5.10.2014

Taloa metsästämässä


Tänään on ollut kaunis sunnuntaipäivä, niinkin kaunis että me innostuimme taas lähtemään asuntonäytöille ja oli meillä hauskaa, kun mentiin minuuttiaikataululla, koska yritimme nähdä mahdollisimman monta kiinnostavaa kohdetta. Oliko niitä nyt kuusi, vai seitsemän.

Kävimme myös katsomassa yhtä 90-luvulla rakennettua taloa, mikä oli ulkoapäin siistissä kunnossa mutta kun pääsimme sisälle, niin mä käännyin samantien pois. Olin vaan että ei, ei, ei. Tuo olisi pitänyt rempata lattiasta kattoon, eikä sellaiset kiinnosta mutta olisihan sen halvan hinnan pitänyt pistää hälytyskellot soimaan. Paljon kyllä oli lapsiperheitä taloa katsomassa.

Tänään törmäsimme kahteen kiinnostavaan taloon, joista yksi oli sellainen johon aiomme tehdä tarjouksen. Ja siitäkin tietää, että olemme ihan innostuneita kun tässä jo väitellään että kumpi ottaa minkäkin huoneen työhuoneeksi. Aiomme siis levittäytyä työpöytinemme omiin huoneisiin - ai että, mä saan laulaa kaikessa rauhassa.

Menemme vielä huomenna katsomaan yhtä taloa, vaikka nyt jo järki sanoo ettei me voida sitä ottaa, koska se on liian iso meille. Tosin välittäjä puheli että pohjaratkaisu siinä olisi silti sopiva meidän tarkoituksiin, mutta sen näkee vasta kun talonkin näkee. Tosin tykkään tuon talon sijainnista, totaalinen oma rauha.

Kovin on taloissa noita ehdollisia tarjouksia, kun välittäjien kanssa juteltiin ja siitä meillä muistuikin mieleen, että kun me muutimme tähän nykyiseen kotiin, niin tässäkin oli pohjalla ehdollinen tarjous mutta me saimme tämän koska pystyimme maksamaan heti.

Katsokaa muuten miten kauniita noista vaahterista tulee, kun syksy kellastuttaa lehdet. Jep, olen totaalisesti innostunut noista vaahterista.


14 kommenttia:

  1. Hei Pipsa! Mulla on e-pillerihenkinen kysymys. Mainitsit vähän aikaa sitten porinoissa, että olet vaihtanut pillerimerkkiä? Mitä merkkiä käytät? Ihmettelin vain kun itse kävin lääkärillä hakemassa reseptiä mutta ei hän sitä kirjoittanut minulle kun olen lievästi ylipainoinen (173 senttiä, 87 kiloa). Uskallan veikata että painoindeksisi on korkeampi kuin minun, joten siksi kysyn kun haluaisin nimenomaan ne pillerit kun kondomit kutittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä juttu. Kyllä mulle on aina pillerit kirjoitettu vaikka ylipainoinen olenkin, ei lääkärit oo koskaan kieltäneet. Ainoa mitä sanoneet että kun kolmekymppiseksi tuut, niin pitää alkaa miettimään minipillereitä koska sitten ikä ja ylipaino riskitekijöitä. Joten mä vaihdoin nyt yhdistelmäpillereistä minipillerreihin koska täytän ens vuonna jo 32. OMG! Ja nyt kun syö minipillereitä, niin ei haittaa iät, ei tupakoinnit (no mä en tupakoi) tai ylipainot. :) Kokeile minipillereitä, niihin ei tosiaankaan ylipaino haittaa. Hassua ettei lääkärisi ehdottanut näitä jo silloin. :)

      Poista
    2. Mutta ylipaino heikentää minipillereiden ehkäisytehoa, joten ne eivät välttämättä ole kovin luotettavia...

      Poista
    3. Jaa, eipä ole kyllä lasta täällä näkynyt joten tuskin kovin pahasti ainakaan heikentää. :) On varmaan aika yksilöllistäkin. Ja minipillereissähän on hyvin tarkat oheet, ei ihan samat kuin yhdistelmässä - esim pilleri pitää ottaa samoihin aikoihin.

      Poista
  2. Oletteko jo myyneet nykyisen talon, kun tarjousta uudesta jo harkitsette vai teettekö ehdollisen tarjouksen? Meillä on talokaupat meneillään ja uutta ei kyllä uskalleta ostaa ennen kuin vanha on myyty. Onko siitä jo kaksi vuotta kun ostitte tuon nykyisen asunnon (tai sitten aika kuluu nopeaan ;))? Meinaan vaan ettei tule myyntivoittoveroa maksettavaksi. Tosin eihän se välttämättä paljon ole kun voitosta (jos sitä saa) niin joutuu maksamaan. Nyt jos koska kannattaa talo ostaa, on nimittäin ostajan markkinat ja voi saadakin hyvään hintaan talon itselleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oon kuullut, että ostajan markkina ois. :) Emme ole myyneet vielä nykyistä.

      Poista
  3. Kielipoliisista päivää! Mielestäni oikea sanamuoto on vaahtera-->vaahterOISta. Mulla ei kyllä ole virallista kielipoliisin koulutusta, mutta mun kielikorva huutaa näin :D Mutta samaa mieltä, mä olen kans ihan pöpinä vaahteroihin, syksyisin varsinkin tulee aina iloiseksi kun niitä katselee. Olen miehellekin koittanut puhua jos sellainen tulisi pihan perälle ennen sellaista rumaa pihavarastoa mitä ollaan suunniteltu.

    Mä olin niin kranttu talojen ja sijainnin suhteen, että onneks sentään edes löyty sopiva talo aikoinaan. Rahalla nämä tällaset ongelmat tietenkin ratkeais, mutta joku tolkku pitää siinäkin olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No päivää päivää! Kyllähän se noin onkin mutta en sitten kirjottaessa sitä huomannut. :) No, ymmärtäähän sen mitä tarkoitetaan. :)

      Mäkin oon kranttu, ettei mikä tahansa kelpaakkaan. :) Mut onneks meillä on miehen kanssa aikalailla samanlainen maku. :)

      Poista
  4. Ihanan värinen tuo vaahtera. Rakastan syksyn värejä ja huomaan, että mieluiten pukeudun niihin, sisustan niillä ja kaikki oranssinruskea ja muut maanläheiset värit vetää puoleensa. Taidan olla tosi syysihminen :)
    Onnea talokauppoihin! Nyt muakin alkoi jännittää, saatteko sen talon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä olet syysihminen, enkä ihmettele - onhan nuo värit upeat. :) Kiitoksia, tässä sitä jännitetään että otetaanko se talo vai ei. :) Vielä ei siis tarjousta laitettu, vaan tuli toinenkin talo mitä mietitään.

      Poista
  5. Miksi ette hankkineet heti omakotitaloa kerrostaloasunnon jälkeen? Mikään ei ole niin rasittavaa kuin muutot vain muutaman vuoden asumisen jälkeen. Olisiko noissa taloissa isot pihat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska oltiin hätäisiä ja tyhmiä. Oishan se kannattanut ottaa suoraan omakotitalo, mutta toisaalta - mähän sanoin että me mennään osissa. Kerrostalosta - Rivitaloon, ja tuolta mä aattelin että Paritaloon ja sieltä vasta Omakotitaloon. Mutta ei. :) Ja juu, se on rasittavaa aina pomppia. :) Mut nyt me tiedetään, kaiketi, mitä halutaan. :) Ja on niissä pihaa, en nyt tiedä onko isot vai keskikokoiset. Pienet ei kyllä oo. :)

      Poista
  6. Mikä sua eniten mättää rivitalossa? Naapurit, tilan puute vai mikä? Me suunnitellaan muuttoa kerrostalosta rivariin. Omakotitaloa ei tässä elämäntilanteessa haluta. Pieni vauva, niin ei jakseta rempata saati hoitaa pihaa. Porissa on muuten edukkaat omakotitalot, joten varmasti valinnanvaraa riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en nyt tiedä mättääkö tässä nyt mikään varsinaisesti, mutta kyllähän siinä omakotitalossa oma rauhansa on.

      Poista