29.11.2012

No nyt ne pakkaset sieltä tulee ja iskee Pipsaa takapuoleen


Nyt odotellaan niitä lumisateita jonka pitäs alkaa tässä illemmalla. Kauhulla kyl katselen noita kiristyviä pakkasmerkkejä. Hrrr! Kaipa se on aika nostaa Duffeli talvikäyttöön ja pistää pörrötakki talvitelakalle.

Mutta osaanhan minäkin hieman tästä pakkasesta nauttia. Tänään kun bongasin noita jäänpeittämiä pikkulammikoita, niin voi sitä riemua mikä siitä syntyikään kun pääs niiden kans pelleilemään. Okei, kyseinen toiminta on toki lapsellista 30-vuotiaalle mutta tää 30-vuotias välittää tuon taivaallista ikärajoista. Kuvitelkaa siis mielessänne tilanne, missä ensin kokeilen kengänkärjellä ja kun se antaa periks ni kauhee hyppipomppiminen koko lammikossa. Oikeesti, jos on rentouttavaa vetää vapaalle ja unohtaa se oma ikä.

Kotiuduttuani tein itselleni ihanan lohisalaatin sekä kuumaa teetä. Sen jälkeen kun edelleen oli viluinen olo, päätin mennä vällyjen alle jonne sitten nukahdinkin hetkeksi aikaa. Ja voi että kun sieltä ei ois millään halunnut nousta vaan pakko se oli, kun meillä oli neljät (kyllä, luit oikein) asuntonäytöt ja huomenna olisi luvassa toiset mokomat lisää. Kun nyt näyttää erittäin vahvasti siltä, ettemme ME ole saamassa tuota asuntoa niin laajennettiin hakua.

Yoursin pakettikaan ei tullut tänään, piti tulla vaan eipä tullut. Nyt jännityksellä odottelen, et tulisiko viikonlopuksi niin saisin teille esitellä jo jonkun ihanuuden. Melkeen jo pompin innosta! Sen verran voin sanoa, että sieltä tulee kaks eläinkuviollista paitaa (koska en osannut valita kumpi parempi) mutta toinen menee sitten jossain vaiheessa myyntiin, varmaan keväämpänä kun tuollaiset lyhythihaiset on taas IN.

Hei muuten, multa kun ei usein tuu mitään kauneusvinkkilöitä niin nytpä tulee ja samalla pyydän myöskin apuaaaa! Oon ite nimittäin huomannu Aloe vera geelin todella hyväksi omalle kuivalla ja välillä akneiselle iholle. Tuota kun laittaa, niin muutamassa päivässä tuo akne esimerkiksi rauhoittuu. Nii ja sitten siihen avunpyyntöön - mun oma geeliputkilo sanoi sopimuksensa irti eli loppui ja tuota kyseistä merkkiä ei tietääkseni enää oo saatavilla, niin kysynkin teiltä, oi viisaat kauneudenhoitotuotteita käyttävät, että onko olemassa aloe vera geeliä jollain toisella valmistajalla? Haluaisin tuota lisää, kun hyväksi todettu.

Jokos siellä on alkanut lumentulo? Itse edelleenkin odottelen ja näyttää vahvasti siltä, että jos tulee niin yöllä vasta. No onpahan sitten aamuksi valkea maa.

12 kommenttia:

  1. mua ärsytää kun newlookin pakettia ei näy eikä kuulu, se on tilattu jo alkuviikosta mutta ei ole tullut vielä edes lähetysvahvistusta vaikka se tulee yleensä jo samana päivänä :( argh!

    VastaaPoista
  2. Täällä ainakin luontaistuote kaupoissa on paria eri merkkiä aloe vera geelejä, muualta en oo löytänyt eli käyppäs tutkimassa sieltä! :) Mä käytän sitä lähinnä kesäisin tulevaan aurinkoihottumaan!

    Terkuin, Vakilukija

    VastaaPoista
  3. Tällaista ainakin pitäisi olla:
    http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/ALOE-VERA-GEELI-100-ml

    VastaaPoista
  4. En taas tajua. Edellisessä postauksessa sanoit, että asunnon etsiminen menee jäihin ja nyt olettekin katsomassa uutta. Eikä mitään selitystä asiaan.

    VastaaPoista
  5. emmiveera,
    No mie tilasin viime torstaina, ni eiköhän se perjantaina ala näkymään. VIikko yleensä kun menee. Ai sulla ei oo tullu sitä vahvistusta, mulle tuli. Sun pitää alkaa laittaa sähköpostia et onko menny hukkaan koko tilaus, jos kuiteski maksanukki jo...

    Vakilukija,
    Kiitoksia, pitää käydä kurkkaas! :)

    Anonyymi klo 19.50,
    Kiitti, ei oo ihan sama mutta näyttäisi sopivan just kuivalle iholle mihin siis ite oon käyttänyt. Tai siis enemmän siihen kun tuo akne nostaa päätään. :) Rauhottaa tosi nopsaan nimittäin joten voin suositella!

    Anonyymi klo 19.57,
    No me päätettiin laajentaa etsintää, niin siksi tää menee vähän ristiin. Ku mie kuitenkin kerron mitä sen hetkinen tilanne on ja sillo se oli, et asunnon etsiminen jätetään jäihin mut ei me nyt sitä jäihin varsinaisesti laiteta mut vähän rauhallisemmin tutkaillaan. Ja me ollaan siis tänään käyty katsomassa neljääki uutta asuntoa, mut ei ollu mieluisia yksikään. Huomenna on taas kaks todella potentiaalista, et jos niistä ei mitään muuta ylläriä löydy ni teemme tarjouksen paikan päällä. Selvennän asioita, kun ne meillekki selviää. :) Älä huoli siis. :)

    VastaaPoista
  6. Dermosilillä myydään tuota aloe geeliä edullisesti!
    http://www.dermoshop.com/fi/products/3417-aloe-geeli?r=/q/aloe%20geeli
    Tuoki on tosi hyvää ja toimivaa, oon ite käyttäny paljon.

    VastaaPoista
  7. "Rauhallisemmin tutkaillaan", en kutsuisi sitä tuoksi, jos kahtena päivänä noin monta näyttöä.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi klo 20.56,
    Kiitti, täytyykin tutkailla tätä. :)

    Anonyymi klo 21.34,
    No me vähän innostuttiin. ;) Eiköhän se tästä vähän rauhotu kun tarjontaa ei ole niin paljoa. :)

    VastaaPoista
  9. Mulla kesti viimeksi Yoursin paketilla 2 viikkoa, yleensä on tullut viikossa.

    Ei tuo teidän lumimyräkkä vielä pahalta näytä, mutta täällä Espoossa...äsken kävin koiran kanssa aamulenkillä ja nyt jo lunta oli kinostanut joihinkin kohtiin niin paljon että eteneminen oli melkoista rämpimistä. Illalla luvassa hyötyliikuntaa lumitöiden muodossa :)
    -hss

    VastaaPoista
  10. Miksi ette "saa" sitä haluamaanne asuntoa? Eihän se ole kuin rahasta kiinni kenelle se myydään.

    VastaaPoista
  11. HSS,
    Sinuakin näkee!!! :) Ai kesti 2vko? No se voi olla mullakin nyt, kun ei se tullut. :( No sama se toisaalta tuleeko tällä vai ens viikolla, tietty sen haluaisi mahdollisimman nopsaan mut... noin niinku muuten ei oo väliä. :) Juu, ei täällä oo viel lumimyräkkää ollu mut tuullu kyl aika ilkeesti. :( Lumityöt on kyllä mukavia jos ei oo kovin isoa lääniä mitä puunata. :)

    Anonyymi klo 11.23,
    No asiat ei ole niin yksinkertaisia enkä nyt viitsi vatvoa enempää ettette vallan mee sekasin. :)

    VastaaPoista
  12. Www.myaloevera.fi/hakem

    Tuolla firmalla on aloeveraa laidasta laitaan, myös geeliä. Just äsken itse tuotteita kokeilin aloekutsuilla ja suosittelen tsekkaamaan sivut :)

    VastaaPoista