29.6.2015

Suussasulavan herkullista!


Uusi viikkokin alkoi ja kesäloma se vaan lähestyy. Olenkin miettinyt että pitäisin sen aikana yhden viikon blogilomankin. Ainakin tällä hetkellä tuntuu sellaiselta että haluaisin pitää ja se voisi tehdä jopa hyvääkin. Voisi yrittää olla netistäkin silloin pois, tai ainakin vähentää sitä roikkumista siellä. Oon jopa ajatellut että lainaisin lomani ajaksi ison kasan kirjoja, kun tuntuu että niille ei normaalisti likene aikaa. Voin jo kuvitella itseni löhöämässä fatboyn päällä, juomassa jääteetä tai jotain muuta kylmää juomaa, tai herkuttelemassa itsetehdyllä mehujäällä josta tulikin mieleen, että mun pitää ostaa ne muotit. Mä oon viimeks tehnyt mehujäätä kun olin teini, sitten se vain jäi vaikka olen muutamia kertoja miettinytkin niiden tekemistä. Onko kukaan lukijoista tehnyt muotilla mehujäätä?


Käytiin viikonloppuna kaveripariskunnan luona ja voi miten herkullista raparperipiirakkaa ystäväni oli tehnyt. Suussasulavan herkullista. Tuollaisen neliön päällä on kermaa, mansikkaa, sulatettua valkosuklaata ja ripaus kanelia. Tuli myös juotua kahvia, mitä en siis normaalisti tee. Meidän viemisiä olivat nuo ihanat kukat mutta pakko myöntää etten muista nimeä. Siinähän se ilta hujauksessa menikin kun oli niin paljon keskusteltavaa. Lähtiessämme pyysin miestäni nappaamaan musta asukuvan. Mulla oli myös Pochette mukana kun näytin ystävälleni molemmat laukut ja pistin pochetteen sen oman lyhyen hihnan. Mä luulen että tuo pochette on suosikkini, vaikka ei se kyllä kaikkien vaatteiden kanssa sovi mutta mä näytän sille asialle kieltä ja käytän vain. Tuo lyhyt hihna oli kuitenkin todella hyvä, että taidan jättää hetkeksi käyttöön. 


Sunnuntaina palvoin aurinkoa ja yritin saada kalkkilaivankapteenin jalkani ruskettumaan, vielä en tiedä miten siinä sitten kävi mutta toivon että sai edes vähän rusketusta kun monta tuntia löhöilin ja nautiskelin lämmöstä. Siinä samalla lueskelin hömppäpokkaria ja katselin kun mieheni viimeisteli pihaprojektiamme. Tosin on tuossa vielä hommaa, mutta ainakin yhden homman voi ruksia pois listalta. Ei menee enää kauaa kun saan mun kukkapenkinkin, jeij! Mietin tässä vain että kannattaakohan enää istuttaa mitään vaan jättää se ensi vuoteen. Eilen myös koettiin pieni jännittävä hetki kun harakka koputti terassioveen, sain napattua siitä kuvankin (laitan instagramiin illan aikana) ja sanoin ettei tänne kannata tulla, kun joutuisi vain pelkäämään henkensä edestä ja sitten se lensikin pois. Onko lukijoissa muita auringonpalvojia?

28.6.2015

Louis Vuitton Thames GM






Tässä pieni demonstraatio miten kivasti sinne mahtuu kaikkea, vaikka nää kyllä oli vähän huonot tavarat jolla esitellä mutta kun ei mitään muutakaan tarttunut käteen. Kamerakin kuuluu tuohon mutta sillä piti luonnollisesti ottaa kuva. Mitään A4-kokoisia kansioita tänne ei mahdu, mutta sitä varten onkin sitten olemassa Furla Perla Tote, se onkin tätä isompi. Lisäsinkin tuohon Furlan esittelypostaukseen kuvan mitä kaikkea sinne mahtuu (2 A4-mappia + kännykkä ja lompakko).


Louis Vuitton Thames GM

Tällainen tämä ihanuus nyt sitten on, LV Thames GM joka on aivan ihastuttava laukku. Tuota tulee ihasteltua pitkin päivää, koska se vaan on niin upea. Laukun koko on täydellinen vaikka luulinkin sitä isommaksi. Mä muuten tykkään tosta punaisesta sisuskankaasta. Olen tämänkin laukku ostanut käytettynä enkä voi kuin ihailla miten uudenkarheassa kunnossa tämä ikäisekseen on. Itse halusin Louis Vuitton laukun nimenomaan tällä Damier ebene kanvaksella koska tämä sietää jonkin verran sadetta, mitä taas nahkalaukut ei. Itse monogram kanvas ei innostanut ja Damier azur vaikutti liian vaalealta ja herkältä värilät, niin siksi Damier ebene. Nyt voin todeta että mulla on kaipaamani viisi laukkua - jos joskus uutta ostan, niin jonkun vanhan pitää väistyä tieltä. Mut nyt on sellaiset laukut joista olen kaikkia jo käyttänyt ja on ihanaa, kun on monta erilaista mutta kuitenkin ihan kohtuullinen määrä.

26.6.2015

OOTD - Black, Red and White Maxidress with LV Thames bag


Halusin tänään pukeutua hieman nätimmin joten vietin eilen hetken aikaa vaatekomerossa miettien että mitä laittaisin päälle. Aamulla kun ei ole kovin kauaa aikaa jäädä pähkäilemään jotain vaatetta, on se hyvä tehdä jo edellisenä iltana. Päädyin tähän ihanaan maksimekkoon vaikka täksi päiväksi olikin luvattu vesisadetta, mutta sitä ei onneksi tullutkaan. Tuo maksimekko muuten istuu nyt laihduttuani paremmin tuosta rintojen kohdilta. Boleronkin otin mukaan kun lämpötilakaan ei ollut mikään korkea ja jos olisi tullut lämmin, niin sen olisi aina saanut laukkuun.

Tässä näette myös tuon uusimman laukkuni, Louis Vuitton Thames GM. Käytettynä myöskin ostettu, tätä ei saa enää uutena liikkeestä. Itse luulin laukkua isommaksi mutta kun sain sen käsiini, huomasin että sehän oli aivan loistavan kokoinen. Ei voisi olla täydellisempi. Tuonne mahtuu ihan uskomaton määrä tavaraa - demonstroin sen kun teen esittelypostauksen laukusta.



Vaikka olen vasta laihtunut 20kg niin olen jo joutunut laittamaan kamalat määrät vaatteita pois. Parit tosin myin sen takia, etten vain keksinyt niille käyttöä (eivät olleet mekkoja) Laskin huvikseni vaate-tangolla olevat mekkoni, niitä on 17 kappaletta. Ihan hyvä määrä edelleen mutta noista en vain osaa luopua ilman hyvää syytä. Jos nyt laskin oikein niin olen tainnut myydä pois 5-7 mekkoani ja muutamia muitakin.

Jos laihtumiseni jatkuu tällä vauhdilla niin katsotaan milloin joudun nämä loputkin mekkoni myymään. Nämä kaikki jäljellä olevat taitaa nyt olla kokoa UK24. Tällä hetkellä mulla on ajatuksena etten ostaisi yhtäkään mekkoa koska ne vaan jäisivät isoksi. Eivät ehkä heti mutta kuitenkin. Mulla on kyllä paha ongelma pyörtää nuo omat "EN OSTA MITÄÄN" puheeni mutta joka kerta mä kyllä yritän.




Olen tänään ollut kuin naantalin aurinko koska kävin aamulla puntarissa ja se antoi mulle taas laihtuneita lukemia. Olen maanantaista laihtunut taas reippaan määrän ja tiistainahan mulla meni se 20kg rajapyykkikin rikki - seuraavaa tavoitetta en ole ottanut. Tiistaina myös nappasin sen kesän ekan jätskinkin ja oijoi kun maistui hyvältä. Olen muuten huomannut että nuo herkut maistuu erityisen hyviltä kun pitkästä aikaa ottaa.

Tänään on ollut hyvä päivä. Mä tunnen itseni nätiksi, energiseksi ja erittäin onnelliseksi. Tästä on hyvä jatkaa viikonloppuun. Hyvää viikonloppua teille ihanille! <3



 Päivän asu 26.6.2015 

Neulosbolero - Yours
Maksimekko - Yours
Ballerinat - CipCap
Olkalaukku - Louis Vuitton

25.6.2015

Perfume.fi alennuskoodit


Mainospostaus - sisältää mainoslinkkejä

Sain sähköpostiini taas ilmoituksen kivoista alennuskoodeista ja ajattelin ne jakaa teidän kanssanne jos vaikka tykkäisitte ostaa tuolta jotain. Itse olen tilannut tuolta tuon kuvassakin olevan Escadan Island Kiss hajuveden ja se tuli itselleni parissa päivässä, koska oli varastotuote. Seuraavaksi tuolta aion ostaa Escadan Sexy Graffiti hajuveden.

Alennuskoodilla saat 10% alennuksen, kun tilaat vähintään 50 eurolla, Pidä kiirettä, sillä tämä tarjous on voimassa vain 01.07.2015 asti.
Z825V7

Koodilla saat 20% alennuksen, kun tilaat vähintään 10 eurolla kosmetiikkatuotteita. Pidä kiirettä, sillä tämä tarjous on voimassa vain 01.07.2015 asti.
X6T2Y3

Alennuskoodilla saat 15% alennuksen, kun tilaat vähintään 150 eurolla ja ilmaisen toimituksen. Pidä kiirettä, sillä tämä tarjous on voimassa vain 01.07.2015 asti.
KU8C1

24.6.2015

Sadepäivänä


Olen koko päivän odottanut ukkosta mutta olenkin saanut vain kaatosadetta. Piti myös tänään ottaa asukuvaa mutta se sai jäädä, koska näytin uitetulta rotalta kun pääsin kotiin. Täytyy siis ottaa kuvat huomenna. Mä en ole vieläkään saanut aikaiseksi tehdä tuota talopostausta, pahoittelut siitä. On se tulossa kun vain tulisi nätti päivä ja saisin napattua ne kuvat. No saatte nyt kuitenkin ihastella samaa näkymään kuin minä, eli tätä ihanaa keittiön nurkkausta. Nuo Marimekon verhot oli kyllä nappiostos, ei ole tarvinnut katua ja kukat tuo ihanasti väriä.

Kaverini esitteli mulle aikuisten värityskirjaa ja pakko myöntää, mutta alkoi itseänikin kiinnostamaan siinä määrin että jossain vaiheessa varmaan hommaan kokeiluun. Mä oon aina tykännyt värittämisestä ja muutenkin touhuta käsieni kanssa, joten tämä voisi olla ihan hauska kokeiltava. Kaverini sanoi myös että tämä  Onko lukijoissa näihin värityskirjoihin innostuneita?


Kävin eilen taas moikkaamassa pajalla Hennaa ja Maria, tuntuu että se on tullut melkein tavaksi käydä siellä piipahtamassa. Oli mulla ihan asiaakin sinne mutta jämähdin sinne taas ihastelemaan heidän töitään sekä sain katsella mitä työstivät sillä hetkellä. Eilen tapahtui myös sellainen asia, että mulla meni -20kg rikki - tarkalleenottaen pudotukseni on nyt -20,3kg! Ei voi sanoa muuta kuin WOOHOOO!

Tänään saapuu kauan odotettu isokokoinen Louis Vuitton laukku. Kuten aiemmatkin Louis Vuitton tavarani, on myös tämäkin laukku pre-loved eli käytetty. Suunnittelin tässä että esittelisin laukun teille perjantaina, asupostauksen yhteydessä, mutta teen varmaankin laukulle vielä sen omankin esittelypostauksen joskus myöhemmin.


Nämä ihanat kukat sain hyvältä ystävältäni joka kävi meillä perheensä kanssa viime viikolla. Samainen ystävä jonka kanssa vietin hauskan Kirvatsi päivän. Kukat voivat edelleen hyvin ja nämäkin kuvat on viikonloppuna otettu kun bongasin Sillan tutkimasta kukkasia, oli nimittäin pakko ottaa yhteiskuva koska onhan tuo keskellä oleva kuva aika hellyyttävä.

Kissoista puheenollen, olen tässä kirjoitellut ensimmäistä postaustani valmiiksi tuonne PrimaCatille. Se on ollut hauskaa puuhaa. Vähän kuitenkin samaa puuhaa kuin tämän oman blogini kanssa, mutta nyt saan laittaa sinne vapaasti kissojen kuvia, videoita ja tekstiä. Laitan varmaankin tänne pikkubannerin kissojen blogia varten, että halukkaat voivat käydä sielläkin kurkkimassa. Toki ei nuo kissapostaukset täältäkään tyystin katoa, kuuluvathan he elämääni.

22.6.2015

Juhannuksen jälkeinen maanantai


Voi että miten mä en meinannut tänään päästä aamulla sängystä ylös, siks onkin hyvä että meillä on Siiri. Se nimittäin ajaa mut sängystä pois jos en itse ymmärrä tehdä pikaista poistumista. Olen ilmeisesti kolmen aikoihin viime yönä nukahtanut koska seuraava muistikuva on kello seitsemältä kun Siiri tökkii pääsyä omalle paikalleen päiväunia ottamaan eli siihen minun esilämmittämään kohtaan sängyssä.

Sitten mun työpäivää, ja päivää muutenkin, piristi tieto että ihana iso Louis Vuitton olkalaukkuni on lähtenyt tulemaan tännepäin. Nyt sitten jännityksellä odottelen sen saapumista. Tänään sain myös sähköpostitse tiedustelemaani asiaan Louis Vuittonin liikkeestä varmistuksen, että haluamaani lompakkoa on saatavilla mutta pitäisi kuulemma lähempänä reissua soittaa liikkeeseen ja pistää se sitten varaukseen. Olen siis suunnittelemassa uutta Helsingin reissua. Tuon jälkeen mulla onkin sitten kaikki sellaiset laukut mitä ajattelinkin hommata.

Katsoin viime viikon aikana kaks netflix-sarjaa läpi - Sense8 ja OITNB. Tuli tehtyä sitä mitä olen monta kuukautta varonut eli valvonut. Tuli sitten katsottua nuo sarjat läpi ja olivat kyllä todella hyvät. Varsinkin tuo Sense8 - tuo kertoo kahdeksasta toisilleen tuntemattomista henkilöstä jotka yhtäkkiä kytkeytyvät toisiinsa psyykkeen ja tuntemuksien kautta. Kannattaa katsoa youtubesta sarjan traileri.


Juhannuskin sitten tuli ja meni. Meidän juhannus meni ihan tuossa omassa pihassa kun alettiin touhuamaan uuden työprojektin parissa ja se onkin nyt todella hyvällä mallilla. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Pikkuhiljaa tuo piha muokkaantuu meidän näköiseksi.

Aattoiltana päätettiin sitten ykskaks lähteä vähän ajelemaan ja käytiin siinä samalla yhden kaveripariskunnan luona jossa sitten vierähtikin pitempi tovi. Kokkokin tuli nähtyä. Tuli napsittua paljon maisemakuvia ja leikittyä lekankin kanssa. En sillä siis oikeasti tehnyt mitään muuta kuin pelleilin hetken aikaa koska olihan se hauska lisä tähän asutyyliini, mutta saatiin paljon hauskoja kuvia joista loput jaan varmaankin facebookissa ja instagramissa. Hauskaa oli!

Juhannuspäivän iltana kaverit päätti sitten tulla meille ja saatiin ajatus että lähdetään käymään Reposaaressa ja Mäntyluodon Kallossa. Muuten ihanaa mutta Reposaaressa sitten satoikin sen verran ettei mistään ulkona samoilusta tullut mitään, mutta onneksi Kallossa pystyi nopeasti käymään ulkona napsimassa parit kuvat.  Mites teidän juhannus meni?


Muistatte varmaankin kun kerroin tuossa muutama viikko sitten ystäväni Hennan ehdottaneen että voisin tulla sinne pajalle katsomaan heidän työskentelyä ja sitten myöhemmin samana päivänä pääsisin tekemään ihan itse itselleni sormuksen, niin nyt me ollaan lyöty päivä lukkoon ja se on tuolla elokuun lopulla. En millään meinaisi malttaa odottaa sinne saakka. Sain myös viime tiistaina tutkilla Hennan ja Marin työskentelyä tunnin verran - on se vaan mielenkiintoista seurattavaakin ja vaatii kyllä niin kädentaitoja. Mä olisin varmasti kiillottanut sormeni rikki jos mut oltaisi päästetty sen koneen ääreen, auts.

Sitten sain ihanan pyynnön kun minua pyydettiin bloggaajaksi PrimaCatille, jossa kertoilen kissakolmikkoni arjesta. Aloitan siellä loppukesästä. Jeij! Tässä saan nyt alkaa miettimään ja työstämään blogipostausta.

Lopuksi haluan kertoa siitä, että kävin Ringaa morjestamassa ja me siinä tapaamisen aikana lyötiin viisaat päämme yhteen ja keksittiin loistava idea. Nimittäin sellainen että kun teitä jonkin verran tuntuu kiinnostavan tämä elämäntaparemonttini ja Ringan mukanaolo tässä, sekä kysytte paljon kaikenlaista sellaista, mihin en välttämättä itse osaa kunnolla vastata, niin pääsette kysymään Ringalta kysymyksiä ja hän vastailee niihin 1,5h ajan. Ilmoitan teille tuosta ajankohdasta sitten lähempänä.

21.6.2015

Louis Vuitton x 3


Tästä se sitten alkaa.... Louis Vuitton tavaroideni esittely.

Meinasin melkein tehdä tämän kunnon unboxing kuvien kanssa mutta loppujen lopuksi tulin toisiin ajatuksiin ja yksinkertaistin näiden upeiden tavaroiden esittelyn. Mulla on näitä tosiaan kolme kappaletta: Pikkulaukku, pussukka sekä laukkukoru. Neljäskin on tuloillaan - tuo tulokas on iso laukku, kooltaan GM eli isoin. Kaikki ovat ostettu käytettyinä mutta erittäin hyvin pidettyinä. Lisäksi olen myymässä tuon pikkupussukan pois ja ostamassa isomman kokoisen lompakon jota pystyy käyttämään myös clutchina.


Louis Vuitton Pochette Accessoires NM - Damier Ebene


Louis Vuitton Key Pouch / Cles - Damier Ebene


Louis Vuitton Candy Bag Charm - Multicolor


Ja tässä vielä koko kolmikko yhdessä kiven päällä


Lopuksi asukuvaa Pochetten kanssa

18.6.2015

Kirvatsi!


Mulla onkin tässä viime päivät olleet niin hulinaa täynnä, etten ole juurikaan ehtinyt kirjottelemaan. En tänne blogiin, enkä kunnon kirjeitäkään. Mulla on vaikka mitä kerrottavaa tiistailta, mutta niiden kertomiset menee valitettavasti ensi viikkoon koska haluan kertoa teille tässä postauksessa mun mahtavasta keskiviikosta. Sain nimittäin viime viikolla viestin että hyvä (kirje) ystäväni on tulossa perheensä kanssa Poriin ja halusi nähdä.


Ystäväni saavuttua perheensä kanssa Poriin, suuntasimme heti aamusti Pelle Hermannin puistoon ja siellähän oli vaikka mitä. Uusi Angry Birds leikkipuistokin! Keinut ja liukumäet olivat perheen pienimmän mieleen. Itse nautiskelin olostani, kun aurinko helli ja oli mukavaa jutustella ystävän kanssa kuulumisia. Sitten hetken päästä päätettiin lähteä katsomaan lintuaitauksen asukkaita sekä kilipukkeja.


Ihasteltiin siinä samalla kesäistä luontoa ja tuntui todella kivalta kun aurinko lämmitti, vaikka mittari näytti vain 12 astetta. Meinasi neulostakki olla vähän liikaa. Sitten ihmettelin että missäs nuo ankat mahtaa olla, kun normaalisti tuossa lammessa on ihan kasapäin sinisorsia. Nyt vain muutama hassu tuli vastaan. Jäi myös harmittamaan, etten ymmärtänyt aamusti ottaa muutamaa leipäpalaa mukaan joita olisimme voineet antaa pikkutytön heitellä linnuille. Itse ainakin lapsena tykkäsin tuosta, joten ajattelin että varmaan ystävänikin tyttö olisi tykännyt. No toisella kertaa sitten. 





Porin Kirjurinluodossa sijaitsevassa lintuaitauksessa asustelee tällä hetkellä kolme Riikinkukkoa (kaksi urosta, yksi naaras) sekä iso lauma kanoja ja kukkoja. Silloin kun itse olin lapsi, niin muistelisin tuolla olleen enemmänkin lintuja. Harmiksemme emme nähneet Riikinkukon upeasti levittyneitä pyrstösulkia, mutta kuulimme kyllä kukon mahtavan äänen.


Seuraavaksi oli vuorossa vuohien ihastelua. Harmi ettei niitä pienempiä kilejä saanut kuvattua kun olivat tuolla joen puolella piilossa, joten tuli kuvattua tähän isompaa senkin edestä. Samalla ehdotin ystävälleni että kävelisimme katsomaan Alpakoita kun muistin lukeneeni lehdestä niiden saapumisen Kirvatsiin. Matkan aikana bloggaaja minussa otti vallan ja napsein sieltä täältä kuvia (kaikkia ei ole tässä postauksessa) samalla kun muisteltiin ystäväni kanssa hänen edellistä Porin reissua meillä. 


Alpakoita! Kun saavuimme alpakka-aitaukseen, olivat kaikki levolla ja märehtimässä mutta piristyivät kun heille tarjosi heinää. Muuta ruokaa niille ei saa antaa. Melkoisen paksussa turkissa olivat, pohdinkin sitä ystävälleni että milloinkohan ne mahdetaan keriä. Tuo valkoinen alpakka sai mulle aikaan leveitä hymyjä kun pisti piehtaroiden, koska se vain oli silloin niin hellyttävän söpö näky. Oli myös kiva katsella lasten iloa kun saivat ruokkia näitä karvaisia alpakoita, meidän lisäksi siellä oli myös joku lastentarharyhmä alpakoita katselemassa.


Sitten olikin aika lähteä kävelemään keskustan suuntaan, sillä pikkuneidin päiväunet lähenivät ja ennen sitä piti päästä lounaalle. Matkan aikana katselin kaksien tunteiden vallassa tuota Porin olut rakennuksen purkua. Tuohon on suunnitteilla asuinkortteliksi eli kerrostaloja rakennetaan. Myös raatihuoneenpuistosta piti napata kuva, olen tuota jo hetken aikaa suunnitellutkin että kävisin nyt kesän aikana nappaamassa kuvan. Tuo on Porin vanhimpia puistoja ja toiminut aikoinaan myös kauppatorina. Nappasin myös kuvat pohjoispuistosta jonka halki kuljimme tuonne ystäväni valitsemaan lounaspaikkaan. En tiennytkään, että noiden puistojen nimet ovat aikoinaan olleet esplanadeja, aivan kuten Helsingissäkin. Vanhalla tavalla sanottuna kuljimme siis pohjoisesplanadin halki. Itsenäistymisen jälkeen nimitykset on muutettu pohjoispuistoksi jne. Kun pääsimme tuonne lounaspaikkaan, olikin aika sanoa hetkeksi heipat ja minun rientää kotiin siivoskelemaan sillä ystäväni tuli illemmalla perheensä kanssa meillä käymään. Näki samalla uuden kotimme. Vanhassa paikassa hän ei koskaan ehtinyt käymään.


Ennen kotiinpääsyä jouduin hetken aikaa odotella Torilla bussiani, joten käytin sen ajan hyödyksi ja kiertelin kukkakauppiaiden koju läpitse, katsellen mitähän sitä seuraavaksi ostaisi. Kauhea kukkainnostus vaikka en edes tiedä mihin niitä sitten laittaisin. No etuterassilla haluaisin amppelin roikkumaa sekä tuohon kukkalaatikkoon jonkun muhkean kukan - niiden vain pitäisi olla sellaisia jotka viihtyvät varjossa.

15.6.2015

Matkalla kohti kevyempää ja terveellisempää oloa - Viides kuukausi


Jälleen on yksi kuukausi takanapäin eikä voi olla kuin vain tyytyväinen. Ihan aikataulussa en pysynyt mutta tyytyväinen olen silti. Tästä lähtien jätän nuo aikataulut pois, koska se jos mikä toi ikävää fiilistä koko elämäntaparemonttiin. Edelleen ollaan hyvillä fiiliksillä tässä projektissa mukana. Multa onkin kysytty että kauanko vielä laihdutan, niin vastaukseni on että niin kauan kuin on tarvis. Tässä ei ole mikään kiire vaan suhtaudun tähän remonttiin ilolla ja stressittömyydellä. Jokainen kadonnut 100g on terveydelle hyvästä. Sitten on kysytty että huomaanko itsessäni vielä mitään, niin kyllähän minä huomaan sen että jaksan enemmän ja on ilo myös huomata kaventuneensa. Yksi asia mistä olen ollut erityisen iloinen on se, että kynteni ovat vahvistuneet ja uskon sen olevan noiden porkkanoiden ja salaattien syytä. Eivät ole siis kauaa kestäneet tuollaisina pitkinä ja nyt ovat jo viikon olleet ilman yhtäkään halkeamaa, jeij! Ruokavalion balanssi = kauniit ja vahvat kynnet.

Viidessä kuukaudessa olen saanut sulatettua kiloja pois -19,2kg verran. Todella hyvin! Tämän kuun aikana sulatin siis -2,5kg painosta pois ja sen lisäksi vyötäröltäni on kadonnut peräti -3cm eli kokonaistiputus tässä kohdassa on -23cm. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Hitaasti se menee, mutta hitaasti se on tullutkin.


Mulla alkoi kalkkilaivan kapteenin jalkojen ruskettaminen. Nää kuvat on otettu jo perjantaina kun innostuin aurinkoa palvomaan ja innostuin muutenkin. Näissä näkyy hyvin, miten olen jo ruskettunut ja miten nuo kalkkikoivet kaipaavat rusketusta. Tuo mekko on muuten ihan loistava hellekeleihin, on niin vilpoisa. En voi muuta kuin suositella!

Ai että miten mä tykkäänkään noista mun hiuksistani. Ne on just kivat! Tuossa ylimmässä kuvassa näkee hyvin kuinka pitkällä oma värini on. Joskus mä inhosin omaa väriäni mutta nyt olen jotenkin jopa tykästynyt siihen. Ps. Siirin oli pakko ängetä syliin ja samalla kuvaan. Se tykkää lötköttää tolleen reporankana mun sylissäni. 


Moni teistä on pyytänyt mua kertomaan tämän elämäntaparemontin huonoista puolista joten voisin muutamasta kertoakin tähän. Ainoat jotka olen kokenut itselleni ongelmallisiksi, on se kuuluisa jumi sekä aikataulun asettamisen tuoma stressi. Itselläni on tässä viimeisen kuukauden aikana ollut kaksi jumitushetkeä ja hymykin meinasi silloin toisella kerralla hyytyä, mutta Ringa tsemppasi mua vaan kestämään, että jumit kuuluu tähän ja silloin pitää vain jaksaa mennä eteenpäin - jumi antaa kyllä periksi. Näin myös kävi. Olen kyllä sitä mieltä että tämä laihduttaminen vaatii rautaisen tahdon ja sinnikästä sisua - pahin vihollinen olet sinä itse, jos vain menet antamaan periksi. Eikä mulla ole ajatuksiakaan antaa periksi.

Mitään muuta en ole kokenut tämän remontin huonoina puolina, vaan olen todennut tämän Ringan tekemän ruokaohjelman todella hyväksi. Kaikki vaan on mennyt todella hienosti. Koska kyseessä on elämäntaparemontti, ei multa ole kielletty varsinaisesti mitään muuta kuin alkoholia ja siinäkin taisi olla syynä sen aiheuttama nesteturvotus. Saan herkutella ja olenkin silloin alussa päättänyt, että herkuttelen kerran viikossa ns. karkkipäivänä ja se on lauantaisin, enkä silloinkaan herkuttele kuin n. 600kcal verran ja tämä tulee normaalin ruuan lisäksi eli mistään en nipistele silloin pois. Voin myös ottaa satunnaisia herkkuja. Sen olen myös huomannut että kun herkuttelu on luvallista, niin sitä ei yllättäen edes tee mieli. Multa on myös jäänyt muutamia karkkipäiviä väliin kun ei ole vain tehnyt mieli.