7.4.2014

Pikkukissan kehräys on parasta lääkettä


Olette varmaan huomanneet että blogi ollut pikkuisen hiljainen tässä viime aikoina - johtuu ihan siitä syystä että olen kipeänä eikä silloin juurikaan pysty tekstejä taikomaan. Mäkin tosiaan tulin kipeäksi ja viimeiseen saakka yritin sitä vastustaa ties millä kaikilla vitamiineilla ja superfoodeilla. Mutta ei, tämä pöpö oli päättänyt tulla.

Tänään vasta kävin lääkärissä kun olo on viikonlopun aikana mennyt vain huonommaksi eikä suinkaan paremmaksi. Tulehdusarvot reippaasti kohollaan ja diagnoosiksi tuli keuhkoputkentulehdus ja pienesti näkyi myös poskionteloissa sitä mätää, niin sain reippaan antibioottikuurin sitten kotiintuomisiksi. Nyt vaan levätään.

En tiedä mitään niin ikävämpää asiaa kuin olla kipeänä. Varsinkin kun jätin ne uudet kirjat töihin kunnei ne mahtuneet reppuun. Ajattelin että saan mä ne ens viikollakin - enpä muuten saanut. Ois niistä vaan ollu ajankulua kun ois saanu lueskella. No onneks illalla tulee telkusta kaikenlaista kivaa. Ja kohta saa alkaa kiusaamaan puhelimella kavereita. Sori. Onneks on tabletti millä saa touhuiltua ja katteltua videoita. Ja pikkukissa on vieressä mukana. Isot ei vielä uskalla samaan sänkyyn pennun kans.

*****************************

Ja kuten aika moni saattoikin jo eilen huomata, niin meille tuli viikonloppuna uus kissimirri taloon. Joten ymmärrätte varmaankin tätä mukavaa Sevi kuvatulvaa. Hih hih.

Joskus mä vielä toivon että saan kaikista kissoista yhteiskuvat, kunhan noiden väliset arvovaltajärjestyskähinät on käyty. Siiri kyllä jo hyväksyy Sevin ja tulihan sitä eilen tuossa juoksenneltuakin jo mutta kun pikkunen on niin kömpelö vielä, niin kun törmäiltiin niin sähinöinniksihän se vielä meni. Enemmän meillä tuo Zilla on sellainen että pitää reippaan hajuraon.

Pakko jakaa teille tosiaan nämä ihanat kuvat kun mamiska on vuodepotilaana aina kun tulee huono olo, niin Sevi tulee ja lohduttaa pikkuruisella kehräyksellään. Ja on muuten eka kissoista joka tykkää mennä peiton alle. On tämä vaan niin suloinen tapaus.





Tässä teille vähän maistiaista tästä meidän pikkuriiviöstä. On se vaan niin pieni ja kurinat, kehräyksen ja miukunatkin on niin heiveröisiä että hyvä kun kuulee - No mulla nyt lukossa olevat korvatkin vähän haittaa asiaa.

Jouduin ottamaan noilta ekoilta pätkiltä äänet pois kun mies kokoajan hölötti jotain taustalta ja viimeisellä pätkällä kuuluu mun niin ah käheetä hengitystä - ois voinu ottaa pois mutta sitten ei ois kilinät kuulu.


22 kommenttia:

  1. Pieni varotuksen sana narussa roikkuvissa leluista... Meillä oli sellainen aikanaan ja kun tulin kaupasta kotiin, niin kissan tassu oli jäänyt siihen niin, että se lelu oli kiepsahtanut tassun ympäri ja siinäpä kissa sitten oli tassu pystyssä. Onneksi olin vaan kaupassa, ei siis kauaa voinut joutua olla siinä. Sen jälkeen meiltä lähti kaikki tuollaiset lelut pois. -Lilli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiitoksia varoituksesta. Katselin eilen jo että Sevi jäi yhdestä kynnestä kiinni. En oo viel ehtinyt vaa ottaa pois.

      Poista
    2. Meillä jäi vielä ikävämmin pentu kaulastaan kiinni, ajoivat isomman kanssa toisiaan takaa ja pikkunen juoksi tommoseen "majaan" sisälle piiloon ja siinä samalla jäi jotenki se naru kaulan ympärille. Onneks seisoin vieressä vahtimassa ettei käyny huonommin, kova homma oli saada pentu ulos majasta että sai sen narun pois..

      Poista
  2. Kissa peiton alle? Ei ihme, jos joudut vaihtamaan kerran viikossa petivaatteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, peiton alle. :) Onhan noiden kissojen kans enemmän joutunut pyykkäilee ja siivoskelee mut kerrankin - en valita. :)

      Poista
  3. Muaki kiinnostais nuo superfoodit, mutten tiiä niistä oikeestaa mitää muuta ku että niitä on olemas vaikka ja mitä. ;) Voisitko vähä opastaa? Mistä kannattais esim alottaa jos haluu ruveta syömää terveellisemmi? Laitatko jotai superfoodia esim smoothieihin? Tykkään muute hirveesti sun blogista ku se on niin älyttömän inspiroiva! :) t. Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kyllä huono opastamaan tässä superfoodissa, että suosittelen googlettamaan. Eiköhän terveellisemmin voi syödä jo niin, että syö sen puoli kiloa kasviksia päivässä ja unohtaa einekset. :) No esimerkiksi marjat, joista usein teen smoothien niin ovat superfoodia. Mut ite laitan tuota gojimarjaa smoothieen tai puuron joukkoon. :)

      Poista
    2. Pähkinät, siemenet, mantelit, marjat... Ainakin itselle tulee superfoodista ekana mieleen. Täysjyvävilja, -riisi ja -pasta tietysti jos haluaa terveellisesti syödä.

      Poista
    3. Jep, niitä on paljon et kantsii tosiaan googlettaa niin löytyy enempi tietoa. :)

      Poista
  4. Hui kun sä oot alkanu sairastaa usein :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on ollu turhan paljon kaikkea. Mut jospa tästä lähtis taas pois pitkäks aikaa. Sen tiedän, et stressi aiheuttaa ongelmia.

      Poista
    2. Oletko miettinyt, mikä aiheuttaa nyt sulle stressiä?

      Poista
    3. Kyllä mä tiedän mun stressinaiheuttajat. :)

      Poista
  5. Voi että toi Sevi on ihana! <3 Kyllä lemmikit vain piristää paljo just ku on kipeenäki. Toivottavasti paranet pian, eiköhän se siitä ny ku on atibiootitki. :)
    T. Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No piristää todellakin. Varsikin kun toinen kehrää kyljessä. :)

      Poista
  6. Onpa suloinen tuo Sevi!
    Toki Siiri ja Zillakin.

    Anopin kissa tykkäsi mennä nukkumaan päiväpeiton alle, oli hassua kun muuten siistissä sängyssä oli keskellä sänkyä kissankokoinen kohouma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Kaikki tytyt on tietenkin suloisia mutta on tuo pentuvaihe se parhain. Ku toinen on niin pikkuruinen ja pitää pikkuruista meteliä. :) Haettiin sille pentuteline varastosta niin johan siitä tuli iloa - leikkii Siirin kanssa siinä jotain hippasta. :) Meillä ei oo ykskään kissa aiemmin tykänyt mennä peiton tai päiväpeitonkaan alle. Saas nähä innostuuko tämä pentu jahka kasvaa isommaks. Mut tommonen kissankokoinen kohouma sängyssä on hauska....

      Poista
  7. Olenko itsekin outo kun nukun kissojen kanssa välillä saman peiton alla? O.o Monet nukkuu kissojen tai koiran kanssa :) Ihana uusi kisu! Mistä oot ostanut kiipeilypuun? Hyvännäköinen, itse tilasin nykyisen zooplussasta, vielä on ehjä... Vaikka 2 kissua juoksee rallia sitä pitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olethan tietenkin outo ;) Musta tuo on ihanaa ku nukkuu ja nukkuu viel samas sängys. Varoa vaan saa. Kiipeilypuu on ostettu Zooplussasta viime kesänä. Ja hyvin on täälläkin ehjänä pysynyt mutta mietin uutta - isompaa mis paremmin tilaa.

      Poista
  8. Mun on ihan pakko kysyä norjalaisen metsäkissan omistajana, MITEN saatte lakanat ja muut petivaatteet pidettyä karvattomina?:D Minäkin annan kissani makoilla sängyllä ja se karvan määrä on aina aivan järkyttävä! Auttaako kuivausrumpu jotenkin noiden karvojen poistossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko kokeillut sellaista, että ostat tiukat kumihanskat, laitat suihkepulloon vettä ja sitten pari kertaa suihkaiset vettä, niin että hanska on kostea, mutta ei märkä ja sillä keräät niitä karvoja? Se on ihan toimiva konsti.

      Poista
    2. No kyllähän tuo kuivausrumpu auttaa kun se tosiaan kerää sinne suodattimeen noita karvoja ja sun muita. :) Mut me kyl harjataan noita joka päivä et voisko sekin auttaa. Ja siis eihän nuo nyt karvattomia ole, kyllä niistäkin karvaa löytyy mutta ei isoa määrää + pesemme useammin nykyisin nuo vuodevaatteet ni pysyvät puhtaina.

      Poista