16.9.2013

14.9.2013 - The Wedding (juu, ei meidän)

Tästä lähdettiin
Hiusstudio Feather Look ja Anniinan käsittelyyn menossa ihan aamu-unisena

Päivä alkoi sillä että mieheni heitti mut Hiusstudio Feather Look eteen jossa sitten ihanainen Anniina kävi samantien hiuksieni kimppuun. Melkein mutta vain melkein meinasin nukahtaa hiustenpesuupaikalla mutta kun Anniina kävi kulmieni kimppuun, oli siinä torkkumiset kaukana. Aikaa meillä meni kolme tuntia kun sain siis hiustenvärjäyksen, kampauksen, meikkauksen ja kulmien siistimisen&värjäyksen. Oon kyllä niin tyytyväinen Hiusstudio Feather Look ja nimenomaan Anniinan käsittelyyn (no okei okei, en mie muilla ookkaa ollu mutta varmasti hekin ovat hyviä mutta Anniina on silti paras!) että musta saivat kyllä ikuisen fanin ja asiakkaan. Nytkin hiuksista tuli silleen pienesti liukuvärjätyt eli ovat latvasta vaaleammat.

Mies tuli sitten mut hakemaan kun soitin että ollaan valmiita. Kävimme pikaisesti pesettämässä auton ja sitten käytiin kotona pyrähtämässä jonka jälkeen otettiin suunnaksi kaverin häät. Ehdittiin varttia ennen vihkimisen alkamista paikalle eli just sopivasti vaikka alussa vähän jänskätettiin että meneekö ihan nippanappa. Mä yleensä suunnittelen menot silleen että varmasti ollaan hyvissä ajoin paikalla. No eihän tuo vartti ollut ollenkaan hassumpi ajoitus!

Kirkossa sitten meinasi tulla muutamaankin otteeseen porut, mutta ihmekkös tuo kun morsian oli niin kaunis ja kaverimme, sulhanen siis oli niin komeana. Ja oon niin onnellinen että hän löysi rinnalleen noin ihanan naisen. <3

Tervetuloa!
Juhla-asua, part 1
Juhlapaikka
Kirkolta lähti sitten iso letka ajamaan juhlapaikalle ja oli se hauska vaan seurata sitä letkaa. Toisaaltakin siis vain hyvä että seurasimme sillä nuo Nokian kartat on ihan pepusta - Pertsakin ois kierrättänyt meidät jonkun pidemmän kaavan mukaan. Huh! Onneks siis seurattiin muita.

Juhlapaikka oli todella kiva, tuollainen vanhaan navettaan kunnostettu juhlapaikka. Sellainen maalaisromanttinen paikka. Ulkonakin oli tuollaiset teltat joiden alla pystyi myös istuskelemaan ja nauttimaan kauniista aurinkoisesta päivästä. Miten se sanonta nyt menikään, että sää on kuin morsian? No sellaine se siis oli!

Ensimmäinen kerta kun pääsen häihin jossa on pöydissä istumajärjestys - tiedän kyllä että niitä on mutta itse en koskaan aiemmin ole sellaista kokenut. Ihan kiva tuollainen silti oli. Vaikka nyt tuo nimeni on vähän pielessä tuossa pöytäpussukassa mutta mitäpä sitä nyt yhden i-kirjaimen perään itkemään - nimi on kuitenkin niin selvä. Eikä ole ensimmäinen kerta kun Piia muuttuukin Piaksi. ^_^ Juu ja toblerone karkkihan se siellä vilkkuu. Tykkään noista tommosista pussukoista ja sen yllärisisällöstä. Muistan jännittäneeni että olisiko pöydissä jotan tuollaista pussukkaa ja olihan siellä, mä oon aina niin innoissani noista! Muistelisin että eräissä häissä oli tulitukkiaskiin laitettu sydänkarkki ja askin päällä joku pieni rakkausruno. 

Kivat pussukat odotti pöydässä
Juhlapaikassa oli kivat valaistukset ja muutenkin särmää kun oli siis vanhaan navettaan kunnostettu tuollainen juhlatila
+ vähän jätetty näkyviin tuota vanhaa navettaakin. Kunnon maalaisromanttiset fiilikset.
Tässä saattoi käydä kuvaamassa tervehdyksen morsiusparille - me ei ehditty vaikka niin piti! Mut sain tuostakin
idean että pitäs vissii hommata itselle kotiin tollaset taulukarmit

Juhla-asua, part 2

Oli muuten hauska istuskella ainoana siivoojana meidän pöydässä kun kaikki muut oli jonkinsortin lentäjiä - jopa hornetkoneen lentäjä! Wow! Mut kuitenkin mukavasti oli kivaa juttuseuraa pitkin päivää. Tykkään, että vaikka taustat on noin erilaiset niin se ei ole kuitenkaan este mukavalle rupattelulle. Päivän yllättäjä tuli siinä kun huomasin että eräällä naisella joka istui pyödässämme oli sama mekko kuin minulla ja pienenä huomautuksena, että kyseinen nainen ei ollut millään tavoin pluskokoinen joten se jo itsessään tuotti hämmennyksen sillä en ollut tietoinen että tuota mekkoa sai peruskoossakin. Siinä sitten kilvan kehuskeltiin mekkoja ;) Ei siis ollut yhtään huonompi valikoima, tämä mekko siis.

Ruoka tuolla oli aikalailla kalapainotteista, maistelinkin jokaista mitä tarjolla oli vaikka ehkä tuo maistelu on vähän hupsu sana tässä yhteydessä koska en tukkoisuudeltani maistanut mitään. Ainoastaan jotain todella suolaista ja sinappista (?) kalaa maistoi sen verran hyvin, kovasta tukkoisuudesta huolimatta. Mutta noin nyt mitä pystyin jostain pienesti maistamaan niin todella hyvää oli vaikken mikään suuri kalan ystävä olekaan. 

Onneks mulla on ihana mies joka niin kauheasti höösännyt mun ympärilläni nyt kun olen kipeänä. Onni nimittäin oli että hän oli napannut kotoamme muutaman buranan mukaan sillä tulin tarvitsemaan niitä kun yhtäkkiä mun oikea poski meni niin kipeäksi - mulla oli jo kirkossa ollut pientä huonovointisuutta mikä meni ohitse heti kun pääsi raittiiseen ilmaan. Mutta tosiaan tuolla juhlapaikalla mun oikea poski meni todella kipeäksi ja olo meni todella huonoksi, lähestulkoon nuokuin pöydässämme. Mutta kun sain buranaa, niin piristyin muutamaksi tunniksi jonka jälkeen taas olo heikkeni ja piti ottaa toinen burana. Aika pian siitä sitten lähdimme ajelemaan kotia kohden. Vaikkapa Pertsa (Nokian karttojen se miesääni, ollaan nimetty se Pertsaksi) taas ohjeisti meidät jotain ihan kiertotietä pitkin.

Näistä kukka-asetelmista tykkäsin - niinkin paljon
että näistä on paljon kuvia otettuna

Rakkausnurkkaus <3
Kynttelikkö!

Kaikenkaikkiaan aivan ihanat juhlat oli ja moneen otteeseen tuli melkein vollotettua. En nyt suinkaan ollut ainut, mutta jotenkin sitä silti koetti viimeiseen saakka saada hillittyä tuota vollotusta, varsinkin kun flunssaisena se ei ole mitään kauniin kuuloista. Mä kyllä rakastan häitä koska se rakkaus on niin käsinkosketeltavissa silloin - mitä nyt tämä oma sairastelu vähän latistikin tunnelmia mutta ihanaa että jaksoin kuitenkin sen verran juhlistaa heidän vihkiytymistään. Onnea!

Tässä alla vielä kuvaa tuosta Hiusstudio Feather Look ja Anniinan kättösten jäljistä. Kuten huomaatte, niin mulla on latvat vaaleammat kuin tyvi. Sellainen hienoinen liukuvärjäys siis. Tykkään todella paljon tuosta kampauksesta! Eikä kyllä senttiäkään liikahtanut kun oli niin sumutettu täyteen lakkaa. Hyvänhajusta lakkaa kyllä olikin! Tuo musta hiuskoriste on Anniinan hankkima ja sopii ku valettu tuohon, siis paljon paremmin kuin se hankkimani musta kukkapanta.

Hiusstudio Feather Look ja Anniinan kädenjäljet
ME LIKES! Hiuksissa siis hienoinen liukuvärjäys eli latvaa kohden vaalenee

Kukka-asetelma kahvipöydässä + kaikissa muissakin pöydissä oli samanlaiset - IHANA!

64 kommenttia:

  1. Ihana tuo sun kampaus voi että <3. Kiva miljöö häille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana, itekki tykkäilin. :) No ihan heidännäköiset häät oli. :) Tykkäsin tuosta paikasta ja harmittaakin kunnen ollut täysin kunnossa, ni ois voinu vähän maisemia muutenkin katsella. :)

      Poista
  2. Ihana kampaus sulla ollut! :) Et kertonut meikistä mitään.. eli mitä meikkejä sulle laitettiin? Nuo kulmat näyttää ainakin hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En mä meikeistä tiedä mitään, pitääkin usuttaa Anniina kertomaan mitä meikkejä se mulle oikeen laittokaan. :)

      Poista
  3. Todella kaunis tuo kampaus sinulla. On juhlavaa, kun on laitettu, hiukset ja meikki siis myös!

    Kuvia kritisoin, taas on kuvattu sinua ylävinkkelistä (käske sen miehesi koukistaa polvia) ja kukkakuvat ja rakkausnurkkaus ihan tummia. Nyt kun se hyvä kamera on, niin käyttäkäähän sen ominaisuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No saatte nyt tottua siihen että kun mies kuvaa niin se kuvaa noin, ei se paljoa oo auttanut vaikka koukistaisikin polvia. :) Ja silloin kuvista tulee aika usein tärähtäneitä. :( Juu, muutamat kuvat oli tummemmat enkä niitä alkanut millään ohjelmalla muuntamaan mutta ei onnistunut asetuksia muokkaamalla vaaleammat kuvat. Tai siis olisin saanut mutta käsin siitä ei tullut mitään kun aina heilui, jos olisi ollut kolmijalan kanssa niin sitten ei hätää. Ja nuo on silti kuvista parhaimmat. :)

      Poista
    2. Voisihan miehesi ottaa kuvan sinusta kauempaa ja sitten koneella rajaisit turhaa pois - tulisi vähän niin kuin oikealta tasolta sitten. Kuvien käsitteleminen onnistuu kyllä jälkeenpäin varsin kätevästi eli tummat kuvat vaaleammiksi yms.

      Poista
    3. No voisihan se mutta eipä nyt ajateltu sellaisia.

      Poista
    4. Etkö ole kiinnostunut valokuvaamisesta?

      Poista
  4. Eikä! Aivan mahtava kampaus! Niin kaunis ja sopii sulle tosi hyvin :) Myös meikki on hyvä. Luonnollinen eikä mikään sota maalaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikki on tosiaan luonnollinen ja just semmone ettei tuntunu et ois tosiaan monen kilon sotamaalaus naamassa. :)

      Poista
  5. Ja legginssit ja Riekerit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mitäs nyt niissä? Tai siis älä vastaa legginssiosioon kun tiedetään jo monelta kannalta että niitä ei olisi saanut laittaa mutta minäpä nyt vain laitoin mutta että riekeritkin vielä pahat. :) No tiedoksi, että kyllä mulla juhlakorkkaritkin oli mutta riekerit oli sitä varten kun jalat kaipasi lepoa ja noilla oli toisekseen mukavamp kävelläkin siellä soratiellä. Korkkarien kans pakkas se korkkari uppoamaan. :(

      Poista
  6. Upea ilmestys :)

    VastaaPoista
  7. Kampaus aivan mahtava, ihana, kaunis. Mekkosi on aivan ihana, ja nämä hää koristelut ym.. todella romanttisia ja kauniita..!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki oli kyllä ihanaa, harmi vaan että tää pöpö nyt hieman latisti fiiliksiä.

      Poista
  8. tosi kauniilta olet näyttänyt! ja tosi kiva meikki, et on huomioitu ettet tykkää paljosta meikistä :)kampaus tosi tyylikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki oli kyllä ihan mahtavaa. IHana uus väri, upea kampaus ja meikkikin just semmonen ettei tuntunu ahdistavalta - Anniina osasi täydellisesti tehdä kaiken. :)

      Poista
  9. Ihana kampaus, ihana meikki! Ja juhlapaikka vaikuttaa kauniilta. Mutta miksi kuitenki päädyit noihin kenkiin ja ennenkaikkea noihin legginseihin? Pilaavat muuten niin kauniin hääasusi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlapaikka oli kyllä ihana. Harmikseni en jaksanut lähteä tutkailemaan sitä jotain järvimaisemaa ja se kyllä vähän harmittaa mutta ei nyt niin paljoa. Oli ihanaa kun sai olla todistamassa tätä tilannetta. :)

      No legginssit eivät nyt pilanneet mitään. Enkä suinkaan ollut ainoa. Sukkiksethan mun piti laittaa mutta tein viime hetken muutoksen enkä ole yhtään pettynyt. Paras oli näin. Ja nuo kengät oli tarkoitettu kakkoskengiksi muuteknin tuonne, kyllä mulla kirkossa ja hetken aikaa juhlapaikallakin oli juhlakorkkarini mutta mua alkoi sen verran kiukuttaa ku se korko aina upposi sinne soraan (varmaan tuon painon takia) ja sitten muutenkin nuo jalat väsyi niihin. Niin Riekerit oli just sen takia matkassa mukana et voin laittaa mukavammat kengät jalkaan, ettei nyt sen takia lähde fiiliksiä pilaamaan että väkisin pitää sellaisia kenkiä jalassa että jalat huutaa hoosiannaa. Mukavuus on tärkeintä.

      Poista
  10. Ihanat hiukset kyllä, ja juhlapaikka on aivan upea :)

    VastaaPoista
  11. Todella kaunis kampaus, upea! Kokonaisuus on aivan sinun näköisesi, eivätkä leggarit ja kengät sitä millään muotoa pilaa.

    Hyvää syksynjatkoa!

    t. Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eihän ne legginssit ja kengät tuota mitenkään pilaa. Olihan mulla ne korkkaritkin mutta kun niitä ei pystynyt pitämään mitään kovin kauaa, enkä ollut ainoa joka oli laittanut mukavammat kengät jalkaan kun tuolla juhlapaikalla oltiin.

      Poista
  12. hei. kaunis kampaus ja mekko. ookko vielä sairaana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vielä, mut parempaan suuntaan nyt kun on antibioottikuuri. Poskiontelotulehdushan se siellä oli.

      Poista
  13. Ihanan tunnelmainen häänviettopaikka<3

    Asu ja hiukset ovat kyllä olleet viimoisen päälle nätit ja leggarit on ihan passeli vaihtoehto sukkahousuille. Suomessa ei varmaankaan mutta über-trendikkäässä Berliinissä leggareita näkee kaikilla mahdollisilla kuoseilla, varsinkin nyt kun syksy on alkanut. Leggarithan ovat tämän syksyn kuumin trendi.

    http://cdn10.lbstatic.nu/files/looks/medium/2012/03/04/1999674_Berlin_LB.jpg?1330880736

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlapaikka oli kyllä ihana paikka. Niin, eihän ne legginssit nyt paha vaihtoehto ollut mutta ei sinne silti mitkä tahansa legginssit olisi kelvanneet. :)

      Poista
  14. Olit supersievän näköinen eikä leggarit ja kengät pätkääkään himmentäneet loistoasi. Hyvä, että päädyit niihin. Kampauskin oli onnistunut kuin mikä, laitettu kauniilla ajatuksilla juuri sinulle :) Yläviisto kuvakulma sopii meille hieman muodokkaille parhaiten ja miehesi osaa kuvata sinut hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^_^

      Kaikki oli niin täydellistä. Osaahan se mies kuvia ottaa vaikkei nyt kunnolla osaa kameraani käyttää. ;)

      Poista
  15. Oletpa ollut kauniina! Tuli vaan mieleen, että onkohan sinulla poskiontelontulehdus kun tuli se poski kipeeksi? Toipumista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, poskiontelotulehdushan se mulla on ja bioottikuuri päällä. Josko torstaiksi olisi nyt sitten vihdoinkin kunnossa!

      Poista
  16. Tosi kaunis juhlalook ollut sulla ja aivan ihana ja taitavasti tehty tuo kampaus! :) On ne häät ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häät on ihania, harmi vaan et on niin harvoin moisia juhlia.

      Poista
  17. Olen kyllä kuullut sen sanonnan sateella että "sää on kuin morsian" (märkä)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanonta olikin ilma on kuin morsian. :) Eli kaunis :)

      Poista
  18. - Oi, kun olit nättinä! Tuo värimaailma sopii sulle tosi hyvin. Meilläkin kaverin häät tiedossa loppuviikolla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks olkoon kaverillesi. :) Jokos sä oot saanu oman asusi valmiiksi? Vai oletko yhtä pitkän aikaa mietiskellyt kuin meikäläinen tuon asun kanssa? :)

      Poista
    2. - Juh, kyllä on asu jo valmiina ja tänään käytiin tuolle toiselle puolikkaalle ostamassa asu :D joten ollaan valmiita juhlimaan.

      Poista
    3. No niin hienoa, pitäkäähän hauskaa ja onnittelut kaverillesi. :)

      Poista
  19. Aivan ihana tuo sun kampaus :) Oikein onnistunut oli sun lookki!

    VastaaPoista
  20. Olet tosi kaunis! Ihanat hiukset. <3 Näytät muuten tosi pirteältä, vaikka kipeänä oletkin. Itse en moiseen suoritukseen pystyisi. :D Pikaisia paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon samaa ihmetelly et ihmeen pirteänä olin noissa kuvissa vai oisko sitten pieni buranahöyry päällä. Sillon olin pirteänä kun buranaa nappailin. Ja oloni pahenikin vasta myöhemmin, et sillon ei tehnyt muutaku vaa nukkuu.

      Poista
  21. Oisko linkkiä tohon boleroon ? En löytänyt itse. :( mullakin yhdet häät tulossa ja tollasta tarttisin! -anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löytänyt kyseistä boleroa enää mustana Yoursilta, lilana olisi ollut.

      Poista
  22. Tosi upea kampaus :) kyllä sen näkee kun osaava henkilö pistää kutrit kuntoon.
    Onpas muuten tosi viihtysän oloinen paikka, romanttinen . Pikaista paranemista....ja Siirille rapsutuksia :)

    T. Poronpurija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, semmonen sopiva maalaisromanttinen paikkahan tuo oli. :) Ja on se ihan eri asia kun ammattilainen tekee kaikki kauneusjutskat, ties mikä hirvitys ois tullu jos ite ois koettanu tehdä. :)

      Poista
  23. Juhla"mekkosi" näyttää legginsien ja Rikereiden vuoksi aivan tunikalta. Perus tunikalta. Upea kampaus, kiva meikki, bolero toimii samoin korut. Harmi, että tuo mekko näyttää perus tunikalta leggareiden ja kenkien vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä niin mutta samperin upea tunika sitten onkin. :)

      Poista
    2. Toi nyt miltään tunikalta näytä. Legginsit sopii hyvin tuon mekon kanssa ja olosi näyttää kotoisalta sen kanssa Pipsa. Olet hyvin kaunis tuossa asussa, oikein onnistunut valinta.

      Poista
  24. Tosi nättinä oot ollu:)
    Meinaatteko muuten te mennä joskus naimisiin? :)

    VastaaPoista
  25. Ai tätä mekkoa oli "peruskoosta" pluskokoon. Olen huomannut, että pluskoossa on usein tosi hyvän näköisiä ja varsinkin tarpeeksi pitkiä mekkoja. Olen kokoa 38 ja S tai M ja monta kertaa olen löytänyt kivan näköisen mekon jonka pituus on vähintään 98 cm ja sitten saakin huomata että pienin koko on 42.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos ulkomailta katselee pluskoon vaatteita ja miksei myös peruskoonkin niin siellä on paremman näköisiä kuin Suomessa. Esimerkiksi suurinosa pluskoon vaatteista on sitä perustylsää harmaata ja mustaa, siis aika usein ja sitten jos on väriä niin vaatteen leikkaus ei ole kivoin.

      Poista
  26. On kyllä niin kaunis ja häihin sopiva paikka ollut :) Pirteä kokonaisuus sinulla!

    VastaaPoista
  27. Voi vitsi kylläpä on ihanan tunnelmallisen näköinen hääpaikka! Pipsan hiuksetkin ovat erittäin huikaisevan hienosti laitettu ja asuun sopivat. :) Toi on kyllä tosi kenkkumoista sairastua just jonkin kauan odotetun tapahtuman edessä, mutta hyvä kun ei saanut flunssa kokonaan voittoa.
    - Iida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IHana paikka ja erittäin ihanat hiukset. Se sairastelu vaan kyllä madalsi fiilareita varsinkin kun aiempana päivänä mulla oli jo ollut parempi olo.

      Poista
  28. pakko kysyä, onko sinulla tupakka kädessä tuossa yhdessä kuvassa? En millään tavalla tuomitse, saahan sitä juhlan humussa vähän tuprutella - vaikkei polttaisikaan. Muistan kuitenkin, että sinulla olisi ollut aika jyrkkä mielipide tupakoimiseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mulla voisi olla savuke kädessä kun en polta. :) Piti oikein katsoa, niin ehkä siinä voisi tosiaan olla mutta on ihan vaan optinen harha. En tosiaankaan polta eikä polta miehenikään. :) No jyrkkä ja jyrkkä mielipide, en mä saarnaa jos joku muu polttaa vaikkei se nyt mielestäni kovin hyvä valinta ole mutta en silti tuomitse. :)

      Poista