27.8.2014

Syysfiilarit



Tänä aamusti jouduin toteamaan että kesä taitaa olla taakse jäänyttä aikaa. Oli siis aika vaihtaa ballerinat tennareihin ja lähteä reippaasti sateeseen. Valitsin mekoksi punaisen skatermekkoni, se on näihin keleihin juuri sopiva. Miellyttävän lämmin, koska hieman paksumpaa kangasta. Tennareiksi valitsin Tampereelta ostamani blingblingit. Oli muuten hieman hankala ottaa nuo asukuvat kun kissat ois kans halunneet kuvattaviksi ja jos ihmettelette mitä ihmettä häärään tokassa kuvassa, niin sidon hiuksiani kiinni, ponnarille.

Siitäkin huomaa että kesä on tullut väistyäkseen, kun kodin sisälämpö on laskenut ja kissat etsivät lämpöisiä pesiä (ja sängyn peittopiiloja) nukkumapaikoikseen. Myös viikonloppuna oleva Venetsialaiset - veden, tulen ja valon juhla, päättää kesän ja toivottaa tervetulleeksi syksyn. Joko siellä on syysvermeet haettu varastosta? Juhlitaanko siellä Venetsialaisia? Ne ilotulitukset, must see!


Mulla oli eilen aika extempore päivä, kaveri soitti just kun olin päässyt töistä että lähtisinkö hänen kanssaan Ideaparkiin. Ensin piti varmistaa toiset työkuviot ja koska siellä ei ollut mitään, pystyin lähtemään. Oltiin kolmen maissa perillä ja pyörittiin kaikki kaupat läpi. Itse en nyt mitään ostellut koska juuri olin siellä reissulla ja äskettäin myös ostin reippaat määrät vaatteita Yoursilta (siitä oma postaus huomenna). Kaveri kyllä innostui ostelemaan muutamat kengät ja vaatteita, kuinkas muutenkaan. Mukavaa se oli olla makutuomarina.

Käytin Pancho Villassa syömässä, joka oli mulle ihan uus paikka mutta kaverille tuttu. Otettiin molemmat Pulled Pork hampurilaiset vaikka kaveri yritti yllyttää ottamaan erään tulisemman hampurilaisen. Mä en tykkää tulisista enkä kovin mausteisistakaan. Kun oltiin syöty, niin lähdettiin ajamaan Poria kohden ja kun kotiin pääsin, sai melkein samantien painua unille.


Tänään piti mennä kaupungille ja samalla poiketa äidilläkin (pitkästä aikaa) mutta koska satoi, niin päätinkin jäädä kotiin. Onhan sitä hommaa täälläkin ollut. Kokeillaan huomenna uudestaan, sääennusteen mukaan silloin ei sada. Ja mähän olen luonnollisesti sokerista tehty, joten en voi silloin tehdä mitään muuta kuin mennä töihin. Huomenna pääsen hakemaan sitä BabyLips huulivoidetta.  Pienellä googlettamisella olen tullut siihen tulokseen että se oranssinvärinen on eniten mieleeni. 

Myös pinnejä pitää ostaa kun nuo lyhyemmät hiukset pakkaa olemaan aina naamalla. Eihän se joka tilanteessa ärsytä mutta joissakin, esimerkiksi silloin kun kirjoitan tai syön. Töissä mulla on onneksi piikkipanta eli siinä on ne piikit mitkä työntää hiukset pois naamalta. On mulla noita tylsiä pinnejä, mutta kun kaipaan jotain muuta, jotain kimaltavampaa. Glitteristä varmaankin löytyisi niitä mitä kaipaan.


48 kommenttia:

  1. nyt on tosi nätti ja onnistunut asukokonaisuus! Todella hieno etenkin tuo yläosa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tykkään itsekin. :) Kengät on todella kivat. :)

      Poista
  2. Kynttilät kaivettu esiin ja lämmöt laitettu päälle ♥ mulla sama "ongelma" otsatukan kanssa, siivotessa ja touhutessa tulee eteen mut muuten ihan kiva tossa sivulla, kyllä se siitä kasvaa, ensi kesänä saa jo varmaan kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole vielä laitettu lämpöjä päälle, sisällä on 24-25 astetta. :) Lämmöntalteenoton voisi kyllä napsasta päälle. Juu, kyllähän tuo tuosta kasvaa ja kyllä sen ennen kesääkin jo saa kiinni. :)

      Poista
  3. Neuleet, farkkutakki, farkut ja huivit on etsitty käyttöön. Sandaaleista siirrytty kenkiin, mutta ei vielä sukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai nii, huivit! Mä meinasin ne vallan unohtaa. No vielä en ole sellaisia kaivannut eli ei tuu kaulaan kylmää. :) Mut pian senkin aika on.

      Poista
  4. Oletko laihtunut? Näytät meinaan hoikemmalta näissä kuvissa. Kiva asu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa'a vaikea sanoa kun en ole seurannut nyt painoa. Voi olla, tai sitten ei. :) Asu on kyllä kiva. :) Kengät äärettömän mukavat jalassa. :)

      Poista
  5. Jos sinun olisi mahdollista taikoa itsesi esim. 60 kiloiseksi, tekisitkö sen?
    Mikä olisi unelmapainosi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmaankaan tekisi, tai taikoisin mutta en tuon kokoiseksi. Ei ole unelmapainoa. :)

      Poista
    2. Miksi et?

      Poista
  6. voitko nyt rehellisesti vastata näihin: käytkö av:lla lukemassa tai kirjottamassa? siellä oli tänään joku, joka kuulosti niin sinulta. entä photoshoppaatko kuviasi? viimeisessä kuvassa nimittäin on selvä "blurrijälki".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öh? Oon näihin kyllä kertaalleen vastannut mutta ei, en käy av:lla lukemassa enkä kirjoittamassa. Uskokaa jo. :) Vai pitäisikö tuo laittaa johonkin tuohon sivuun neonväreillä vilkkumaan. :) Hmm? Mikä blurrijälki? Eiku kattos vaa, niinhän tuossa onkin!!! En ole tuota muokannut mitenkään muuten kuin valosuutta, kirkkautta, varjostusta ja terävyyttä hieman ruksannut paremmaksi. Ja nähtävästi myös alkuperäisestä kuvasta löytyy tuo outo blurrikohta. Ylemmässäkin kuvassa näkyy olevan pientä blurrausta. Miksiköhän se tuollaista on tehnyt?

      Poista
  7. Olen vähän kyseenalaistanut joskus asukikonaisuuksiasi, mutta tämä on nappivalinta! Tuo kiristys rintoen alapuolella nostaa esiin hyvin rintasi, ja luo kuvan hoikemmasta kropasta. Väritkin sopivat hyvin yhteen ja myös sinun päällesi. Well done Pipsa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina ei voi onnistua mutta itse oon kyllä useimmista tykännyt. :)

      Poista
  8. Oletko tietoinen, että Suomi24 deittipalvelussa on profiilisi? Halusin vain mainita, että olet tietoinen, jos et sitä ole itse tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sieltä mitään löytynyt kun kurkkasin nopeasti? Eikä sieltä ole mitään sähköpostiakaan tullut? Tuskin tuollaista profiilia edes on. Itselläni ei ole moiseen mitään syytä, mä oon onnellinen nykyisessä suhteessa. :)

      Poista
    2. Aiempi kirjoittaja taisi tarkoittaa, että joku on saattanut varastaa kuvasi/henkilöllisyytesi ja tehdä ilmoituksen deittipalveluun. Näitä on nyt tapahtunut, tuttavani, joka bloggaa, on joutunut parikin kertaa viimeaikoina tuollaisen kuvavarkauden uhriksi. Ei tuossa varmaankaan sitä tarkoitettu, että sinulla oikeasti olisi deitti-ilmoitus. :)

      Poista
  9. Minua kiinnostaisi, jos laittaisit ruokapäiväkirjasi vaikka parilta päivältä blogiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en ole laittamassa. Olen sen joskus tehnyt, eikä siitä seurannut mitään muuta kuin pahaa. :(

      Poista
  10. Mä olen kade Pipsa suon ruokakurista...itse olen nyt vähän väsynyt ja ahmin herkkuja vaikka ei olisi nälkäkään, tunnesyöjä. En ole saanut päätäni kuriin. Vuoden tavoite on tosin kunnon kohottaminen, joten silläkin lienee positiivisia sivu vaikutuksia. Suurilla rinnoilla ei vain voi juosta, mikä on harmi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen onnistunut löytämään kahdet urheilurintsikat, jotka on kyllä niin tukevat, että varmasti voi juosta. Valitettavasti niitä hutiostoksia on sitten kertynyt moninkertaisesti enemmän. Mutta jos todella haluat juosta ja viitsit käydä kokeilemassa eri merkkisiä ja mallisia urheiluliivejä, aivan varmasti löydät sopivat!

      Poista
    2. Joo, täälläkin on Enellin urheilurintsikat jotka kyl helpottaa eli eikun oikeanlaiset urheilurintsikat vaan päälle, niin voit juosta niin paljon kun sielu sietää. :)

      Poista
    3. Enellin urheilurintsikat on kyllä tosi heikot tueltaan. Juoksua varten isorintaisella pitäisi olla kunnon panssari, ei tuollaista muutamaa kangaskerrosta millä hölskyy ja löllyy joka puolelle.

      Poista
    4. No mun mielestä ne kyllä tukee todella hyvin. Jos verrataan normaali rintaliiveihin tai ei rintaliivejä ollenkaan. Piti tehdä oikein testi että pompin peilin edessä, niin kyllähän ne vähän liikahtaa mutta ei mitenkään häiritsevästi. :)

      Poista
  11. Nyt on kyllä asu valinta todella täys kymppi, kuten jo moni sanonut! Joko oot laihtunut tai tää kympin asukokoinaisuus hoikentaa sua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joillakin vaatteilla on se hoikentava vaikutus. :)

      Poista
  12. Venetsialaiset? En ole koskaan aiemmin kuullutkaan, viisastuinpa jälleen hiukan. Mutta asuvalinnasta: ihan täydellinen. Hoikistaa ja näyttää siistiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Venetsialaiset. :) Googlettamalla siitä löytyy enemmän infoo. :)

      Poista
    2. Venetsialaiset on rannikkopaikkakuntien juttu, niin muualla niistä ei ole ehkä kuullut.

      Poista
    3. Kyllä esimerkiksi Tampereella vietetään Venetsialaisia, että varmaan rannikolta lähtenyt tapahtuma on levinnyt muuallekin.

      Poista
    4. Mä käsitin kun jotan artikkelia luin, että Venetsialaiset on viime vuosina levinneet keski-suomenkin suuntaan.

      Poista
  13. Tää on kiva asu, toi mekko on niin syksyisen värinenki. :) Glitteris on aina paljo ihanaa, olispa täälä sellainen niin pääsis useemmin.
    T. Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,on niin syksyyn sopiva. Ja on yks toinenkin mekko tulossa, joka sopii värien puolesta syksyyn. :)

      Poista
  14. Syksy todellakin tekee tuloaa. Toissaviikolla vaihdoin jo kesäverhot syksyverhoihin. Kynttilöitä tuli polteltua jo viime viikonloppuna sisällä ja lauantaina tulee varmaan laitettua myös terassille ja kuistille, koska on venetsilaispäivä. Raketeista en tykkää, saisivat vallan kieltää. Takkaakin on jo lämmitetty ja villasukatkin olleet jo pari kertaa jalassa. Aamulla ei enää tarkene ilman huivia kaulassa. Kovin on Satakunnassa ainakin ollut sateista. Niin ja Puuvillaan on muuten tulossa Pancho Villa. Lehdessä ainakin haettiin työntekijöitä taannoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole kynttilöitä oikeen uskaltanut poltella, koska kissat. :) Uteliaat semmoset. :) En mäkää noista kansan ampumista raketeista välitä mutta kaupungin raketit on eri asia. Ne on yleensä Venetsialaisissa upeat. :) Saas nähä millo saa kaivaa onesien esiin. :) Vielä ei oo kylmä. :)

      Poista
  15. Nyt pitää kyllä kehua! Tosi kaunis ja hoikentava asu, tulee tuollainen tiimalasin muoto kroppaan :) yksi imartelevimmista asuistasi!

    VastaaPoista
  16. Mistä tää mekko on? Tahtoo :(

    VastaaPoista
  17. Tuo asu sopii täydellisesti. Osta led kynttilöitä turvallisia kissa taloudessa.

    VastaaPoista
  18. Näitä lisää Pipsa! Viininpunainen sopii kauniisti sinulle! Sama malli, mutta puolipitkät hihat voisivat toimia myös! Ei tarttis päälle aina sitä neulettakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne kaikkien kanssa toimi, siis puolipitkät hihat. Mulla oli kerran semmoset ja ne oli ihan kamalat. Toki se itse tunikakin oli kamala. ;)

      Poista