten siivotaan/hoidetaan laminaattilattiaa? Voiko lattiat puhdistaa ilman vettä, kouluissa kai näin tehdään? Minkälainen on työpaikallasi työilmapiiri, oletko tekemisissä työkavereittesi kanssa muuna aikana? Milloin äiti puuttuu liikaa lapsiensa elämään? Haluatko vielä lisää....jos aiot vastata vain kysymyksiin yhdellä lauseella, niin silloin älä edes vaivaudu. Esim. tällaisia postauksia minä haluaisin lukea, aikuisten oikeesti.

    VastaaPoista
  54. Tiina,
    Tekee kyllä, mutta yksinmatkustelu on niin tylsää. :( Ulkomaille en oo halajannu juurikaan, paitsi Norjaan. Lapissakin ois kiva käydä ja ehkä tuun tässä vielä käymäänkin. Ravintolakulttuuria ei meillä harjoiteta joka ilta, käymme kyllä joskus syömässä mutta niihin on kyllä sitten joku spesiaalimpi syy ja niitä en yleensä oo blogiin laittanut (koen jotenkin henkilökohtaiseksi) Bändejä en välitä juurikaan katsoa, kunnei ole mitään lempibändiä ees. Standuppia piti mennä kattomaan yks kerta, mut ei sit ollu vierekkäisiä paikkoja ni jätettiin (ja muutenkin, Porissa on toooooodella huonot nää huumoripuolen jutut, kiertää kattokaas kauaa tän takapajulan) ja teatteri ei oo mun juttuni sit ollenkaan, kokeiltu pari kertaa. :)

    VastaaPoista
  55. Juu, niin kai se on, että nälkäisenä tekee mieli herkkuja enemmän. Toisaalta sitten kun herkkuhimo iskee, ei tee yhtään mieli kunnon ruokaa... Nyt tarvii mennä nukkumaan, jos vaikka ei olis huomenna ihan niiiin väsynyt kuin yleensä. Öitä!

    VastaaPoista
  56. Anonyymi klo 21.36,
    Kiitoksia isosta kasasta kysymyksiä, valitettavasti tuossa on myös muutama sellainen joihin en todellakaan halua vastata - valitan. Mutta muutamaan kysymykseen todellakin kyllä. :) Saa ainakin pistää aivonystyrät toimintaan. :) Ja anna tulla vain lisää, jos sulla on kysyttävää. Älä vain kysy turhan henkilökohtaisia.

    Anna Vee,
    Se todellakin on noin. :) Mutta sepäs se, kun pitää osata syödä normaalia ruokaa kunnolla niin se kyllä vie herkkuhimot pois. :) Ainakin mulla. Kokeile! Hyvää yötä, mekin tässä varmaan tunnin kuluttua mennään. :)

    VastaaPoista
  57. Eikö miehesi tykkää matkustaa, vai miksi sun pitäisi mennä yksin? Norjaa voin kyllä suositella lämpimästi.

    VastaaPoista
  58. Anonyymi klo 21.53,
    Ei se ehdi, täytys suunnitella ne niin tarkkaan ja mää kun en tommosia oikein viitsisi suunnitella vaa mennä, jos hyvä sauma tulis. Muuuuut ehkä vielä joskus.

    VastaaPoista
  59. Siis mitä sun elämässä on muuta kuin blogi, kirjeet, tv ja työ? Mitä te teette yhdessä sun miehes kanssa, muuta kuin katsotte elokuvia tai lennätätte lentokoneita (joka on sun mielestäs tylsää, mut välillä pakko lähtee)? Kieltämättä nää postaukset kulkee nykyään tätä rataa "kävin töissä, sitten katsoin tv:tä ja kirjoitin kirjeitä. sitten menin nukkumaan".. Kerro sinusta! Millainen on Pipsa? Mistä Pipsa haaveilee? Mitä Pipsa haluaa tulevaisuudelta?

    VastaaPoista
  60. Anonyymi klo 22.06,
    No kyllähän se elämä nyt muutaki on, ottakaa nyt huomiota että nuo on pintaraapaisuja, etten todellakaan kaikkea kerro täällä. Mut ehkäpä tuollaisen PIPSA postauksen voisi tehdä, nyt kun uusia lukijoitakin on tullut.

    VastaaPoista
  61. No kannattaa alkaa miettimään tätä sisältöä, että ne uudet lukijat myös pysyy! ;)

    VastaaPoista
  62. Anonyymi klo 22.15,
    Sisältö pysyy just minunlaisena, ne jotka ei tykkää ni en kyllä ala niiden takia muuttamaan. :) Osaan kyllä samaistua koska luenhan itsekin blogeja. Mutta valitettava tosiasia on, että kun on tavallinen pulliainen niin ei se elämä ole hohdokasta kuin elokuvissa (tai julkkiksilla, vai onkohan niillä elämä muka niin hohdokasta?)

    VastaaPoista
  63. Pipsa hei! Huomenna on Roosa nauha kampanjan Pukeudu Pinkkiin päivä!! Osallistu sinäkin!! =) Minäkin osallistun!

    VastaaPoista
  64. Tavallisen pulliaisen elämä voi olla myös vaihtelevaa, ei se aina hohtoa vaadi ;)

    VastaaPoista
  65. Anonyymi klo 22.20,
    Ai on vai!? No täytyy sitten pukeutua. Kiitti ku kerroit!

    Anonyymi klo 22.20 (alempi),
    No on kyllä, kyllä se mullakin on vaihtelevaa mutta ottakaa nyt kultapienet huomioon etten mä täällä kaikkea kerro. :)

    VastaaPoista
  66. Kyllähän tavallinen arki tuppaa olemaan tylsää, ja se on arvokasta ihan sinällään:) Mutta joskus siitä arjesta täytyy irrottautua.

    Kaikkea ei tosiaan julkisessa blogissa kannatakaan kertoa, mutta ehdotan kuitenkin, että vähän syventäisit tätä blogia, juurikin ajatuksiasi, haaveitasi. Ja tekemisiäsi.

    Tuo blogisi kuvaus "Taas sitä mennään. Tää on niille, jotka osaa rokata." on vähän harhaanjohtava.

    Marjukka

    VastaaPoista
  67. Marjukka,
    Blogikuvaus ei oo kirjaimellisesti tuota mutta kuitenkin :) Kyllähän me arjesta irrottaudutaankin mut ne jutut oon rajannu osittain pois. Ja oonhan mä tekemisiäni tääl kirjotellutkin en vain ihan kaikkea. Mut ajatuksia vois ehkä enempi ja haaveitakin vaikka osa on sellaisia etten koe kivaksi kertoa täällä, nillittäjien takia.

    VastaaPoista
  68. Juu onhan ne haaveet meillä useimmilla aika yksityisiä ja niin saa ollakin!

    Marjukka

    VastaaPoista
  69. Sun kannattais Pipsa joskus lennähtää Lontooseen. Yoursille ostoksille (tosin ihan Lontoossa ei ole Yoursin liikettä, mutta pienellä junamatkalla sinne pääsee). Kokemuksesta voin sanoa, että on kivaa, kun valinnanvaraa on paljon, ja myyjät tuo sovituskoppiin uutta kokeiltavaa ja eri kokoja. Sama juttu Evansilla, sieltä löytää paremmin työvaatetta, kuin Yoursilta, mutta palvelu pelaa kummassakin. Ja onhan siellä muitakin kauppoja, mistä löytää isoja. Vähintään kerran vuodessa on päästävä Lontooseen =o)

    VastaaPoista
  70. Heippa Pipsa!
    Ja kiitos karkkipostauksesta, nyt tekee ihan hirveesti mieli karkkia.. :D
    Mutta mua kans pisti silmään se kauhea selittely paljonko syöt tai nimenomaan paljonko et syö. Sehän on selvä juttu, että kun ihminen on reilusti ylipainoinen niin se tykkää syödä JA paljon tai sitten vain vähän mutta ihan vääränlaista ruokaa. Eihän ne läskit itellään tule saatika pysy.
    Mä puhun ihan kokemuksesta, oon kans reilusti ylipainoinen ja mielestäni syön ihan kohtuu terveellisesti, mutta totuus on vissiin eri? :)
    Eli syö hyvä tyttö karkkipussi silloin tällöin hyvällä omallatunnolla, älä selittele :)

    VastaaPoista
  71. Siis tää ihmisten urputtaminen on ihan naurettavaa. Jos nyt realistisesti asiaa ajatellaan: kun kohtaan blogin, joka ei kiinnosta, niin skippaan sen eikä se jää päätäni vaivaamaan. En jaksaisi jäädä valittamaan sille bloggaajalle. Taitaa olla joku yksi katkera ihminen näiden kaikkien viha-kommenttien taustalla ja purkaa pahaa oloaan Pipsaan ja Pipsan blogiin, jotka ovat täysin syyttömiä tämän henkilön ongelmiin. Noh, Pipsa muista, että sinulla on varmasti paljon enemmän sellaisia lukijoita, joita tämä blogi kiinnostaa.

    VastaaPoista
  72. sanna,
    No pitäs varmaankin mut yksin ei tuu vaa lähdettyy.

    tepsu,
    Sori... ;) Joo, koetetaan vähentää selittämistä kun se on kans paha tapa. Mut vaikka mie oonkin ylipainonen ni en mie nykyään enää paljoa kyllä syö, kun verrataan niihin vuosiin kun lihosin näin isoksi. :)

    Anonyymi klo 12.11,
    Näinhän sen luulisi menevän, mutta jostain syystä ei sitten.

    VastaaPoista
  73. Itse kans tykkään kirpeistä karkeista, varsinkin niistä kirpeistä pääkalloista, joita löytyy ainakin irtokarkkipuolelta. Mutta jos olen ihan rehellinen niin, eniten iskee suklaa! Olen suklaaholisti ;) Mun ukkoarmas taas on "sipsikunkku". Mä en hirveästi sipsejä syö, joten mullakaan ei noi sipsit heti kulu, jos niitä ostelen. Ja toi takki on ihanan pehmeän ja lämpimän näkoinen!:)

    Ja niin, se kalenterihan alkaa alusta, mutta mielenkiinnolla kyllä odotan tuota päivää. Olisi ollut aika kiva nähdä, mitä jotkut ihmiset olisivat tehneet tuona päivänä, JOS ei olisi tullut ilmi tuota asiaa, että se kalenteri alkaakin alusta. Ai niin, ja me kans katsellaan aina välillä noita Ancient Aliens-sarjaa. Viimeksi taidettiin katsoa joku osa siitä atlantiksesta, jos muistan oikein....

    VastaaPoista
  74. Nyt on pakko vähän avautua, älä Pipsa julkaise ellei tunnu asialliselta..

    Alkoi nyppiä tuo joidenkin vihjailu, ettei Pipsalla ole mitään elämää. Tervetuloa oikeaan maailmaan, ihmiset. Monen elämä on juuri sellaista, että käydään töissä, harrastetaan jotain pientä ja vietetään arkea rakkaiden ja ystävien kanssa. Mitä vauhdikkaammalta jonkun elämä näyttää jatkuvasti fb:ssä tai blogissa sitä enemmän sen todenperäisyys epäilyttää.

    Aktiivisuus ja multitaskaaminen tuntuu olevan nykyihanne, mutta se ei ole pakollista. Jos joku on onnellinen vähän vähemmällä "vaivalla" ja haluaa pitää siitä blogia kuten Pipsa niin ei se ole keltään pois.

    Meiltä Pipsan lukijoilta se taas olisi pois jos Pipsa alkaisi elämänläheisten "aina ei ole niin kerrottavaa mutta höpistään silti" -postausten sijaan jauhamaan politiikasta tai muusta joka ei ole hänelle itselleen kiinnostavaa. Itse olen kiinnostunut tietyistä yhteiskunnallisista kysymyksistä, mutten haluaisi törmätä niihin joka paikassa.

    Karkkipussista haaveillen (herkkulakossa kohta viikon),

    -AI

    VastaaPoista
  75. voi että ihmiset on typeriä argh.. :D jos ei kiinnosta lukea Pipsan elämää niin ei sitten lue.. skippaa blogin ja etsii uuden tilalle.. ei ole niin vaikeaa.. ja mitä sitten vaikka olisi samojakin juttuja, itse en ainakaan edes huomaa jos on jotain samaa.. aika tarkoin pitää blogi lukea jos muistaa joka naksahduksen, että pipsa on sen jo sanonut.. itse ainakin pidän siitä, että pipsa päivittää blogiaan usein, vaikka sitten vain jollain turhanpäiväsellä lyhyellä postauksella.. itselläni on jäänyt yksi blogi täysin lukematta, kun kirjoittaja ei enää jaksanut niin usein postata.. jatka pipsa vaan samaan malliin.. :) NII.. !!

    VastaaPoista
  76. Jo-Jo,
    Heeei, mää kans tykkäsit noista kirpeistä kalloista! :) Tulee kyl vaa enää harvemmin syötyyy. Mites te ootte herkuttelet tehneet, kun molemmat tykkää erimakuisista? Vai onks teil vaa sit niinku omat herkut? :)

    Kyl sitä juu odottaa vaikka järki sanoo ettei sillo mitään tapahtu. Vaikka mene ja tiedä, kun eikös ne Mayat olleet aikaansa edellä noissa jutuissa? Eniten mua on tuossa Ancien Aliens sarjassa jääny pohdituttamaan et miten ne on pystyneet tekemään niitä painavia patsaita kun niitä ei tänä päivänäkään voi replikoida? Tai sitte ne omituiset rakennukset jotka on hyvin terävästi tehtyjä vai leikattujako se oli, siis semmosta ku laserilla leikkaisi ni jää sellainen selkee terävä linja. Siis kaikki tommoset oudot yksityiskohdat mietityttää.

    AI,
    Toi on hyvä, tervetuloa oikeaan maailmaan. Niin noinhan se menee, vaikka onhan meilläkin sitä puuhaa aina välillä mut ne oon jättänyt blogista pois et ehkä se aiheuttaa sitä hämmästystä - ainakin ehkä niissä jotka toooodella tarkkaan pohtii jokaisen sanani. :)

    Tsemppiä herkkulakkoon, hienosti on jo viikko mennyt!! :)

    Anonyymi klo 18.20,
    No no, ei anneta heidän pilata lukunautintoa eihän? Toivotaan että he löytää elämiinsä mukavampaa tekemistä, niin unohtuu tällaiset.

    VastaaPoista
  77. Isännän kans otettu pienet iltaunet,juodaan tässä hyvät pullakahvit ja katellaan mitä telkasta sattuu tulemaan.Ei mitään kiirettä nukkumaan kun viikonloppu edessä.Jonkun mielestä ehkä tylsää,mutta minulle tämä riittää;perjantai-ilta ja oman kullan kainalo.Kivaa viikonloppua sinullekkin Pipsa.

    VastaaPoista
  78. Anonyymi klo 19.00,
    Hyvää viikonloppua sinulle myöskin! Aikalailla samalla tavalla meni meidän eilinen kuin teilläkin. :)

    VastaaPoista
  79. No, meillä herkut jaetaan niin, että emäntä syö makeat ja isäntä suolaiset :D Ei tuu ainakaan riitaa asiasta, hehe! MUTTA kirpeät karkit on meidän molempien heikkous, joten niistä voi tulla kinaa - etenkin jos siellä pussissa on vain yksi jäljellä *nauraa*

    Joo, se on kyllä tosi mielenkiintoista, miten ne on saanut tehtyä niitä rakennuksia niin tarkasti, varsinkin muinaiseen aikaan, jolloin ei ollut tietävästi mitään nykyaikaisia apuvälineitä...or who knows, ehkä muukalaiset auttoivat niiden muinaisten monumenttien teossa!

    VastaaPoista
  80. Jo-Jo,
    Ihanaa! :) Meillä ei muuten tuu kinaa noista kirpeistä, jos on viimeinen jäljellä ni mies on aina että ota sä. Voiku sulosta. <3 Otan jos tekee mieli, jos ei ni syötän sen tuolle mussukalle. :)

    No mä oo satavarma, et niiden ihmisten sillo joskus ties millo ennen ajanlaskun laskua tai jotain, niin on varmasti saaneet apua ufoilta. :) Ja eiks ne joskus käyneet jonkun paikan lähellä missä oli ihan järkyttävät radioaktiivisuudet? Ku ne meinas et siel on käyty joku ufojen taistelu joka on jostain hindujen kirjasta katsottu tai jotain. En muista niin tarkasti tota. Mut paljon on tommosia mitkä pistää miettii, että mitä mitä... Ja mä aattelen asiaa siten, että ehkä ufot on sopineet et ne antaa meidän olla kaikessa rauhassa ettei tuu häirittee meidän kehitystämme, et sit ku ollaan jollain oikeella tajunnan asteella, ni ne sanoo et BEHOLD me ollaan olemassa. XD

    VastaaPoista
  81. Joo, siis mä oon kans joskus itekin miettinyt, että jotain siinä on takana. Ei ne monumentit oo voinut rakentua ihmisvoimin, koska siihen aikaan oli hyvin vaikea rakentaa mitään isoja rakennelmia ilman apukeinoja. Ehkä siinä on justiin se juju, että ufomiehet on käynyt täällä, vähän autellut ja sitten mennyt jonnekin toiseen galaksiin piiloon...odottamaan sitä päivää, kun me ihmiset ollaan tarpeeksi vastaanottavaisia niitä kohtaan :) Jotenkin tulee mieleen asgårdit Stargate-sarjasta :D :D Ootko seuraillut koskaan kyseistä sarjaa? Se kuuluu mun ehdottomiin lemppareihin! :)

    VastaaPoista
  82. JO-JO,
    No siis ei todellakaan oo voinu ku ei ihmisillä oo siihen aikaa ollu mitää millä leikata niin suorta viivaa. Ellei sitten ne Atlantislaiset...

    Just tänään ollaan miehen kans katteltu noita ufovideoita. Ihan hyviä perusteluita. Niinku tästä jostain kultasesta numerosta ja sellaisista.

    Oon mä kattonu Stargate -sarjaa, ihan vaa macgyverin takia. ;) Se vaa osas tuoda hyvän säväyksen sarjaan. Tarttis varmaa ottaa asiaks kattoo se uudellee läpi. Harmi ku se loppu. Ja sen jälkeen kun Jack lähti siitä sarjasta, ni se ei ollu ihan sama.

    VastaaPoista