27.10.2013

Vadelmanmakuinen viikonloppu


Sirpa on tullut takaisin! Ollaan jo hetken aikaa kuultu kaikenlaisia kolahduksia ja myös kissat on sen huomanneet. Ollaankin ihmetelty, että mihis se Sirpa on oikein mennyt kun monta kuukautta ollut hiljaista. (uusille lukijoille tiedoksi että Sirpa on nimeämämme kotikummitus eli kun täällä kuuluu välillä ääniä niin alettin sanomaan että Sirpa se taas näyttää mieltään. Todellisuushan on se että tämä on uusi talo ja se elää noiden lämpötilojen mukaan eli narahdukset tulee siitä - tosin on täällä muutamia selittämättömiäkin juttuja sattunut) Mukavaahan se on että Sirpakin itsestään ilmoittelee, viettää varmaan talven meillä ja kevään tullen katoaa taas muihin maisemiin. 

Käytiin lauantaina vähän kauppoja kiertämässä. Miehellekin tarttui mukaan muutama vaate ja itsekin innostuin yksistä legginsseistä. Oli kyllä kivaa palloilla kaupungilla vaikka aikamoisen huono keli on tänä viikonloppuna kyllä ollut. Mä oon myös alkanu miettimään toisenlaista mattoa tuohon olohuoneeseen kun tuo meidän nykyinen kerää niin paljon roskaa itseensä. Sitä saisi olla parin tunnin välein imuroimassa. Myönnän, mää en jaksa sitä tehdä!



Kissat on kyllä niin hassuja eläimiä, tänä viikonloppuna on molemmat käyneet samanaikaisesti aamuyöstä sängyssä kurisemassa ja kehräämässä.  Minä tiedän kyllä mitä molemmat ovat vailla - Ruokaa! Vaikka ihan tasan tarkkaan tietävät etteivät vielä siihen aikaa saa ruokaa. Mieskin sanoi että ihan kuin olisivat yhdessä punoneet juonen et "Hei, mennään herättämään mamma ja pappa et saadaan ruokaa". Siirikin joka ei ole enää moniin kuukausiin tullut aamulla herättämään että saisi ruokaa. Mä voin ihan oikeasti välillä nähdä kun ne oikeen punoo juoniaan meidän pään menoks.

Ihana viikonloppu, on saanut taas rentoutua että jaksaa huomenna aloittaa uuden työviikon. Ens viikolla onkin jos jonkinmoista menemistä. Pitkästä aikaa tuli valvottua ihan aamupuolelle yötä mutta syytä siitä vain innostunutta kirjoittamista. Silloin ei kelloja tarkkailla. Sieltä lupailee jotain kunnon syysmyrskyä tiistaille, sitä odotellessa. Ulkonakin niin tyhmä ilma, ettei paljon ole innostanut lähteä sunnuntailliselle kävelylle (joo, siis määhän oon sokerista ni sulan ku meen sateella käppäilemään)



Kun sain tällaisen kivan vadelmalikööripullon Indiedaysin ja Chambordin yhteistyön kautta, niin ajattelin että tämäpä kiva tapa juhlistaa meidän yhteistaipaleen 129. kuukautta. Ollaan aina pienesti muistettu meidän kuukausipäiväämme. Joten me tehtiin pari kivaa drinkkiä (eivät ole kylläkään oikeanlaisiin laseihin laitettuna mutta minkäs teet kun ei vieläkään ole kaapissa niitä monenlaisia laseja kunnei meillä tuon alkoholin kanssa useinkaan läträillä) sekä kokeiltiin Chambordin vadelmalikööriä vaniljajäätelön kanssa ja nyt en yhtään valehtele (enhän mä koskaan..), oli nannaa! Kunhan likööriä ei vain laittanut liikaa.

Maistelimme kahta erilaista drinkkimakua jotka sisälsivät:
- Korkeammissa laseissa on kuohuviiniä ja Chambordin likööriä.
- Matalimmissa laseissa taas on Ginger alea ja Chambordia. Tästä tykkäsin!




22 kommenttia:

  1. Pipsa on hyvin oppinut ennakoimaan nämä lukijoiden potentiaaliset marmatuksen aiheet :D Jos ei olisi tekstissä ollut mainintaa "vääränlaisista" laseista, niin johan olisi joku lukijoista ollut täällä niistä helisemässä etusormi pystyssä.

    Itse en noista laseista ymmärrä tuon taivaallista...Alkoa kun en käytä lainkaan.
    Tuon pullo on kyllä hyvännäköinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän sitä ajan kanssa oppii jo näkemään mistä voidaan valittaa. :) Pullo on ihana, enemmän mä siitä oonkin kiinnostunut kuin sisällöstä vaikkei sekään nyt hassumpaa ollut.

      Poista
    2. Joo mietin kans anonyymin kaa ihan samaa :D onhan se ärsyttävöä ku tunkee selityksiä joka paikkaan mut parempi niin ku sit et lukijat valittas jokasesta asiasta....

      Poista
    3. No tässä tapauksessa oli viisaampi tehdä tuo selitys koska aivan taatusti joku olisi asiasta maininnut. Eipä sillä, kyllähän ne shamppislasit ois hyvä olla olemassa.

      Poista
  2. Alkoholimainonta on laitonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietoja alkoholijuomia voi mainostaa. Älä siis murehdi. En tee mitään laitonta. Asia on selvitetty korkeamman tahon kanssa.

      Poista
  3. Totta on, että alle 22-volttisia alkoholeja saa mainostaa - eri asia on vaan se, onko se muuten järkevää... Tästä blogista on tullut aika lailla mainostava foorumi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, en nyt näe tässä mitään ongelmaa vaikka alkoholi olikin mainittuna. Kunhan käyttäjä osaa olla järkevä sen kanssa. Musta on mukavaa ottaa viikonloppuna lasilliset. Ei mitään humalahakuisuutta. Voi luoja, mä en ees muista millon oon viimeks ollu humalassa. Se on jotenkin niin ollutta ja mennyttä. Lasilliset hyvässä seurassa riittää. Mitä tulee mainostamiseen blogissa, niin ei täällä edelleenkään ole mainoksia ihan kokoajan, jokaisessa postauksessa mutta kyllä, mainoksia on ja mitäpä pahaa siinä nyt on? Ymmärrän jos olisi joka postaus täynnä mainoksia. Enhän mä itsekään sellaista blogia haluaisi lukea. Siksipä oonkin ottanut kannan että vain sopiviin lähden mukaan.

      Poista
  4. Hymyilyttää tämä kommentointi välillä. Mitenkähän monta blogia sitä onkaan täällä webbiavaruudessa jossa jopa alaikäiset postaavat kaikennäköisiä bile-ja ördäyskuvia ja pullot on kuvissa ihan avoimesti. Ja.. Kun sitten aikuinen nainen omassa blogissaan maistelee likööriä ja sekoittaa sitä ihan jäätelön kanssa niin heti tulee "Soo soo, ei saa"-kommentteja..
    Minusta tuo jäätelöidea oli hyvä vinkkaus, jotkut liköörit kun ovat aikaslailla ällömakeita. Paljon saa liköörijäätelöä vetää nassuun että saa kunnon kännit, eiköhän masu ala huutaa hoosiannaa ennen sitä *naur*
    Mukavaa maanantaita meille kaikille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eikä tuota likööriä kannata laittaa jäätelön kanssa paljoa, se on muuten liian tujua. Just tommonen pieni lorautus. Oiikein hyvää. Et tästä tuli meille aika varma jälkkäritarjoilu, jos on vieraita syömässä.

      Poista
  5. Olen monesti miettinyt tuon liköörin ostamista, mutta enpäs ole ostanut kun en niin välitä hirveän makeista likööreistä. Varsinkaan mistään ällö makeista, joten miten makeaa tuo on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyllä ällönmakeata. En oikein osaa sanoa minkämakeata olisi mutta ei kyllä ällöä. Tosin sekin on kai mieltymyskysymys. Semmosta sopivaa.

      Poista
  6. Vadelmalikööriä vadelmajäätelön kanssa, vai tarkoitat varmaan vaniljajäätelöä. No ei se mitään, hyvää varmasti silti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis vaniljajäätelöä se oli! Kiitti, mie korjasin sen tekstiin. :)

      Poista
  7. Ihana kisu sielläkin ilahduttamassa päiviä :)

    summer-suvi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Alaikäisten örvellyskuvat ja -päivitykset on mielestäni ihan eri asia. Tässä ihan mainostetaan tiettyä alkoholia kuvien kanssa. Olisihan toki vaan maininta riittänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan varmaankin mutta kun tuo pullo oli niin erikoinen. Hieno jopa. Mutta tässä mainostus on kuitenkin hyvin asiallista, ei örvellystä.

      Poista
  9. Ihanat leggarit ja sopivat sinulle taatusti esim. tunikan ja lyhyen jakun kanssa :) Jos oikein näin, ne ovat jonkunlaista käärmekuosia?

    Ihan hienoissa laseissa ovat juomanne! Ja näyttävätkin hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jotain semmosta käärmekuosimaista ovat. Katsotaan nyt mitenkä niitä aion tässä käytellä. :) Noista juomista paras oli noissa matalissa laseissa. Tykkäsin.

      Poista
  10. Kylläpäs tänne on taas eksynyt tiukkapipoista väkeä, heti marisemassa jos vähän kertoo mitä alkoholijuomaa on viikonloppuna maistellut :D Se on tää suomalainen juomakulttuuri, kun ei osata ajatella että sitähän voi vaan lasillisen viikonloppuna ottaa, ei tarvi heti kännissä olla jos vähän jätskin sekaan lorauttaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se varmaa se, että kerroin maistelleeni alkoholia vaan että blogissa on kuva siitä pullosta. :) Mutta kun osaa kohtuullisesti käyttää niin ei ole pahaa. Harvoin meillä edes noin väkeviä juodaan, yleensä lonkero puoliksi lauantaisin. Mut nyt olikin spesiaalikerta. :) Ja kivaa oli. :)

      Poista