5.2.2013

Lukijan toive: Kiusaaminen (millaista se omalla kohdalla oli, mitä se sai aikaan yms.)



Tämä kiusaaminen onkin aiheeltansa todella hyvä, varsinkin kun olen asiaa tässä jo hetken aikaa muhitellut päässäni.

Miun kiusaaminen alkoi jo peruskoulun ekalla luokalla. Olin se hissukka. Tykkäsin ennemmin seurata tilanteita kun pomppia niihin mukaan. Jos mua pyydettiin johonkin, niin ilman muuta lähdin. Olin lapsena todella sisäänpäinvetäytyvä, johtuen arvatenkin kiusaamisesta mutta ei tyystin. Silloin äitini kyllä valitti asiasta ihan rehtorille saakka, mutta tämä vain kohautti olkiaan. Itse toivonkin, ettei tänä päivänä vaan kohautella olkia jos joku tulee kertomaan lapsensa mahdollisesta kiusaamisesta.

Kiusaaminen loppui kun vaihdoin koulua, mutta jatkui sielläkin sitten muutaman vuoden kuluttua, yläasteella - poikien huuteluna. Mutta tätä en jotenkin edes kokenut kiusaamisena, koska otin sen jotenkin huumorilla. Ei ole siis jäänyt mitään huonoja muistikuvia tästä kolmen vuoden aikaisesta huutelusta. Tosin olin kaveria tämän pahimman kiusaajapojan kanssa ja muistan kun itselläni meni yhden kerran hermot ihan totaalisesti (vieläkin kaduttaa, sillä en koe että väkivalta on ratkaisu mihinkään) tämän kaveripojan kiusanpitoon, niin menin ja monitin tätä suoraan sääreen sekä pidin sellaisen palopuheen, että saisin olla sen loppuvuoden kaikessa rauhassa.



Sitten tulikin siirto ammattikoulun puolelle, jossa taisin ihan hetken aikaa olla rauhassa ennenkuin pari luokkalaista poikaa aloitti irvimisen painosta ja reisien hankaamisesta yhteen. Ja samalla myös luokan tytöt jättivät mut huomiotta - eipä sillä, ettäkö se olisi haitannut mutta lähinnä ryhmätyötilanteissa tuntui inhottavalta ja se menikin siihen että pyysin opettajilta tekeväni tällaiset työt itsekseni. Ja se ehkä lisäsi vain vettä myllyyn, tuossa poikien kiusaamisessa koska eristäydyin ja olin "outo". Mä oon aina ollut sellainen, että jos koen ettei mua johonkin kaivata niin en todellakaan väkisin alan yrittää. En edes opettajan tukemana - tästä tulikin mieleen, että mähän tappelin yhden opettajan kanssa joka ei millään suostunut yksintekoon ja taas toisaalta tytöt eivät halunneet minua siihen, joten minä pakkasin kamani enkä ikinä astunut sen opettajan tunneille. Se oli minun itsepäisyyttäni - kurssin kyllä suoritin muutamaa vuotta myöhemmin, eri opettajan opettamana ja silloin porukka halusi työskennellä mun kanssa yhdessä ja silloin tunsin ensimmäistä kertaa, että VAU joku ihan oikeasti haluaa että osallistun. Joten kauppiksen ylimääräisellä neljännellä vuodella, alkoi minun parantuminen pikkuhiljaa mutta sitä ennen...

en ollut mitenkään vahva, ehkä ulkoapäin koetin näyttää siltä mutta sisimmässäni mä murenin joka kerta, pala palalta ja lopulta se meni siihen että hyppytunnin aikana menin läheiseen kauppaan ja ostin sieltä.... suklaata ja sipsiä! Niitä vedin sitten kaksin käsin kaikessa hiljaisuudessa eräässä vessassa, jota kukaan ei koskaan käyttänyt. Kauppiksen ekana vuonna alkoi siis minun tunnesyömisen ja se kesti monen monta vuotta ennenkuin siitä pääsi eroon. Ja kuten voitte arvata, niin silloin alkoi myös mun räjähdysmäinen lihoaminen joka kyllä tasottui kun koulu loppui.



Itselläni on sen verran hyvä tarina kuitenkin takana, että multa on tullut pahimmat kiusaajat pyytämään anteeksi - näin vanhemmalla iällä. Ja silloin sainkin kuulla, että syy kiusaamiseen oli ollut juurikin tuo vetäytymiseni ja outouteni vaikka siinä tilanteessa kun kiusaajapoika kanssani jutteli, niin totesi etten mä mitenkään outo enää ollutkaan. Ja hän kysyi että miksi olin vetäytynyt johon totesin että etköhän itsekin vetäytyisi jos vastassa olisi vastarinta tutustumiselle.

Muistan erityisen hyvin rippileirin jossa olin, suurinosa porukasta oli samasta koulusta - paitsi minä. Meillä oli leirillä sellaisia neljän hengen huoneita ja muistan, miten kahta tyttöä kauheasti irvailtiin ja solvattiin. Mulle sanottiin ettei kannata niiden tyttöjen kanssa punkata, että tule heidän (siis näiden kiusaajatyttöjen) huoneeseen. Mulle ei siis jäänyt millään tavalla epäselväksi tämä kiusaaminen. Mutta ai että musta tuntuu YLPEÄLTÄ kun voin sanoa, että mä valitsin sen kiusatut tytöt. Enkä oo hetkeäkään katunut valintaani. Sitä en muista miten asian ilmaisin näille kiusaajatytöille, mutta muistan miten ällistyneitä he olivat valinnastani. Jouduin siis irvittäväksi oman valintani takia, mutta tuon ikäisenä osasin jo puolustautua! Ja se ehkä on syy, miksi me kolmikko saimme suurimmaksi osaksi olla rauhassa. Harmittaa, etten tänä päivänä ole yhteyksissä näihin naisiin vaikka hetken aikaa kirjoittelimmekin kirjeitä.

Oheessa pieni mielipidevideo kiusaamisesta, ulkonäköpaineista jne. Huomautan heti alkuun, että nämä ovat minun mielipiteitäni - en hyökkää ketään kohtaan henkilökohtaisesti.
   

35 kommenttia:

  1. Pipsa tää että jaoit oman tarinas täällä on kyllä todella arvokasta :)! Oot sä kyllä semmonen sissi. Varmasti rohkaiset monia muita nyt samassa kiusaamistilanteessa olevia.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus! Itse olen myös sellainen, että vetäydyn helposti kuoreeni, jos musta tuntuu siltä, ettei mua johonkin kaivata. Se on toisinaan hankaloittanut uudella paikkakunnalla tutustumista uusiin ihmisiinkin, koska otan helposti nokkiini, jos mun viesteihin ei heti vastata tms... Sama koskee sähköpostitteluakin. Koitan kyllä päästä tuosta nopeasta hermostumisesta eroon, sillä tiedän sen olevan hölmöä. Mua kiusattiin vähän peruskoulussa, että ehkä sekin on jättänyt jälkensä, en tiedä. Peruskoulun jälkeen ei kyllä kiusattu enää, vaan olin hyvinkin porukoissa mukana. Joku huono sosiaalinen itsetunto on silti jäänyt päälle, ja se on tyhmää.

    VastaaPoista
  3. Rohkeaa kertoa näin avoimesti kiusatuksi tulemisesta, nostan sulle Pipsa hattua!

    Itsekin olen ollut koulukiusattu yläasteelle saakka ja se on jättäny minuun isot haavat. Itsetunto on täysin pohjamudissa enkä tiedä saanko sitä koskaan sieltä nostettua, vaikka olen jo melkeen kolmekymppinen nainen.
    Päällepäin minusta ei huonoa itsetuntoa varmaan edes huomaa, mutta sisältä tiedän olevani hyvin hyvin helposti särkyvä.

    Kunpa olisi joku taikatemppu jonka voisi tehdä, jotta tietäisi että kaikki lapset saisivat käydä koulunsa rauhassa eikä kukaan kiusaisi ketään. On niin surullista, kuinka älyttömän suuri osa lapsista joutuu kokemaan kiusaamista, vaikka todellisuudessa erilaisuus on juurikin se rikkaus tässä elämässä! Harmi kun sen moni ymmärtää vasta, kun on aiheuttanut jo suuresti vahinkoa jollekin toiselle ihmiselle, henkisesti tai fyysisesti. Ja jotkut ei ymmärrä sitä koskaan.

    Kiitos Pipsa aiheen avaamisesta rehellisesti ja erittäin hyvin sanoin sanottuna, arvostan!

    t. Tiina

    VastaaPoista
  4. Muotimaailma on mennyt tänäpäivänä melko pitkälle ulkonäkö paineiden alla! Pitää olla kaunis,laiha, tyylikäs edustavat! Jos olet sentin liian lyhyt tai pitkä tai pärstätaulu ei miellytä niin putoat listalla alas melko nopeasti. Monet nuoret ihannoivat, kauniita malleja ja ottavat niistä esikuvia itselleen. Huonopuoli tässä asiassa on se, että suurin osa kuuluisista tähdistä ja kauniista ihmisistä eivät todellisuudessa olekaan niin kauniita kuin mitä kuva antaa ilmi, meikit vedetään pois niin mitä paljastuukaa meikin alta! Lisäksi julkisuuden henkilöt laihduttavat itsensä ihan äärirajoille asti. Monet nuoret ottavat ulkonäköpaineet itselleen rasitteeksi asti, mikäli et kuulu samaan kastiin kuin kauniit niin johan aletaan kiusaamaan, ilkkumaan ja huutelemaan. jos haluat kuulua esim: jengiin pitää pukeutua yhtä hyvin ja tyylikkäästi. Otavatko vanhemmat tälläisiä asioita koskaan oikeasti huomioon? Mitkä paineet heidän lapsillaan tosiaankin voi olla... hankkivatko vanhemmat kaikki vaattee, meikit, personal trainerit, ym..ym.. jotta lapset pysyvät kauniina ja hyvännäköisinä. Lähteehän se jo kasvatuksesta miten lapset kasvatetaan tämän päivän median ja muodin keskellä! Mikäli vanhemmat ihannoivat kauneutta ja ovat addikteja laihduttamisen suhtee ja pitää kroppa pitää kunnossa niin selväpä tämä sitten.. antaa palaa vaan. Pääasia omasta mielestäni on se, että pysyt omana itsenäsi ja olet tasapainossa oman painosi suhteen. Sitä paitsi tämä ei nyt koske pipsan painoa eikä ulkonäköä vaan yleisesti kaikkea tätä kauneuden ihannoimista ja jumaloimista. "kauneus on katoavaista, meikkeillä voidaan saada ihmeitä aikaan, mutta mikä on todellista kauneutta"? Nytkin oli lehdessä juuri hiljattain vai ilta-lehden verrkosivustolla, että pyöreys on tullut muotiin jopa kuuluisuuksien kesken!! Eli ...nyt oli kuvia pulleista kuuluisuuksista ja voin kertoa, että näyttivät todella kauniilta ja vieläpä jopa luonnon kauniilta vaikkakin oli meikattu ja laitetuu viimesen päälle hyvin! Pulleat siis rules nykyään.. joten ei enään se laiha ja kaunis olekaan välttämättä se kaunein ja paras!

    Pipsan tarina oli kaunis, ja perinteinen kertomus koulukiusaamisen uhrina olosta. Mielestäni on rohkeaa avata asia julkisesti omassa blogissaan ja kertoa se kaikille. Olet oma itsesi ja pysy myös sellaisena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja, mutta minusta tuntui kamalalta, kun sanoit, että Pipsan tarina on kaunis. Ei kiusaamisessa ole mitään kaunista. :/

      Poista
    2. Lyhyesti ja ytimekkäästi: koulukiusaaminen ei ole koskaan kaunista vaan todella rumaa ja alhaista toimintaa. Koulukiusaaminen saattaa johtaa todella tuhoisiin tapahtumiin. Muotoilin sanat tosin väärin, mutta tarkoitin sitä miten hyvin ja hienosti pipsa toi julki oman tarinansa koulukisattuna olemisesta. Lopuksi en ihannoi lihavuutta enkä laihuutta, terveellinen liikunta ja ruokavalio ovat aina hyvä asia. Yleisesti vain sanoin miten nyky nuoriso ja ihmiset ottavat todella kovan ulkonäköpaineen kaikesta jos miettii, että ei omassa nuoruudessani ollut mitään paineita ulkonäkö asioista. Oltiin nuoria ja elettiin ihan normi elämän tavoin. Oliko jollain vielä jotain sydämmellään liittyen minun kirjoitukseeni. Kysessähän oli pipsan tarina ja siihen kommentoin omana itsenäni kuten te muutkin!

      Poista
    3. Kiitokset selvennyksestä ja pahoittelut omasta hieman tylystä ilmaisusta. Olen aiheelle herkkä ja halusin, ettei ks lause jää kummittelemaan. :)

      Poista
  5. Hieno ja rohkea kirjoitus. :)
    Tätä lukiessa muistui mieleen taas omat kokemukset peruskoulun ajoilta. Aika samanlainen tarina täälläkin, ja kaikki tuollainen jättää väistämättä jälkiä itsetuntoon ja vaikuttaa vuosienkin päästä. Sitä kiusaajat ei kai koskaan tunnu ymmärtävän.

    VastaaPoista
  6. Ta Ra,
    Minusta on kummallista, että paheksuttaessa laihuutta sen vastakohdaksi nostetaan ylipaino. "Pulleuden" ihannointi on varmasti ihan yhtä vaarallista, kuin laihuudenkin. Mihin on unohtunut normaalipaino, urheilullisuus, aktiivinen ja toimiva vartalo?

    Toivottavasti laihuuden ihannointi päättyy, mutta vielä enemmän toivon, ettei sen tilalle tule mainitsemasi kaltainen ylipainon ylistys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai miten olisi sellainen, että jokainen saa olla ihan oma itsensä, oli sitten lihava tai laiha? Eikä minusta ideana ole pulleuden ylistys laihuuden vastakohdaksi, vaan se, että pulleakin voi olla onnellinen, kaunis ja ihana ihminen, vaikka lihava onkin. Terveellistähän lihavuus tai laihuus ei ole, mutta ehkä tuossa Ta Ran kirjoituksessa ideana olikin enemmän ne ulkonäköpaineet ja käsitys siitä mikä saa olla kaunista ja mikä ei, ei niinkään se mikä on terveellisempää. Näin ainakin itse asian kokisin.

      Poista
    2. Hallan kanssa samoilla linjoilla. On kamalaa, että ihmisten pitää koko ajan pyrkiä jonnekin tai jonkinlaiseksi, sopiakseen normiin ja miellyttääkseen muita. Ei ihme, että tulee painonkin kanssa ongelmia suuntaan jos toiseen.

      Poista
  7. Todella hyvä postaus Pipsa! Sekä teksti, että video <3

    VastaaPoista
  8. Kautta aikojen on aina kiusattu niitä, jotka poikkeavat niin sanotusta mediaanista. Toiset kestävät sitä paremmin kuin toiset. Jos on hyvä itsetunto, voi kaikin mokomin olla erilainen ja olla vielä kaiken lisäksi ylpeä siitä.

    VastaaPoista
  9. Onko sinulla syömishäiriö Pipsa? Jokainen tuon kaliberin ihmisella on tod.näköisesti muuatkin kuin tunnesyömistä tai sitä jopa häiriöksi asti. Ja minä puhun omasta kokemuksesta. Apua oon saatavilla niin s-häröön (ahmimishäiriö) kuin lapsuuden traumakokemuksiin. Hyvin kerroit kiusaamiskokemiksista. Itsellä niin rajut kokemukset että itsemurhaa harkitsin jo 13-vuotiaana... Tsemppiä elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks sä olet noin jyrkkä, tai miten sanoisin, voitko olla noin varma asiastasi?

      Ahmimishäiriöhän on pahasti alidiagnosoitu sairaus, se on yllättävänkin yleinen. Juuri ilmestyi uusi kirja Ahmimishäiriöistä, nimeä en nyt valitettavasti muista, mutta asiallista tietoa.

      Poista
    2. Hmmm... mitäs jyrkkää tuossa nyt on? Mä vain vastasin ettei ole. Enhän mä voi tietenkään mistään olla varma, mutta ainakaan silloin aikoinaan lääkäri/RT ei nähnyt mulla syömishäiriötä. Kauppiksen aikoja kun mietin, niin silloin olisi voinut olla tuo BED mutta kun sekään ei kyllä täysin sopinut kuvaan. Mene ja tiedä siis.

      Poista
    3. Kun vastaa tuollain lyhyesti "Ei ole." siitä tulee jyrkkä kuva, vaikket ehkä sitä tarkoitakaan. Kirjoitettu kieli toimii niin.

      Ehkei ole ahmimishäiriö, ainakaan enää ei varmaan ole, mutta aikoinaan... Kun kyllähän sinun on täytynyt aika paljon syödä.

      http://www.aamulehti.fi/Terveys/1194791860948/artikkeli/syomista+jota+ei+voi+lopettaa+nain+moni+suomalainen+karsii+ahmimisesta+tietamattaan.html

      Tilanne on ehkä toinen nykyään. Koetko päässeesi tuosta tunnesyömisestä ylipäätään eroon?

      Olet kyllä oikeasti laihtunut, tuosta lepakkopaitakuvasta sen huomasi, piti kommentoida jo silloin, mutta sitten se jäi. Kaikki kunnia tälle!

      Poista
    4. Ahaa, mä en ajatellut itse tosiaan jyrkkänä. Mä vaan vastasin tosiaan kysymykseen lyhyesti.

      No kuten sanoin, kauppiksen aikana olisi ehkä voinut olla BED mutta kun sitä aikoinaan ammattilaisten kanssa mietittiin, niin eivät he olleet sitä mieltä.

      Olen päässyt tunnesyömisestä eroon, se vei vuosia mutta kun sen tiedosti niin siihen osasi suhtautua.


      Artikkelista pieni lainaus: "Ahmiminen on syömistä, jota ei voi lopettaa, vaikka haluaisi. Siihen liittyy usein itseinho, syyllisyyden tunne ja masennus. Ahmija saattaa yrittää esimerkiksi turruttaa tunteitaan syömällä."

      - Itse oon aina voinut lopettaa, enkä mä olen mitään älyttömiä määriä edes kerralla herkutellut mutta liikaa kuitenkin päivittäiseen tarpeeseen kun siihen päälle söin normaalit ruuat. Eli en pihistellyt sitten normaaleissa ruoka-ajoissa. Mut tuo, että turrutin kiusaamisen aiheuttamaan surua syömällä, on kyllä totta.

      Täytyykin pistää varaukseen tuo kirja, kiintoisaa olisi lukaista kuitenkin.

      Poista
    5. En ole itsekään vielä lukenut kirjaa, kunhan olen noita lehtijuttuja lukenut eri lehdistä. Eli en minäkään tiedä, mitä pitää sisällään, mielenkiintoiselta vaikuttaa kuitenkin.

      Poista
    6. Niin ja piti vielä sanoa, että varmaan jokaisella (ainakin melkein) on joskus, jossain määrin, vaikkakin pienesti, sitä ettei lopeta, esim. suklaata syö itsensä ähkyksi, vaikka sen varsin hyvin tietää ettei siinä ole mitään järkeä.

      Poista
  10. Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä postauksesta! Olet vahva ihminen! <3 -J-

    VastaaPoista
  11. Kiitos Pipsa! :)

    Tämä on tärkeä aihe. Niin lasten kuin aikuistenkin kannalta. Ensinnäkin kiusatut ja kiusaavat lapset kasvavat joskus nuoriksi ja aikuisiksi, jotka kantavat mukanaan menneisyyttään. Lisäksi tuntuu, etteivät aikuisetkaan ole mitään oppineet, kun kiusausta on niin paljon mm. työelämässä. :(

    Koen tämän aiheen blogissasi vielä erityisen tärkeäksi nostaa esiin, sillä on karmaisevaa nähdä miten täälläkin aikuiset jatkavat kiusaamistaan. Vaikka olet sanonut, että se ei sinua paljon hetkauta, niin minua se hetkauttaa. Ei ole kiva huomata, että kanssa-aikuiset käyttäytyvät niin huonosti.

    Miten sinua kiusattiin ala-asteella? Se jäi epäselväksi kirjoituksessa. Huomasivatko opettajat?

    Mutta joka tapauksessa - kiitos kirjoituksesta! Sillä on AINA merkitystä, kun tämä aihe nostetaan esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiusaamista löytyy monessa muodossa. Olen kokenut ikätoverien kiusaamisen, puolet vanhemman ihmisen kiusaamisen ja myös työpaikkakiusaamisen - tosin työpaikkakiusaamiseen otettiin heti kiinni ja kyseinen ihminen sai puhuttelun.

      Ala-asteella se oli nimittelyä (ei läskittelyä kuitenkaan) ja pientä tönimistä. Ja sit toisinaan kans jätettiin ulkopuolelle. En tiedä huomasivatko, jos niin ei ainakaan koskaan puhuttu asiasta. Kauppiksessa OPO kyllä piti keskustelun koko koululle ja sen jälkeen sainkin olla rauhassa, mut se kahden vuoden kiusaaminen jätti jälkensä. Mut hyvin mä niistä oon päässyt ylitse.

      Poista
    2. Oletko päässyt ylitse, kun kerran jatkuvasti kiusaamisesta puhut ja saarnaat...

      Poista
    3. Mun mielestäni kiusaamisesta puhumisessa ei ole mitään väärää. Ihan sama, vaikka puhuisi kuinka paljon. Se on hyvä. Ja uskon, että tämä kiusaamisen puiminen helpottaa Pipsaa itseään. Nää ei oo mitään helppoja asioita.

      Voin sanoa, että kiusauskertomukset kolahtavat niihin eniten, jotka ovat kokeneet sen. Totta kai olisi parempi jos kiusaamisesta pääsisi yli, mutta se jättää syvät arvet mieleen. Ei sitä niin vain unohhda. Pysyy aina mielessä.

      Poista
  12. Kiitos kun jaoit tarinasi. Olet rohkea <3 itseänikin kiusattiin koulussa sekä ala-että ylä-asteella, mistä johtuen tarinasi oli hyvin koskettava. Sinusta on tullut hieno ihminen kokemuksistasi huolimatta, tai ehkä juuri niiden ansiosta <3

    VastaaPoista
  13. Itseänikin on kiusattu ihan ala-aste ajoilta saakka, eikä kukaan pyytänyt anteeksi, ylä-asteella olin se hiljainen luokan nurkassa jonka kaikki on varmaan jo ajan myötä unohtanut, näin ammattikoulussa olen saanut ystäviä, ja tuntuu että ihmiset haluu olla mun seurassa. Kyllä se vielä kirpaisee kun kuulee ohimennen kommentin "tukeva-tyttö" tai "aika läski" tai sillon kun kävelee käytävää pitkin ja kuulee ku pojat juttelee ja ohi kävellessä tulee syvä hiljaisuus ja ne kattoo mua ja toisiinsa ja ohi käveltyä alkaa nauraminen. Mut ajattelen vaa et antaa niitten alentuu semmoselle tasolle :) mä oon mä! Enkä mikskää muutu!

    VastaaPoista
  14. Kun on yksin ehkä pahinta on se kun on ryhmätöitä koulus ja pitää mennä johonki ryhmään pakolla.. Tai kum pitää miettii mitä teet kaikki välkät ja ruokatunnit yksin.. Se on noloo ja vaikkei se itteä haittaa ni miettii et mitä kaikii muut susta ajattelee. Tai jos läheiset sais tietää ettet omista luokaltas yhtään kaveria. Tai kuvittelee et kaikki muut jotenki säälii sua ja pitää nolona esim. opettajat ja muut koulus, ku kävelet yksin aina.

    VastaaPoista
  15. Ai, että sä oot ihana <3 Tykkään!!!

    Ihana postaus ja olen sun kanssa niin samoilla linjoilla.

    Mulla on vanhinta poikaani kiusattu (5.vuotiaana alkoi) ja hoitotädit tiesi asian, mutta mulle ei sanottu mitään. Pojasta sain sitten itse nyhtää tiedon. Hiukan vedin pultit. Poikaa on kiusattu senkin jälkeen ja olen häntä puollustanut kuin leijonaemo. Monesti ollut vastassa vaan " ei meidän lapsi kiusaa"- vanhempia. Koita siinä sitten selvitellä. Nyt poika harrasta kamppailulajia ja siihen loppu kiusaamiset kun vetäs yhdeltä kiusaajalta naaman auki. En puollusta väkivaltaa, mutta itseään saa puollustaa ja poikakin sanoi, että jaksa enää ottaa keneltäkään selkään. Meillä on kotona lasten kanssa sovittu nollatoleranssi kiusaamiseen... ketään ei kiusata eikä ketään kiusaa heitä.

    Jatka samaaan malliin... sun juttuja on kiva lukea ja postaukset on ihania <3

    -Pipana-

    VastaaPoista
  16. En oikein tiedä mikä tuosta sinun kohtelusta on sitä kiusaamista. Jos olet nuorena ollut sellainen, että et ole mennyt porukkaan vaan olet odotellut että sinut sinne haetaan, niin eikö ole selvää, ettei sinua sinne kukaan väkisin hae?

    Minusta tällainen ryhmän ulkopuolelle jättäytyminen on osittain oma vika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... asiat eivät ole noin yksselitteisiä. Kyllähän minä aluksi koetinkin mennä mukaan mutta kuten sanoin tekstissäni - jos koen ettei minua kaivata, en väkisinkään mene. Eikä kiusaaminen ollut vain huomiotta jättämistä.

      Tekstistäsi tulee ikävästi tunnelma, että kiusatun oma vika kun on kiusattu. :( Ikävää, että näin ajatellaan - etkä taatusti ole ainut.

      Poista
    2. Mielestäni haukkuminen ja tahallaan ulkopuolelle jättäminen ryhmätöissä on todella ikävää. Kaikkien kanssa ei silti mielestäni tarvi kaveerata eikä se ole kiusaamista.

      Poista
  17. Oot niin hyvä tyyppi :--)

    VastaaPoista