12.3.2014

Purppurataivas



Poikkesin taas töiden jälkeen keskustassa, tällä kertaa todella pikaisesti äitini luona. Kävin sieltä hakemassa äitini tekemän murukastikkeen ja ennenkuin kukaan ehtii kysyäkään, niin kyllä - äitini todellakin sen teki kun itse sitä pyysin ja ei, ei ole kyse siitä ettenkö itsekin olisi voinut tehdä mutta siinä tapauksessa se ei olisi ollut äidin tekemää. Siksi pyysinkin äidin tekemään sen, koska hänen tekemänään se vaan on parempaa

Nyt ollaan sitten "yksikseen" mutta niin paljon on puuhaa ettei toisen poissaoloa ole vielä tajunnutkaan. Oon tässä katsellut milloin mieheni lento laskeutuu määränpäähänsä. Oonkin tässä kuunnellut repeatilla Infernalin "Ten Miles" -kappaletta. Tätä mä kuuntelin sillon kun asuttiin Tampereella mutta oltiin kuitenkin arkipäivät erossa toisistamme. Kuuntelen tuota melkein aina kun on edessä vähän pidempi erossaolo.


Innostuin ottamaan asukuviakin ulkosalla kun oli niin ihanan aurinkoinen keli. Ylläotetut kuvat eivät ole tänään otettuja vaan eilen mutta halusin jakaa tämän kuvasarjan kanssanne, koska hauska tilanne. Repeilin ihan huolella tuolle hupulle. Tosin kuvissa huomasin että nuo housut on ihan karseat - älkää huoliko, niitä ei enää ole.

Eilisen housumokan takia otatin tänään sitten uudemmat kuvat, paremmilla housuilla. Mua jäi niin paljon nakuttamaan tuo asia. Samalla tajusin että voisin noita legginssejä tilailla taas lisää ja miksei samalla katsoa uusia housujakin Ellokselta - tosin ei noilla nyt vielä mikään kiire ole. Tosin noita samanlaisia housuja ei nähtävästi enää ole Elloksella joten mun tarttee lähteä tutkimaan muita mahdollisuuksia. Musta on ikävää kun löytää kivat housut, niin sitten ne loppuunmyydään. No onneks mulla on nyt erikseen työhousut ja muunlaiset housut joten ei tarvitse katsoa sillä kannalla että ne sopisivat molempiin tilanteisiin. Ootteko muuten huomanneet että Ellokselle on tullut myyntiin ihan kunnon farkkulegginssit? Vinkkaan nyt tästä kun yhteen aikaan oli kovakin keskustelu noista jegginsseistä. Menee mulla muuten ostoskoriin. Ja plussaa tulee värivalikoimasta.


Tehtiin alkuviikosta todella ihanaa mozzarella-salaattia (Valion resepti) - meillä vaan tuli liikaa tuota salaattia mutta toisaalta kiva kun silleen tuo kesti vähän kauemmin. Ekana iltana meillä oli perunaa tuossa mukana, mutta seuraavina päivinä jätettiin peruna ihan tyystin pois. Todella täyttävää ruokaa. Ehdotinkin miehelle että kun tulee reissusta, niin tehdään uudelleen mutta vähän muutellen tuota salaattia - itse en niinkään noista mozzarelloista välitä että voitaisiin korvata ne fetapaloilla ja sitten laittaa vähemmän tota itse salaattia.

Muistakaahan tulla tänään chattailemaan klo 19-21 välillä, jos vain ehditte näin kauniilta päivältä. Linkki chattiin löytyy edellisestä postauksesta. Mut nyt mä menen loihtimaan itselleni jotain suussasulavan hyvää sapuskaa ennenkun chatti alkaa. Jos ei mua ihan tasalta kuulu sinne ni oon jäänyt nauttimaan ruuasta - tulen kyllä, pyörin vaikka pallona paikalle.


Kun mä otin ulkona kuvia, niin kissat seuras oven takaa silmät tarkkana mun tekemisisä. Pitikin sitten napata neideistä kuvia - yllättäen vain yhdestä kuvasta tuli tarpeeksi hieno ja Zillahan se siinäkin istua tököttää. Se on semmonen linssilude. Siiriäkin olen aikoinaan siksi sanonut mutta nyt olen tajunnut ettei se oikein taida siitä tykätä kun kääntää aina pään pois. Zilla taas usein katsoo suoraan kameraan. Mamman hömppänä.

Uusinta luettavaa mun "hyllyssäni". Tämän sain siis työkaverilta lainaan enkä huomannut sanoa, että tässä tulee kestämään kauan sillä olen nykyisin taas hidas lukemaan. Varsinkin kun tässä mietin että lukisinko sittenkin ekan osan koska olen sen nähnyt vain elokuvana ja kuten me kaikki tiedämme, niin kirjasta tehty elokuva saattaa poikeata suurestikin siitä kirjan tekstistä. Jotain jää aina pois. Voisi siis olla viisainta lukea tämä ekakin osa, nyt kun siihen on mahdollisuus. Repesin ihan totaalisest kun työkaveri tyrkkäs tämän kouraan - olin vaan et minkä ihmeen tiiliskiven sä mulle oikeen toit.


10 kommenttia:

  1. Ompas kivannäkösiä farkkulegginssejä. :) Mullakin on tänään farkkulegginssit, ne on kyllä kätevä keksintö. Mä ku oon myös mekkoihminen, käytän ihan ympäri vuoden pääasias mekkoja/hameita sukkiksien/legginssien kans joten farkut tuntuu ihan uskomattoman epämukavilta ja kankeilta niihin verrattuna.
    En sit pääse tänäänkää chattiin. :( Tulee vieraita.
    T. Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarttis ottaa nuo jegginssit taas käyttöön. Ku ilmatkin sallii. :) Hö, oli kyl hiljasta eilen kun sä et ollu paikalla. :(

      Poista
  2. Hei Pipsa!

    Pieni varoituksensana noista Elloksen farkkulegginsseistä: ovat todella istuvat (pientä kokoa) ja ohutta kangasta, joten sisäreisien kohdalta kuluivat puhki parissa kuukaudessa. Housuni ovat normaalisti kokoa 42-44, noista legginsseistä otin koon 46, eikä isompikaan koko olisi varmaan ollut liian iso. Ihan kivan näköiset housut kyllä muuten, kannattaa toki testata, olisivatko sinun vartalonmallille sopivammat kuin minulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia varoituksesta. Tuo on todella ärsyä kun joistakin menee todella nopsaan puhki just tosta sisäreisien kohdalta. Jotkut Elloksen legginssit oli tuollaisia. Siksi suosinkin legginsseissä Anttilaa. Kestävät tosi kauan.

      Poista
    2. Noi Anttilan legginssit joita kehut. Onko ne siis kankaisia ihan perus mustia vaiko farkkulegginssejä?

      Poista
    3. No mä kehun itseasiassa molempia, että legginssejä jotka on perustrikookankaasta ja niitä farkkulegginssejäkin joita ei ainakaan nettisivuilla enää näy. :(

      Poista
  3. Nyt pistät murukastikkeen ohjetta tänne! :) Niin paljon oot sitä kehunut ja jauhelihakastike myös yksi omia lempiruokia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tiedä kertoa ohjetta kun äiti sen tekaisee. Mut eiköhän ihan perus jauhelihakastike aja asian. Tosin ei siitä tuu koskaan ihan samanlaista kuin äitini tekemänä. ;)

      Poista
  4. Tee video siitä, kun äitis tekee sitä? Siinähän se tulee sit tismalleen dokumentoitua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo, asiaa pitää kysyä äidiltä että suostuuko tuollaiseen. :) Mut hyvä idea!

      Poista