14.1.2013

Että sellainen viikonloppu se...


Mulle tulla tipahti Persoonallinen kalenteri yritykseltä mun oma kustomoitu kalenterini, vähänkö olin innoissani kun tajusin postilaatikkoon kurkatessani et tää on varmaan se. Vielä kun mä saisin joskus tehtyä itselleni myös sen muistivihkosen, ni oisin niin niin iloinen. Tää siis odotti perjantaina mua postilaatikossa.

Isäntä kävi kirjastossa hakemassa lukemista perjantaina ja ollaankin yhdessä pidetty lukuhetkiä. Jotenkin niin söpöstä kun ollaan toisissa ihan kiinni mut keskitytään (no jotenkin ainakin) omiin lukemisiimme.



Tulipa tuossa lauantaina otettua pieni valvomismaratoonikin. Teki kyllä hyvää, kun sai kaikessa yksinäisyydessään ja hiljaisuudessa raapustella kirjeitä. On aivan mahtavaa, että meillä on työhuone ja makuuhuone erillään. Ei haittaa mun valvomiset tuota isäntää, joka tykkää nukahtaa viikonloppuisinkin jo puolen yön jälkeen.

Sit mä oon melko varma, ettei tuota keittiön lavuaaria oo tarkoitettu tiskaamiseen vaan lähinnä huuhteluun - arvatkaa vaan oonko mä monet kerrat saanu kirota sitä pientä tilaa siinä. Juu en oo ihan vielä tottunu tommoseen pikkutilaan. Ja mun luonto ei anna periks, mä en tahdo käyttää astianpesukonetta kun meille ei tuu niin paljo sitä tiskattavaa ettenkö voisi itse tiskata. Säästyypähän luonto ja sähköjä ja rahat. Hehehhe.



Ja sitten olen saanut vihdoinkin ihastella itseäni peilistä. Helpottaa valtavasti kun saa katsoa missä kohdin se jakaus menee. Meillä ei siis ollu peiliä tässä valmiina vaan itte piti ostaa ja pistää. Sitten mä pyytäsin vähän teidän apua, kun te tunnutte tietävän niin paljon kaikesta - meillä on siis makuuhuoneessa lukulamppu mutta sen lasikupu meni edellisessä muutossa jo rikki ja me mietittiin että mahtaisko tuohon uskaltaa hommata sellaista kangaskupua (joka on ylhäältä avoin) vai pitääkö siihen hommata sellainen lasikupu? No sitten toiseen kysymykseen, mistä tuollaisia irtokupuja vois löytyä? Osoittakaa miulle tie...

Hiukan meinasi muuten perjantaina sydän hypätä kurkusta ylös ja lähteä livohkaan, sen verran säikähdin tätä lappusta joka heti ekana pilkisti laatikosta. Mää siis luin ainoastaan "tiedän missä sinä asut" Joo, siis eihän siinä ole sitä N-kirjainta mutta nopeasti katsottua näin sen. Et kyl hippasen verran säikähdin. Kun tällaisia fanilahjoja on alkanu tulemaan postiluukusta sissään... (kiitoksia vaan siulle, joka olit vanhalle asunnolle pudottanut irtoteepaketin ja kirjeen. Tulee kyllä käyttöön, mutta huomauttaisin ettei me enää asuta siellä...)   Edit. Tää kyseinen lappu tuli kuitenkin siis Itellalta.

79 kommenttia:

  1. - Oi ei! Vähän spooky tuollanen lappu. Meikä sais paskahalvauksen, olkoon sitten vitsi tai jtn muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis se oli! Mut lappu oli siis Itellalta, joten tällä kertaa päästiin helpolla. :)

      Poista
  2. Niin, itse asiassahan se astianpesukone kuluttaa vähemmän vettä ja sähköä kuin käsintiskaus. Kone kuitenkin täyttyykin melko nopeasti, kun sinne laittaa kaikki kattilat yms.

    Mutta muuten olen samaa mieltä, ne ihan pienet lavuaarit, mitä nykyisin keittiöihin laitetaan, on ärsyttäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tulossa kanssa kertomaan että astianpesukone on kaikinpuolin ekologisempi (tätä kun tunnut peräänkuuluttavan) kuin käsintiskaus. Sitä konetta ei tarvitse joka päivä käyttää, vaan yksinkertaisesti vain silloin kun se on tarpeeksi täynnä raaskiakseen sen käynnistää. Kaikenlisäksi on paljon hygienisempaa pestä astiat pesukoneessa, kuin käsin.

      Poista
    2. Samaa komppaan kanssa. Asun yksin ja astianpesukoneeseen menee kaikki kattiloista ja kupeista alkaen. No paistinpannu ei mene. EI sitä tartte joka päivä päälle laittaa kun huuhtasee nopsaan lautasen ettei ala haista :)

      Poista
    3. Suosittelen astianpesukonetta, jos haluaa säästää vettä/rahaa/luontoa! Sähköä kone vie tosi vähän. Meillä vesilasku tipahti, kun taloon tuli kone. :)

      Poista
    4. Tuossa juuri kaverin kanssa juteltiinkin näistä astianpesukoneista ja kulutuksesta, että kait mun täytyy nyt vaan alkaa semmosta käyttämään. Ainakin välillä. :)

      Poista
    5. On siinä sekin hyvä sivuvaikutus, ettei tarvi kaikkea tiskata käsin, heh. ;)

      Poista
    6. Totta, mut meille tulee niin vähän tiskiä ettei oo paha tiskata käsin. Mut sillo ku leipoo tai tekee isompaa, ni aion kyllä käyttää konetta. :)

      Poista
    7. Miten teillä tulee niin vähän tiskiä? Ettekö syö ruokaa? Vai syöttekö einesruokia suoraan paketista? Etkö leivo ikinä viikolla? Etkö keitä perunoita kattilassa? Käytä leikkuulautaa? Tee kastiketta kasarissa?

      Meitä on kaksi aikuista ihmistä ja tiskikonetta pyöritetään vähintään pari kertaa viikossa. Kyllä kahden hengen aamupala + päivällinen + iltapala -astioista kertyy jo reippaasti tiskiä, ja tuohon vielä päälle kattilat, pannut ja muut tykötarpeet.

      Ihan hullua olla käyttämättä astianpesukonetta jos sellainen on. Apk säästää luontoa ja vettä!

      Poista
    8. No miehän olen tuolla ylempänä todennut että koneen voisikin sitten ottaa käyttöön jos se kerran on ympäristöystävällisempi. Mä vaan olen aina aatellu että näin ei ole. Mut on kiva kun mulla on teidät lukijat jotka kerrotte asian oikean laidan. :) Mut ei meillä tule sitä tiskiä niin paljoa, tai sitten vaan en itse näe sitä kun tottunut tiskaamaan käsin.

      Poista
  3. Me käytetään pääasiassa tiskikonetta, mutta jonkin verran tiskataan käsin. Siitä syystä valitsin keittiörempan yhteydessä tilavat tiskialtaat, vaikka nyt tuntuu olevan pienemmät muodissa.

    Annika

    VastaaPoista
  4. Ei meilläkään ole kuin kaksi ihmistä, mutta kyllä käytetään tiskikonetta. Isommat kattilat ja kunnon paistinpannut tiskataan vaan käsin.

    VastaaPoista
  5. meillä on sellainen pieni astianpesukone : http://www.gigantti.fi/product/kodinkoneet/astianpesukoneet/MDWTT12E/matsui-astiapesukone-mdwtt12e

    tuon tapainen, kun ei kahden ihmisen tiskien takia tarvitse isoa konetta
    t.Lena

    VastaaPoista
  6. Tiedän montakin yhden ihmisen taloutta missä on sellainen pieni astianpesukone. "Se nyt vaan on tyhmää tiskata käsin"
    :D

    VastaaPoista
  7. Pieni allas on kätevä ettei tiskit keräänny :D ainakin näin oon ite huomannut.


    miss-eleanor.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää on kyllä totta. :)

      Poista
  8. Laita tänään joku video?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, enää ei ehdi.

      Poista
    2. Ok,mutta laita huomenna!

      Poista
    3. Katsotaan jos ehdin. Editoimiseen kun menee niin valtavasti aikaa.

      Poista
    4. Miten muokkaat videoitasi?

      Poista
    5. Miten siihen menee paljon aikaa? Ethän edes tunnu editoivan videoita sanan varsinaisessa merkityksessä, eli et pätki turhia kohtia pois, et korjaa valkotasapainoa tai lisää efektejä... mitä tämä sun "editointi" sitten on? Pätkäiset alusta ja lopusta pätkät pois missä asetat ja suljet kameran ja uppaat videon nettiin. Wohoo mitä editointia :D

      Poista
    6. Joo, siis eihän se itse videon editoiminen ole mutta se kun se lähtee muuntamaan sitä HD-laadussa. Nopeammin menisi jos en tekisi siitä teräväpiirtoa. Tässä menee siis yleensä tunti kun se tuon muunnon tekee, sitten on vielä lataaminen youtubeen jossa menee ... no nykyisellä menee vain puoli tuntia, vanhalla meni tunti. Kun kyseessä on kuitenkin iso tiedosto.

      Poista
    7. Ja sä seuraat sitä koko ajan kun tiedosto muuttuuu HD-laatuun ja latautuu youtubeen?

      Ja miksi se pitää muuttaa HD-laatuun? En ymmärrä kun ei videoissasi ole mitään niin yksityiskohtaista, että se pitäisi olla HD-laatua.

      Poista
  9. olisit nyt heti sanonut, että lappu oli itellalta.. olisi tosi epämiellyttävää jos tommonen tulisi postissa joltain "fanilta" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, olipa jäänyt epäselväks. Muokkasin nyt tekstiin että tuo on Itellalta, eikä siis suinkaan fanilta. Fanilta tuli kirje ja teetä. <3

      Poista
  10. Voi että tollai kalenteri ois aika kliffa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku tilaamaan vaan, ellei sieltä vielä yllätetä uudella. ;)

      Poista
  11. myönnän, meillä sotketaan astioita ihan järjetön määrä. en osaa juoda aiemmasta kupista, vaan otan aina uuden. kun veitsellä on leikattu jotain, se pestään kunnolla ennenkuin sillä leikataan uudelleen. meillä pyörii tiskikone useamman kerran päivässä, kahden hengen taloudessa. veden lutrauksen määrä on älytön jos pesee kaiken käsin, eikä lopputulos ole läheskään yhtä puhdas ja hygieeninen kuin tiskikoneella pestessä. astianpesukone helpottaa arjen sujumista huomattavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei meillä veden kanssa lutrata vaikka käsin pestäänkin. Hygieeniasta ei voi tietää tarkkoja ellei lähde oikee testaamaan, mut eipä oo mikkää ihmepöpö viel iskeny. ;) Voin siis käyttää astianpesukonetta kun ei yksinkertaisesti jaksa tiskata ja on sen verran tarpeeks sitä pestävää, ku oon ymmärtänyt ettei kannata tyhjiltään käyttää. Tartteekin hommata lisää astioita. :) Meil on tosi vähän mitään lautasia (tai no, on niitä mut en vaa raaski käyttää noita ihania)

      Poista
    2. Minkä verran teillä on lautasia? Oletteko keränneet jotakin sarjaa? Meillä on astioita vähän liikaakin ja juuri äsken myin yhdet lautaset pois...

      Poista
    3. En mä muista määrää, muttei paljoa - parissa päivässä käytetty. En oo keränny mitään sarjaa, muutaku tuota Iittalan Taika -sarjaa.

      Poista
    4. Taika-sarja on ihana! Onko teillä minkävärisenä sitä?

      Poista
    5. Sinisenä ja punaisena.

      Poista
    6. Onko teillä sitä muuta kuin lautasia? Meillä on mukeja ja lautasia ja espressokuppeja - ja mustavalkoisina.

      Poista
    7. Sis on meillä syviä ja matalia lautasia, mukeja ja laseja. Espressokuppeja me ei tarvita. ;)

      Poista
    8. Ei Taika-sarjassa oo laseja....

      Poista
    9. Hä? Eiku jaa niin me puhutaankin Taika -sarjasta (huomaa et just heränny torkuilta) Sori sori sori... Joo siis Taikasta meillä on mukeja, syviä ja matalia lautasia. :)

      Poista
    10. Eihän Taika-sarjassa ole syviä lautasia!

      Poista
    11. No mitä ne sitten on, semmoset syvät? Lautasiksi mää ne laskisin. Vai onks niillä joku fiinimpi nimitys... :) Aaa... ei tartte vastata, kävin jo iittalan sivuilla. Ne on KULHOJA. Meillä ne kyllä lasketaan syviksi lautasiksi. ;)

      Poista
    12. Huh, veden lutrauksen määrä on älytön lähinnä silloin, kun kahden hengen taloudessa pyörii tiskikone useamman kerran päivässä... No, mutta olin tulossa kommentoimaan tuota parinkin henkilön esiinnostamaa hygienia-asiaa. Mitä epähygieenistä huolellisesti tiskatuissa ja huuhdotuissa astioissa muka on? Konetiskiainejäämät sentään voivat oikeasti olla haitallisia ja aiheuttaa esim. limakalvo-oireita (suu, kieli).

      Kukin tiskaa siis tavallaan. Jos homman osaa käsin, hygieenisyydestä ei lopputulos jää kiinni. :)

      Poista
  12. hyi kauhee toi itellan kirje ! oisin ite varmaan jo hypelly seinille :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siin oli kyl semmonen sydänpysäyttäjä ettei tosi oo.

      Poista
    2. Kannattaa laittaa Itellalle palautetta, tosi ikävä tuollainen :(

      Poista
    3. Ei kai se Itellan vika ole, ettei Pipsa osaa lukea?

      Poista
    4. Siis hä? Miten niin mä en osaa lukea... Kyllähän mä sen osasin tehdä ihan hyvin mutta kun pikaisella vilautuksella en nähnyt kuin "tiedä missä sinä asut" kohdan. Vasta kun sain lapun kunnolla käteen ja pääsin kääntämäänkin, niin tajusin mikä on. Mä luulin et tekin ymmärrätte tuon huumoripointin.

      Poista
  13. Meitä on kaksi ja iso astianpesukone. Etupäässä tiskiä tulee mukeista ja lautasista, kulhoista jne. Kerätään niitä koko koneellinen. Kun on paljon astioita, ei haittaa vaikka niitä on koneessakin. Ainakin meillä on yösähkö halvempaa, joten astianpesukone ja samoin myös pyykinpesukone laitetaan päälle vasta illalla kymmenen jälkeen. Tai pyykkiä pesen usein sunnuntainan, jolloin sähkö on myös halvempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy ehdottomasti hommata lisää lautasia et voi alkaa käyttää konetta. :) Meillä kans yösähkö halvempaa, pesukonetta harmi vieköön ei ihan tuohon aikaan voi käyttää ettei naapurit hermostu. :)

      Poista
    2. Ehkä pyykinpesukoneenkäyttöä välttelisin, mutta astianpesukoneesta lähtee niin vähän ääntä, että huoletta voi pyörittää.

      Poista
    3. Kuuluuko teillä rivitalossa niin paljon äänet? :o Vasta rakennetuissa taloissa pitäisi olla kyllä tosi hyvät äänieristeet. Me muutettiin juuri uuteen KERROStaloon ja täällä ei kuulu pihaustakaan koskaan, vaikka naapurissa asuu äänekäs kuusilapsinen perhe ja taloyhtiön suositus on pestä yösähköllä pyykit ja tiskit.

      Poista
    4. Ei täällä äänet kuulu, olenhan tietääkseni tämän asian maininnut muutamaan otteeseen kun olen saanut yöllä nukuttua niin makean sikäesti kun mistään ei kuulu mitään. Mut silti mä en lähde pesemään pyykkiä klo 22.00 jälkeen. Siis hetkinen, missä kerrostalossa on sähkölämmitys - eikös ne yleensä ole kaukolämmössä?

      Poista
  14. Tuosta lampusta kysyit. Lukulamppuja saa halvalla uusia, mieluummin sellainen, kuin joku viritys, jota ehkä joutuu pelkäämään, että syttyy palamaan - se kangas nimittäin.

    Siihenkin tottuu, että laittaa pyykit koneeseen sunnuntaisin. Meillä ainakin kaikilla on niin paljon sukkia ja alusvaatteita, ettei haittaa vaikka vaan kerran viikossa pestäänkin pyykkiä. Tietysti silloin täytyy pestä useampi koneellinen: kirjopyykki, vaalea hienopyykki ja tumma hienopyykki.

    Mites, kuuletko sinä naapureitten pesukoneen äänen, ehkä se ei kuulukaan? Toisekseen sen voisi varmistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lukulamppuja saa mutta kun mie oisin semmosen ihan söpöistyksen ottanu mieluummin ja kiva jos siihen ois saanu semmosen kangaskuvun. Mut tuota se isäntäkin meinasi että parempi vain ettei ala palamaan. :)

      Siis ... sunnuntaisin mie pyykkään muutenkin. :) Se on semmonen perinnepäivä oikein. :) Ja ei, en mä kuule naapurin pesukoneen ääntä mutten siltikään lähde yöllä pesemään. :)

      Poista
  15. Ei muuta kun taika sarja vaan käyttöön :) mihin niitä ny säästää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kaipa se täytyy raaskia ku ei niitä saa hautaankaan ...

      Poista
  16. Kiva tuo peilisysteemi. Ja tuosta astianpesukoneesta: Jos laittaa kotona paljon ruokaa ja syö monet ateriat, on tilanne eri kuin jos ei em. asioita niin säännöllisesti tee, joten jokainen tyylillään. Sinun tyylisi ymmärrän kyllä.

    Makuasiahan tämäkin varmaan, mutta minusta tuio Itellan lappu on tosi mauton! Hyi...

    Mutta tosi kiva laittaa uutta kotia, pikkuhiljaa kaikki löytää paikkansa jne. En tiedä miten teillä, mutta meille ainakin kävi niin, että vaikka tavaroiden paikka oli etukäteen tarkasti suunniteltu, niin livenä kaikki ei sitten ollutkaan ihan just jetsulleen hyvä, vaan muutama juttu haki paikkaansa pariinkin otteeseen muuttelemalla. Mutta sehän tekee muutosta niin mielenkiintoisen haasteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten jo sanoin, niin aion ottaa astianpesukoneen käyttöön. Heti kun saan ostetuksi niitä tabletteja. :) Pakko päästä kokeilemaan ja onhan se omaa aikaakin ajatellen niin kivempi kun lautaset voi suoraan huuhtelun jälkeen laittaa koneeseen ja sitten kun täynnä ni käymään. Tosin me kyl tarvitaan niitä lautasia enemmän, kun niitä "ei niin hienoja" ei oo paljoa.

      No Itellan lappu oli kieltämättä vähän paha, voin kuvitella miten joku vanha rouva voisi järkyttyä tuosta enemmän. Et ehkä kannttaisi tuon tekstin kirjoittaa ihan tietokoneella, eikä tuolla tavalla kuin jotkut lunnaat...

      Joo, tuo on ihan totta et livenä sen huomaa paremmin jos joku ei sovikkaan.

      Poista
  17. Mihin ihmeeseen säästät astioita? Eikös ne käyttöön ole tarkoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ainakaan ei ole ns. parempia astioita eli kaikki on koko ajan käytössä.

      Poista
    2. Noku ne on niin nättejä.... Ei tykkäis käyttää joka päivä. :)

      Poista
  18. Niin siis mikä kumma tämä Itellalta tullut kirje on? Joku osoitteenmuutokseen liittyväkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on osoitteenmuutoksesta muistuttava mikä on musta tyhmä kun me tehtiin osoitteenmuutos jo viikko ennen ku ees muutettiin.

      Poista
  19. Pipsa sinussa ja ilmeisesti "isännässäkin" on jotain jännää sellaista, hmm, mitähän sanaa käyttäisin, "vanhakantaisuutta", varmaankin kotoa perittyä. En tarkoita tätä millään pahalla. Mutta tarkoitan tätä, että ei käytä hyviä astioita, vaan säästää niitä, tiskaa käsin, vaikka on astianpesukone, säästää joitain vaatteita, hyviä rintsikoita, käyttää vanhoja lökäpöksyjä, vaikka olisi parempiakin, käyttää vanhoja työpöytiä, kun "ne on ihan hyvät" jne.

    En minäkään mitään ylenpalttista kulutusta kannata missään nimessä, mutta tietyiltä osin haluan elämäni mukavaksi, ja sitäpaitsi tuollainen säästäminen ei mielestäni ole oikeasti edes säästämistä:
    - astianpesukoneen käyttö on taloudellisempaa kuin käsintiskaus
    - astioita on aika turha säästää, vaan niistä voisi nauttia. Jos joku menee rikki, niin elämää se vain on, ei niistä siellä kaapissa iloa ole.
    - samoin vaatteet on tarkoitettu käyttöön. Vartalon muodot kuitenkin muuttuvat sen verran, puhumattakana muodista, että vaatteet tai esim. rintsikat ei kohta ehkä enää sovikaan. Ja varsinkin jos sinäkin olet laihtumaan päin, niin ei ne vaatteet sitten ainakaan näytä kohta enää hyvältä. Eikä ne muutenkaan siellä kaapissa hyödytä, mielikin muuttuu ajan kanssa sen verran, että kivalta näyttänyt vaate ei "säästämisen" jälkeen ehkä miellytäkään.
    - Työpöydät on varmaan "ihan hyvä", mutta jos uusimalla saisi toimivamman ratkaisun, niin siitä olisi ihan joka päivä iloa.

    Ugh, olen puhunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Sanot kauniisti sen, mitä moni anonyymi on yrittänyt sanoa vähän kärkevämmin. Ja nyt kirjoituspöydät vaihtoon! Ja se pirttipöytä...

      Poista
    2. Niiiiiiiiiiin samaa mieltä! Hyvin sanottu! Nyt Pipsa repäset ja oot kerrankin se rempsee ja värikäs mikskä itseäs kuvailet ja alat elää etkä säästele ja hyssyttele ja kattele ja mietiskele ja oottele. Ole nuori eläkä eläkeläismummo!

      Poista
    3. samaa mieltä, hyvin kirjoitettu :D

      Poista
    4. Se voi olla, et ollaan tuollaisia. Mut kyllä mä oon jo muutoksia tehnytkin, ainakin mitä tulee tuohon astianpesukoneeseen ja vaatteisiin. Työpöytiä en vaihda kun ne on hyvät näinkin, UGH! Ja mie oon kans puhunut, ei näistä tarvitse jokaisen anonyymin nyt pamista että "teeppä nyt Pipsa vaan sillee kun me sanotaan" Jos mä AINA näin tekisin, ni oisin varmaan lopettanu blogin miljoona kertaa ku te oisitte niin halunnu taikka hypänny kalliolta alas... Joten ymmärtänette varmaan et pidän kiinni siitä miten itse ajattelen asioita. MUTTA näen kyllä sen "ongelman" mistä sanotte. :) Eli muutan asioita jos ne on sellaisia et ite tykkään muuttaa, niinku tää vaatteiden ja astioiden säilyttäminen...

      Poista
    5. "Laskelmien mukaan käsintiskaus kuluttaa enemmän vettä ja energiaa kuin konepesu, jos tiskikone pyörii täytenä. Käsintiskauksessa muistutetaan erityisesti siitä, ettei astioita pitäisi huuhdella ja pestä juoksevassa vedessä, vaan altaassa.

      Laskelmat eivät kuitenkaan huomioi tiskikoneen valmistamiseen kuluneita raaka-aineita ja energiaa. Käsintiskaus voi olla kokonaisuudeltaan ympäristöystävällisempi valinta etenkin silloin, kun pestäviä astioita on ylipäätään vähän. Yhden koneen valmistukseen käytetyillä tarvikkeilla ja energialla pesee käsin jo ison määrän tiskiä."

      ja "Lisäksi konetiskiaineet ovat voimakkaampia ja näin epäekologisempia kuin käsitiskiaineet".

      http://www.yhteishyva.fi/koti-ja-puutarha/kodinhoito/ekomatsi-kasintiskaus-vs-astianpesukone/0218010-31502

      Poista
    6. Kiitti muuten tuosta linkistä, sieltä löytyi paljon muutakin kiinnostavaa. :) Ja meillähän siis tosiaankin on niin vähän noita lautasia sun muita, et käsintiskaus on ollu järkevin. Et pitäs ostaa sit enemmän lautasia et saataisi astianpesukone kokonaan täyteen. Kokeiltiin tuossa noin sen kanssa pesua ja meni kivasti, mut tarvitsee enemmän astioita.

      Poista
  20. Samaa mieltä edellisen kanssa. Ja hei, turha sitä kaikkea on kovin säästellä, ei niitä tavaroita mukaansa hautaankaan saa sit lopuksi :D Elämästä voi ja kannattaa nauttia kun koskaan ei tiedä milloin se päättyy.

    VastaaPoista
  21. No minä yhdyn kanssa edellisiin nimettömiin kirjoittajiin, mutta totean perään että kukin tavallaan :)

    VastaaPoista
  22. Kyllä elämästä kannattaa nauttia nyt, eikä sittenkun... Ja samaa mieltä olen, että turhaan sitä säästelee esim. astioita kaapissa vain niitä juhlahetkiä varten, vaan nauttii niistä arkisinkin. Turhaa kulutusta en ymmärrä, mutta on hassua ostaa tavaroita joita säästää jotain sittenkunhetkeä varten.

    VastaaPoista
  23. Samaa mieltä edellisten kanssa, minusta mottosi ("Memento Vivere") ei aina kyllä ainakaan blogin kautta välity. Eihän se oikeasti kenellekään meistä kuulu, mutta kehotan sinua silti miettimään itse kumpi tekee onnellisemmaksi, parinsadan euron säästö vai kaunis kaluste joka kestää vuosia ellei vuosikymmeniä kodissanne. Valinta on toki sinun!

    VastaaPoista
  24. Tuosta yösähköstä vielä... Oletetaan että laitan koneen pyörimään klo 22, ok se pyörii tunnin tai pari. Loppuyön ne pyykit voivatkin muhia ja homehtua keskenään siellä koneessa kosteina, nam :D yäk. Sitten jos vielä nukut vahingossa liian myöhään aamulla ja pitää valita töihin ehtimisen ja pyykkien ripustamisen (ellei omista jotain kuivuria) välillä niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään tuollaista ongelmaa, näin on meillä tehty jo vuosia ja ollaan ihan tyytyväisiä. Ei kannata etsiä piruja joka paikasta, missä niillä ei ole edes tapana piileskellä....

      Poista
  25. Minä käytän yösähköä hyväkseni niin, että ajastan koneen pyörittämään pyykin aamulla niin, että se lopettaa yösähkön aikana juuri siten, että ehdin samantien ripustaa pyykit kuivumaan ennen töihin lähtöä.

    Astianpesukone taas lähtee käyntiin iltakymmeneltä, sitten se joka on hereillä (joku aina on) ottaa virran pois, sulkee vesihanan ja avaa koneen ennen nukkumaan menoaan. Astiat ovat sopivasti kuivahtaneet aamuun mennessä, ja astianpesukone tyhjennetään aamulla.

    Meille sopii hyvin näin.

    VastaaPoista
  26. Meillä ei harmikseni ole ajatusta pesukoneessa, mutta mie pesen muutenkin viikonloppuisn joten ei ole ongelma laittaa ongelma päälle 22.00 kun se kuitenkin n. 00:00 on valmis ja ottaa kuivumaan.

    VastaaPoista
  27. voithan sie ostaa semmosen kytkinkello-ajastimen, mitä moni käyttää esim sähkötolpassa.. pyörittelet sen siten, että lähtee pesemään sitten tiettyyn aikaan- toki koneeseen joutuu jo unille mennessään laittaa virrat jne päälle.

    Meillä on 5 henkinen perhe, ja pesukone pyörii joka ilta ja se on ihan täynnä. Koen että vähemmän menee vettä koneella kuin käsintiskillä pestessä :)

    VastaaPoista