12.6.2014

Oma maa mansikka


Meidän omat mansikat alkaa pian olemaan poimintakypsiä - ainakin mitä noita paria katselee kun siihen malliin punastelevat. Siis ihan muutamassa päivässä alkaneet tuolla tavoin punastelemaan ja viikko sitten taisin muutenkin huomata että täältähän on tulossa ihan kivasti mansikkaa. Itse kun luulin että jäisi vain muutamaan hassuun jotka vielä homehtuisivat pystyyn. Siis mun hoidossa. Oon aina saanu tapettua kaikki kukkasetkin - ehkä turhan innokkaalla hoitamisella?


Sitten meiltä löytyy myös amppelitomaatti joka kans puskee noita palluroitansa. Oon innolla tykännyt seurata näiden molempien kehitystä koska silloin kun ostimme ei esim. tomaatteja vielä ollut ja mansikoissakin taisi olla nuo punaisimmat jo esillä. Joka aamu ennenkuin lähden töihin käyn katsomassa olisiko yön aikana tapahtunut isojakin muutoksia. Onkos lukijoilla jotain maistuvaa kasvamassa?

15 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää nuo mansikat ja tomaatitkin :) Kivasti jo mansikat punastelee, toivottavasti on hyviä sitten kun maistelemaan pääsette.

    Eipä ole kasvamassa mitään maistuvaa. Äitillä oli kerran mansikka-amppeli, mut ne mansikat eivät olleet oikein hyviä. Oli pienempiä kuin nuo teidän. :) Nuo teidän ihanan isoja, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mansikat kyl punastelee hyvin. Jo vuorokaudessa oli iso ero tullut tuohon punasuuteen. Toivotaan et on hyviä.

      Poista
  2. sun kannattaa tomaatista napsia "varkaat" pois

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä ymmärsin ohjeistuksesta ettei tuosta tarvitse niitä varkaita poistaa koska amppelitomaatti.

      Poista
  3. Varo, etteivät linnut käy nokkimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs mä sanoin, et sitten kuitenkaan varonut :)

      Poista
    2. Linnuista on aina riesa mansikankasvatuksessa. Ja kun söisivätkin kokonaan, mutta kun käyvät nokkaisemassa ja eihän niitä silloin voi enää poimia...

      Poista
    3. Kyllä täältä on aina kadonnut yks kokonainen mansikka per päivä. Tai käyvät ne napsimassa 04-11 välisenä aikana yleensä kun oon seurannut. No nyt on vaan vihreitä mansikoita joten tuskin vierailevat hetkeen ja kohta varmaan hommaan siihen harson päälle. Luin että alumiinifoliosta tai cd-levystä saisi pelokkeita mutta käyttökokemuksia lukeneena se on vähän niin ja näin, että pelkääkö enää.

      Poista
  4. - Miellä isäntä hoitaa ton kasvattamisen, kun mie saan kaktuksenkin kuolemaan xD. Mutta siis perunaa ja salaattia on tulossa meitin parvekkeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, perunaa! Pitäskö itsekin innostua moista kasvattamaan vielä joskus. Kuulostaa kivalta ja aina se oma sato on piristävää. Itekin nyt oon saanu maisteltua muutamat mansikat. :)

      Poista
  5. On muuten aika kammottavan näköinen tuollanen vihreä mansikka kun sitä oikeen alkaa tarkastelemaan. :)

    Meillä ei kasva kuin herneenversoa, joka on mun versioni herneistä kun en allergian takia kykene tuoreita herneitä syömään. Enkä kyllä mansikoitakaan, pakasteversioihin on tyytyminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiva kun pystyt kuitenkin tuolla tavalla nauttimaan vaikkei se tietenkään ole sama kuin tuore mutta kuitenkin. :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. On on! Nyt varsinkin kun on alkaneet punastelemaan. :)

      Poista