1.10.2013

Musiikkimuistoja


Tänään on ollut niin äärimmäisen väsynyt ja stressipäivä ettei toista olekaan (joo, ei tartte tullakkaan) mutta onneks tuollainen yhteinen kuvaushetki luonnon helmassa piristi mieltä ihan tuhatkertaisesti. Miehen kanssa on kyllä mukavaa käydä kuvailemassa, harmi ettei ihan jokaista asukuvaa tulee kuvatutettua luonnossa - ulkona aion kyllä tästä lähin kuvata asukuvani. Tässä pitäisi tänään ehtiä vielä katsomaan noita kuvia ja päättämään mitä aion käyttää. Monista tuli kyllä niin upeita!

Mulla oli tänään tosiaankin pi-iiiitkä työpäivä ja tunnen sen jaloissani. Onneksi rakas mieheni on luvannut hieroa jalanpohjiani, jahka niitä nyt ensin kylvettelen merisuolavedessä. Jalat on tuon kylvyn jälkeen kuin uudelleensyntyneet - suosittelen siis laittamaan jalkakylpyveteen merisuolaa (jos joku ei tätä vinkkiä ollut kuullut) Vaikka jalkani nyt tunnahtelevatkin tehdystä työstä niin en siltikään valita vaan olen tyytyväinen. Kyllä ne menoon tottuvat.

Lumingerieltakin tuli ihana paketti jossa on kaksin verroin piristystä! Siitä enemmän ensi viikolla! Se on kyllä mukavaa kun tulee tuollaisia isoja paketteja jotka piristää. Tajusin äskettäin että mulla ei nykyisin tule enää joka päivä kirjeitä postilaatikkoon - aiemmin niitä tipahteli tuon tuosta mutta ihmekkös se nyt on tällä nykyisellä tahdillani. Joten jo ihan siitäkin syystä oli kivaa saada piristettä päivään.







Innostuin tuossa eilen kuuntelemaan vanhoja kappaleita ja fiilistelin ihan kunnolla. Koetin jopa muistella että missä kuulin kappaleen viimeksi. Itse tykkäsin erittäin paljon laulaa Aikakoneen Odota kappeletta mutta erityinen muisto on tuossa Waldon kappaleessa - Olin siis kaverin luona ja katseltiin siinä kun kaverin isosisko teki kaverinsa kanssa lähtöä baariin ja popitti siinä samalla musiikkia. Mä en nyt muista mutta jotain radio-ohjelmaakin kuunneltiin, se tuli aina perjantaisin ja kestikö parisen tuntia. Sinne sai muistaakseni soittaa kappaletoiveita. Me sitten lähdettiin kans kaverin kans kylille kiertämään vaikkei ikää vielä mihinkään yökerhoihin ollut mut Porissa oli silloin toiminnassa sellainen yökerho kuin Club USA (vissiin joku tommonen) niin sen musiikit kuului todella hyvin ulos (avoimesta ikkunasta) ja me sitten kaverin kanssa aina tuossa kohdilla kuunneltiin musiikkia sekä haaveiltin et oltiin siellä bilettämässä. Samalla morjesteltiin ohiajaville autoille. Oijoi niitä aikoja!

Muutenkin mun mielestä silloin aikoinaan tehtiin ihan äärimmäisen hyvää musiikkia. No kyllä vielä tänäkin päivänä mutta aika paljon olen tänä päivänä kuunnellut noita vanhempia kappaleita.

Mutta kerrohan oma musiikkimuistosi!


12 kommenttia:

  1. Voitko joskus tehdä laukun sisältö postauksen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tarkoittaa "tunnahtelee"?

      Poista
    2. No se on sama asia kuin tuntea. Jaloissa tuntui että työtä on tullut tehtyä. :) Tuntea, tunnahtelee. :)

      Poista
  2. Minä jotenkin masennun jostain teini-iän musiikista, siitä on niin kauan. Mutta tykkään kuunnella kaikkea sellaista, mitä muistan lapsena kuulleeni radiosta, kuten leevi and the leavingsiä ja J. Karjalaista. Vaikken niitä erityisesti silloin kuunnellut, mutta nyt niitä on joskus mukava kuulla.

    Jalkakylpyveteen voi laittaa myös ainakin hunajaa, oliiviöljyä ja kaurahiutaleita. Mutta älä liukastu! :)

    Ja Usaan olisitte kyllä päässeet alaikäisinäkin sisälle, siellä ei kauheasti kyselty papereita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän nyt, ei teini-iän musasta kannata masentua - ei vaikka aikaakin olisi kulunut kauan. :) Mää muistan kun likkaporukalla fanitettiin BSB:tä. Oi hyvä luoja.

      Tuo hunajan tiesinkin mutten kaurahiutaleita. :) Mut toisaalta miksei, kun eikös niitä laiteta niihin kasvonaamiohinkin? Mut kyl tekee gutaa ku antaa jalkojen liota hetken aikaa ja sit siihen päälle viel kunnon jalkapohjahieronta. Aijaaaai... sulaaan! ;)

      Kyl varmaa oltas päästy, kaveri tais vissii päästäkki mut mua ei oikein innostanu nuo jutut sillo 15-vuotiaana vielä. Siis ei sillä samalla tavalla ku pari vuotta myöhemmin. :)

      Poista
  3. Tämä sun blogi jäätää ihan tajuttomasti. Kiertää tuollaisen apis.google.comin kautta ja on siksi tosi hidas. Kiertääkö vielä muutaman muunkin välityspalvelimen kautta, vai missä syy jatkuvaan hitauteen ja sivuston raskauteen? Kone ja nettiyhteys pyörittää kyllä kaikkia muita sivustoja vaivatta, mutta sun blogi laittaa kaiken aina ihan jäihin. Samalla kaatuu aina flash kun sun blogin avaa. Aika epäkäyttäjäystävällistä pitää blogisivu näin kammottavan raskaana kierto-osoitteiden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoitteluni tästä. En ole itse kuitenkaan tällaista ongelmaa havainnut, omalla tai parilla muullakaan koneella. Blogissa ei pitäisi olla mitään kierto-osotteita. Pitääpä seurata näitä juttuja.

      Poista
    2. No sun ja sun miehen koneet ja tabletit on toki täynnä välimuistilta sun sivuston osia, niin lataahan se sen silloin ihan eri tavalla kuin vaikka kävisit jostain duunipaikan koneelta yrittämässä ladata. Tai vaihtoehtoisesti sun kone lataa muutkin sivustot hitaasti jos ei ole kovin tehokas, niin eroa ei huomaa niin selvästi.

      Välityspalvelimia näyttää olevan useita, ja statsejakin keräät useammalla klipillä, nämä kaikki raskastuttavat sivustoa todella paljon. Kannattaa karsia tuollainen irtosälä minimiin, eli statistiikka yhden paikan kautta, jäsenlistaus yhteen paikkaan, mainostulot yhden välityspalvelimen kautta jne. Samoin sun blogin ulkoasussa on useampi taustakuva ja otsikkofontti päällekkäin, mitkä vilahtaa aina reloadatessa. Nämäkin päällekkäiset hidastavat sivustoa ihan turhaan.

      Poista
  4. Toi kuva on mukava poikkeus! Kerrankin katsot suoraan - keikistelemättä sivuittain hiusten alta. Hymysi on kaunis. Ja nuo vaatteet! Vaikkei niitä kokonaan näykään. Värit on kauniit ja sopivat yhteen. Paljon ei vois enää toivoa... (no jos kuitenkin hiukset nätimmin ja huulipunaa) Tykkään tästä kuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo, kyseinen kuva oli ylläri eli mies vaan nappasi kameralla kuvan kun menin sitä kohden. Oon kyllä sitä mieltä että yllättäen otetut kuvat on parhaimpia jos ne muuten on niinku onnistuneita. :) Paremman kuvan näet varmaan ens viikolla. :) Eli kokokuvakin on tulossa. Noooo, hiukset on ihan luonnollisesti enkä muutenkaan normaalisti niitä laittele isommin (ei kannata siivoustyössä) ja huulipunaa nyt vähiten tulee arkisin tarvittua - joskus oon kyl innostunu punaamaan huulet muttei nyt oo jaksanut innostuu. :) Ehkä joskus. ;) Mut kiva kun tykkäsit kuvasta - siinä oon mää ihan aidoimmillani.

      Poista
  5. Näsitä biiseistä tuli kyllä pahasti ala-asteen discot mieleen :D ihanaa :D hihi

    VastaaPoista