10.10.2014

Sovituksessa: Elomi Lexi


* Postaus toteutettu yhteistyössä Lumingerien kanssa *

Sain taas Lumingerielta ihanaa postia, kun sieltä paljastui nuo kauan odotetut Lexit. Ja nyt kun olen näitä jo viikon verran käyttänyt, voin tehdä oman arvioinnin. Lexi on täysin samanlainen kuin Elomin Valentina rintaliivit, vain eri kuosissa.

Lexi on väriltään musta-ruskea ja olenkin kaivannut tällaisia vähän tummempia rintaliivejä kokoelmiini, vielä kaipaisin mustia Rita rintaliivejä. Tykkään myös kolmen hakasen kiinnityksestä, sekä kankaasta joka on ihanan pehmeää ja liukaspintaista, se tekeekin rintaliivien käytöstä miellyttävän. Itse pystyn käyttämään näitä rintaliivejä ihan töissäkin, koska eivät kutita ihoa kuten karkeapintaiset rintaliivit tekevät. Se kutina ärsyttää!

Olkaintukia pystyy liikuttamaan helposti, ei siis tarvitse niiden kanssa montaa minuuttia tahia. Kaarituki loppuu just sopivaan kohtaan tuohon kainalon alle, mutta ei kuitenkaan paina ikävästi mihinkään, eikä varsinkaan töki kainaloa. Itse siis voin suositella näitä Lexi rintaliivejä.



Mun päivä ei ole lähtenyt kovinkaan pirteästi käytiin, oli nimittäin todella vaikea nousta aamusti ylös, koska en ollut nukkunut tarpeeksi, kun mielessä liiteli liian paljon kaikenlaisia ajatuksia, joten oli ihanaa kun mies yllättäen sanoi, että hän voi heittää mut töihin. Enkä ole ehtinyt ottamaan minkäänlaisia päikkäreitä, koska Sevi piti viedä lääkäriin ja sen jälkeen puhelin soi kokoajan.

Tosiaankin, Sevi kävi tänään sterilisaatiossa, ja nyt se reppana pötköttää kopassa, taju kankaalla ja Siiri ihmettelee vieressä. No nyt on tuokin tehty ja voidaan jäädä odottamaan, miten se Seviä muuttaa. Ainakin Siiri ja Silla muuttuivat molemmat hellyydenkipeiksi, vaikka eivät kuitenkaan suoraan syliin kiipeä, ainakaan vielä. 

Tämän viikonlopun olen ajatellut pyhittää kirjeille, ihanaa kun on vähän rauhallisempi viikonloppu vaikka onhan se pieni kiirekin aina joskus mukavaa vaihtelua. Täytyy katsoa löytyisikö joku kiva elokuva, joka voitaisi katsoa illemmalla ja kenties herkutella jollakin hyvällä, mitä kaupasta sattuu löytymään. Mitäs kivaa suunnitelmaa teillä muilla on viikonlopuksi?


66 kommenttia:

  1. Nätit liivit. Edestä tosi hyvän näköiset, mutta kainaloiden kohdalta liian kapeat. Tiedän, että sit kun on leveämmät niin hiertää helposti kainaloa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla ei leveämmät hierrä kainaloa, vaan sillon tuo kaarituki pääsee tökkimään. Ei siis toimi sellainen liivimalli. Oon joskus kokeillut. :)

      Poista
    2. Mä en pysty käyttään kaarituellisia :(

      Poista
    3. Haluaisin tietää ihan mielenkiinnosta, että milset voi? :o

      Poista
    4. Tiinulille siis toi kommentti :)

      Poista
    5. Mä veikkaan ettei tiinuli voi käyttää siksi, kun hiertävät kainaloa? Tai sitten voi olla, ettei vain ole löytänyt sitä oikeata mallia. Onhan mullakin, etten voi käyttää niitä kaarituellisia, missä kaarituki tulee tosi lähelle kainaloa. :)

      Poista
    6. Painavat vatsaa ja kainaloita

      Poista
  2. Kivat liivit, pitäisi uusia omiakin liivejä. :)

    Vkolopuksi ei suunnitelmia, ehkä vähän voisi siivoilla ja tehdä pitkiä lenkkejä koiran kanssa. Seuraavat ties-miten-monta viikonloppua onkin sit menoja/vieraita tulossa, joten ihan kiva nyt vaan löysäillä kotona. :) Postaustasi lukiessani tajusin, ettei tullut napattua kaupasta mitään herkkua. Viiniä on, mutta olis sen kanssa jotain voinut napostellakin.. No ehkä täytyy huomenna kävästä jotain hakemassa.

    Täytyykö kissojen pitää muovitötteröä sterilisaation jälkeen? Tai jotenkin muuten suojata sitä leikkauskohtaa?

    t. piip

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse pitää, eikä suojata, mutta joskus harvoin kissat kyllä repii haavojaan. Meillä yksi kissa onnistui poistamaan tikit todella siististi itse, onneksi vain muutamaa tuntia ennen eläinlääkärin aikaa, joten ei haitannut. Mutta yksi tuntemani kissa repi tikit heti, kun heräisi nukutuksesta, onneksi saatiin äkkiä takaisin lääkäriin.

      Poista
    2. Kantsii uusia jos on jo vanhat - ne kun yleensä löystyy ja menettää sitä tukevuutta. Mulla on vissii kymmenet liivit, + urheiluliivit joten en kyl tarttis lisää. :) Pitkät lenkit kuulostaa kivalta, koira varmasti tykkää. :)

      Ei sitä muovitötteröä tarvi, mä suosin jotain pukua mutta eipä noita ketään se haava kiinnostanut. Eli ei tarvi suojata, ellei sitten kiinnostu siitä. Siirillä ja Sillalla pidettiin pari päivää semmosta legginssipukua mut koska nähtiin ettei ne paikallaollessa reagoineet, niin annettiin olla ilman. Sevillä ei ole mitään siinä suojana koska ollaan kotona ja seurataan. Eli jos alkaa nuolemaan ja kiinostumaan, niin sitten puku päälle. :) Tosin koska kaikkien noiden haavat on laitettu liimalla kiinni, niin eivät kiinnittäneet huomiota - tikkien kanssa siinä vois olla jotain nipistelyä ja sen takia huomiota ja kirputtamista. Et liimaus on parhain mun mielestä, kissallekin. Sevi voi jo hyvin, ahnehtunut kauheasti vettä ja nyt kurisee leikkimään. :)

      Poista
    3. Okei, eli aika helpolla selviivät. :) Tuli vain mieleen kun meidän koiralla on kohta kaksi viikkoa ollut tötterö päässään. Nyt se taitaa kyllä eniten haitata ihmisiä, kun tyyppi hösää tötterönsä kanssa. Maanantaina toivottavasti saadaan se pois kun käydään kontrollissa.

      Poista
    4. Mä ompelin meidän koiralle leikkauksen jälkeen sellaisen puvun, joka solmittiin nauhoilla selästä ja jossa oli reiät pään, hännän ja tassujen kohdalla eli koko maha jäi turvaan raapimiselta ja nuolemiselta. Se oli kätevämpi ja muutenkin mukavampi käyttää kuin se tötterö. Tai itse asiassa ompelin niitä kaksi, toista saattoi pestä ja toinen oli päällä.

      Poista
    5. Tommonen puku on kivempi, koiralle tai kissalle. Meilläkin on pidetty pientä pukuviritelmää kun ei olla oltu kotona vaikka eipä täälläkää ole siis huomioitu haavaa.

      Poista
  3. Kivat on liivit, juuri sopivan kokoiset sulle.

    Vkloppuna pakkailen ja siivoilen ja siivoilen ja pakkailen :D Nyt telkussa pyörii joku leffa, läppäri on sylissä ja käsi on sipsipussissa. Ihan ok vkloppu siis.

    Mukavaa viikonloppua sinulle ja toipumisia Seville! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voisivat olla kuppikokoa isommatkin mutta ihan hyvät nämäkin on. :) Onko sulla paljo pakkailemista? Oi, mä muistan sen kun siivottiin sillo vanha asunto - kaks päivää siivottiin, kaikessa rauhassa ja perusteellisesti. Tosin meillä se nyt tuli myyntiin, että ymmärtää. Mitäs sipsiä sulla on? Mä kans ostin juustonaksuja, ku mies tykkää noista.

      Poista
    2. No on tuota pakkaamista jonkin verran, onneksi jo raivasin osan pois alkuvuodesta ja siivosin varastokopin alkukesästä. Kuitenkin sitä tavaraa kertyy kaappeihin, vaikka ajattelee ettei sitä niin paljoa ole. Onneksi ei sentään ole monta hyllyllistä kirjoja yms, niihin meniskin mukavasti monta muuttolaatikkoa :) 25 muuttolaatikkoa pyysin, sittenhän sen näkee moniko jää tyhjäksi vai jääkö yksikään.

      Mitäs sipsejä noi on... Ostin ne tuollaisesta sekatavarakaupasta, real snacks barbeque näyttäis olevan. Ihan ok sipsejä, ekaa kertaa ostin. Juustonaksuja söin pari päivää sit, hyviähän ne on :)

      Siivoan noita kaappeja yms sitä mukaan kun tyhjenevät, täytyyhän asunnon nyt siisti olla seuraavaa asukasta varten ja muutenkin. :)

      Poista
    3. Se on totta, kun muuttoa tekee niin voi sitä tavaran määrää - vaikka meilläkään ei ole mitään pikkusisutustavaroita. En nyt muista mikä muutto se oli, kun laitettiin tosi monta jätesäkillistä tavaraa pois. Me ei vielä avattu juustonaksupussia, ehkä tänään. :)

      Joo, siis tottakai se on hyvä siivota seuraavia varten mutta ei sitä varmaan ihan nuohota tarvitse. Riittää kun peruspesun tekee.

      Poista
  4. heii missä porina video odotan innolla

    VastaaPoista
  5. Nätit liivit, mukavaa kun löysit nyt tummatkin :)

    Itsellä viikonloppu menee juhlien. Tänään tuparit ja huomenna toiset. Jospa sunnuntaina vähän lepäisikin :) Mukavaa viikonloppua teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kivaa, et on vähän tummemmatkin kun aiemmat ollut niin värikkäitä. :) Kiva kun on tupareita ja näin ollen juhlia. :)

      Poista
  6. Jos sinulla on kymmenet liivit ja vielä urkkaliivit, et todellakaan tarvitse lisää... Ostatko ne vai onko kaikki liivit sponsattuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kyllä tarvitsisi, mutta en pysty vastustamaan jos on oikein ihanat rintaliivit. :) Osa on sponssattuja ja osa ostettuja. :)

      Poista
    2. No kai nyt parisuhteessa olevalle kymmenet on vielä aika pieni määrä. Minä olen sinkku ja silti minullakin on yli kymmenet rintsikat, vaikkei niitä edes näe kukaan muu kuin minä. Eri vaatteiden kanssa tarvitsee vähän erilaisia ja osa on sitten ihan vain siksi, että minusta on kiva joskus laittaa nätit alusvaatteet ihan itseni takia.

      Poista
    3. ^ Miten parisuhde liittyy rintsikoiden määrään?

      Poista
    4. En ole tuo edellinen ano, mutta parisuhteessa ollessani ainakin itse panostin enemmän alusvaatteisiin, ts. ostin niitä useammin ja sain myös mieheltä lahjaksi. Sinkkuna ei tule päivitettyä varastoa niin usein, eikä alusvaatteita saa myöskään lahjaksi. =)

      -AI

      Poista
    5. No jaa, musta tuo on ihan yksilöllistäkin. Eihän mullakaan ollut kovin monia rintaliivejä parisuhteen alussa, mutta nyt kun oon löytänyt kaupan mistä saa munkin kokoisille rinnoille kauniita liivejä, ni käsistähän tuo on lähtenyt. ;) Itselläni syy on ollut ihan siinä, ettei ole löytynyt niitä rintaliivejä.

      Poista
    6. Ajattelin, että mies tykkäisi, jos olisi vähän vaihtelua alusvaatteissa. :)

      Poista
  7. Minulla on vähän sama juttu laukkujen kanssa. Tänä kesänäkin ostin neljä uutta laukkua, kun ne oli niin ihania. Järki sanoi, että ei, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, näin. :) Toiset keräilee kenkiä, toiset laukkuja ja minä rintaliivejä. ;) No tääkin voi juontaa siihen että kun aikoinaan käytin ihan vääriä ja tylsänvärisiä rintaliivejä, ja nyt kun saa noita ihania ni järjen ääni hiljenee. ;)

      Poista
  8. Kyllä minustakin on kiva, jos on kaapissa vara valita mitkä rintsikat laittaa päälle. :D Ja on arkeen ja juhlaan sopivia, myös värejä on kiva vaihdella. Mulla oli sama ongelma aiemmin, että löysin tosi huonosti itselle sopivia liivejä, ja sitten kun löysin, olivat värivaihtoehdot melko kehnot. Onneksi nykyään löytää melko helposti isompiakin kokoja ihanissa väreissä ja koristeluissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ollut kiva juttu, et voi vaihdella ja pistää juhlaan omansa jne. Tosin arkena tykkään käyttää melkein yksiä ja samoja. ;) Ja aikoinaan oli todella huonosti isoja kokoja - jopa rintaliiviliikkeissä. Ellet sitten halunnut ihan kamalanvärisiä ja joskus se oli pakkokin ottaa.

      Poista
    2. Kannattaisi käyttää edes kaksia viikolla, jotta toiset saisivat aina levätä käyttöpäivän jälkeen. Rintaliivitkin tarvitsevat "lepopäiviä" samalla tavalla kuin kengät, jotta eivät venähdä muodottomaksi jatkuvasta käytöstä.

      Poista
  9. Tiesitkös, että Yoursin vaatteita saa Mäntästä? Aamulehti kirjoitti tänään asiasta.

    VastaaPoista
  10. Eikö miehesi ole mustasukkainen kun olet puolialasti netissä? Itse en kehtaisi esitellä liivejä noin, ( eikä tämä liity mitenkään painoosi ) vaan ihan siihen että kaikki näkee nämä kuvat, sun työnantaja, naapurit, kaikenlaiset vanhat irstaat ukot, ym.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole millään tavalla mustasukkainen. Ja työnantajakin saattaa tietää jo tuosta kuvasta, mutta eipä ole mitään haittaa. Kuva on aivan neutraali, vaikka kyllä - ne irstaat ukot saa tuostakin kiksinsä, mutta jos ajatelleen niin kyllähän noita kiksejä saavia on monenlaiisa. Toiset voi saada niitä vaikka pelkät jalat näkemällä. Eli jos ajatellaan noin, pitäisi kaikki melkein sensuroida. :)

      Poista
    2. Meneehän ihmiset rannallekin pikkuruiset bikinit päällä.

      Poista
  11. ^Samaa ihmettelen minä. Tiedän ihan satavarmasti, että minun mieheni ei tykkäisi, jos minä esittelisin itseäni puolialasti... Eikä työnantajani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet naisethan ovat ihan yhtä vähissä hepenissä (eli bikineissä) uimarannalla tai kylpylöissä. Omg! Kyllä kannattaisi verhoutua burkhaan, niin ei kukaan näkisi.

      Poista
    2. Mielestäni tuossa on kuitenkin aikamoinen vivahde-ero että esiintyykö bikineissä niille varatussa ympäristössä, eli uimarannalla tai kylpylässä, vai ottaako eroottissävytteisiä kuvia alusvaatteista blogiin kaikkien nähtäväksi ympäristöön johon tällaiset kuvat eivät välttämättä niinkään kuulu, ellei kyseessä ole jokin seksiblogi. Aiemmin Pipsa on esitellyt liivejä ihan hyvin, ensimmäistä liiviesittelyä lukuunottamatta, mutta nyt tämä ylin kuva on kyllä samaa kastia sen ensimmäisen kanssa. Jokainen tekee toki omat valintansa ja tietää omat rajansa. Itse voisin esitellä liivejä tuollaisin esittelykuvin päällä, mutta en kääriytyisi viekoittelevasti harsoverhoihin ja ottaisi siitä kuvaa. Näiden kuvien välillä on iso ero kontekstissaan. Tuskin kukaan tässä burkhaan on vaatinut verhoutumaan. Ehkä pikemminkin miettimään millaisia sanattomia viestejä kuvillaan välittää, ja ovatko ne blogin ja yksityiselämän edun mukaista.

      Poista
    3. No kyllähän tämä tiedossani oli, ettei kaikki tykkään mutta enpä mä täällä blogissa heilu vähäpukeisena kuin näissä rintaliivien yhteistöissä. Ja tuossa kuvassakaan ei ole mitään, minkä laskisin vietteleväksi ilmeeksi tai miksikään "tuu kanssani sänkyyn" -ilmeeksi jne. Kuva on neutraali. Ja oon mä "pahempiakin" nähnyt, eikä nekään siis pahoja olleet. :)

      Poista
    4. Mun mielestä eroottisuus kuvaan tulee tuosta valaistuksesta ja verhoon kietoutumisesta. Jos olisit seisonut noin samassa asennossa esim. tyhjää seinää vasten normaalissa suorassa valaistuksessa ilman mitään harsorekvisiittoja, viesti olisi ollut aivan toisenlainen :)

      Poista
    5. Mutta jos sillä ei ole seksuaalista tarkoitusta? Laihdutusblogeissahan alusvaatteisillaan otetut edistymiskuvat ovat ihan normaaleja, eikä niitä kukaan mitenkään eroottiseksi ajattele. Tai en minä ainakaan. Ja taas jossain lifestyleblogeissa näkee yhtenään kuvia naisista bikinit päällä.

      Poista
    6. Et selvästikään ymmärrä, että kuva voi välittää viestejä joita sillä ei ole tarkoitettu. Pipsa ei ole tarkoittanut välttämättä kuvaa eroottiseksi, mutta sen viestin kuva kuitenkin monessa katsojassa luo juuri tuon valaistuksen ja verholeikittelyn vuoksi. Alusvaatteissa otetut edistymiskuvat esimerkiksi ovat usein suoraan peilin edessä otettuja tavallisia tönötyksiä, eikä viekoittelevia tissit esillä -kuvia, niillä on eri informaatio.

      Poista
    7. Ehkä tässä on vähän sama kuin "kauneus on katsojan silmässä". Jotkut ihmiset näkee erotiikkaa kaikkialla, toiset ei.

      Poista
  12. kivan näköiset liivit.
    Itse käytän päivittän vaateiden alla pelkkiä urheiluliivejä koska ne eivät kiristä ja tuntuvvat mukavalta päällä.
    Olen vuodessa lihonut yli 20kg niin enää ne omat vanhat hakaskiinnitys liivit eivät mahdu tai tunnu enää hyvältä päällä. Enkä ole laiskuuttani viitsinyt mittailla ja ostaa uusia liivejä.
    Oletko ikinä meinannut yoursilta tilata liivejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mittailla ja hommata uudet liivit. Rintasi kiittävät. :)
      En ole ostanut Yoursilta liivejä, kun niiden koosta ei voi tietää. Tosin voisihan niitä siellä Mäntän Yoursissa sitten kokeilla.

      Poista
  13. Tuolla muutama kommentoi tuota rintsikoissa esiintymistä :) Eihän siinä tietty mitään pahaa oo, varsinkaan noi alemmat kuvat,joissa selkeesti esitellään rintsikoita. Mutta mielestäni toi ylin kuva on kyllä vähän siinä rajoilla, selkeesti flirttaileva kuva ilmeineen kaikkineen. Sinällään ihan kaunis kuva mutta kuuluuko sitten blogiin niin se on toinen asia. Mutta Pipsa ite päättää siitä, tuo oli vaan minun mielipide :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, ei tuossa ylemmässä kuvassa ole mitään flirttailtavaa. Mä nimenomaan halusin ottaa tuollaisen neutraalin kuvan. Ei siis mitään raikeita silmiä, mutruhuulia, vietteleviä katseista. Mutta äh, silti aina joku näkee niitä - jopa siellä missä ei tosiaankaan niitä oo. :) Mut joo, ymmärrän kyllä ettei kaikki tuosta tykkää mutta enpä mä täällä blogissa muulla tavoin vähäpukeisena kuitenkaan ole. Musta kuva on kaunis, ja neutraali.

      Poista
  14. Ylin kuva ei mielestäni ole mikään neutraali rintaliivien tuote-esittelykuva. Minusta kuvassa on jo mukana tarinaa ja jonkinasteista eroottista vihjausta. Pipsa kuitenkin tehköön kuten parhaaksi katsoo. Toivottavasti muiden ja minun kommenttini auttavat kuitenkin sinua Pipsa näkemään omat kuvasi ulkopuolisen näkövinkkelistä ja tekemään päätöksiä myös siltä kantilta katsottuna. Tuskin haluat nimittäin lähettää vääriä viestejä lukijoille :)

    Toivottavasti kukaan ei ota tätä viestiäni kettuiluna tai ivailuna, sillä se ei todellakaan ole tarkoitukseni.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, nyt sun pitää kyl kertoo et miten sä tuosta saat eroottisen vihjauksen? Siis ihan oikeasti kun mä nimenomaan otin kuvan silleen ettei siinä ole mitään vihjailua. Ei muikistelua, ei raukeita katseita tai mitään, mikä ainakaan netin mukaan laskettiin seksikkääksi muikisteluksi jne. Tokihan aina puolialastomista kuvista saa sellaisen, jos kuvia katsoo siinä mielessä. NIitä saa jo pelkästään noista missä näkyy rintaliivit päälläni, mutta ei kasvoja. Sekin siis vaikuttaa, millaisella mielellä lukija kuvia katsoo.

      Poista
  15. Ensimmäistä kertaa luen sun kommenttiboksia ja huh, onpas sulla ilmeisesti fiksuja lukijoita! Ei tälläistä vuorovaikutusta enää monessa blogissa näe että on ihan oikeasti eriäviä mielipiteitä mutta silti kohteliaita kommentteja ja sitten ihan keskustelua bloggaajan ja lukijoiden välillä. Siis muutakin kuin "ihana laukku oot ihku" ja "Kiitti <3". Tosi mukavaa luettavaa. Jatkakaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kivaahan se on kun pääsee keskustelemaan lukijoiden kanssa. Vaikka sattuuhan noita väärinkäsityksiäkin kun ei näe toista.

      Poista
  16. Ei voi olla totta! Jätit viestini julkaisematta vain siksi, että et osaa vastata mihinkään oikeaan kysymykseen. Noloa.
    Eli sensuuri siis koskee törkeyksiä ja sinulle liian vaikeita kysymyksiä. Mukava tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätin kommenttisi julkaisematta, koska olit laittanut siihen pari bloggaajaa mukaan. Olisit laittanut vain kysymyksesi, niin asia olisi ollut OK. Mutta kirjoitan kysymyksesi tähän ja vastaan siihen samalla, koska se on ihan OK kysymys. :)

      "Mitä Pipsa itse ajattelet näistä kaksoisstandardeista blogimaailmassa? Miksi ylipainoisen bloggaajan on helpompi saada hyväksyntää kuvilleen kuin hoikan bloggaajan? "

      Mun mielestä tuo on aika hassu oletus, että ylipainoinen bloggaaja saisi helpommin hyväksyntää kuvilleen kuin hoikempi bloggaaja. Kyllä niitä on laidasta laitaan, kaikki ei tykkää kaikista. En mä ole saanut hyväksyntää esimerkiksi tässä postauksessa olevalle kuvalle. Kaikkia ei voi myöskään miellyttää. Mutta summa sumarum, ei ylipainoisella ole yhtään sen helmpompaa. Varsinkin kun on heitä, jotka oikein elävät sille että saavat arvostella bloggaajien jokaista tekemistä.

      Poista
  17. Tässä toinen ulkopuolisen näkymys ylimpään kuvaan: minusta Pipsa peittää siinä itseään vähän leikkimielisellä tavalla, ettei näy liikaa paljasta pintaa, vaan se rintaliivi tulee pääosaan. Niin minä sen kuvan tajuan. Pidin sitä hyvänä ideana, että vähän "verhoillaan". Mitään muuta vihjailua en kuvassa nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tätäpä nimenomaan. Ei mitään keikistelyä verhon kanssa vaan peittelyä leikkimielisellä tavalla. :)

      Poista
    2. Kyllä tuo ylin kuva on aavistuksen "pikkutuhma", mutta se siitä tekeekin hyvän. Uhkea mimmi hieman verhottuna, kyllä tuo kuva miehiä kiihottaa. Mutta tuskinpa miehet tätä blogia lukevat, ja turha se on mistään uimapuvuista puhua. Jos Pipsalla olisi B-kupit, ei kukaan viitsisi korviansa lotkauttaa.

      Poista
    3. Vihjailua tai ei, jos kuva ajautuu sivustolle joka on asiaan vihkiytynyt niin kyllä sitä vihjailua kuvassa nähdään. Kannattaa muistaa että kun jotain internetiin laittaa niin sitä ei oikein saa pois.

      Poista
  18. Niin. Tätähän voi lähestyä siltäkin kantilta, että miettii mitä mieltä olisi jos ekassa kuvassa olisi Pipsan tilalla esim. oma tytär?

    VastaaPoista
  19. Kauhea haloo taas näistä rintaliivi kuvista. Minä en ainakaan näe tuossa ylimmässä kuvassa mitään erikoisen eroottista ja mitä sitten vaikka siinä olisikin? nykyisin seksiä on joka paikassa, ei se enää ole mikään tabu. Mutta toki te joille se on, pukeutukaa muslimeiksi niin ei tule miehet mustasukkaisiksi eikä tule vahingossa läheteltyä "vääriä viestejä"

    VastaaPoista
  20. Tungenpa minäkin lusikkani tähän kuvasoppaan.
    Ensimmäinen kuvahan on aivan upea! En näe sitä eroottisena, vaan enemmänkin mulle tulee siitä mieleen kaino neito kuikuilemassa komeaa urhoa salaa verhon takaa. "Ah, tuolla hän on! Niin komea! Ooh, nyt hän katsoo tänne, äkkiä verhon taa piiloon!" :D

    -mimmu-

    VastaaPoista
  21. Kylläpä yksi rintaliivikuva saa aikaan keskustelua! Hyvä se kai on... Minusta kuva ei ole eroottinen, vihjaileva tms. Enemmänkin mulle tulee mieleen hyvällä maulla toteutetut alusvaatekuvaukset. Voisin hyvin kuvitella, että jokin kansainvälinen alusvaatemerkki otattaisi tämän tyylisiä mainoskuvia.

    Joo, paljasta pintaa on nykyään joka paikassa mutta tuon ylimmän kuvan eroottiseksi leimaaminen menee jo aika paljon yli. Tämä siis minun mielipiteeni.

    VastaaPoista