4.12.2013

Se jännä tunne kun sut tunnistetaan + BIG SHOPPING SPREE!



Viikonlopusta tuli selvittyä ja aivan mahtava se olikin - näin mun ihanaa kummipoikaani sekä ihastuttavan blogilukijani. Paljon jäi kyllä kokematta mutta onneks Tampereelle voi suunnata millon vain eikä ees maksa paljon. (varokaa vaan Tamperelaiset, Pipsa tulee vielä!)

Mutta mennäänpä nyt jo vähän eteenpäin - odottaako kukaan muu innolla Itsenäisyyspäivän juhlaa? Mä odotan sillä tykkään joka vuosi katsella millaisia vaateluomuksia siellä onkaan naisten päällä. Anna Abreun mekko on piirtynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Se vaan on pirteän värinen ja ihana.

Veronpalautuksetkin ne tulla tipahti tilille ja samantien oli Pipsa Ecco liikkeessä ostamassa kengät. Ostin nämä siis itselleni ns. "talvikengiksi" koska ne kestävät aika hyvin talvikäyttöä (tai ainakin vanhat Eccot kesti) Niin eipä tarvitse enää murehtia mitkä kengät laitan jalkaan kun töihin menen. Ovat siis työkengät pääasiassa mutta eiköhän nuo muissakin tapauksissa saata jalkaan päästä.



Samalla poikkesin äidin luona ja käväisimme haudalla laittamassa kolmen päivän kynttilän. Kyllä se vielä itsenäisyyspäivänäkin palaa. Toivottavasti. Äiti tarvitsee aina tuen noille reissuille mukaan joten pitää vähän sen mukaan suunnitella miten itse pääsen paikalle. No ehkä me käydään itsenäisyyspäivänä viemässä sinne uuden ja samalla voisin käydä edesmenneen ystäväni haudalla. Mulle tulee aina hirmu surullinen olo kun mietin tätä ystävääni. Hänet vietiin liian aikaisin. :(

Mutta nyt mennään kivempiin asioihin. Mut on tänään tunnistanut kolme eri henkilöä ja joita en tunne, niin julkkikseksi (heeei, nää on niiden sanoja ei mun, edelleenkään en koe itseäni julkkikseksi) sen Kodin kuvalehden jutun takia. Vieläkin on niin unreal fiilikset koko jutusta. Ja kun siis ihan tuntemattomat tulee ja nykäsee hihasta. Ei sillä ettäkö se nyt paha asia olisi, en vain ole tottunut tähän julkaisuuteen (hehehe)

Ostin myöskin Yoursilta noita vaatteita ja tuli tilattua aika iso määrä, että olen kaukaa viisas enkä kerro tänne summia, sillä en halua aiheuttaa kenellekään mielipahaa. Mutta siis ostin itselleni mm. tämän neuletakin ja tämän mekon jota olen kesästä saakka jo kuolannut ja nyt se tuli aleenkin sekä tämän takin  (jep, oli ihan pakko ottaa vaikka moni sanokin et älä ostaa - no pian nähdään oliko vikatikki vaiko ei - oisko tälle lukijoissa ottajia jos ei ookkaa hyvä?) + mies osti mulle tämän ihanan kotioloasun (juu, ei tullutkaan sitä pinkkipantteria joten jos täällä hoodeilla vilahtelee tommonen punainen mustalla tähtikuviolla varusteltu möhköpallero niin ei tartte pelästyä, se olen vain minä) jonka se ihan itse valitsi noista 11 muusta. Enää ei tartte värjötellä kylmällä - mä oon aina kylmissäni, ellei kotona vallitse trooppinen ilmasto eli semmonen ruhtinaaliset 30 astetta. No ei vaiskaan! Semmonen 24 on mulle sopiva, kun taas 26 menee turhan lämpimäksi. Pienestä se on kiinni. Sit oon maistellu mielessäni et semmoset lämpöset lammastossukat (apua, en tiedä niiden oikeata nimitystä) ois kiva saada vielä lisäksi tuohon oloasuun. 


Sain miehen ottamaan musta aamulla asukuvan, ettei tarvitse ihmetellä vähän väsähtänyttä olemusta. Marja Kurjen ihana kaulahuivi on päässyt lämmittämään kaulaani nyt kun ulkona on vain pakkaslukemia jotka kiristyvät ensi viikosta alkaen. Huiiii! Vilukissa-Piia ei tykkää! Hanskatkin löytyy mutta ainakin tällä hetkellä ovat olleet lämmittämässä repun pohjaa.

Meidän pitäs alkaa tekemään (öhöm... tai siis minun pitäisi) siskonmakkarakeittoa. Ei vain millään vielä jaksaisi kun juuri saavuin kotiin ja haluan hetken aikaa imeä itseeni piristävää energiaa noista musiikeista joita nyt kuuntelen. Bongaisin youtubesta taas niin ihanan melodisen kappaleen, jota olen nyt repeatilla kuunnellut.

Tähän loppuun vielä hauska kuva Zillasta haukottelemassa. Ja molemmat nukkui niin söpösti tuolla jääkaapin yllä, kylki kyljessä. Aaaawww....



25 kommenttia:

  1. Kiva asu tuo tänpäiväinen, hyvä punaisen sävy sekä mekossa että huivissa.

    VastaaPoista
  2. Hei, minusta on kiva kun tilaat paljon vaatteita ja esittelet niitä meille. Oletko koskaan miettinyt itse kuvia katsoessasi, minkälaiset vaatteet pukevat sinua parhaiten vai ostatko vain sen perusteella mistä tykkäät. Itse olen kovin kriittinen sen suhteen. Yoursilla on paljon minusta kivoja vaatteita, mutta tiedän etten voi niitä itselleni ostaa. Esim. tuon sinisen mekon väri ja kuosi sopisi minulle, mutta pieni kaula-aukko ja tiukat lyhyet hihat ei. Neuletakeissakin meille pyöreämmille sopii minusta paremmin hyvin laskeutuvat ja pidemmät, sileät materiaalit. Tuossa aamukuvassa mittasuhteet ja värit ovat kyllä kohdallaan myös minun silmissäni! Ihanaa että sinä olet rohkea pukeutuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenhan mää toki sellaisia aina katsonut. Videolta ja kuvista sen parhaiten näkeekin mikä sopii ja mikä ei. Tosin mää en ole mikään turhan kriittinen. Esim. mullehan varmaan kaikki pukeutumisneuvojat sanois että älä osta tuollaista mekkoa missä hihat on kauhean lyhyet ja tiukat. Mulle taas tuo on että ihan sama, pakko silti kokeilla. Myyn sen vain sitten eteenpäin jos ei olekaan hyvä. Mut joskus asioita on tehtävä kantapään kautta. :)

      Poista
  3. Olen tätä samaa sanonut aikaisemmin, että mun mielestäni sä Pipsa ostat vaatteita sen mukaan, mistä tykkäät, etkä sen mukaan mikä sulle sopii. Tai ehket oikein sinä mielessä tunne itseäsi? Olen siis eri ano kuin 19.17.

    Mutta sulla on tukka nätisti sekä tässä kuvassa että Tampereen kuvissa, en tiedä mikä on eri lailla, mutta hyvä on!

    Ja mene sit kans yksin Tampereelle, tai johonkin, joohan, kun musta tuntuu et sä vaan suunnittelet, mut se meneminen jää puheen asteelle, esim. kesälomalla ja edellisellä talvilomalla...

    Onko kukaan muu valittanut, et sun blogia on hankala lukee tabletilla? En tiedä , missä on vika, mut tää on jotenkin tosi hailu, ja haalistuu ja tummenee aina välillä. Mulla on tosin ihan uus tabletti, et ehkä on jotain mitä mä en osaa, mut kaikki muu, ja muut blogit, kyl toimii normaalisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mä nyt satun olemaan tuollainen et ostelen mistä tykkään - tietenkin mutta kyllähän nuo aikas kivasti on mulle sopineet. :) Toki niitä virheostoksiakin tulee, mutta kelle nyt ei tulisi? Toki mulle tuo pukeutuminen on uutta ja tässä opetellaan mutta en mä silti orjallisesti halua mennä pukeutumisneuvojen ja sääntöjen mukaan. Ainakaan vielä, katsellaan sitten aikuisena kun pitää olla hyvin sääntöjen mukaisesti pukeutuva. Tai ehkä ei. ;) Itse olen silti omaan tyyliini tyytyväinen. :)

      Hiukset ei oo mitenkään eri tavalla, mutta kiitos kuitenkin. :)

      No jonkin verran noissa oli sellaista että suunnitelmat kaatui. Enkä siinä sitten lähtenyt suunnittelemaan muuta. Että katsotaan nyt toki miten käy, mutta kyllä mä jossain vaiheessa haluan sinne mennä yksiksenikin. Ja jos olet blogia yhtään lukenut, niin pitäisi jo tietää että mä oon kova haaveilemaan ja suunnittelemaan, mutta ei kaikki aina onnistukaan.

      Hmmm... ei ole ainakaan vielä kukaan valittanut. Meilläkin on tabletti ja olen sillä selaillut blogia, enkä ole kyseistä ongelmaa havainnut.

      Poista
    2. Mullakaan ei tahdo aina tabletilla toimia, just sillein haalistuu oudosti, muiden blogissa näin ei ole :/
      osta ihmeessä lammastossut, mulla on uggin tossut ja ne on aivan ehdottomat. Tulevat mukaan taas jopa Dubaihin, kun sinne jouluna lähdetään :) Jalkoja palelee niin kamalasti, vaikka muuten olisi lämmin.

      Poista
    3. Mä en niinkään tarkoittanut mitään "sääntöjä", tai että varsinaisesti muuttaisit "tyyliäsi", vaan sellaista, et tietäisit, mikä kaula-aukko on hyvä, mitkä mittasuhteet on sulle sopivat jne. jne.

      Mutta tosiaan, kiva kun opettelet, pukeutuminen on iloinen asia!

      Poista
    4. Mies tossa selitti jotain että tabletilla saattaa olla joku asetus käytössä jossa se näytön kirkkaus välillä himmenee ja sit kirkastuu. Et sen saa asetuksista kyl pois. Mie ostin itelleni 8EUR villatossukat ja on just hyvät. En mä mitään tommosia kalliita viittiny ostaa. Just hyvät tarkoitukseen nääkin. :)

      Pukeutumista on tosiaan tässä vasta pari vuotta ehkä paremminkin opeteltu vaikka en silti aina niitä säännöksiäkään kuuntele. :)

      Poista
    5. Tabletti ei tee tuota missään muualla kuin sinun blogissasi, sen vuoksi vähän epäilen tuota sinun selitystäsi.

      Poista
    6. Kerro, mikä tabletti sulla on käytössä ja minkä kokoinen. Meillä on Samsung Galaxy Tab 2 10" eikä siinä ole havaittu kyseistä haalistumista/tummentumista. Pahoitteluni että sinun tabletillasi on tuollaista vikaa blogini osalta mutten valitettavasti voi täältä blogin kautta siihen vaikuttaa koska tuollaisia näytön asetuksia ei voi blogin asetuksista säätää. Se on yleensä korjattavissa kyseisessä laitteesta jolla sivua luetaan.

      Poista
  4. Mullakin hyvät ulkoilu Eccot, suosittelen. Ovat todella kevyet lenkkeilyyn ja vieläpä coretexit, niin ei lätäköt haittaa:)
    Anteeksi, mutta minun on pakko sanoa tämä ihmetykseni ääneen. En ymmärrä miksi sinun on niin tarkoin suunniteltava äitisi luona käymiset? Vaikka tänään olisitkin kyläillyt, niin miksette voi hakea äitiäsi, vaikka asiakseen, itsenäisyyspäivänä haudalle?
    Voi, jos oma äitini asuisi samalla paikkakunnalla, en laskisi käyntejä. Voikai toisella viikolla käydä vaikka 7 kertaa ja toisella 3? Miksi sen pitää olla kerran viikossa? Käykö miehesi koskaan äitisi luona?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, coretexit täälläkin just lätäköiden ja lumen takia. Josko nyt kestäis Eccot vähän kauemmin kun en niitä pidä ympäri vuotta käytöss. ;)

      Siis en mä äidin luona käyntejä suunnittele, mut jos pitää kunnei aina tiedä onko sillä just sillon jotain kerhoa taikka lääkärissä käyntiä. Mut muuten en mä kyllä suunnittele. :) Äitini ei voi tulla meidän autoon sen jalkansa takia. Ei se pääsisi sieltä ylös. Liian matala siis. Ja meillä se nyt valitettavasti on tätä ettei siellä voi vierailla joka päivä, enkä mä edes jaksaisi joka päivä käydä. Meillä menis liian useasti tapaaminen siihen et aletaan riitelemään. Siksi kerran kaks viikossa on sopiva. Käyhän se aina välillä.

      Poista
  5. Hienot kengät! Itekin Eccoista haaveilen, toivottavasti joskus saan hankittua. Siistit talvikengät pitäs ostaa...

    Mä ootan itsenäisyyspäivän juhlia kans! Just puhuttiin, mitä syötävää vois ostaa juhlien kattomisen oheen. Varmaan juustoja ja ehkä viiniäkin. Kelpaa! :) Ja sit jotain makeeta hyvää myös. Ne puvut on tosiaan kohokohta mullakin.

    Kaupoillako sut tunnistettiin? Saitko millasta palautetta? Tai jutteliko tunnistajat siis jotain vai millanen tilanne oli? Oisit kertonu tarkemmin. :) Oliko minkä ikäsiä?

    Jee uusia vaatteita! Esittelyjä innolla odottaen. Ja ihanat tyttöset vielä lopussa, tui. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on salaattia ja sitten sipsiä dipin kans. Ei mitään noin hienoa että viiniä ja juustoa. ;) Mä säästän mun kaapissa olevaa punaviiniä, jonka blogin kautta oon saanu ja josta tulee vielä postauskin, niin jouluun kun on kiva sekottaa sitä glögin kanssa. :)

      No yks tunnistus oli töissä, yks kaupoilla ja kaks torilla. Siis nää naiset jotka mut tunnisti niin jäi juttelemaan ja kovin siis olivat että hieno juttu, rohkeaa ja oot nyt sitten julkkis jne. Nää oli ikähaarukalta 25-50 väliltä. On se kivaa vaikka kyl mä niin vielä hämmennyn.

      Esittelyt noista vaatteista teen varmaan muuten silleen et joulupyhiksi. Jos ne nyt tulee sillee ajois et kerkeen yhden päivän aikana kuvailemaan. Ni ois joka päivälle yks esittely. Ja kyllähän siinä taitaa olla ainakin 8 vaatetta mitä sieltä nyt tulee, ellei enemmänkin.

      Poista
    2. Ei se niin hienoa ole kun luulis... :) Eikä sit ollukaan viiniä, kun mua rupes närästään ihan kauheesti eikä oikeen ollu tietenkään närästyslääkettä! :( Punaviiniä ei ainakaan uskalla juoda jos närästää. Mää komusin lääkekaapista pari vanhentunutta närästyslääkettä, ei apua. Sit join maitoa, yöks, ei apua. En juo normaalisti koskaan maitoa ja se on viä punasta, kun mies siitä tykkää! :( Sit löysin pari Rennietä tietokonepöydän laatikosta, jee! Se autto hetkeks, mut sit palas taas. No eikun viä ruokasooda-vesi kurkusta alas ja helpotti. Huh. En tiiä mistä toi ees tuli? Tosi harvoin närästää...

      Mun tarvii muutes kans sanoo tosta lämpötilasta et huh-huh! Oon tosi vilukissa kans mut ei pysty omakotitalossa pitään tollasta lämpöö. Ennen oisin varmaan tykänny kans mut nyt oon totutellu vähempään. Mies tietenkin nukkus vaikka talvellakin ikkunat auki! ;) Eikä me saada nukuttua kovin lämpimässä. Makkarissa ennätys on ollu varmaan 12 astetta, yleensä on 17-18 astetta ja se on aika hyvä. Oleskelutiloissa sitten noin 20 astetta. Jos takkaa on oikein lämmitetty niin voi nousta hetkellisesti 21-23 asteeseenkin, mut max 20 yritetään pitää. Alussa oli ihan kamalaa ja palelin aina, mut kaikkeen tottuu. :) Ja sit vaan villatakki päälle ja villasukat ja tossut jalkaan, niin kyllä sitä pärjää. Ja mun lämmittelykonsti on kotityöt. Kummasti tulee lämmin, kun vaikka tiskaa tai siivoaa! :)

      Poista
    3. Hö, närästys ei oo kyl kivaa. Mulla on tainnu pari kertaa elämäni aikana olla ja se oli kyl karseeta. Ruokasooda-vesi yhdistelmällä mulla kans sillo lähti.

      Siis eihän meilläkään oo ku 20-22.8 ollu täällä sisällä. Tuo 24 oli se oma lämpö mihin olisi varmaankin tyytyväinen ettei ois vilu ja 26 on taas liikaa, ainakin kesällä oli. Mut nyt kun on nuo tossukat jalassa ni ei oo ollu kylmä ja sit kun tulee se oloasukin vielä niin on varmaa tosi lämmin. No kissojen kans ku juoksee ni tulee lämmin mut nopsaan se vilu taas tulee ku istahtaa paikoilleen. :(

      Poista
  6. Huomenta Pipsa!

    Tuo aamun asukuva on todella onnistunut ja fresh! Siulle sopii tuo malli ja väri järjettömän hyvin. Kaikkea positiivista elämääsi ja onnellista joulun viettoa. :)

    Terv. Likka Savosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja hyvää itsenäisyyspäivää! Sekä onnellista joulun odotusta!

      Poista
  7. Mä haluun muuttaa teille, jos sisälämpötila on 24 astetta! :) meillä on 20-21 ja palelen lähes aina..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei meillä sisälämpö oo 24 vaan mie tarkotin että se ois mulle sopiva. Meillä on vaihtelevasti 20-22,8 astetta tää sisälämpö. Näin talvella ainakin. Mulla muuten loppu kylmettyminen kun sain jalkaan nää villatosukat. :)

      Poista
  8. Mä en haluaisi muuttaa teille tuollaiseen sisälämpötilaan! 24 astetta, niin ei ole ihme, jos väsyttää ja haukotuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh, pitääkö mun nyt jokaiseen oikaista. Siis mä itse toivon 24 asteen lämpöä ja se ois sopiva. Kun taas esim. 26 on liikaa. Meillä on sisällä vaihtelevasti 20-22.8 asteen väliltä. Ihan siis normaali. Enkä osaa tuosta väsymyksestä ja haukottelusta sanoa mitään, koska en tiedä missä yhteydessä oon tuotakin sanonu. Mut eiköhän nuo jossain välissä aina iltaa iske kimppuun ja yleensä töiden jälkeen väsyttää hetken aikaa, kunnes piristyy - oiskohan syynä sopiva lämpö sisällä? :)

      Poista
  9. Eikö sun nilkkoja palele? Aika matalavartiset näkyvät nuo Eccot olevan, vai aiotko pitää niitä ihan koko talven?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on itseasiassa korkeammat kuin mun vanhat Eccot. Ja hyvin niidenkin kanssa on menty kesät talvet. :) Ei siis nilkkoja palele. Tai ei ainakaan aiemmin oo palellut. :) Ja koko talvi on tarkoitus pitää, siis lähinnä työssä.

      Poista