30.4.2013

Viikonlopun tohinointia


Meikäläisellä meni lauantai taas pitkästä aikaa itsekseen ja pakko myhäillä että kyllähän sitä jotain saikin aikaiseksi.

Lauantaina oli torilla aikamoiset Kultajuhlat. Itse en mennyt kun tuollaiset väenpaljoudet saa mut niin kovasti ahdistumaan. Joten pysyttelin viisaampana kauempana ja katselin nuo juhlat netin kautta suorana lähetyksenä - eihän se nyt sama ollut mutta riitti oikein mainiosti minulle.

Katselin sitten nettivuokraamon kautta Juoppohullun päiväkirjankin. Oli ihan pakko katsoa, kun kirjatkin olen lukenut ja mielenkiinnolla odottelen tätä uusinta kirjaa jonka pitäisi joskus ilmestyä. Mut kyllä se kirja on aina parempi kuin itse elokuva mutta kyllähän tuon mukavasti katseli lauantaipäivän ratoksi.

Aikani kuluksi siivoskelin kaapiston jossa säilyttelen tärkeitä asiakirjoja sekä erittäin tärkeitä kirjepapereita. Kynät sentään on toisessa laatikossa - alkaa muuten nyt vasta olemaan tuo itsetekemäni penaani tyhjä. Oon sieltä käyttänyt kyniä nyt kuuden vuoden ajan ja nyt on siis alkaa olemaan niin tyhjä, että voin harkita uusien kynien hommailua. Mulla siis oli yhdessä vaiheessa yli 120 kynää - nyt niitä taitaa olla noin 30. Ja kun tosiaan siistein kirjepaperitkin omiin pinoihinsa niin sain samalla tutkailla että nämähän kestää mulle reippaasti yli kaksi vuotta. Nykyisellä kirjoitusvauhdilla. Enää ei tarvitse ostaa 300 postimerkkiä (jotka siis kestivät käytössäni yli vuoden, sillä vanhalla vauhdilla ja kirjeystävien määrillä) vaan voin ostella pienempiä satseja kerrallaan. Ette tiedäkään miten ihanaa tuo loppujenlopuksi onkaan!



5 kommenttia:

  1. :D täälläkii katottiin viikonloppuna juoppohullun päiväkirja...ei kyllä yltänyt ihan kirjojen tasolle mutta kyllähän sen katsoi.loppu jäi vähän vaivaamaan että kuinkakohan ukkelin kävi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sille mitenkään käynyt, sehän on Juha Berg. ;)

      Poista
  2. Ei voi käsittää, miten kukaan keksii kirjeellisen asiaa ja vielä monille :D mulla oli joskus lapsena kirjeystävä..vaan kuinkas sitten kävikään, olin jo silloin aivan onneton kirjoittelija! Isosiskoni vastaili tälle kirjekamulleni jokaikinen kerta :DD Pelkkien korttien rustaaminen saa hien kirpoamaan otsaan!
    Aap

    VastaaPoista
  3. Musta ois niin mukavaa saada joskus oikea vanhanajan kirje. :)

    VastaaPoista
  4. Voi tuska miten paljon paperia! Aaa eli voin ostaa ihan hyvällä omalla tunnolla vielä vähän lisää.. ? ;)

    VastaaPoista