12.11.2014

Kynttilän loimussa


Tänään aamu valkeni kauheassa sumussa, hyvä kun pari metriä näki eteensä. Omalla tavallansa kuitenkin kaunista.  Töiden jälkeen menin kaupungille kiertelemään, ihan yksikseni tällä kertaa, kun mun ei tällä viikolla kaivattu äidille - isosisko on siellä koko viikon seurana, joten enemmän aikaa itselleni.

Kävin mm. Sisätori kirppiksellä kurkistamassa tarjontaa, ja myönnettäkään, että menin sinne vain koska Veeralla on siellä myyntikoju. Harvoin tulee kirppiksillä käytyä, koska yleensä en sieltä löydä mitään, vaatetta ainakaan, mutta joskus on kiva silti ihan vain kierrellä ja katsella.

Tuolta sitten suuntasin Isokarhuun kiertelemään, kävin myös vaatteita kurkistamassa. Perinteisesti siis KappAhl, Lindex ja Zizzi tuli käytyä läpi, ja KappAhlilta löysinkin ihanan neuletakin mutta pitkän harkinnan jälkeen päätin jättää sen kauppaan syystä, että multa löytyy kaapista jo niin monet mustat neuletakit. Vai olisiko pitänyt ostaa?


Sitten alkoikin jo masussa nälkä murisemaan, joten menin sen täyttämään Cafe Steinerin suussasulavalla mozzarella-pesto ciabatalla. Samalla palloilin kännykän kanssa netissä, ja tulin sopineeksi kaverin kanssa että poikkeisin häntä katsomassa ennenkuin lähtisin kotiin, ja tuolta kaverin luota kun lähdin torille päin odottelemaan bussia kotiin sainkin idean käydä vielä kirjastolla. Kirjastolla viihdyin tunnin ajan, erilaisia lehtiä lueskellessa (siellä nuorten puolella) ja siellä sain myös hullun idean kävellä kotiin, ja sen myös toteutin. Kotona olikin jalat aika hellänä, mutta annoin niille hemmottelevan lämpökylvyn, niin nopeasti siitä virkosivat.

Nyt sitten pidän omaa aikaa täällä työhuoneessa, kynttilän loimussa. Piti laittaa ovi kiinni, kun kissoja niin kauheasti kiinnostaa tuo palava kynttilä. Enkä meinaa millään saada aikoiseksi kirjottaa tätä blogitekstiä, kun havahdun vähän väliä tuijottamasta tuota liekkiä. Mä oon aina tykännyt poltella kynttilöitä, mutta kissojen tultua se on vähentynyt, eikä varmaan tarvitse sanoa miksi. Oon tänään myöskin pelannut (tällä kertaa vain eri hahmolla, ja vaikeammalla tasolla), kirjoitellut kirjeitä ja kuunnellut musiikkia (sekä myöskin lauleskellut, sori naapurit).

Vielä pari tuntia tätä ihanaa aikaa, kunnes mies tulee kotiin ja aletaan tekemään jotain ruokaa - ja kun sanon jotain ruokaa, niin mulla ei ole hajuakaan mitä se on. Ainakin siihen tulee tomaattimurskaa, seitä ja valkosipulia. No oli mitä oli, mä teen siihen salaatin vielä kyytipojaksi. Eilen meillä oli silakkafileitä, perunamuussia ja punajuurisalaattia (joo, sitä majoneesipohjasta, pahaa pahaa tavaraa) - oli hieman ongelmia silakoiden laitossa, kun kolmen katin mielestä ne ois kuuluneet heidän napaansa. No saivat he osansa.


Joko siellä on poltettu kynttilöitä? Käykö sielläkin niin,
että jäät tuijottamaan liekin tanssia?

Mitäs herkkuruokia ne lukijat on tehneet?

22 kommenttia:

  1. Seitä tänään täälläkin, mantelikalan muodossa :) Superhelppotekoista! Ja ohessa Lidlin Harvest basket-pottumuussijauheesta tehtyä muussia. Yleensä maistuu ihan liisterille noi valmismuusit mutta tota voi ihan oikeesti jopa suositella laiskalle kokille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä ruualta. :) Mut kyl mä oon sitä mieltä, et pottumuussi on ainoa ja oikea perunasta tehtynä, mutta ymmärrän kyllä valmismuusitkin. ;)

      Poista
  2. Herkkuruuista en niin tiedä, vkoloppuna tehtiin pizzaa, alkuviikolla oli makaronilaatikkoa ja mulla eväänä kasvissosekeittoa (bataatti, porkkana, sipuli, valkosipuli, makea chili + raejuusto). Perjantaina sitten herkuttelemaan tyttöjeniltaan. :)

    t. piip

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritin joskus tehdä bataatista tommosen kasvissosekeiton, mutta ei onnistunut. Maku oli jotenkin outo.:( Mut kuulostaa tuo sun tekemänä hyvältä.

      Poista
  3. Pipsa järkkää joskus sellainen "kilpailu" että lukijat saisivat vaikka yoursin valikoimista stailata sulle asukokonaisuuden ja niistä valitsisit suosikkisi! Ois hauskaa ja saisit ehkä pukeutumisinspistä:)

    VastaaPoista
  4. Kynttilän liekki pimeässä rauhoittaa ja luo tunnelmaa. Oletko muuten jouluihmisiä? Onko liian aikaista kysyä, että meinaatko ostaa joulukalenterin? :) Onko pikkujouluja? (Ehkä tuo punainen kynttilä herätti joulufiiliksen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kynttilän liekki tosiaankin tekee. :) Ei, en voi sanoa olevani jouluihmisiä. En aio ostaa joulukalenteria. :) Pikkujoulut on ollut jo. :)

      Poista
  5. Täällä kissataloudessa poltellaan kynttilää isossa lasiastiassa, olen nähnyt näitä lasiastioita "hurrikaani -nimellä. Kynttilä on niin syvällä astian pohjalla, että häntä ei vahingossakaan osu liekkiin.
    Itsellä tämän tyylinen, mutta vielä korkeampi: http://www.kodin1.com/shop/fi/kodin1/hurrikaani-valo-1968932--malli
    Ja jos kissa niin utelias on, että viiksikarvat kärventää liekissä, niin meillä se tapahtui kerran, ja se oli ensimmäinen, ainoa ja viimeinen kerta :-) (Kissa ei siis vaurioitunut tapahtuneessa kuin parin rullalle kärähtäneen karvan verran).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näin noita HUrrikaaneja tuolla InDecossa, Puuvillassa käydessäni. Mietein silloin sen ostoa mutta en uskaltanut. Ajattelin vain että se ei tarvitse kuin häntäpuuhkan niin se on siinä. Siksi suljettu on parempi. :) Mä en halua ottaa riskejä tässä. :)

      Poista
  6. Kiva postaus, tuli hyvä fiilis tästä. Ehkä teksti insiroi...

    VastaaPoista
  7. meillä poltellaan aika paljonkin kynttilöitä ja kissoja on kaksi :) ei kuitenkaan jätetä kynttilöitä yksin palamaan, vaan yleensä kun ollaan olkkarissa niin siinä vaan on kynttilät palamassa. toiselta kissalta on viikset menneet kiharalle kun on liian lähelle nokkansa tunkenut, muttei enää ole kiinnoatunut kynttilöistä ollenkaan. Mutta kyllä kynttilät vaan luo oman kauniin tunnelmansa ja joulufiiliksen :) kaunista!
    -kiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en uskalla ottaa riskiä, oon kyl kynttilää polttanu sillee et ite oon siinä vahtimassa, joskus ois kiva uskaltaa jättää vaikka vessassakäynnin ajaksi palamaan. :)

      Poista
  8. Ihanan tunnelmallista tuon kynttilän kanssa! Itse olen suuria jouluihmisiä ja on ihana näin pimeillä keleillä laittaa kynttilöitä tunnelmaa luomaan. :)

    Kuten joku aiemmin totesikin, niin laita vain kynttilä palamaan ja katso mitä kissat tuumaavat. Minä tiedän monta kissaa jotka ovat uteliaina menneet työntämään nenänsä liian lähelle kynttilän liekkiä - ja on jäänyt viimeiseksi kerraksi. Sama esimerkiksi kuuman hellan kanssa. Niinhän sitä sanotaan, että virheistään oppii ja varmaan ne kisutkin oppisi. Ainakaan en oo kuullu yhestäkään kissasta joka ois yhden kerran jälkeen palannut enää kynttilän lähelle. Toki kissoja ja kynttilöitä ei kannata vartioimatta jättää, etteivät satuta itseään pahemmin tai ettei kynttilä leikin tiimellyksessä kaadu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä taas haluan välttää tota, vaikka parhaitenhan ne oppii kun käräyttävät mut en mä halua. :)

      Poista
  9. Kynttilöitä olen poltellut jo elokuusta lähtien ja ruokapöydässä on aina kynttilät. Terassilla ja patiolla on iltaisin paljon lyhtyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, teilläpä on paljon kynttilöitä. :) Semmonen kynttilämeri ois ihana. :)

      Poista
  10. Teilläkin voisi laittaa terassille lyhtyjä mielin määrin!

    VastaaPoista
  11. Meillä on nyt harrastettu intialaista keittiötä. Sitä ennen oli vaihe, jolloin värkättiin susheja ja misokeittoa. Joulun aikaan sitten tulee taas nämä perinteiset laatikot, kalkkunat ja joululimput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten hauskaa, tuollaiset ruokavaiheet. :) Meillä ollaan nyt suosittu kalapainotteista. :)

      Poista