3.11.2014

Näin teet olohuoneelle pikkupiristyksen



Mä niin tykkään alkavista viikoista, ja työnteosta. Päivittäinen rytmi on niin tärkeää, mä tiedän, sillä olen ollut työttömänäkin ja voin sanoa, että silloin oli tylsiäkin päiviä, eikä ne viikonloputkaan koskaan maistuneet yhtä hyviltä mitä näin työssäkäyvänä. Tänään kävin pyörimässä Isokarhussa, samalla kävin Lindexillä kurkkaamassa millaisia legginssejä siellä on, ja löytyi aika kivat ekokologisesta puuvillasta tehdyt ja vielä mun pituudellenikin sopivat, eli ei tarvitse nippasta pituudesta yhtään pois. Söin myös täytetyn ciabattaleivän Cafe Steinerissä ja katselin kun muitakin tuli lounaalle samaan paikkaan.

Blogista puheenollen, olen tykännyt kun ilkeimmät kommentit täältä on häipyneet - ilmeisesti eräälle sivustolle mutta se on vain hyvä asia, koska ne pystyy jättämään sinne, eikä tarvitse lukea. Blogista olen muutenkin aina toivonut, sellaista mukavaa lukunurkkausta, eikä mitään kommenttiosiotappelua. Ai niin, olen tietoinen että kommenteissa on tuo tyhmä sanavahvistus päällä, mutta jostain syystä en saa sitä pois päältä (vaikka asetuksissa näkyy ettei ole päällä, mutta on kuitenkin) ja ilmeisesti muissakin Bloggerin blogeissa on tuo sama vika. Yrittäkää siis kestää, korjaan vian heti kun siihen tulee joku kunnollinen ohje, vaikka luulen tuon olevan joku yleinen bugi näissä blogeissa.  

Me yritettiin viikonloppuna päästä kuvaamaan tähtiä, mutta eihän siitä mitään tullut. Perjantainakin kun lähdettiin, niin näytti taivas kirkkaalta ja kuukin paistui, mutta kun pääsimme sopivaan paikkaan olikin pilviä ilmestynyt. No päätin sitten että otan joku ilta ihan tuossa meidän terassilla ne koekuvat, eiköhän se jo anna ideaa, kannattaako sitä tähtien kuvaamista alkaa sen isommin harrastamaan. Olen nimittäin kuullut, ettei oma kamerani tehot riittäisi tähtitaivaan kuvaamiseen mutta minähän en usko ennenkuin itse näen. Sitten tuli la-su välisenä yönä nukuttua ruhtinaalliset 12h putkeen (03.00-15.00) ja silti seuraavana yönä maistui uni.



Me saatiin viikonloppuna idea muuttaa pienesti olohuoneen järjestystä. Ihan pienesti vain, eli siirsimme kissojen puun tuohon ikkunan eteen kun siinä muutenkin tykkäävät ulos katsella ja nyt tuntuu olevan entistä suositumpi kun voi samalla lötkötellä ja vahtia reviiriä. Puu ei ole suorassa, vaan hivenen vinossa - sitä ei kuvasta oikein huomaa. Huomasin myös kuvaa katsoessani, että tuota yhtä yläpetiä pitää kiristää, kun on vähän vinksallaan.

Tytöt on tykänneet kun nyt pääsevät leikkimään apinaa, erityisesti Silla tykkää kun se tuntuu nauttivan saadessaan kiivetä kynsien avulla ylös, muut vaan enimmäkseen hyppii tasolta tasolle. Sainkin muuten ikuistettua kuvan, jossa kaikki kolme ovat yhdessä.

Myös laiskanlinna (eli se yksinistuttava "Porinatuoli") vaihtoi pikkuisen paikkaa, mutta vain pikkuisen. Laiskanlinnan vierestä lähti tuo kissatorni pois, niin saatiin se lähemmäs seinää ja sohvaa, samalla keittiöön kulku helpottui kun tuli enemmän tilaa, sekä loppuu kissoilta se takan päälle hyppiminen. Eihän tuo takan päällä oleminen muuten haittaisi, mutta antiikkilaasti ei tykkää hyvää kun kissojen kynnet yleensä osuvat siihen.


15 kommenttia:

  1. Tähtitaivaan kuvaamisessa ei lähtökohtaisest ole kyse kameran "tehoista" vaan tarpeeksi pitkästä valotusajasta, jalustalla tietenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin sen ajattelisin, mutta netistä vain luin että olisi haastavampaa tuon mallin kanssa. Pitäisi olla E-PL kamera niin onnistuisi, mutta kokeilen kyllä onnistuuko vai eikö. :)

      Poista
  2. Jotkut värikkäät verhot sopisivat syksyllä ja talvella hyvin tuohon ikkunaan! Matosta olette ilmeisesti joutuneet kissojen takia luopumaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne vois sopia, mut tarkkana saa olla ettei kuitenkaan liian värikkäät. :) Matosta on joututtu juu luopumaan, koska se keräs päivässä kauheen kasan karvoja eikä imurikaan niitä kaikkia saanut pois. :( Harmillista.

      Poista
    2. Liian värikkäät? Mielestäni verhot ei voi olla liian värikkäät.

      Poista
    3. Voi voi, se riippuu ihan muusta väriskaalasta. :)

      Poista
    4. Teilläkin on niin paljon punaista ja mustaa ja valkoista, että joku turkoosi kävisi tosi hyvin. Turkooseja tyynyjä ja turkoosimustavalkoiset verhot?

      Poista
  3. Ompas kisuleilla hyvät oltavat :) Itsellänikin on kissa harkinnassa, joten kiinnostaisi kauheasti postaus kissojen kuluista, päivärytmistä ja hoidosta ylipäätään. Olisi myös mielenkiintoista lukea mielipiteitäsi siitä, millaista elämä on kolmen kissan versus yhden kissan kanssa - plussia ja miinuksia tms.
    Ihana, että ilkeät kommentit ovat kaikonneet blogistasi, olet sen ansainnut :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä ne tykkää kun saavat katsella ulos. :) Ja kun kissoilla on hyvä olla, on mullakin kiva olla. :) Pitää katsoa tuollaista isompaa postausta. Mut elämä kolmen kissan kans menee siinä kuin yhdenkin kanssa. :) Aamu ja iltarallit on mutta ei mitenkään paha, ainakin on menoa. :) Tietty, yks kissa syö vähemmän ja myöskin se kissanvessan puhdistus on helpompaa yhden kanssa. :) Me tosin ollaan otettu vessa aina kolme kertaa päivässä, jopa yhden kissan aikana. :)

      No kyllä mun kivat lukijat on ansainneet sen että blogista on ilkeät kommentit poistuneet. Koska mä haluan tämän olevan mukava paikka lukea, piristää mieltä jne. :)

      Poista
  4. Printtiverhot ois nätit :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vallilalla ja Marimekolla on ihania printtejä.

      Poista
  5. Ei niistä haukkujista kannata välittää :) Siellä sivustollakin melkein kaikkiin haukkuma-aloituksiin tulee paljon enemmän niitä, jotka eivät ymmärrä haukkumistasi. Puolustajiakin siis löytyy ja paljon. Siellä on varmaan vain yksi tai kaksi sekopäätä, jotka ovat ottaneet sinut kohteekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän minä välitäkkään, mutta on kiva kun blogi on rauhottunut ja ehkäpä ne mukavatkin kirjottelijat uskaltautuu takaisin kirjottelemaan. :) Etten mä niitä ikäviä kommenmtteja siksikään siis jätä julkaisematta, ettenkö itse niitä kestäisi vaan ajattelen ettei muiden ole kiva lukea ja kun kuitenkin haluan tämän olevan mukava paikka, mielipiteiden jättämiselle jne. Kun voihan ne eri mieltä olevat kommentit jättää ihan nätistikin sanomalla. :)

      Poista