8.10.2014

Aurinkoisella rannalla, mä punarepun kuvasin, päällä kivilohkareen



Voi ääh, mikä ilma aamusti silmieni eteen aukeni, kun avasin sälekaihtimet - vettä ja harmas taivas. No onneksi on Silla, joka saa hymyilemään, se reppana kun meinaa joka aamu ängetä mun kanssa töihin. Mitenköhän salakuljetus onnistuisi? 

Poikkesin tänään töiden jälkeen kaupungilla, silläkin uhalla että olisin sulanut tuohon sateeseen, koska olenhan minä sokerista. Syy poikkeamiseen oli aika basic, kirjeiden postitus sekä Blogikirjan hypistelyä, olen nyt kahden vaiheilla ostaisinko kirjan. Löysin myös erään kissakirjan, Katukissa Bobin, joka pikaisella pläräyksellä vaikutti niin kiintoisalta että käyn sen ensi viikolla ostamassa, samalla kun mahdollisesti ostan tuon Blogikirjankin. Onko tuo Blogikirja kiinnostunut muita?

Sanoinko jo, että ystäväni sai toisen pojan? Itseasiassa jo kuukausi sitten, ja ristiäiset oli sunnuntaina mutta me emme niihin menneet, vaan menemme joskus myöhemin käymään. Saan vihdoinkin annettua kummipojalleni Norjasta ostamani pehmolelun. 

Käytiin tuossa jokin aika sitten (pitkästä aikaa) rannalla kuvailemassa. Tykkäsin kun sain kaikessa rauhassa kuvailla ja aurinkoinen päivä oli muutenkin kaunis, ja seesteinen. Näitä kuvia on ihana katsella nyt, kun ulkona on sateisen harmaata. Halusin jakaa teidän kanssa tuon lempparikuvani, auringonsäteet rannalla - tuo on siis koko päivänä ottamistani kuvista se parhain.


15 kommenttia:

  1. Mikä on Blogikirja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ??
      Mikä siinä kirjassa on ideana`?

      Poista
    2. No, eiköhän se bloggaaminen onnistu ilman opaskirjaakin...

      Poista
    3. Onnistuu kyllä, mutta esimerkiksi aloittelevalle bloggaajalle tuo on mun mielestä hyvä ostos, tai kirjastosta vuokraus. :) Siellä on paljon kaikenlaisia niksejä, kuvauksesta ja esim. yhteistyöjutuista. Itseäni kiinnostaa katsoa, olisiko kirjassa jotain vinkkejä minulle vaikka en nyt aloittelija ole mutta uskon, että aina löytyy parannettavaa. :)

      Poista
    4. Kuvaamiseen saa parhaat niksit kunnon valokuvakirjoista. Yhteistyöjutuista - onko niistäkin oikein niksejä?

      Poista
    5. Saa toki, mutta kyllä tuossa kirjassa oli paljonkin juttuja mitä suosittelen - erityisesti aloittavalle bloggaajalle. :)

      Poista
  2. Pipsuuuuu! Kerro sun netflix-suosituksia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä katson nyt vaan muutamia vanhoja sarjoja uusintana, eli Betty ja Smallville. Mut uusista vois suositella Orange is the new black ja joku ihmissusi -juttu mutten nyt muista sen nimeä.

      Poista
  3. Oot ottanut hienon kuvan. Nuo auringonsäteet on upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kyseinen kuva on mun suosikkini ja just noiden auringonsäteiden takia. :) Ihanaa kun ne sai noin hyvin ikuistettua. :)

      Poista
  4. moi! mä oon lukenu tuon kissakirjan ja voin suositella!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia. Tuosta ylemmästä kuvasta tulee fiilis, että on ihan kauhea helle, yli 30 astetta :) Mutta joo, sinne se kesä taas mennä livahti ja seuraavia helteitä saa vähän odotella.
    Mukavaa viikonloppua sulle ja ai niin, tänään tuleekin taas porinat, eikö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän siitä melkein tulee, mut taisi olla kuvattu silloin kun on niitä viileämpiä päiviä. :) Mut joo, Porinat ei tuu tällä viikolla, en ehdi tekemään. :(

      Poista