2.12.2015

Yoursin vaatepaketti 11/2015


              

Älkää ihmetelkö miksi puhun videolla tiistaista, mun oli nimittäin tarkoitus julkaista tämä jo eilen mutta Youtube ei lähtenyt kanssani yhteistyöhön. Sain siis videon vasta tänään ladatuksi tuonne tuubin puolelle. Tainnu vissii olla ruuhkaa kun ei ollut aamullakaan vielä ladannut tuota ekaa mutta tänään illemmalla toka video meni kuin heittämällä läpi.

Tässä tosiaan nämä viimeisimmät Yoursin ostokseni. Ja taas kerran --Sana on vapaa-- eli kommenttiboxin puolelle voit käydä kertomassa mielipiteesi tämän kertaisista ostoksista.

 Mustat jegginssit (*mainoslinkki)
80% Cotton, 15% Polyester, 5% Elastane

Tästä on kokonaisuudesta on tullut mun lemppari tällä hetkellä - se on niin ihanan lämmin! Ja kyllä mäkin vilua tunnen vaikka en ihan jokaisessa tilanteessa. Mut tämmösenä kokonaisuutena olin ajatellut tätä neuletunikan ja jegginssit yhdistelmää käyttää. Tuo tunikakin on käynyt väljemmäksi nyt kun olen sen pessyt ja käyttänytkin muutaman päivän ajan.

Taisin muuten videolla sanoa että housujen koko on kaksoiskoko mut se olikin väärin, nämä ovat kooltaan UK24. Aikasemmat housuni ovat olleet tuota kaksoiskokoa eli UK24-26/UK26-28. Että kyllä sitä peffakin on näköjään kaventunut. Sitä ei tosin näe muuten kuin mittanauhalla ja kun housujen koko on pienentynyt.

Musta & Hopea mekko (*mainoslinkki)
92% Nylon, 4% Elastane, 4% Metallic Fibres

Tässä on nyt tämä kimaltava hopeamekko jonka perään olen kuolannut jo pitkän tovin ennenkuin pistin tilaukseen. Ja tämän kokolapussa luki UK20 ja mun mielestä se olisi voinut olla vielä kokoa pienempikin mutta ei paha näinkään. Tiedän että kyseessä on juhlamekko mutta en vaan voinut vastustaa tätä. No pitää pitää omat bileet, niin voi käyttää.

Normaalisti en ole täysin tykännyt jos mekon pituus on ollut samanlainen, mutta tässä mekossa se ei jotenkin haittaa. Tässä se tuntuu just täydelliseltä. Ai niin, voisin mä senkin myöntää että kaikki mikä kimmeltää, saa mut sekaisin koska olen harakka. Toi on mun ystäväni keksimä juttu ja se on vanha juttu se - en ole vieläkään päässyt harakkuudestani eroon. Mut takaisin mekkoon, joka tuntuu ihanalta päällä eli sisäkangas ei ole samanlaista vaan hyvin sileäntuntuista, niin ettei tuota karkeaa metallikangaspuolta ole kuin päälipuolelle vain.

51 kommenttia:

  1. Hei, jotenkin tuo glittermekon matsku ei imartele sun kroppaa. Ja onko tuolle oikeasti käyttöä? On vähän hassu ajatus, että kuljeskelet arkena glittermekko päällä kotona, mut tietty kukin tyylillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ajatus voi olla hieman hassu, mut niimpä on toisaalta mekon kantajakin. ;) Mut juu, kyllä tuolle käyttöä on, ihan kuin muillekin mekoilleni. :)

      Poista
  2. Moi! Housut näytti hyviltä ja ainahan tollaisia tarttee. Toi mekko ei ole mun makuun eikä minun silmään sovi Sinullekaan, mutta selkeä pikkujouluvaatehan se on. Älä turhaan odottele kevääseen. Keväällä musta glittermekko on vähän kuin kukallinen hellemekko marraskuussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun silmääni ei sovi kitkerät kommentit. Onko juoksuharrastus kokonaan haudattu? Se tekee myös mielelle hyvää.

      Poista
    2. Mikähän tuossa kommentissa oli kitkerää? Kylläpä menee joillakin herkästi herne nenuun, kannattaisi vähän vähemmän pahoittaa mielensä, sekin tekee hyvää.

      Poista
    3. Housuja kaipaa aina, ja varsinkin jegginssejä. No tuo ei mun mielestä oo ihan sama kuin glittermekko, semmosesta kun irtoo se glitteri. Tää on enemmänkin vaan kimallemekko. Ja toisaalta, määhän pidän marraskuussa kukallista hellemekkoa! :)

      Poista
  3. Siis tuo glitterimekkohan vei pipsalta ainakin 20kg pois :).
    Istuu siis tosi hyvin. Mielestäni parhaiten mitä mikään mekko aikaisemmin.

    Ja onhan tässä tulossa joulu ja uusivuosi. Joten hyvinkin on heti kohta käyttöä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi täysin samaa mieltä

      Poista
    2. No mut sittenhän tuo on ollut nappiostos jos vei kiloja pois, jeee! :)

      Poista
  4. Eih, kommenttini katosi juuri kun olin lähettämässä! Mutta siis ihana mekko ja ehdottomasti jatkoon :) t. Elli

    VastaaPoista
  5. Kyllä imartelee sun kroppaa vaikka joku muuta väittikin! Nappivalinta, molemmat asut. Näytät trendikkäältä ja tyylikkäältä ja itseasiassa nuoremmalta. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on kyllä kivat valinnat ollut. Eikä tässäkään ole mitenkään varsinaisesti stailattuna. :)

      Poista
  6. Ei mielestäni oikein sovi sun vartalomallille tuo mekko ja ei missään tapauksessa ainakaan kokoa pienempänä...itsekkään en käyttäisi nuon myötäilevää mekkoa, vaikka olenkin pienempi kooltani kuin sinä..42/44

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuon mä sanoisin olevan makuasia, et tykkääkö myötäilevästä vai ei. :) Mut ois kiva kuulla perustelun miksi se ei sovi mun vartalomallille?

      Poista
  7. Mun mielestä toi mekko istuu tosi hyvin.

    VastaaPoista
  8. Tykkään tuosta glittermekosta, sopii hyvin esim. jouluun ja uudenvuoden juhlintaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii niihinkin, mut meinaan käyttää ihan arkenakin. :)

      Poista
  9. Minusta tuo mekko on kiva ja sopii sinulle hyvin. <3

    VastaaPoista
  10. Näytät tosi hyvälle tuossa mekossa! Ehdottomasti pidät sen! :)
    Maria

    p.s. Ihailen sinun tahdonvoimaa elämäntapamuutoksen kanssa. Lähettäisitkö hieman mullekkin motivaatiota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai pidän, ei näitä ollut tarkoitus poiskaan laittaa. :)
      Kiitos, kas tässä sulle motivaatiota *lähettää motivaatiota Marialle*
      Laita hei sähköpostia jos kaipaat tsemppailua/vertaistukea. :)

      Poista
    2. Minäpä heitän sua viestillä :)

      Poista
  11. Mekko aivan huippu hyvä malliltaan. On laskeutuvaa matskua niin ei helma jää kouhottamaan. Tosiaan kakskytkiloo hävii ton mekon myötä. Tuo tunikakin hyvä housujen kans. Hyvä Pipsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että häviää ja tykkään tämän tyyppisistäkin mekoista, niitä ei vaan kovin paljon oo myynnissä. :) Ja juu, tuo on tarkoitus tolleen käyttää - siis tunika housujen kanssa. :)

      Poista
  12. Mekko näyttää oikein hyvältä ♡

    with love, Jenni

    VastaaPoista
  13. Nyt näyttää hyvältä mekkovalinnalta!!! Tuo mekko todellakin hoikistaa merkittävästi ja saa vartalon näyttämään sulavalinjaisemmalta. Pituus on myös todella hyvä. Mekko on aikuisen naisen juhlamekko, kuten tässä iässä kuuluukin. Helmalinja on myös todella hyvän näköinen. Ei enää niitä leventäviä skeittimekkoja, tää on juuri oikea malli :) Jouluna ja uutenavuotenahan tuota voi hykin käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkunnussintaa: Tämäkin musta mekko on skater dress nettikaupan mukaan. Lisäksi, skater dress ei liity skeittaamiseen vaan (taito)luisteluun.

      Poista
    2. Onnea, jos siitä pilkun nussimisesta saat jotain kiksejä :D Eiköhän Pipsa tiedä mitä mekkoja tarkotin :)

      Poista
    3. Juu, tää mekko on ihan loistava. Ja on tosiaan merkitty skatermekoksi mutta ei se kyllä samanlainen ole kuin nuo mun skatermekot. Mä en muuten tiennyt mistä tuo skater nimitys tulee. :)

      Poista
  14. Minunkin mielestäni mekko on sinulle oikein hyvän mallinen, laskeutuu kauniisti, ja tuo pituuskin on tuon mallisessa oikein hyvä. Ja juuri oikeaa kokoa. Ulkona tosin varmaan kylmä, kun on lähes kokonaan nylonia, mutta eipä tuota tarvitse ulkona pitääkään. Nyt vaan juhlimaan - vaikka sitten kotona - tuo mekko päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tässä mekossa kaikki vaan yksinkertaisest natsaa. :)

      Poista
  15. Komppaan aikaisempia, mekko on ihan nappivalinta, saa sut heti hoikemman näköiseksi :) tuo malli sopii sulle selvästi!

    VastaaPoista
  16. Ihana mekko :)

    VastaaPoista
  17. Elegantti mekko! Toivottavasti pääset joihinkin juhliin käyttämään sitä! Eikä tosiaankaan leggareiden kanssa, vaan sukkikset pitäisi kyllä olla... Ja korkkarit. Ja hiukset hieman laitettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kanssa että olisipa mukava nähdä mekko sukkahousujen ja kenkien kanssa, tukka nätisti, hieman huulipunaa ja laukku kainaloon. Näkisi miltä kokonainen look näyttäisi.

      Poista
    2. Kyllä mä varmaan joihinkin juhliin saan laittaa päälle. :) Ja eiköhän tuo joskus tulla näkemään tuolla tavalla oikein laitettuna. :)

      Poista
  18. Kaunis mekko, ja tyylikäs!

    VastaaPoista
  19. Ehkä ihan ensimmäisen kerran tuli "vau"-fiilis - tämä mekko on varmasti parhaiten istuva mekoistasi! Sulavasti istuu ja on sopivan kokoinen. Miltähän näyttäisi jos laittaisi alle puseron, pitäisi tätä niinkuin liivihameena?

    VastaaPoista
  20. Oi että kun on ihana kimallemekko, ei se kyllä mikäään glitter-pikkujoulumekko ole kuten joku väitti vaan tuollahan voi mennä vaikka kuinka hienoihin juhliin kun vaan valitsee hyvin asusteet ja sukkahousut siihen mukaan. Mekon voi varmasti myös pienentää tarvittaessa, näyttää sellaiselta mallilta.

    Sun asut näyttävät koko ajan paremmilta ja nuorentavat sekä hoikistavat todella paljon muutenkin hoikistunutta yleiskuvaa. Tiedät selkeästi mikä sinulle sopii:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ei ole glittermekko - tai mä ainakin miellän glittermekon sellaiseksi että glitter irtoo. Tästä ei irtoa. :) Mut juu, oottakaahan vaan, pääsette viel joskus näkee fiksatun version tästä mekosta. Näihin esittelyihin en jaksa sen ihmeemmin energiaa pistää, riittää kun näkee miltä näyttää. :) Kiva juttu että susta tuntuu siltä että näyttää paremmilta ja vielä nuorentavat, onhan se jees. :)

      Poista
  21. oot tehny kropalles täydellisen mekkomalli-valinnan, skater-malli tuo esiin vyötärön ja ryntäät ( ;) ) mutta peittää sit leveämmällä helmalla kohtia mitä ei halua esitellä! vaikka oonki sua vähän pienempi kokosempi, oon tän itekki huomannu ja saan illuusion tiimalasi-vartalosta kun laitan skater-mekon päälle :) hyvin sopii!

    VastaaPoista