12.1.2015

OOTD - Black&Red


Meikälikalla oli aamusti silmät hieman ristissä, kun tuli nukuttua niin huonosti. Ensin et saa unta, ja sitten kun oot nukahtanut herättääkin mies, kun kuuli ääniä. Tänä aamuna mulla starttasi elämäntaparemontti, josta kerron tarkemmin keskiviikkona. Positiivisesti olen yllättynyt, että nälkää ei ole tarvinnut nähdä kun 4h välein pitää syödä. Ja mikä kivointa, aineenvaihdunta lähti samantien käyntiin eli vessassa on saanut juosta.

Kun tulin töistä kotiin, pistin samantien lounaan valmistumaan (itsetehtyä jauhelihapihviä 100g, 300g perunaa ja läjäkaupalla salaattia + 200g porkkanaa jonka rouskuttelin kun odotin ruuan valmistumista) ja syömisen jälkeen sain jonkun tehopiikin, ja pomppasin seuraavaan bussiin joka Meri-Porin suuntaan meni. Kävin siis kuvailemassa Meri-Porin seutua, koska se vaan on kaunista paikkaa.

Kuvailemasta kun saavuin, mulle iski pieni väsymys ja päätin siinä sitten ottaa tunnin torkut, eikä niitä tarvinnut ottaa yksin, kun Silla veti pitkin pituuttaan mun kylkeen kiinni. Onkohan kissoilla ollut vähän kylmä, kun lämpömittari kertoo sellaista lukemaan kuin 18,8 °C - nyt on kuitenkin takka päällä ja lämmöt lähteneet nousuun. Tämän takia kiroan välillä korkeaa huonekorkeutta ja lämmöntalteenottoa, tuntuu että lämpö menee harakoille, tai ainakin kattoon. Ilmankos ne kissat viihtyy tuolla korkeuksissa nukkuen, siellä on lämmintä.

Loppuillan pyhitänkin kirjeille, sekä blogille. Kiusaan myös naapureitani lauleskelemalla, sori. Olen myöskin juonut litran verran vihreää teetä - kiintiö tuli täyteen, sillä saan juosta kokoajan vessassa. Oon huomannut että teetä ei kannata juoda klo 18 jälkeen, ellet välttämättä halua juosta yölläkin vessassa. 


Innostuin myös pitkästä aikaa kuvaamaan tämän päivän vaatetusta, olisikohan valoisalla päivällä tuohon pieni vaikutus, kun kuvatkin onnistuivat hyvin - eivät ole sitä kamalaa tummaa kuraa, mitä tulee jos valoa ei ole sopivasti. Kuvauksissa vaan tulee aika riehakas olo, kun samalla kuuntelee musiikkia - ainakin minulla. Välittyyköhän se kuvista?

Tykkään tuon mekon värityksestä, eikä tämä mielestäni kaivannut mitään ylimääräisiä koruja koska tuo kuosi piristi aivan riittävästi tätä asua. Tämä mekko sopii mulle t ä y d e l l i s e s t i . Sopiiko sun mielestä? Mekko sai myös kehuja töissä, kuin bussissakin. Tämä mekko on muuten paksua samettia, joten sen kanssa oli lämmin mennä, vaikka ulkona pureva pakkanen olikin.

 Päivän asu 
Bolero - Anttila
Mekko - Yours
Leggins - Yours
Sukat - Anttila

Mieliala: Innostunut


50 kommenttia:

  1. Mekko sopii kyllä tosi hyvin, melkeinpä parhaiten. Ainakin näin kuvien perusteella. Tosi hieno homma tuo elämäntaparemontti, siitä on sulle varmasti huimasti hyötyä. Mun mielestä ihmiset arvostavat terveyttään aivan liian vähän. Odotan innolla postauksia ja fiiliksiä elämäntaparemontistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, mekko on täydellinen. :) Kyllä tuosta remontista varmaan jotain tulee kerrottua, mutta otan rennosti - en aio käydä viikottain puntarissa.

      Poista
  2. Kaunis mekko! Ja kay hyvin mustien sukkisten ja mustan villatakin kanssa! Muuten, unohtui edellisesta kommentistani myos, etta jostain kumman syysta sinun Porinoista tulee aina jotenkin tosi kotoisa olo. Siksipa tykkaankin niita niin kovasti katsoa!
    Ja terkkuja kissoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, se käy tosiaankin mustien sukkiksien taikka legginssien kanssa. :) Ja miksei villatakinkin kanssa, pitää katsoa toimiiko miten pidemmän neuletakin kanssa. :) No kivahan tuo on, että Porinoista tulee kotoisa ole. :)

      Poista
  3. Tsemppiä elämäntaparemonttiin!
    Olisi mukavaa kuulla (ja nähdä vaikka kuviakin) esim. sun aamupaloista, välipaloista, lounaista jne. Itselläkin tässä elämäntaparemppa menossa, joten lisävinkit ruokailuihin ois tervetulleita :) Aiotko postailla edistymisestä blogiisi, vai pidätkö tämän edelleen muotiblogina vain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Kyllä mä tänne jossain vaiheessa kerron noista, ja postaan edistymisestä. Eikä tämä ole koskaan muotiblogi ollut, vaan lifestyle. :) Mut kantsii silti huomioida, et tämä ruokavalio on mulle tehty, eli ei toimi kenelläkään toisella, mut antaa se varmaan jotain ideaa. :)

      Poista
  4. onnea laihdutukseen!!! näytät kyllä tosi hyvältä näissä kuvissa. oon kateellinen sun kapealle vyötärölle!!näytät niin hoikalta näissä kuvissa. musta väri sopii sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Se on tuo musta väri joka vaan luo illuusion hoikemmasta varresta. :)

      Poista
  5. Hyvältä kuulostaa elämäntapa-remontti ja asu on myös tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, oon kyllä täysin mukana tässä. :) Nyt kun se ei ole mikään kitudieetti, jossa alat haaveilemaan ruuista. :) Ja kävelemään pitkin seiniä. :)

      Poista
  6. Kuulostaa kyllä todella isolta määrältä tuo 600g ruokaa kerralla? 100g lihaa, 300g perunaa ja 200g porkkanaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä aattelin ihan samaa, kun tuon ruokavalion näin mutta eipähän tartte nähä nälkää. :) Tää on ihan mua varten tehty ja sen on tehnyt ammattilainen, joten eiköhän tuo ihan oikein ole. :)

      Poista
  7. ^ Varsinkin tuo perunan määrä ihmetyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on iso, tiedetään mutta en mä ala kyseenalaistamaan ammattilaisen tekemää ohjeistusta. :) GFG-dieetissä se oli paljon pienempi.

      Poista
  8. Minä sanoisin, että hitaasti hyvä tulee. Jos vaikka herkuista vähentää, niin varmasti tuntuu olossa positiivisesti. Nälkäkuureja ei kannata aloittaa, ei niitä kauan jaksa.

    Tosi kaunis mekko. Odottelenkin sitten niitä maisemakuvia sieltä Meri-Porista, en ole edes käynyt ikinä Porissa, mutta sun kuvat on kauniita :).

    Terkuin se maisemakuvahaaveilija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, olen samaa mieltä eli hitaasti hyvää tulee. Oon sen jo todennutkin, että jos joku lähtee pikkuhiljaa, ei se tule samantien takaisin. No ei tässä kauheasti ole tarvinnut vähentää, vaan enemmänkin lisätä. :)

      Maisemakuvat tulee joskus myöhemmin, ehkä ens viikolla. :)

      Poista
  9. Tsemppiä vaan remppaan! Hengessä mukana, vaikka hyvää tekis kyllä ainakin ruokaremontti itsellekin :D Otapas vielä tuosta asusta sellainen kuva, että sulla on kädet alhaalla, niin että saadaan selvää, millainen tuo jakku oikein on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :)

      Ja tässäpä kuvaa, missä oon kädet alhaalla (ainoo kuva) http://1.bp.blogspot.com/-Q7dospEfB-E/VLQHXNU-7yI/AAAAAAAAOsQ/aRu8157d8rM/s1600/mie5.jpg

      Poista
  10. Hyvältä kuulostaa elämäntaparemontti. Tsemppiä!

    Minä aloitin oman remonttini 2 vuotta sitten. Pikkuhiljaa on tippunut 46 kiloa ja mieli on virkistynyt, kun ei enää väsytä 24/7.

    http://voimalantie.blogspot.fi/2014/12/olen-mina-jotain-tehnyt.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hienosti olet saanut painoa pois, jees! :) Onnittelut!

      Poista
  11. Hieno juttu tuo elämäntaparemontti! Vielä tohon ulkoilua päälle :)
    Mekko on kyllä tosi magee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä mä liikuntaakin saan, mulle tehtiin kotijumppa ja sen lisäksi käyn reippailla kävelylenkeillä tai tamppailen steppilaudan kans.

      Poista
    2. Miksei salille nyt kun voisit saada opastustakin? Joskus kannattaa heittäytyä oman mukavuusalueelta ulkopuolelle.

      Poista
  12. Nam... voisin todellakin syödä tuon määrän perunaa. Peruna on namia :) Toivottavasti uusi ruokavalio tuo sinulle uutta energiaa... vaikka energinen ja upea olet toki nykyiselläänkin!

    - Tilda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruna on kyllä hyvää. Riisiä ja pastaa sai tämän ruokavalion mukaan syödä 50g (raakapaino)

      Poista
  13. Heh, minulla on huono tapa käydä nyt joka aamu vaa'alla. On vaan niin kiva aina nähdä edistymistä.

    Mä syön perunaa nyt korkeintaan 1-1,5 kpl aterialla. Kasviksia syön joka päivä n. 500-600 grammaa (perunaa en laske kasviksiin, kun on niin hiilaripitoista :D ). Proteiinin riittävän saannin olen huomannut auttavan tosi paljon, niin ei tee mieli mitään ylimääräistä aterioiden välillä. :)

    Paljon tsemppiä sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki menin tänään käymään, mut se kyl kannatti - tulosta oli tullut -2,3kg verran. Nestettähän se vaan mut kyllä tuota miinuslukua on kiva siitäkin huolimatta katsoa. No, ei siellä silti saa joka päivä käydä. :)

      No hiilariakin me kuulemma tarvitsemme, mullakin on siis tasaisesti laskettu että saan hiilaria, proteiinia ja rasvoja. Ja ilmeisemmin myös kuitua. :) Mäkin oon normisti syönyt semmonen 150-180g perunaa aterialla, mut kyllä tuo 300g kans uppoo. :) Tosin olin tossa vähän mokannu, eli sitä 300g ei kuulu syödä joka aterialla eli lounaalla ja päivällisellä - vaan ainoastaan päivällisellä. :)

      Poista
  14. En kyllä usko, että kukaan ammattilainen neuvoo laihduttajaa syömään 300g perunaa aterialla. Oletko varma, ettei siinä ole virhettä? 30g tai 100g perunaa ja 300g lihaa olisi realistisempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, eli naispuoliselle laihduttajalle 300g lihaa aterialla?! Eiköhän tuo 300g ole ihan ok juuri Pipsalle, eihän me tiedetä vaikka olisi päivän ainoat hiilarit, niin ei puututa ammattilaisen tekemään ruokavalioon.. :)

      Poista
    2. Ilmeisesti kuitenkin tuo 300 g perunaa oli väärin. Sitähän minäkin...

      Poista
    3. Siis kyllä se 300g perunaa on oikein. Mä vaan itse mokasin tuossa, kun olin mukamas katsonut että syön sen 300g myös lounaalla, eikä näin ole - syön sen 300g vain päivällisellä. Tai ehkä ne voi jakaa, että 150g lounaalla ja 150g päivällisellä.

      Poista
    4. No ois musta se 300g lihaakin hurjasti (itse syön sen ehkä viikossa) mutta loogisempi kuin 300g perunoita _yhdellä_aterialla, jos laihtua tahtoo. Olin siis tuo 13.03 postannut.

      Poista
    5. No eiköhän noihin määriin vaikuta laihduttajan koko. :) Enkä mä voi tietää laihduttaako tämä, mutta mun on uskottava ammattilaiseen. Ja ainahan tätä voidaan muokata, jos huomataankin ettei toivottua tulosta tule. Mä ainakin uskon että tulee!

      Poista
    6. Usko vaan ammattilaista. Jos laihduttaisit alusta lähtien pienellä kalorimäärällä, et voisi lopussa syödä suunnilleen "mitään", kun olisi lisää laihtuakseen aina vaan vähennettävä kalorimäärää. Ammattilainen kyllä tietää sen, että on oltava niin suurilla kaloreilla kuin voi juuri ja juuri laihtuakseen, että on varaa sitten vähentää matkan varrella. Kovasti tsemppiä remppaan. Annat meille muillekin hyvää esimerkkiä ja innostusta aloittaa.

      Poista
  15. Onnea elämäntaparemppaan. Hyvältä kuullostaa tuo, että saat asiantuntija-apua syömiseen ja sen myötä varmaan tulee muutoinkin hyvä olla. Tekee mieli tehdä aina vaan kivempia asioita suurella energialla. Sitä on vaikea muiden uskoa (lihavan ihmisen ollessa kyseessä) että sitä voi syödä liian vähän. Loppuelämääsi ajatellen tuo oli loistoveto :) Muista nauttia nesteitä määrätty määrä tasaisesti, kyllä sun rakko tottuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, että on apua ammattilaiselta koska ainakaan en voi ruuallisesti tehdä mitenkään väärin. :)

      Poista
  16. Nyt must tuli ihan kade sun remontista, itsekkin pitäisi. Ei vain löydy motivaatiota.mistä ammennat motivaation? Montako kertaa nouset stepille tai kauanko ajallisesti? Voisi olla myös mun laji. Montako kertaa viikossa teet kävelyn ja stepin? Tsemppiä remonttiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No motivaatiota antaa PT, ehkä sunkin pitäiis hommata sellainen. :) En oo laskenut tai ottanut aikaa, niin kauan kun jaksan. Tosin nyt PT:n tekemällä ohjelmalla taisi olla 15x1-5. :)

      Poista
  17. Tsemppiä Pipsa! Itsellä kanssa jonninmoinen remppa menossa. Uskon, että ammattilainen on laatinut juuri sinulle sopivan ruokavalion, vaikuttaahan siihen oma lähtöpainokin. Nälkäkuurit on tuhoon tuomittuja. Nopeasti lähtee = Nopeasti tulee takaisin. Remontin pitäisi olla loppuelämän parempia valintoja ja tapoja, ei mitään kuuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Eiköhän se ammattilainen tosiaankin tiedä, mitä tekee. :)

      Poista
  18. Tsemppiä!! ja on nätti mekko.

    VastaaPoista
  19. Heippa! En ole ikinä kommentoinut, vaikka blogiasi olen vuoden päivät lukenut. Nyt on niin sopiva mekko ja hienot kuvat etten voinut jättää välistä.... Joten, upea mekko, sopii sinulle todella hyvin! Tyylikäs kokonaisuus, näyttävän kaulakorun kanssa sopisi vaikkapa juhliin :)

    Onnea elämäntaparemonttiin! Ammattilaiset osaavat tehdä ruokavalion joka toimii, ja jos ei toimi, hehän muokkaavat sitä sitten :) Peruna voi olla joidenkin mielestä isopahaperuna, mutta siinä kohtuullisesti kaloreita täyttävyysarvoon nähden, joten enemmän kuin hyvä tuote!

    Toivon sinulle kaikkea hyvää, iloa ja onnea uuteen vuoteen!

    T. Pingu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun nyt kommentoit. :) Kiitoksia, mekko on kyllä niin upea ja nämä kuvat sen vasta kertoo. Ei se eka sovitus edes näyttänyt näin kivalta. :)

      Ja kiitoksia, kyllähän ne ammattilaiset osaa enkä lähde kyseenalaistamaan. Ja ainahan voi ruokavaliotakin muuttaa, jos ei toimikaan. :)

      Poista
  20. Ihana mekko! Juuri mun värit :) Aivan mahtavan kaunis. Tarvitsisin kipeästi mekon, kun menen muksun vanhojen tansseja katsomaan, mutta ei löydy mieluista mistään. Ja jos löytyy (kuten tämä ihanuus(, niin se on auttamattomasti liian lyhyt, voi surkeus! Pitäisi olla polvipituinen tai muutaman sentin ylikin. En kehtaa noin lyhyttä mekkoa käyttää näillä tolppakoivilla.

    -HannaB

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekko on kyl upea, jotenkin näistä kuvista sen näkee. :) Hei, laitat vaan tarpeeks isodenieriset sukkikset, niin hyvin voit mennä. :)

      Poista
  21. Mikset vastaa näihin kommentteihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän mä vastaan, tuli vaan unohdettua mut onneks joku muistutti. :)

      Poista