15.4.2015

Lumimarja tuo vaaleutta keittiöön


Viimeksi kerroin miten rakastan herätä linnunlauluun, niin tänä aamusti en ihan sellaiseen herännyt. Tänä aamuna mä heräsin voimakkaaseen kehruuääreen ja siihen tunteeseen kun eräs pesi antaamuksella nenänpäätäni. Siiristä on tullut tuollainen hassu, se änkee meidän väliin nukkumaan aina pari tuntia ennen kellon soittoa, emmekä pistä pahaksemme. Siiri tykkää myös leipoa selkää ja se on oikeastaan aika kivaakin kun toinen sillä tavalla "hieroo".

Kävin eilen töiden jälkeen keskustassa, ja ihan ekana kävin moikkaamassa Hennaa liikkeessään - tosin se taisi olla virhe kun taas me keksittiin mulle ihana sormusmalli, eli tällä hetkellä Henna on tekemässä mulle kahta sormusta:  ensimmäinen on mun synttärilahja ja toinen on ns. palkinto tästä elämäntaparemontin hienosta jatkuvuudesta, eli mun mieheni antama porkkana. Tästä palkintosormuksesta tulee topaasien ja jonkun tummemman sinisen kiven koristama, ja mulle ne kuvastaa merta ja ikuista rakkauttani sitä kohtaan.

Hennalta pääsin vihdoinkin lähtemään, kun jäin ensinnäkin suustani kiinni ja pääsin irtaantumaan pois korujen kauniista kimmellyksestä (kyllä, olen koruharakka) niin suuntasin sen jälkeen matkani äitini luokse, josta mieheni sitten myöhemmin haki mut. Sain samalla ison kasan mustikoita kotiin vietäväksi - näillä pärjätään upeasti siihen saakka että mansikat ja mustikat tulee torille myyntiin. Saimme myös äidin kanssa pidettyä pitkän ja edistyksellisen keskustelun, luulen että ymmärretään tästä lähin paljon paremmin toinen toistamme.



Olen tässä suunnitellut Helsingin matkaa, kun kaverini on mua sinne jo monet kerrat pyydellyt ja hänelle tuli tässä äsken tietoon vapaapäivä tuolla toukokuun puolella ja pyyteli mua ties monettako kertaa sinne ja tällä kertaa olen melko varma että sanon kyllä. Se olisi päivänäkin ihanteellinen. Shoppailemaan en tuonne mene, vaan on tarkoitus nähdä kaveria ja käydä katselemassa muutamia nähtävyyksiä - Suomenlinna ois kova sana. Saa mulle tähänkin vinkata jos jonkun mielestä joku paikka ois näkemisen arvoinen, eli minne Helsingissä kannattaa suunnata nokka?



Kaupungilla kun eilen tuli pyöriskeltyä, niin kävin samalla hakemassa tuon Marimekon Lumimarja kapan ja se laitettiin samantien ikkunaan. Näyttää ihanalta ja sopii mun mielestä täydellisesti tuonne! Innostuimme myös laittamaan makuu- ja olohuoneeseenkin verhot - näyttää todella kivoilta nyt kun niissäkin on verhot. Makuuhuoneeseen laitettiin vain yksi verho kun se tanko oli niin lyhyt, mutta siitä tuli kuitenkin ihan kiva (tällä tavalla mutta vain yksi verho). Hieman mä ensin tuon Lumimarjan kanssa stressaisin että sopiiko tuollainen valkopohjainen, mutta ihan turhaan - sillä se toimii loistavasti. Helpottaa myös tulevien kappojen metsästyksessä. Mitäs te tykkäätte kapasta? 


Huomasin tuossa yks kerta kun nappasin kameralla kuvan että oma hiusvärini on tullut jo aika hyvin tuolta esiin, ja jäin sitten miettimään että viimeisestä värjäyskerrasta taitaakin olla jo pitkä aika. Mähän sanoin että odotan innostusta seuraavaan kertaan kun menen Anniinan käsittelyyn ja luulen että se aika on melko lähellä. Olen myöskin alkanut miettimään että pitäisinkö tämän nykyisen värini vai värjäisinkö taas reippaasti punaisiksi, tai ehkä voisin vaalennuttaa niitä samalla tavalla kuten Mungolifen Annakin on tehnyt. Olisi omaa väriä tyvessä ja siitä liukuen vaaleampaa. Mitäs ootte mieltä, toimisko mullakin tommonen värityyli hiuksissa vai pitäskö olla tasaisesti samaa väriä?



Viikon suosiksi on noussut tämä rannekoru+sormus yhdistelmä, jotka tosin ovat oikeasti oikeassa kädessäni - kuvassa vasemmassa koska en osaa käsivaralla kuvata toisinpäin, tai niistä vaan ei tule tarpeeksi hyviä kuvia. Nyt kun tuota kuvaa katselen, niin sehän toimisi myös Amelian ja topaasisen Annan kanssa. Hyvin näkyy vieläkin tuo vekki jonka Seviltä sain - se inhoaa jokailtaista harjausta mutta se on valitettavasti tehtävä, koska muuten turkkiin tulisi takkuja.  Käytättekö te päivittäin rannekoruja tai sormuksia?

 
Sain itselleni vihdoinkin tuon Primadonnan hevosen. Olin etsinyt tuota hetken aikaa ja viime viikonloppuna sen bongasin tuolta Muumikirppikseltä, ja vielä sopivaan hintaan. Mähän en siis keräile muumimukeja mutta tykkään ostaa niitä jotka ovat mielestäni nättejä. Sitten noita vanhimpia mukeja olen saanut lahjaksi ja siitä tuo periaatteessa alkoi. Seuraavaksi mä alan metsästämään tuulikelloa. Mä oon aina halunnut sellaisen ja nyt kun siihen on vihdoinkin mahdollisuus, niin aion hommata. Kovin huonosti vain tuntuu löytyvän juuri sellaista, millaista olen ajatellut. Tarjolla on sellaisia, mitkä taas eivät kiinnosta. Onko lukijoissa muita Muumeihin hurahtanutta?


1. Sevi on löytänyt uuden torkkupaikan keittiön kaappien päältä, kuin on myös muutkin. On niin hauskaa kun annat katseesi lipua pitkin keittiötä ja yhtäkkiä bongaat jotain sinne kuulumatonta: hännän roikkumassa. Noita häntiä näkyy nykyään aika useinkin, joskus jopa kaksi samaan aikaan.

2. Mulle tuli Yves Rocherin tilaus ja Siiri omi tuon laatikon. Se lötkötteli siellä ja jos joku muu uskalsi mennä häiritsemään, niin tassusta tuli. Siiri on aina tuollainen, jos tulee jotain uutta. Se omii sen täysin itselleen kunnes mielenkiinto hiipuu. No, pomo mikä pomo.

3. Silla tykkää lötkötellä keittiön pöydällä koska näkee sieltä kuka on ovella ja muutenkin koko alueen. Kunnon tähystyspaikka. Niin, eikä meitä haittaa tuo kissojen olo pöydillä koska eivät ne siellä silloin ole kun siellä syödään ja juodaan. Ymmärrän kyllä ettei kaikki tykkää, mutta tämä on kuitenkin meidän tapamme eikä sen pitäisi häiritä ketään tuntematonta joka ei joudu tuossa pöydässä istumaan.

58 kommenttia:

  1. Kangas on ihan kaunista. Itse olisin teettänyt kyllä tuosta kaksi kappaa niin, että kangas olisi ollut oikeinpäin. Niinhän suunnittelija on sen tarkoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehkä tarkoittanut niin, mutta mielestäni tuo toimii hienosti kappanakin ja tuossa vaaka-asennossa. :)

      Poista
  2. Näyttää tosi kivalta teidän verho, vaikka en itse olekaan kovinkaan kappahenkinen, mutta tuo on kyllä kiva! :)

    Helsingissä, jos ei ole siellä kauheasti pyörinyt, voisi olla kiva kävästä kolmosen ratikalla "turistikierros" (tosin en ole ihan varma onko se nykyään osittain muuttanut numeroaan.. olen muuttanut viitisen vuotta sitten sieltä muualle). Espan puisto ja kauppatori ovat mun mielestä kivoja paikkoja (jos sattuu mukava sää), ja kauppahalli myöskin. Ja Suomenlinna lauttamatkoineen on kyllä tosiaan aivan loistava paikka, sinne voi mennä vaikka piknikille! :)

    t. piip

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3B ja 3T on nykyään 3 ja 2, muuten logiikka ja linjat on samat. Kauppatorin ranta on kyllä kesäpäivänä etenkin yksi Helsingin kauneimmista paikoista, ainakin keskustassa.

      Poista
    2. Suomenlinnaa varten kannattaa varata kyllä useampi tunti ja eväskori. Kaivarissa on kaunista ja siellä on kiva ulkoilmakahvila.

      Poista
    3. Verho on ihan täydellinen, ja sitä kyllä metsästettiinkin. :)

      Kiitoksia vinkeistä, pitää katsoa mitä ehditään näkemään kun ihan päivän reissu tulee olemaan. :) Mut mahdollisimman paljon yritetään ehtiä. Ja kaverikin sanoi että Suomenlinnassa menee eniten aikaa ja siellä ois tarkoitus viettää piknik. :) Täytyy vaa toivoa että sää sallii. :)

      Poista
  3. Valkopohjainen verho näyttää kivalta, kun seinissä on väriä. Raikkaan näköistä.

    Helsingissä on kivaa vaikkapa eläintieteellinen museo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todellakin näyttää vaikka aluksi hieman stressasin sitä, että mahtaakohan toimia. Pitää katsoa ehditäänkö kaverin kanssa tuonne. :)

      Poista
  4. Keittiön verho näyttää oikein kivalta ja raikkaalta. Sopii hyvin kun seinät eivät ilmeisesti ole ihan valkoiset kuitenkaan. Ja lamppukin näyttää hyvälle pöydän päällä.
    Liukuvärjäys toimisi varmaan hyvin hiuksissasi. Punainen on tietysti pirteä, mutta toisaalta kesällä aurinko muutenkin vaalentaa väriä niin että vaaleakin olisi kiva.
    Tajusin just että meiltä puuttuu tuo Primadonnan hevonen jonka haluaisin. En osta kaikkia muumimukeja, vain ne jotka miellyttää silmää ja tuo on yksi niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kappa sopii oikein hyvin tuonne kun seinät ei tosiaankaan ole valkoiset. En ees tiedä mitä tuo väri vois olla, jotain ruskeasävyistä kuitenkin. :) Oon kans ilonen et lampuille löytyi paikat, kun nuo on semmoset mistä nimenomaan tykkään. :) Liukuvärjäys voisi olla nimenomaan hyvä ja totta puhut tuossa, että kesällä aurinko vaalentaa väriä, niin siksi se vaalea olisikin hyvä kun vaalenee entisestään. :) Mä en kans osta kaikkia, vain ne jotka miellyttää silmääni. :) Ja tota Primadonnan hevosta oon etsinyt kohtuuhintaisena jo tovin. :)

      Poista
  5. Häätkö tulossa kun sormus tulossa ja kirkkokin kuvattu :)

    VastaaPoista
  6. Ihana kappa , ihana lumimarja-:)
    Veitkö ompelijalle ommeltavaksi?
    Pitäisköhän itsekkin marssia kauppaan ostamaan uudet verhot-:) piristää kummasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaankin ihana ja siis liikkeessä ompelija ompeli sen meille. :) Kyllähän uudet verhot piristää, varsinkin jos ne sopii. :)

      Poista
  7. Täällä yksi muumeihin hurahtanut! Olen jo vuosien ajan ostanut kaikki nuo sesonkimukit ja lisäksi löytyy muita mukeja, kulhoja, lautasia, kannu ja muuta muumikamaa. Tuo primadonnan hevonen on muuten suosikkini noista muumimukeista! Kivan porkkanan keksi miehesi elämäntapamuutoksen jatkamiseen, pitäisiköhän vinkata tuolle omallekin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, siehän oot hurahtanut oikeen kunnolla. :) Kannattaa vinkata omallekin miehelle tommosesta porkkanasta. :)

      Poista
  8. Suosittelen omalla värillä värjäämistä, helpottaa elämää huomattavasti. Tein itse juuri niin että värjättiin omalla värillä latvaa kohti liukuvasti vaaleampaan. Itse tulee käytyä kampaajalla niin harvoin että parempi vaan pitää oma väri, ei tarvii huolehtia juurikasvusta tai värin haalistumisesta. Ja hiusvärit on muutenkin semmosta myrkkyä et mitä vähemmän värjää, sitä parempi. Niille kun voi tulla allergiseks ihan yks kaks vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta ja nykyään kun mullakin on nyt semmonen, ettei innosta kauhean usein käydä värjäyttämässä niin siksi ois kiva kun antais oman värin kasvaa ja latvoja sit vaalentas vaan, sillee liukuen. :) Mut totta, noille voi tulla yhtäkkiä allergiseksi, niin kävi ilmeisesti eräällä kaverin kaverilla.

      Poista
  9. Kaunis verho! Ja kaunis kuva ylipäätään. :) Valaisinkin passaa niin nätisti tuohon. Ja aivan ihanan mallinen ikkunasyvennys.. oijoi.. Lisää kotikuvia odotan innolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tuo keittiö on kyl niin kaunis ja tykkään touhutakin siellä ihan eri tavalla kun on TILAA! :) Kotikuvia saattaa tulla pikkuhiljaa.

      Poista
  10. Kappa on tosi kaunis ja kiva tuo ikkuna, vähän sellainen erkkeri-tyylinen. Varmaan tuossa on mukavampi
    syödä kuin sen entisen rivarin pöydän ääressä.
    Kyllä tuo tämänhetkinen tukanväri sulle sopii parhaiten. On se kuitenkin luonnollisempi kuin räikyvän punainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo ikkuna on erkkeri-ikkuna. :) Ja onhan tuossa kivempi syödä kuin rivarin pöydän ääressä vaikka olihan sielläkin ikkuna mutta ei ihan tuollaista. :)

      Poista
  11. Hyvältä näyttää kappa ja kaikki! Minulla on samaa Marimekkoa sekä ikkunoissa pitkinä verhoina että ruokapöydällä mutta vaan sinisävyisten marjojen kera. Mun piti jostain asioista luopua muuton takia ja Muumi-mukit oli sellainen.

    Punainen hiustenväri sopii sulle tosi hyvin mutta toisaalta kevät on ollut sinulle muutosten aikaa muutenkin niin miksei myös hiusten kanssa, kiva väri tuo sinun oma väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sulla on semmonen, mä katsoin sitäkin mutta kun siinä taisi olla harmaa se tausta, niin ei oikein innostanut mut kaunis sekin oli. :) Oon nyt täsä miettinyt tommosta Lumimarja pussilakanaa, kun oli tuplana. Mä en oo koskaan tykännyt omasta väristäni mut tolleen vähän vaaleampana toimii. :)

      Poista
  12. Valelaskosverhot olisivat olleet upeat tuosta kankaasta!.Keskelle yksi verho ja sivuille omat. Sorry, mutta tuo kappa on jotenkin niin "arkinen"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No makuasioista ei voi kiistellä. :) Mä kun en taas tykkää noista valelaskosverhoista. :)

      Poista
  13. Tuulikellot on ihania! Meillä on niitä kaikkiaan neljä erikokoista talon ympärillä. Pysyy pahat henget loitolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Pahat henget saakin olla kaukana täältä. :)

      Poista
  14. Must toi on alakappa. Yläkapoissa on yleensä "se jokin". Mutt nämä ovat makuasioita ja tehän laitatte kotiinne vaikka perunapussit ikkunoihin jos niin tahdotte. Talo on, siltä osin mitä oon tirkistellyt, tosi viimeistellysti tehty. Kiva, että kissit ovat tottuneet ja hyväksyneet kodon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, että makuasioitahan nämä ovat ja miksei tuo alakappanakin voisi toimia. :)

      Poista
    2. Meillä sanotaan "alakappaa" salusiiniksi :) Teidän keittiön ikkunaan olisi sopinut myös pitkät sivuverhot tai paneliverhot kehystämään, nyt näyttää vähän paljaalta. Mutta tiedän kokemuksesta, ettei se kissojen eikä pikkulasten kanssa onnistu, kun roikkuvat niissä koko ajan. Ja sitäpaitsi kappoja raskii vaihtaa useammin, kun tulevat paljon edullisemmiksikin...

      Poista
    3. Salusiini, onpa hauska. :) Mut näinhän se on, et kaikille on omat nimensä. :) No meillä ei kissat verhoissa roiku joten ei se ole syy miksi kapan halusin. Mä vaan halusin sen kun musta tuohon sopii sellainen parhaiten.

      Poista
  15. Tosi nätti kappa ja kuvio on sellainen, että sopii mistä suunnasta tahansa katseltuna. Hyvä että ette laittaneet isompia verhoviritelmiä, niin pääsee valoakin sisälle ja jos oikein katsoin, ikkunoissa on sälekaihtinetkin.

    Koruista: mulla on vain kihla- ja vihkisormukset yleensä - ja ne eivät tällä hetkellä pois lähdekään, kun sormet on niin lihonneet :( Laatikot on täynnä kaula- ja rannekoruja, mutta olen vain huono käyttämään niitä.

    Hiuksista: mun mielestä saattais sopiakin oma väri ja liukuvärjäys tai oma väri ja vaaleat raidat, punainen haalistuu niin helposti.

    Helsingistä: luulen, että tykkäisit Korkeasaaresta ja kissaeläimistä, nyt ei ole liian kuuma, joten ne saattavat olla virkeinäkin. Jos keskustassa haluaa välillä pitää pienen lepohetken, suosittelen kino Engeliä, jossa on päivisin nonstoppina Helsinki-aiheisia elokuvia, ihan ilmaiseksi. Kaupunginmuseon sivuilta löytyy ohjelma, Kino Engel sijaitsee muistaakseni Fabianinkadulla, Aleksin poikkikatu.

    Mukavaa kevättä uuteen kotiin ja kisumisuille terkkuja
    T: satunnainen lukijatar Helsingistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se tuossa kapassa olikin idea, ettei peitettäs vaan annettas valon tulla. Ja on niissä sälekaihtimet. :)

      Mulla on sama juttu, et oon huonompi käyttämään noita koruja mitä mulla on, mut toki aina sillon tällön niitäkin. :) Että alahan siekin käyttämään, edes sillon tällön. :)

      Punainen tosiaan haalistuu melko nopeasti ja varsinkin kesällä, ja kun itse olen niin huonosti käymään joka kuukausi laittamaan sen tyvikasvun piiloon. Että se oma väri + liukuvärjäys vaaleampaan vois olla sopiva. Ainakin kesällä. :)

      Kiitos noista Helsingin vinkeistä, pitää katsoa mihin ehti menemään :)

      Poista
  16. Nätti verho ja minä pidän myös valaisimesta.

    VastaaPoista
  17. Mä rakastan lumimarjakuosia yli kaiken! En oo kovinkaan kuosien ystävä sisustuksessa, mutta tosta lumimarjakankaasta oon tehnyt taulun kiinnittämällä sen styroksiin nuppineuloilla :) Oon itseasiassa tehnyt "tutorialinkin" siitä, löytyy täältä: http://albdramatic.blogspot.fi/2013/09/diy-kangastaulu.html jos haluat käydä katsomassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuosi on todella ihana, oon nyt harkinnut tuosta samasta kankaasta, mistä olit tuon kangastaulunkin tehnyt, olevaa pussilakanan ostoa. Pitää katsoa jos teemme tuollaisen kangastaulun, tosin eri kankaalle, joten kiitos ohjeituksesta. :)

      Poista
  18. Nätti kappa ja minusta se on myös hyvä just tuolleen. Itse tykkään, että on nätimpi jos hiukset on samaa väriä enimmäkseen enkä enää pahasti allergisoituneena uskalla ottaa värejä, joten tyydyn omaan väriini. Piristystä haen sitten vaikka huiveilla ja koruilla tms. Kivat korut sulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kans tosi että piristystä voi tehdä huiveilla ja koruilla. :)

      Poista
  19. Voi miten ihania ja kauniita kissoja sinulla onkaan!

    VastaaPoista
  20. Pipsa, käy katselemassa merta esimerkiksi Kaivarissa tai vähän syrjempänä Hakaniemessä ja Arabianrannassa. Myös 3- tai 2-ratikan kiertoajelu on hauskaa ja harrastelen sitä itsekkin, vaikka paikallinen olenkin.

    Myös yksi aika hauska juttu voisi olla käydä salakapakassa Trillby & Chadwick: Detective Agencyssä. Sinun täytyy vain ensin löytää se, mutta on ainakin todellinen elämys ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo salakapakka kyllä kiinnostaisi mutta on vähän huono meille kun ystäväni ei juo ja minä en saa juoda. :)

      Poista
    2. Oletko raskaana?

      Poista
  21. Ihan nappivalinta tuo Lumimarja! Ja valkoinen on täydellinen kun seinissä on väriä.

    Suomenlinna on ihana etenkin kesällä ja tietysti myös muutenkin. Rakastan sitä paikkaa. Muita ihania ovat Puu-Käpylä, -Vallila ja -Kumpula, niin kauniita ja sympaattisia, käyn usein kävelyllä niissä. Museoihmisenä mainostan tietysti myös Eläinmuseosta, Ateneumista ja Kansallismuseosta. Eli niitä harkitsisin sadepäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todellinen nappivalinta, mut kyllä sitä sitten mietittiinkin. Jo ennen muuttoa. :) Kiitoksia vinkeistä, pitää katsoa mihin kaikkialle ehditään. :)

      Poista
  22. Lumimarja on kaunis kangas. Meillä kanssa keittiössä puuvillasatiininen valkohopea lumimarjakappa tällä hetkellä ja "pyhäliinana" samasta kankaasta pöytäliina. Viikonloppuna ajattelin vaihtaa jo kevätkapan tilalle samalla vaihtaen koko huushollin verhot kevät/kesäverhoihin.

    Itsellä on kanssa kaikkia kivoja sormuksia kertynyt vuosien varrella lähinnä kultaisia perintösormuksia, mutta tulee pidettyä vain titaanista vihki ja kihlasormusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyl kaunis kangas, oonkin miettinyt et hommaisin talveksi punaisen version. :)

      Poista
  23. Heips Pipsa!
    Luetko ulkomaisia plus size-blogeja? Minä niitä aina yritän etsiä, mutta enimmäkseen olen löytänyt vain lopetettuja. Iltsarissa olleen Jessica Kanen kuvan perusteella löysin yhden seurattavan: lifeandstyleofjessica.com Jos sinulla on jotain suosikkiblogeja, olisi kiva saada niistä vaikkapa oma postaus erikseen. Näin plus-kokoisena sitä aina etsii uusia vinkkejä pukeutumiseen ja ostospaikkoihin/nettikauppoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä oikein lue kun en tiedä mistä niitä lähtisi etsimään.

      Poista
  24. Pakko kommentoida hiusasiaan. Mun mielestä ehdottomasti annat juuren olla oman värinen ja latvoihin päin vaaleammaksi :) Käytät paljon värejä vaatteissa niin punaiset hiukset "hankaloittaa" värien valintoja. Ja kun tulee kesäkin niin punainen haalistuisi todella pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, eli varmaan teen sitten tuon värjäyksen mitä ajattelinkin. Sitten kesämpänä. :)

      Poista
  25. Korkeasaari, kauppatori, Suomenlinna, brunssi, Helsingin Kansallismuseo, Kasvitieteellinen puutarha, Ateneum.. Tuossa muutamia :)

    VastaaPoista
  26. Itse ehkä pitäisin sinun hiuksesi punaisena, jotenkin tuo enemmän väriä kasvoillesi kuin tuo vaalea :) Etenkin tuossa Porina-paneelissa tuon punainen sopii kuin valettu sinulle! :) Tiedän vaan kyllä sen, että sen ylläpito on rankkaa, mutta Colormaskeilla sitä saa helpotettua aika paljonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, mä kokeilin noilla colormaskeilla mutta ei ne juurikaan sitä tosiasiaa saanu piiloon kuin tyvikasvu. :) Sehän tuossa punaisessa värissä on se pahin. Et luultavasti kokeilen nyt tätä vaaleampaa väriä, ainakin kesän aikana. :)

      Poista