1.4.2014

Koditon


Vihdoinkin mä sain luvan kertoa tästä teille. Olemme siis jo hetken aikaa tienneet että me ei enää kauaa asustella tässä nykyisessä kodissa eli rivitalokolmiossamme. Miksikö ei? No me myimme tämän.

Saimme sen verran kivan hinnan että kannatti myydä pois. Kaikki alkoi siitä kun postilaatikossa oli erään välittäjän jättämä lappu jossa asiakas etsi tietynkokoista asuntoa ja mehän otettiin yhteyttä - emme kyllä osanneet ajatella että kaikki tapahtuu niin nopeasti.


Nyt ollaan sitten "kodittomia" kun uuteen kotiin päästään muuttamaan vasta 1.7. alkaen ja tämän pitää olla tyhjänä 1.5. Sitä ennen majoitutaan yhteen kolmioon joka sijaitsee -ylläriylläri- missäs muuallakaan kuin vanhassa paikassa eli Pormestarinluodossa.

Omakotitaloon olemme siis heinäkuun alusta muuttamassa, pysytellään täällä Länsi-Porin alueella. Neliöitä talosta löytyy kokonaisuudessaan 197 joita 132 on asuinpinta-alaa.  Neljä makuuhuonetta, keittiö, kodinhoitohuone, aula, pesuhuone, sauna ja 2 vessaa + erillinen autotalli + katos jossa myös n. 25 neliön verran harrastetilaa.





Odotan jo innolla että päästäisiin muuttamaan - sinne omakotitaloon siis. On tämäkin kun pitää ensin muuttaa väliaikaseen paikkaan ja sieltä sitten vasta unelmien taloon. No tuolta ei sitten muutamaan kymmeneen vuoteen muutetakaan mihinkään. (joo tiedän et sanoin samaa kun rivariin muutettiin) 

Päätettiin että otetaan myös sisustussuunnitelija siihen mukaan kun sen verran isosta tilasta kyse niin halutaan ottaa ammattilainen siihen tueksi.



Taas on vuorossa mustien jätesäkkien aikakausi. Naurattaa kunnei olla vielä kaikkea vanhaakaan saatu jätesäkeistä pois. Siis sellaisia mitä ei ole tullut yksinkertaisesti tarvittua.

Kaiken tämän kestää kun tietää että uudessa paikassa on sitten omat, erilliset työhuoneet. Ja se mun työhuone on yläkerrassa ja toisestä yläkerran makkareista tehdään vierashuone. Miehen työhuone ja "master bedroom" löytyy alakerrasta. Kaiken tämän odottelun siis jaksaa kun tietää mitä tulee.

50 kommenttia:

  1. Tylsä aprillipila

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon ja onnea tuleviin koteihin, koti se on väliaikainenkin koti! Kun usein muuttaa on kotikin siistimpi!

    VastaaPoista
  3. Mitä ihmettä lapseton pari tekee noin isolla ok-talolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se 130 neliötä kovin iso ole. :) Ja todettakoon että olemme nyt ihastuneet yhteen tuonkokoiseen omakotitaloon eikä se tosiaan ollut mikään iso.

      Poista
    2. Tuohan on juuri sopivan kokoinen. Meillä on 250 neliötä kahdelle hengelle ja välillä tuntuu pieneltä ;)
      Ja muutenkin, mitä hemmettiä se kenellekään kuuluu minkä kokoisessa talossa/asunnossa joku muu asuu?!

      Poista
    3. Niin, luulisi olevan ihan sama minkäkokoiseen taloon mä muutan. Siis MINÄ. Ei kukaan muu. :)

      Poista
    4. Yksin?

      Poista
  4. ja tämäkö pitäisi vielä uskoa..

    VastaaPoista
  5. aprillia xD mut ois kyllä kivaa seurata OIKEESTIKIN teidän muuttoprosessia.

    VastaaPoista
  6. Oisko Pipsalla aprillifiilis :D

    VastaaPoista
  7. Pitäskö syödä silliä..

    VastaaPoista
  8. Aprillia, aprillia...syö silliä, jio kuravettä päälle :)

    VastaaPoista
  9. Kade olen. Olisi ihanaa jos olisi noin paljon tilaa kissoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mikäs siinä kun tuota kolmatta kissaa nyt vakavasti harkitaan. Harmi vaan et meen kissanpentu on Turussa saakka :(

      Poista
    2. Eihän Turku kaukana ole.

      Poista
    3. No ei, mutta ei sinne kuitenkaan arkisin pääse käymään. :)

      Poista
    4. Porin ja Turun välimatka ei ole sen pitempi kuin 140 km. Autolla reilu puolitoista tuntia. Ette kai te nyt niin kiireisiä ja varattuja ihmisiä ole!

      Poista
    5. No emme ole mutta ei sitä töiden jälkeen innosta lähteä ajamaan. Tuohon saa laskea 3h menopaluuna + muu aika. :) Joten ei ihan siis arkena tule lähdettyä.

      Poista
  10. Aprilliahan tämä on. :) Vaikka ei silti mahdottomuus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten tuntuisi uskottavalta, mutta se alku petti: se, että kiinteistövälittäjän mainos oikeasti poikisi saman tien ostajan.. ne ei koskaan pidä paikkaansa! nimim. kokemusta on.. :)

      Poista
    2. Niin, enpä tiedä miten oikeasti menee. Tosin sillon kun välittäjälle laitettin se vanha niin menihän se vuorokaudessa kaupaksi. :) Eli salamakaupat on mahdollisia. :)

      Poista
    3. Me myytiin edellinen asunto (kolmio) itse ilman välittäjää. Laitettiin lehteen ilmoitus ja samana päivänä meni kaupaksi!

      Poista
  11. Mä otin ihan tosissani ennen ku luin kommentit. :D
    T. Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, aika monia oon saanu vedettyä höplästä tällä jutulla. :)

      Poista
  12. Hyviä kuvia kissanäyttelystä. :)

    VastaaPoista
  13. Huono pila, arvasin heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sellaiset arvaa jotka heti tietää että on aprillipäivä. :)

      Poista
  14. Mitä tarkoittaa vastauksesi "ainakin osittain"? Eli siis kuitenkin vähän totta?

    VastaaPoista
  15. Voi damn, nyt meni tämä tyttö lankaan. En muistanut että on aprillipäivä ennen kuin luin kommentit :( Mietinkin että justhan sä kyselit että miten kannattais sisustaa järkevämmin tää teidän nykyinen työhuone ja ihmettelin hiukan, että miksi edes kyselit jos kerta muutatte. No selvis sit sekin :D Voi pipsa minkä teit, sait vedettyä höplästä :( :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että jotain sain vedettyä höplästä. Paremmin tuo kavereihin ja porukoihin upposi. :)

      Poista
  16. Menin lankaan.. :P Toisaalta ihmettelin kyllä, miten nopeasti ääni on muuttunut kellossa sen suhteen, että viihdytte hieman pienemmässä asunnossa.

    Hyvin juksattu ;)

    - Tilda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhihihihi, siis kyllähän me täällä viihdytään mutta halutaan sinne omakotitaloon kuitenkin. Olis vuos sitten pitänyt tajuta mennä suoraan sinne omakotitaloon mutta kun ei ollut mitään kivaa sillon tarjolla.

      Poista
  17. Aika hassulta tuntuu, että jotkut menivät lankaan... Noin nopeita ratkaisuja on turha odottaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oletpa nega ,phyi !

      Poista
    2. No kyllä noinkin nopeita ratkaisuja voi tehdä. :) Olihan meillä tämän nykyisenkin kanssa aika nopeat ratkaisut. :)

      Poista
  18. Hihi heti haiskahti vähän aprillille ;D

    VastaaPoista
  19. Luin tämän vasta nyt 2.4. joten ihan täydestä meni mulle... :DD

    VastaaPoista
  20. Jo postauksen kirjoitustyylistä arvasi, että on aprillia:)
    Tyyli oli liian harkittua, kirjoitat normaalisti huolettomammin, rönsyilevämmin, enemmän tulee virheitä. Enkä tarkoita tätä pahalla, blogin kirjoitustyyli saakin olla omansalainen:)
    Mutta tämä ei ollut sitä:)

    VastaaPoista