30.9.2015

Tiistai on toivoa täynnä



Eilen tuli vietettyä äitini 70-vuotispäiviä vaikka virallisesti ne on vasta tänään mutta kun oli sen verran onnittelijoita niin katsottiin paremmaks juhlia molempina päivinä. Itsekin olin noiden eilisten onnittelijoiden joukossa. Päädyin antamaan äidilleni Korusuunnittelu HennaK:n tekemän kauniin rannekorun johon tulee kaiverrus. Korun lisäksi kävin hakemassa kukkakaupasta 10 erillistä ruusua. Hetken mietein ostavani 70 kukan kimpun mutta ajattelin sen olevan liiallista.

Juhlat oli mukavat ja synttärikakku oli todella hyvää. Äiti oli tilannut kakski mansikkakermakakkua Petra's Cafesta. Oli todella hyvää! Olin hieman yllättynyt koska yleensä nuo leipomoista ostetut on olleet vähän mauttomia mutta tämä oli sopivan makuinen. Olen facebookissa nähnyt mainostettavan yhdessä ryhmässä todella maukkaan näköisiä täytekakkuja - normaalisti kakut ei innosta mutta yks näkemäni suklaakakku aiheutti sellaisia kuolauksia että voi apua. Ehdotin äidilleni tuollaisen tilaamista mutta hän oli jo ehtinyt tilaamaan nuo mansikkakakut. Koska mieheni ei ehtinyt kiireiltään juhlimaan synttäreitä, niin äiti pisti loput kakusta kotiinviemiseksi. 


Kävin ennen juhlien alkua sovittelemassa muutamat silmälasit. Ekana kävin Instrumentariumissa sovittelemassa muutamia mutta harmikseni siellä ei ollut kovin montaa kehystä jotka ois täysin innostuttaneet mua. Nappasin kuitenkin muutamasta kehysmallista kuvat ja näistä eniten makuuni ovat nuo Guessin kehykset. Harmittelinkin myyjälle että miksi nämä ovat kaikki niin kamalan suuria, johon myyjä kertoi että ovat tämän hetken muotia.

Harmikseni en itse lämpene noille isoille kehyksille. Mun mielestäni ne ei vaan sovi, ei ainakaan ykköslaseiksi mutta kenties jos haluaa tuoda itseään esille niin näillä kehyksillä kyllä onnistuu. Mä tykkään vaatimattomista laseista. Kakkoslaseiksi tuollaiset persoonalliset voisi olla hauskat kun niitä saa sitten kuitenkin vaihtaa.  No nyt ois ollut kaksi yhden hinnalla tarjous mutta en tarttunut siihen.


Seuraavaksi vuorossa oli Silmäasema ja sieltä bongasin samantien mun makuun olevan merkin - FURLA! No harmikseni on sanottava ettei Furlan linssit olleet kovin innostavia. Näistä laseista eniten tykkään noista punasista paksummista kehyksistä. Täälläkin oli kaksi yhden hinnalla tarjous menossa. Parit kehykset löytyi mistä siis tykkäsin mutta en valitettavasti niin paljoa että ostaisin ne. Jos ei ole tullut selville niin olen silmälasien suhteen erittäin nirso ja sitten kun tämä silmälasien nykymuoti ei sitten yhtään innosta. Olisin ehkä voinut harkita ostoa jos nuo kahdet linssit ois olleet myynnissä samassa kaupassa.

Olen vuosien aikana ymmärtänyt että jos on pikkaisenkin epävarmaa jonkun asian suhteen, kannattaa jättää ostamatta. Taidan nyt jättääkin koko silmälasien hommaamisen hamaan tulevaisuuteen koska en löytänyt täysin mieleisiä eikä mun ei ole vielä pakko ostaa uusia, sillä näössäni ei ole vikaa - ainoa syy olisi että nämä nykyiset kehykset on pienesti kuluneet mutta eipä sitä päältä päin vielä näe, kun kulunut kohta menee kivasti piiloon korvien taakse eikä linsseissäkään ole mitään näkyviä vaurioita. 
Mitkä teidän mielestä ois ollu kivat lasit?



Ennen juhliin menoa kävin vielä Pentikillä katsomassa yhden meikkilaukun jota olen nettisivuilla ihastellut sopivaksi. Mulla on iänkaikkisen vanha itsetehty penaali joka on aivan törkeässä kunnossa ja olen jo hetken pohtinut uuden penaalin ostamista. Olihan tuolla kaupoissa ollut vaikka mitä vaihtoehtoa mutta ovat olleet mun isolle kynävalikoimalle aivan liian pieniä mutta tämä Pentikin meikkilaukku oli juuri sopiva ja sinne jäi vielä tilaakin.

Pitää vielä käydä ostamassa tuo Pentikin pienempikin pussukka, jossa voin kuljettaa muutamaa kynää sitten kun koulunpenkki kutsuu. Olen tässä siis menossa koulunpenkille jos vaan sopiva täydennyskoulutus tulee esiin. Myös avoimen yliopiston kursseja oon katellut sillä silmällä.
 

Ennen kotiinlähtöä piti käydä postissa kun sain viestin että eräs odottamani paketti on saapunut. Paketin sisällä odotti ihana vaihturi mun LV shaaliin.

Siinä kun odottelin omaa vuoroani, huomasin että oli tullut uusia postimerkkejä ja olihan niitä ihan pakko ostaa pari kappaletta. Toisen pistän säästöön ja toisen laitan kirjeisiin. Ovat kyllä upeita - karmi kun kuvassa ei näy nuo kimaltavat kohdat.



Louis Vuitton Pochette Accessoires NM, black epi leather. Tämän ihanuuden sain vaihdossa siihen shaaliin eikä sekään harmita sillä löysin Ratsulasta itselleni uuden huivin - en vielä ostanut sitä koska haluan nukkua muutaman yön ennenkuin teen ostopäätöksen. Yritin netistäkin katsoa sitä samaista huivia mutta en löytänyt. Merkki oli kuitenkin Becksöndergaard. Käyn sen varmaan ensi viikolla hakemassa, samalla kun haen ompelijalta ne takitkin. Mut ihanaa kun mulla on nyt tuo ruskea ebene pochette sekä epi pochette - ruskea sopii noihin rauhallisiin maanläheisiin väreihin kun taas musta epi kaikkeen muuhun. Ja nyt mulla on myös se musta pikkulaukku joten sen metsästyksen voin lopettaa.

Kävin muuten ostamassa itselleni muutaman metrin tuollaista puuvillanauhaa kun ajattelin että haluan nuo neulostakkini kiinni enkä halua rintaneulaa käyttää ettei tule reikää kun on sen verran ohutta kuitenkin. Silleen kyl harmittaa kun eivät tee neulostakkeja nauhakiinnityksellä. Tuo musta on vain demossa eilisen vaatetuksen kanssa - on siis mun mustalle neulostakille tarkoitettu. Tälle pinkille pitää hommata oma.



Tähän lopuks on hyvä laittaa hauska pätkä Siirin kärpäsen metsästyksestä. Meillä kun on kolme suurta metsästäjää, niin mitkään pikkuötökät ei meillä kauaa pärjää. Esimerkiksi kärpäset metsästetään samantien sukupuuttoon täällä meidän talon sisällä. Paitsi nuo reppanat jotka on ängenneet itsensä ikkunoiden väliin.

No tuli samalla mitattua Siirin pituus ja se on 93cm pitkä. Jos hännän laskisi mukaan niin varmaan metrinen. Pitkä kissa! Siiri taitaa olla meidän kissoista pisin vaikka Silla tulee hyvänä kakkosena kun on nyt saanut vähän pituutta itelleen - vaikka usein tykkääkin näyttää itseään tuollaisena pikkupallona.

70 kommenttia:

  1. Guessin kehyksiä mäkin olisin äänestänyt. Viimeksi annoin Instrun optikon valita mulle lasit, ja vielä toinenkin antoi mielipiteen, ja täytyy sanoa että osasivat hommansa. En olisi itse niitä osannut valita, mutta kummasti ne mulle sopii. Aiemmin mulla puolikehykset ja nyt tummat muovikehykset. Puolikehykset toimii edelleen "siviili"laseina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä kuuntelen myyjän ehdotuksia, luotan kyllä sillä tavalla heidän apuunsa mutta loppujen lopuksi itse se päätös pitää tehdä. :) Hauska tuo siviililasi, mutta niin semmosiksi mäkin haluan ns. huomaamattomat, mutta voisin lämmetä kakkoslaseiksi tuollaisille persoonallisemmille. Jos ne tosiaan saisi sitten kaupan päälle. :)

      Poista
  2. ihana asu taas kerran. ookko mistä ostanut tuon pinkin neuletakin? onko sulla ja sun äidillä hyvät välit nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pinkki neulostakki on Yoursilta ostettu ja sitä taitaa vieläkin olla siellä. Onhan meillä ihan OK välit vaikka välillä yhteen otetaankin.

      Poista
  3. Olipa kivan näköinen tuolla mustalla vyöllä! Nyt sulla on jo selkeästi vyötärö ja mittasuhteet vaan paranevat laihtumisesi myötä. Hieno Pipsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotahan kun näet sen pinkillä vyöllä, viel parempi. :)

      Poista
  4. Millainen asu sinulla oli äitisi juhlissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiistaina tuo samainen asu, keskiviikkona illalla kun käytiin miehen kanssa niin oli muuten sama mut mustan neulostakin kans.

      Poista
  5. Clementine30.9.2015 19.52

    Tiedän niin ongelman silmälasien haun kanssa. Nyt on tosi kökkö muoti silmälaseissa - kaikki tosi isoja tai pyöreitä. Itse haluaisin sellaiset vähä enemmän kanttiset. Ja suosittelen kyl ehdottomasti kokonaan muovisia, niissä ei ole niitä ahdistavia nenätyynyjä ja muutenkin kestävät kauemmin, eikä ne väänny ja käänny vaikka nukahtaisi lasit päässä soffalle :) Vaihdan 2v välein laseja ja nyt on kyllä ollut vaikea löytää hyviä, kun tuo muoti noissa on niin nihkee! Kantsii silti vähä väliä käydä sovittelemassa eri liikkeisiä koska sit ku ne löytyy nii ne löytyy. Noista mitä kokeilit ei oikeen mitkään täysin hyvät, mutta nuo ekat guessin kyllä parhaat noista. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nyt ei oo kyllä silmälasimuoti ihan meikäläisen mieleen. No luojan kiitos mun ei ole mikään pakko vielä ostaa uusia laseja. Juu, täytyy viel paris liikkees käydä sovittamassa jos vaikka löytyisi kivat.

      Poista
  6. Aaah, tuo Pentikin pussuka on tosi ihana!

    VastaaPoista
  7. Oi mikä pantteri :)

    VastaaPoista
  8. Instrumentariumin kehyksistä minustakin nuo Guessin kehykset näyttävät sinulla parhaimmilta.
    Silmäaseman kehyket näyttävät kaikki kivoilta, mutta ehkä parhaimmat ovat juurikin nuo Furlan.
    Ihana Siiri!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehysten valinta on kyllä yks hankalimmista asioista mitä tiedän, ainakin siis mun maulla. :)

      Poista
  9. Silmäaseman laseista kaikkk kivan näköisiä ja myös guessin. Kissat on suuria saalistajia, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne ihan kivoja mutta ei silleen täysin, tiedät varmaan mitä meinaan. Juu, kaikki ei oo suuria saalistajia. Sevi ei oo mut Siiri ja Silla on. :)

      Poista
  10. Kehyksistä sen verran et Furla on oikeasti rouva mallisto eli vanhemmalla tarkoitettu. Ja nykyään kehyksen merkki ei oikeasti kerro enään onko laadukas vai ei. Kiitos siitä eu säädösten.
    Joten kannattaa valita sellainen missä itse oikeasti viihtyy ja tykkää. Nyt muoti on taas menossa ohkasempaan suuntaan eli aisat on kapeita ja kehys muutenkin kevyempi rakenteisia. Kannattaa käydä vilkaiseen myös Synsamin mallisto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai en mä tiennyt että on tuollainen rouvamallistokin. Tai ei liikkeessä kyl puhuttu silleen ikärajoitteista. Mut eihän se merkki aina laatua takaa, se on kyl tosi. Ja tottakai nimenomaan sellaisen valitsen missä viihdyn ja mistä tykkään. Ei voi ottaa kehyksiä sen mukaan mistä joku muu tykkää. :) Jos muoti on menossa ohkasempaan, niin ehkä järkevintä olisi odottaa. Mut kiitti, pitää käydä tuolla katsomassa mallistoa.

      Poista
  11. "Olen vuosien aikana ymmärtänyt että jos on pikkaisenkin epävarmaa jonkun asian suhteen, kannattaa jättää ostamatta. "

    Kaunis ajatus, mutta istuu aika huonosti sun suuhun, kun miettii miten paljon hutiostoksia - kalliitakin - teet.

    Kiva kun laitoit kehyskuvia meillekin! Näitä olisi mukava nähdä lisääkin! Muovikehyksissä on nykyisin enemmän valikoimaa kuin metallisissa, kannattaa rohkeasti kokeilla niitäkin! Ja sitten kuvia meille makutuomareille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, mutta kyllä mä aika usein sentään yritän tuota noudattaa. LV huivin kanssa oli tuo riski tiedossa mutta kun tiesin että sen saa sitten myytyä eteenpäin, niin ei hätää.

      Kiva kun tykkäsit kehyskuvista. Enköhän mä lisääkin kuvia ota jos ja kun menen taas kehyksiä sovittelemaan. :)

      Poista
  12. Tuo siun silmänalusluomi näyttää kasvaneen aika reilustikin. :( Arvaan että sulle jäi aika kammo tuon nenän luomen poistosta, mutta tuollaiset varsiluomet on todella helppo poistaa! Suosittelen kyllä että käyt pikaisesti nipsauttaan pois, ennenkuin alkaa ärsyttää silmää. Aina ei tarvi ajatella ulkonäköä, mutta terveyttä kannattaa kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siitä kammo jäi mutta en mä tuon varsilumen poistoa pelkää. Mut ei sinne kovin nopeasti pääse kun tuota ei oteta tavallisella toimenpiteellä. Kysyin sitä joskus, nini ei oo sama kuin luomen poisto vaikka päästä. Ku on noin lähellä silmää niin pitää saada lähete silmä-korva ja kurkkupolille jos nyt oikein muistan tuon nimityksen. Kyllähän se varmaan joskus lähtee tuosta, pitäs vaan saada inspiraatio senkin poistoon. Vielä se ei isommin itseäni haittaa.

      Poista
    2. Yksityisellä saat sen pois vaikka heti maanantaina. :)

      Poista
  13. Minäkään en viehäty noista ensimmäisen kuvasarjan suurikehyksisistä muotilaseista. Mutta miksei muotibloggaaja hankkisi silmälasinsakin viimeisen muodin mukaan =) .
    Nuo toiset alempana olevat neljät silmälasit sopivat taas mielestäni kaikki sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, jos olisin muotibloggaaja niin sitten ehkä menisin enemmänkin muodin mukaan mutta kun en valitettavasti ole. :) Tai en ainakaan itse pidä itseäni sellaisena. :)

      Poista
  14. Kakku maistuu varmasti siksi nyt paremmalta, koska et herkuttele laiharilla niin usein :) Olen itse ainakin huomannut sen, että maistuu paremmalta, kun syö harvoin jotain herkkua. Itse olen ostanut kahden vuoden sisään kahdet lasit Porin Instrusta ja molemmilla kerroilla olen myyjän antanut tehdä loppupäätöksen useammasta hyvästä. Mielestäni sinulle myös sopisi paremmin vähän isommat lasit kuin nykyiset, ei siis mitään hervottoman isoja vaan vähän isommat. Tasapainoittaisi pyöreitä kasvoja. Noissa kuvissa mun mielestä hyvät olisi Guessin kehykset ja Pradan kehysten alapuolella olevat. Liikaa ei saa poskilla maata, siksi en noista osasta tykkää vaikka malli sopisikin, mutta pystysuunnassa liian iso kun jää poskiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämäkin voi olla tietty syy miksi maistui niin hyvältä. Tosin enpä mä noita kakkuja ennen laihdutustakaan juurikaan syönyt. :) Mä en voisi antaa myyjän tehdä päätöstä, kuuntelen kyllä mielipiteitä ja neuvoja mutta en vois sanoa että päätä sä. :)

      Poista
  15. Niin ja ei missään nimessä alhaalta kehyksettömiä tai vaaleita pokia, kuten Furlat. Näyttää todella pliisulta, ei yhtään särmää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä varmaan vaaleita kehyksiä ota mutta tällaiset kun nykysetkin, niin semmoset ehkä.

      Poista
  16. niin ja vielä, Näkökeskuksessa voisi olla sinulle sopivia, vähän räiskyvämpiä :) Ainakin oli kesällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, mutta en nyt kuitenkaan ole silmälaseissahani hakemassa mitään räväkkyyttä - paitsi ehkä niihin kakkoslaseihin. :)

      Poista
  17. Nuo Pradan lasit alemmassa kuvassa sopii sulle tosi nätisti. Ootko aatellut sellaista että koska sun kasvot on leveämmät alhaalta niin isommat/näyttävät kehykset tasapainottaisivat kasvojasi? Voishan ne isommat kehykset olla myös siroreunaiset ja neutraalin väriset esim.ruskeat/mustat niin eivät näytä niin massiivisilta.

    Ihana idea tuo musta vyö punaisen kanssa. Mua kiinnostaa myös mistä oot hankkinut pinkin takin. Kiva väriyhdistelmä pinkki ja turkoosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pradan lasit ovat noista paksummista/isoimmista sellaiset joista pidän. Nauroin liikkeessäkin et ihme on tapahtunut kun löysin kerrankin tuollaiset lasit mistä tykkään. :) Kyllä varmaan isommatkin voivat toimia jos vaan löytyy oikeanlainen. :)

      Pinkki neulostakki on Yoursilta ostettu. Tuo väriyhdistelmä on kyl yks parhaimmista. :)

      Poista
  18. Siiri on kyllä komea kissa! Ja tuo Pentikin meikkilaukku on tosi nätti, kivat värit.

    En tiedä noista silmälasien kehyksistä. Tuntuu, ettei tuollaisista kännykkäkuvista oikein saa tolkkua, kun ne on kuvattu niin läheltä ja vähän ikäänkuin vääristää muutenkin kasvojen muotoja. Niin hankala arvioida kehyksiä.

    Ihmettelen, ettei miehesi tullut äitisi syntymäpäiville - ne on kuitenkin olleet tiedossa jo vaikka kuinka kauan! Ja jos niitä kuitenkin juhlitaan kahtena iltana. Käykö miehesi ylipäätään tapaamassa äitiäsi?

    Minun silmiini tuollainen "kurominen" mustalla nauhalla ei näytä kauniilta, paremmalta näyttäisi kun antaisi vaatteiden laskeutua vapaasti. Ainakin näin kun olet mustaa nauhaa käyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siiri on kaunein <3

      Juu, eipä nuo kuvat ole parhaita mahdollisia mutta ne on ainoat mitä sillä hetkellä nappasin. Mä kyl kuvittelin et katsoin suht suoraan mut ei. Eikä tuolla etukameralla tuu koskaan kovin kivoja kuvia mu en viittiny siel alkaa näppää kunnon kameran kans noita kuvia.

      Siis eikai mieheni nyt keskellä työpäivää voinut äitini synttäreille tulla. Kävimme kaksistaan keskiviikkona eli virallisena synttäripäivänä. :) Ja kyllähän mieheni äitiäni tapaa aina kun siellä käymme. :)

      No voihan sitä nauhaa kokeilla laittaa löysemmällekin. :)

      Poista
  19. MInustakin nuo kaikki Silmäaseman kehykset sopivat sinulle! Lensway:n nettisivuilla voi ladata oman kuvansa ja sovitella sitten erilaisia kehyksiä, näin voi vähän haarukoida, miltä erilaiset kehykset näyttävät, vaikka ei netistä lähtisikään silmälaseja tilaamaan. Myös optikot ovat olleet aika hyviä valitsemaan kehysmalleja. Minä en myöskään lämpene noille kovin isoille muotikehyksille, mutta sen olen tehnyt, että käytän tuon kaksi yhden hinnalla tarjouksen ja ostan kahdet erilaiset kehykset. Nytkin minulla on toisina blingbling-prillit, joita on hauska välillä käyttää.

    -hss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mä tuota kans kattelinkin tossa eilen illalla. Oli hauskaa! :)

      Poista
  20. Olet oksettava ihminen enkä puhu nyt vain painostasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anonyymi kun jotain nyt pahasti puristaa jostai :D mikähän pipsasta tekee oksettavan?

      Poista
    2. Joka toista haukkuu on itse se...

      Poista
    3. No ohoh, jollakin on selvästi ollut huono päivä.

      Poista
  21. Lasien etsiminen on raskasta puuhaa, jos ei tiedä täysin mitä haluaa ja tutki etukäteen mistä mieleisiä voisi löytyä. En ole kertaakaan vahingossa sopivia löytänyt. Sen verran totean vaan, että nuo kuvat olet ottanut väärästä kulmasta. Onhan se joo vähän inhottavaa kuvata itseään kaupassa, mutta itse olen sen verran sokea että en vaan kunnolla hahmota kokonaisuutta jos en ota kunnon kasvokuvaa edestä päin. Eli seuraavalla kokeilu kerralla kuvakulmat kuntoon, niin se sopivuus on helpompi arvioida. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kyl tutkinut netin kautta et mimmosia on tarjolla mutta en mä kyl siltikään tiedä mimmosta mä haluaisin. En oo koskaan tiennyt, ennenku oon vaan mennyt liikkeeseen sovittelemaan. :) Juu, ei tuo kuvakulma ole oikea ja muutenkaan imarteleva kun etukameralla otettu.

      Poista
  22. Itse olen ratkaissut neulostakin kiinnipitämisen siten, että hankin käsityöliikkeestä sellaisen kaksiosaisen soljen, jolla takki pysyy kiinni. Solki on kaunis kuin koru eikä sen kiinni ompeleminen vaadi kummoisia käsityötaitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitko laittaa mulle sähköpostia ja kertoa et miten oot tuon tehnyt. Että mimmonen solki pitäs hommata ja noin. Kiinnostaisi kokeilla tuota sun neuvoasi. :)

      Poista
    2. Minä marssin sellaiseen käsityö- ompelutarvikekauppaan ja selitin, että haluaisin takkiin jonkinlaisen kiinnityssysteemin, mutta ei nappeja. Liikkeessä oli hyvä valikoima, mistä valita. Olen aika tumpelo käsitöissä, mutta solki (onkohan oikea termi?) oli todella helppo ommella kiinni, ei siinä juuri voi epäonnistua. Kivaa viikonloppua!

      Poista
    3. No pitää katsoa osaisinko itse selittää asiani. :) Mut voi olla että menen tuolla nyt toistaiseksi vaikka löysin tässä viikonloppuna toisenkin mikä vois kans olla kiva.

      Poista
  23. Silmäaseman ensimmäisessä kuvassa olevat kehykset pukevat sinua loistavasti! Ovat tyylikkäät ja näin ollen sopivat uuteen hoikistuneeseen tyyliisi. Kehyksillä on valtava vaikutus, ne voivat tehdä joko kasvojenkohotuksen tai väärin valittuina latistaa koko ilmeen. Nyt sinun kannattaisi panostaa laadukkaisiin kehyksiin ja jättää muutama laukku ostamatta, sillä tällä panostuksella saisit paljon piristystä kasvoihisi, mitä mikään merkkilaukku ei tuo. Mielestäni ostokset tulee suunnata siten, että ne parantavat ulkonäköä, tosin sinulla se on kunnossa jo nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä en nyt kuitenkaan ole pakolla ostamassa mitään eli kun oikeat tulee vastaan, niin sitten. :) Panostan siis kyllä uusiin kehyksiin mut luulempa silti että tuotan pettymyksen sillä saralla etten tule ostamaan tuollaisia räväköitä laseja päälaseiksi. :)

      Poista
  24. Minusta sinun kannattaisi tasoittaa latvat hiuksistasi niin sinulla olisi heti muodikas long bob. Pieni juttu, mutta sillä olisi iso merkitys, koska se huolittelisi olemuksesi vielä paremmaksi. Halpa ja hyvä keino!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä varmaan jossain vaiheessa käyn tasottamassa, mutta en mä aio mitään uutta mallia hiuksiini leikata. Ei ainakaan tällä hetkellä nyt tunnu siltä.

      Poista
  25. Sulta on jatkuvasti kyselty, että oletko menossa opiskelemaan jotain. Olet joka kerta vastannut (viimeksi max. pari viikkoa sitten) ettet ole kiinnostunut minkäänlaisesta opiskelusta tai osallistumisesta kursseille. Nyt kuitenkin olet menossa - mikä sen pään nyt yhtäkkiä käänsi noin totaalisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli varmaan silloin ettei kiinnostanut mutta kun sitä sai vähän aikaa miettiä, niin kyllähän tuo täydennyskoulutus kiinnostaisi. Siis mitkään monivuotiset koulunpenkillä istumiset ei nappaa. :)

      Poista
  26. Kun et juurikaan meikkaa, olisi silmälasit ja näyttävämmät kehykset juuri sinulle se juttu! :) Annoit jossain kommentissasi ymmärtää, ettei ole rahasta kiinni, joten en ymmärrä, mikset panostaisi samalla tavalla laseihin kuin laukkuihin. Lasithan kuitenkin ovat asuste, joita käytät koko ajan... Itselläni ollut pidempään muovikehykset, kestävät ja nuorekkaat, suosittelen!! :) Metallikehykset tädeille... Anteeksi. Kerroit myös ettei näkösi ole muuttunut, joten nythän olisin oiva tilaisuus leikitellä laseilla! Itsellänikin erilaisia sankoja käytössä, mukavaa vaihtelua! Ja mikäli et halua kuitenkaan paljon rahaa kuluttaa, olisi Nissen esim. hyvä paikka, josta voisi ostaa erilaisia halvempia kehyksiä, jolloin ei ehkä tarvitsisi miettiä niin pitkään ja hartaasti vaan voisit rohkeasti kokeilla jotain uutta! Kasvosi kuitenkin ovat pyöreähköt, joten sinulle sopisi vähän isommat kehykset tasapainoittamaan... Vinkki. :)

    Niin ja hiusten leikkuuseen liittyen, hiuksethan kasvavatkin paremmin kun huonot latvat leikkaa, mutta esim. jonkun aiemmin mainitsema long bob sopisi sinulle ja tekisi myös sinusta siistin, huolitellun näköisen! Ehkä oman hiusten värisi lisäksi raitoja vielä... Nyt vain myös itseesi ja ulkonäköösi panostamaan hoikistuneen olemuksen myötä - ei vain vaatteisiin ja laukkuihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän mä ole sitä sanonut ettenkö panostaisi laseihin, nyt on vain kyse siitä etten mä ala väkipakolla vaihtamaan laseja jos en löydä täysin sopivia. Eli nyt tässä katsellaan kaikessa rauhassa mimmosia on ja jos ei mistään liikkeestä löydy miellyttäviä, nini sitten en vielä osta vaan jään odottelemaan uusia mallistoja. :) Päälaseikseni en tule ottamaan tuollaisia paksuja laseja, mutta kakkoslaseiksi ehkäpä. Eikä tästä tarvitse suuttua, tämä on mun makuni eikä se ole koskaan mennyt muodikkuuden tai tuollaisten perusteella. Valitan, en vaan ole semmonen. :)

      Poista
  27. Musta Pochette on tosi kiva ja sopii hyvin. Sille on varmasti käyttöä.

    Noista silmälaseista kysyisin, että jos et tykkää voimakkaista kehyksistä, niin mites kokonaan hengettömät kehykset tai Marimekon uusin vähän pilottimallinen kehys? Sekin on tavallaan "voimakas", mutta kuitenkin siro. Ja graafinen malli tuo särmää kasvoihin. Kokeile!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pochette on kiva - tykkään kun on nyt musta kaikkien kans ja ruskea vähän toisen väristen kans. :)

      PIstähän mulle linkki noihin Marimekon kehyksiin, niin katsotaan mimmoset on.

      Poista
  28. Ai onko tuon kissan häntä 7cm? Jos ilman häntää on 93cm.. Joo oli pakko ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietein jo hetken et mistä sä puhut mut katos vaan, siitä puuttuu yks sana. Siinä pitäs lukea yli metrinen. Hännän kans varmaan 30-50cm lisää.

      Poista
  29. Onko Vuittonilla kehyksiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietääkseni ole silmälasjea, vain aurinkolaseja.

      Poista
  30. Silmäaseman Pradan kehykset istuu parhaiten sun kasvoihin! Ekan kuvan kehykset järjestään liian isoja ja leveitä, sun kasvot on kuitenkin aika sirot ja kapeat just siltä kohtaa. Mä oon ihan silmälasifriikki ja rakastan sovitella pokia 😊 Harmi, ettei niitä ole varaa uusia kovin usein.

    -lellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niiden sovittelu on hauskaa puuhaa. Pitää kattoo jos ens viikolla kävis muutamas liikkees viel sovittelees. :)

      Poista
  31. Silmälaseista: alemman kuvan alhaalla vasemmalla tai alemman kuva oikealla ylhäällä...

    VastaaPoista
  32. Mun mielestä ton kakkoskuvan kaikki lasit on aika hyvännäköisiä sun päällä. Lasien valinta oli mullekin pitkään tosi vaikeeta, osasin käyttää vain noita ns "hengettömiä" silmälaseja, missä ei ollut kehyksiä ollenkaan.. kävin leikauttamassa näköni talvella, kun linssit alkoi olla niin huonossa kunnossa, että edessä olisi ollut uusien osto. Päätin kuitenkin nekin rahat käyttää leikkaukseen ja päivääkään en ole katunut :) .. vaikkakin nyt olen ruvennut pohtimaan "imagolasien" ostoa :D -annika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkaus on varmasti ihan hyvä päätös. :) Tosin imagolasithan ei maksa ihan niin paljon kun niitä löytää vaikka kympillä jostain. ;)

      Poista