13.1.2016

Liehuhelmainen tyttö heinäkuussa


Eilen tuli oltua taas äidin kanssa ja me käytiin kiertelemässä parissa liikkeessä kun metsästettiin 11-vuotiaalle siskontytölleni synttärilahjaa kun olisi synttärijuhlat tiedossa. Sanoisinko että on melkoisen helppoa ostaa tuon ikäiselle tytölle kuin pojalle sitä lahjaa. Täytyy toivoa että löysimme sopivan lahjan. Itse ainakin entisenä heppatyttönä tykkäsin tuosta mitä ostimme. Samalla reissulla kävin ostamassa muutamat uudet tyynyliinat mutta en löytänyt ihan kaikkia värejä joita haluan joten pitää ne tilata Jotexilta. Samalla ostin isot kasat ruokaa ja matolääkettä lahjoituspussiini jonka vein Porin kissatalolle (eli Porin Pieneläinhoitolaan) - Vien sinne aina silloin tällöin tavaraa. Sitten sain ennen lähtöäni myöhästyneen joululahjan - Siilitumput!


Siilitumput pääseekin tänään tosihommiin koska on tarkoitus mennä pihalle tekemään lumihommia kun yöllä oli tommosta omituista valkoista tavaraa tullut piha täyteen. Nuo tumput tuntuu paljon paksummilta mitä mun kaupasta ostetut - nämä on siis käsityönä tehdyt eli ei ole kaupasta ostetut. Sitten voikin hyvällä omatunnolla istahtaa sohvalle kuuman teekupposen kanssa katsomaan Akin&Ritan Rakkausdieettejä, jotka alkaa tänään. On vain ihan pakko katsoa koska Porilaisia! Sen jälkeen saakin sukeltaa hetkellisesti kylmän peiton alle lueskelemaan hömppäpokkaria ennenkuin uni alkaa ottamaan vallan.


Pahoittelen että nyt tulee näitä vanhempia kuvia mutta parempihan ne on nyt laittaa kuin joskus vuonna 2018. Eihän nämä ole kuin puoli vuotta vanhoja kuvia ja kukapa ei nyt talven keskellä haluaisi katsella näitä värikkäitä kesäkuvia. Sain eilen muutaman kommentin blogiinkin että teen tämän tahallani, että olen lihonnut kaikki laihdutetut kilot takaisin enkä nyt kehtaa laittaa uusia kuvia itsestäni. No uusin kuva musta löytyy viime perjantain postauksesta joka on otettu kyseisen viikon maanantaina. Siinä teille ne takaisin lihotut kilot. Että ei tässä nyt mitään salaliittoteorioita kannata lähteä päättelemään - mä vain haluan saada näitä vanhempia otettuja kuvia käyttöön. Nyt siis se foliohattu pois päästä ^_^ Laihdutuspostauskin tulee vielä, se ei ole loppunut millään tavoin vaan matka jatkuu kokoajan eteenpäin - sitä paitsi enkai mä nyt vuosipostausta jättäisi tekemättä.

15 kommenttia:

  1. Minä en ymmärrä niitä, jotka talvella laittavat kesäkuvia postauksia. Anteeksi vaan! Jonkinlaista masokismia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat anteeksi. Ei se mitään masokismia kyllä ole, mä ainakin pistän koska tykkään katsoa kuvia missä on aurinkoa ja luonnon värit parhaimmillaan. Tulee iloiselle mielelle.

      Poista
  2. Vähän samaa ihmettelen, varsinkin kun nämä kuvat on jo blogissa olleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ohoh, nyt on päässy multa pikkumoka. Mä luulin etten oo näitä viel laittanu kun olivat tossa kansiossa mis on käyttämättömiä kuvia. Nooo, ei se nyt niin vakavaa ole. :)

      Poista
  3. Ensi kesänä sit ei noita mustia kalsareita? Jookos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori mut kyl ne tulee olemaan ens kesänäkin ja sitä seuraavana ja varmaan aika monenakin kesänä. :)

      Poista
    2. Oikia asenne Pipsa! 👌

      Poista
  4. Näin netissä sua laulamassa Jonnan tyytyväinen biisiä. Oletko itse sen laulanut vai onko se joku keksitty juttu?

    VastaaPoista
  5. Anteeksi ei nyt liity tähän aiheeseen, mutta olisin tilaamassa Yoursilta vaatteita, mutta tarvitsisin ne jo kahden viikon päästä. Ehtiikö? Kiitos paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yleensä sieltä tulee 7 työpäivässä, mut joulukuussa on saattanut mennä kauemminkin. En voi varmaksi sanoa mitään koska en tiedä heidän postituksistaan.

      Poista
    2. Miksi et tiedä vaikka esittelet yoursin vaatteita

      Poista
    3. Niinhän minä esittelen mutta en mä kuulu heidän firmaansa ja tiedä sen tarkemmin jostain hetkellisistä postituksista. Tiedän vain mitä heidän nettisivuillaan lukee ja miten itse olen kokenut. Nettisivuilla lukee että 8pvä menisi. Itselleni on tavarat tulleet 7pvä kuluttua. Välillä siellä on ollut niin että kestää kauemmin mut mitä itse olen sen kokenut niin se on ollut joulukuussa noin. Sen tarkemmin en minä osaa kertoa, mutta Yoursilla on Chat toiminto ja sieltä voi kysyä.

      Poista
  6. Jotkut selvästi toivoo, että et onnistuisi laihdutuksessa. Omat laihdutetut kilot ovat ilmeisesti tulleet takaisin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenties, mutta eiköhän tässä oo tullu näytettyä ettei oo tullu epäonnistuttua. :)

      Poista