7.1.2016

Nyt leipastiin Kakot!


Me päätettiin leipasta kakkoja - nyt kun ollaan tehty sämpylää ja hiivaleipää, niin haluttiin kokeilla jotain muutakin ja mikäs sen parempi kuin Satakuntalainen Kakko. Ohjeeksi katsottiin googlen avulla tämä Kotikokki.net sivustolla ollut resepti ja eikun hommiin!


Taikinan vaivausta on kyllä hauskaa vaikkakin voimia vaativaa puuhaa. Sulonkin piti laatutarkastusta siinä kun touhusimme taikinan kanssa. Eniten mua naurutti tuossa ohjeessa oleva neuvo miten "Leipää ei saa "platkuttaa" eli sitä ei saa lyödä kovaäänisesti." Nousi heti mielikuva jostain emännästä joka tekee kakkoa ja hakkaa sitä palasta. Paha kakko, paha paha kakko. *nauraa* Kakot siis taputeltiin pyöreäksi, niitä ei siis lyöty pyöreiksi. 


Lopuksi teimme kakkoihin haarukalla reikiä ja sen jälkeen jätimme ne 15min ajaksi nousemaan punaisen pyyhkeen alle. Kissatkin pysyy hyvin poissa ihmettelemästä ja tekemästä kissantassunjälkikakkoja kun ne kakot tuolleen vaan katosivat.


Kakot valmiina uuniin, jolloin iski pieni tenkkapoo koska meidän uunissa ei ole 300 asteen paistomahdollisuutta. No ei siinä mitään kuin uuni kuumimmilleen ja hieman pitempi paistoaika, tosin haukkana piti paistumista vahtia ettei vain kärähdä.


Ja tässä valmiit kakot - eivät kärähtäneet. Mitä tästä nyt jäi mieleen. No, emme me näitä enää toiste tee koska ei oikein saatu makua näihin. Liian leivän makuisia. Ja sitten kun tuon paistamisen kanssa oli hivenen ongelmiakin kun uunissa ei ollut niin korkeaa paistoastetta. Voidaan ainakin sanoa että kokeiltu on. Palataan siis leipomaan seuraavaksi sämpylää ja katsotaan kokeillaanko jotain muuta ja mitä se mahtaakaan olla.

79 kommenttia:

  1. Perunarieskojen tekeminen on tosi helppoa, suosittelen! Meillä ainakin jää usein perunamuusia jonkinlainen kasa ja siitä sitten teen rieskoja. Netistä löytyy varmasti ohjeita.

    VastaaPoista
  2. Leipäähän tuo on, ohraleipä-ohrakakko. Joten maistuukin leivälle.☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on se leipää mut se maistuu sellaiselta. LIIAN leivältä. Siis vähän niinku puulta. :)

      Poista
  3. Ihana tuo teidän Sulo kun aina pitää päästä mukaan kaikkeen touhuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on tommonen. Muita ei ees kiinnostanut mut tää kyl katteli vierestä et mitä touhuttiin.

      Poista
  4. Mitä tarkoitit sillä, että liian leivän makuisia? Leipiähän niiden pitikin olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis leipä tottakai mutta siis semmosia puisia. Ei ne maistuneet sellaiselta kakolta mitä oo kaupasta ostanut ja maistanu, tosin se tais olla kaurakakkoa. Tää on liian puumaista.

      Poista
    2. Ohrajauhoja on niin paljon tuossa reseptissä, että siksi maku varmaankin on puumainen.

      Poista
    3. Oi kun tuli mieleen mummon leivinuunissa paistamat kakot. Ne eivät todellakaan maistuneet ihan vaan leivältä, ne oli jotain ihan taivaallista. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat! Ehkei ne, jotka eivät tajunneet bointtiasi, ole maistaneet kunnon satakuntalaista kakkoa :)

      Poista
    4. Varmaankin just sen suuren ohramäärän takia on puumainen mutta mitä olen käsittänyt, niin sen takia se onkin satakuntalainen kakko. VOisi kyllä kokeilla vähemmällä ohramäärällä josko sitten ois kivempi.

      Poista
    5. Maistuuhan muutkin hyvin tehdyt leivät taivaalliselta. Leivältä ne silti maistuu.

      Poista
    6. joskus oon saanut sämpylät maistuu puumaisilta, kun on ollut liikaa jauhoja/liian kova taikina. Mummu tais laittaa kauraakin kakkotaikinaan.

      Poista
    7. Me aiotaan viel kokeilla yhden kerran kakon tekemistä, mut vähän toisenlaisella ohjeella. Jospa se ei ois ihan niin puumaista. :)

      Poista
  5. Just joo kissan tassut aina likaiset ja sitten ne hyppii pöydillä missä syödään ja leivotaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pliis, ota se kukkahattu pois päästä. :) Se on sitäpaitsi jokaisen oma asia, antaako vai eikö. Se on OK jos sä et päästä mutta ei varmaankaan suurta haittaa oo sulle, jos me päästetään. :) Sitä paitsi pöytä oli puhdas, eikä siellä leivonnan aikana käynyt yksikään kisu - Sulokin istui nätisti tuossa tuolilla. + Kakot kävi uunissa, pöpöt kuoli.

      Poista
    2. Säästätkö käytetyt leivinpaperit?

      Poista
    3. Joo, eikö oo KAMALAA, kun kissat hyppii pöydillä!
      Tiedän yhden huushollin, jossa KISSA jopa SYÖ PÖYDÄLLÄ, nimittäin MEILLÄ - hihii. Kissalla on toispuol pöytää oma tabletti, jonka päällä se syö siististi tuoreruuan, raksubaari on lattialla. Kun tulee vieraita, kissa ei mene pöydälle - on niin viisas eläjä - ja tietysti pöytä on pyyhitty ja liina vaihdettu.
      Minusta on kiva, kun kissat ovat seurallisia ja tekevät juttuja oman laumansa kanssa.
      Ehdotan, että kukkahattuun lisätään iloisia kukkia, niin tulee iloisempi olo.
      Ja minä muuten käytän leivinpaperit useampaan kertaan.
      Ja jos laittaa liikaa ohrajauhoja, maku saattaapi olla kitkeränsutjakka. Kakkoihin (heh) oli näemmä useampi ohje, joissa ohrajauhon määrä vaihteli.

      Poista
    4. No en mä niitä käytettyjä säästä - sit kun leivinpaperi on hommansa tehnyt, heitetään se roskiin. Saatan tosin käyttää leivin parin toisenkin kerran ennenku sinne roskiin menee.

      Poista
  6. Hyviltä ja rapeakuorisilta nuo näyttävät. Itsellä herahti vesi kielelle. Olen Satakunnasta kotoisin ja lapsuudessa äiti leipoi kakkoa varmaan viikottain. Hänellä on sellainen vanhan ajan taito, että pyörittelee kahta kakkoa kerrallaan, lapsena aina katsoin lumoutuneena, kun -simsalabim- hetken pyörittelyn jälkeen oli kaksi pyöreää kakkoa valmiina pellillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olivat kyllä silleen hyviä ja rapsakoita, mutta vähän liian puumaisia makuumme. :) Ohoh, hänhän on aikasmoinen kakon pyörittäjä ollut. :)

      Poista
  7. Sämpylöihinkin saa kivasti vaihtelua makuun, kun lisää vaikka ripauksen ruis- tai ohrajauhoja sekaan, tai raastaa muutaman porkkanan taikinaan. Sämpylätaikinaanhan voi oikeastaan ympätä vaikka ja mitä, ja sillä keinolla niistä saa myös kuitupitoisempia, esim. Vihreät linssit tai erilaiset siemenet käy hyvin, siemenissä on paljon mm. Proteiinia monissa, plus tärkeitä hivenaineita. :) Oma suosikkini ovat ehkä porkkanasämpylät, joissa on ripaus ohraa ja ruista seassa, ja taikina on tehty juuritaikinana, eli ensin tehdään vaan löysä velli vedestä, hiivasta, porkkanasta ja osasta jauhoja, jätetään kuplimaan astiaan, jonkin ajan päästä (tai vaikka vasta seuraavana päivänäkin) vaivataan taikinaksi, kohotetaan taikina, leivotaan ja kohotetaan vielä kertaalleen ennen paistoa. Tulee älyttömän pehmoisia ja muhevia sämpylöitä! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tiedän tuon ja ollaan laitettukin ruisjauhoja sekään. Ja nyt ohraakin kun sitä on. :) Tälläkin hetkellä on sämpylätaikina kohoamassa. :)

      Poista
  8. Käytät aika säästeliäästi leivinpaperia...voi vielä syttyä joku kerta uunissa noin käytetyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi tsiisus nyt taas. Kyllä minäkin saatan paistaa samalla paperilla pariin otteeseen jos paperi jää siistiksi ekan kerran jälkeen. Ei se mitään palamaan rupea ellei ota kiinni vastukseen. Kylläpä taas ihme aiheesta yritetään repiä itselle paremmuudentunnetta.

      Poista
  9. Tee hapanleipää. Nam!

    Ja toki perunarieskat ovat aivan mahtavia. Täytyykin tehdä taas kun olisi pari pittua kaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO pitääpä katsoa innostuuko sitä ruisleipää tekemään. :)

      Poista
  10. Onko tuo punainen pyyhe joku käsipyyhe? Froteeta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vähän isompi pyyhe on kuin käsipyyhe, kai se froteeta on tai puuvillaa. En oo ihan varma.

      Poista
    2. Eikö sulla ole leivinliinoja?

      Poista
    3. Ei ole, hyvin noilla pyyhkeilläkin pärjää. :)

      Poista
    4. itsekkin pitän leipomukset pyyhkeillä :D

      Poista
  11. Niinpä aika epäsiistejä kuvia leipomistilanteesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näytä toki mulle leipomistilanne missä olisi siistiä. :)

      Poista
  12. No siis leivinpaperihan ei periaatteessa kestä kuin 250 astetta. Eli leivinpaperit varmaan siksikin tuon näköisiä. Ihme kyllä että eivät ole syttyneet palamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä kaikki leivinpaperit edes sitä 250 astetta! Osta silikoninen leivinpaperi, joka kestää tosi kauan.

      Poista
    2. No onneks on sammutin jos olisivat palamaan syttyneet.

      Poista
  13. Hassua miten käytät leivinpaperia moneen kertaan ja oot muutenkin nuuka monessa asiassa. Et voi ostaa jotain muovisia kulhoja taikinoita varten jotka maksaa pari euroa. Silti tilaay vaatteita koko ajan ja monen sadan euron laukkuja. Tätä ihmettelen aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niiNpä. Ja juu, kukat paletuivat jo muutama päivä sitten tuolla hatussa.

      Poista
    2. Tiedän että se on, mutta häiritseekö se väärinkirjoitus oikeasti NOIN paljon? :)

      Poista
    3. Olen eri ano ja minuakin on häirinnyt sama asia. Mutta omapahan on asiasi, jos haluat antaa tietyn kuvan itsestäsi...
      Samoin huomaan sen kuinka säästät tosiaan leivinliinoissa ja -astioissa.
      Ja erikoistahan se on, että 4 kissaa istuksii ja asustelee ruokapäydällä yms. Meillä kotikotona oli aina kissa, toki vain yksi ja ihan maatiaislaatua, mutta ruokapöydälle se ei koskaan majoittunut. Se kyllä oppi tiettyjä tapoja, kun sinnikkäästi opetti.

      Poista
    4. Eipä se taida antaa tiettyä kuvaa kuin tietyn tyyppisille ihmisille. :) Hyvä että sun kissasi pysyy pöydiltä pois, me ei olla alettu rajoittamaan tuolla tavalla. :) Saa istua ja asustella ruokapöydillä - ei olla vielä niiden pöpöihin kuoltu. :)

      Poista
  14. Olen minäkin kakkoa leiponut satakuntalaisen tädin ohjeella, ja siitä tuli parasta leipää ikinä. Jauhoina oli vehnäjauho, ruis- ja ohrajauho sekä kaurahiutaleet. Paistolämpötilakin vain 200 astetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä voisitkin kattoo mulle tuon ohjeen, kuulostaisi siltä että voisi maistua paremmalta. :) Ei ihan noin ohraista enää. :) Kiinnostaisi testata. :)

      Poista
  15. Älä luota Kotikokin ohjeisiin. Katso seuraavalla kerralla vinkkiä esim. https://etela-pohjanmaa.maajakotitalousnaiset.fi/reseptit/satakuntalainen-kakko-2222 tai http://miksuliini.vuodatus.net/lue/2007/01/arkikakko-4-leipaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta me usein ollaan ohjeet katsottu eikä oo ollut ongelmaa. Mut kiitos näistä, pitää kokeilla uusiks noilla. :)

      Poista
  16. Voi ku ihana Sulo, tulee kovasti mieleen meidän Merri. Aina pitää olla kaikessa mukana :)
    Voi luoja, ihanko oikeesti jotkut jaksaa aatella jotain monesti käytettyjä leivinpapereita :'D tottakai kannatta käyttää useamman kerran jossei ihan törkysiä ole.
    Uusia sämpyläohjeita ois mukava nähdä tai muita leipomuksia! Esim vaikka hiivattomat ohjeet on aina mielenkiintosia että miten onnistuu :)
    Ihanaa uutta vuotta Piia ja koko perhe!
    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on siitä ihania et ovat kaikessa mukana, tosin Sulo on viel enemmän semmonen ihmettelijä. Ei nuo tytöt enää tule katselemaan mitä touhutaan mut Sulo. Se tulee aina! Nimenomaan, kyllä ne leivinpaperit voi käyttää uudelleenkin. Tuon leipasun jälkeen kyllä vaihdettin jo uudet. Säästää siinäkin hitusen verran luontoa. :) Kyllä noista varmaan tulee tänne juttuja kun innostutaan tekemään, tosin noita hiivattomia ei olla koskaan tehty enkä tiedä uskaltaako. :) Hyvää uutta vuotta sinulle myöskin!

      Poista
  17. Ihanaa, Pipsa! Ihailen miten osaat voittaa 6-0 nuo jotkin kommentoijat. :D Tsemppiä tulevaisuuteenkin!!!

    VastaaPoista
  18. Hyvän näköisiä liebuskoja, mut näyttää, ettei ole noussut tarpeeksi, koska ovat vähän uunissa repeilleet. Olisko tuo leivinliina ollut liian raskas tai sitten noussut liian vähän aikaa (sitä aikaa ei voi kellosta katsoa). Voi olla vaikutusta siihen puumaiseen makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla etteivät olleet riittävän kauaa uunissa mutta kun ei oikein tiedetty kuinka kauan sen kuuluisi olla kun ei ihan sillä 300 asteella voitu paistaa. Ja sitten kun alkoivat uhkaavasti tummua ni ei otettu riskiä et olisivat palaneet. Hyviltä ne silleen maistuivat mutta liian puumaista mun makuuni. Mut aiotaan viel kokeilla toisenlaisella ohjeella.

      Poista
  19. Yleensä blogeihin laitetaan siistejä ja kauniisti aseteltuja leipomuksia ja ruokia..puhtaus on puoli ruokaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä tein näin koska tältä se leipominen OIKEASTI näyttää.

      Poista
    2. siksi pidän Piian blogista ku täällä ei kaunistella mitään. semmoiset blogit joissa on aina hirveen siistiä ja laitettua ei kiinnosta minua. jatka samaan malliin Piia:-)

      Poista
  20. Minä en ymmärrä sitä, että annetaan eläinten olla ruokapöydällä, ei ole mielestäni niiden paikka. Mutta tässäkin asiassa jokainen tekee haluamallaan tavalla. Itse olen mm. lopettanut yksien tuttavien luona vierailun sen vuoksi, että kissat tulevat ruokapöydälle istumaan. Tuo on ihan kiva kun laitat kuvia todellisista leipomistilanteista, eihän se aina niin siistiä puuhaa ole (siis jauhot pöllyää ym). Leipominen ja ruuanlaittokin ovat mukavampaa kun on kunnon välineet, sijoita toki se pari euroa niihin taikinakulhoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm.... mihin mä taikinakulhoa olisin tarvinnu, siis yleiskoneen kulhon lisäksi?

      Poista
    2. Aiku kiva :) Hyvä ettet tuu enää häirihtee meitä ja meidän kissoja <3 :D

      Poista
    3. Samaa mieltä😊 meilläkään ei Kissan olemista rajoiteta. Samassa sängyssä nukutaan ja pöydälläkin saa olla jos niin haluaa!

      Poista
    4. Meillä kans on Siiri ja Sulo nukkuneet kanssamme sängyssä. Silla ja Sevi ei sinne tule, kuin päivisin.

      Poista
  21. Kerroit että kissat pysyi vasta sitten poissa tassuttelemsta kun peitit leivät pyyhkeellä. Joten aika sanoisinko epäsiistiä leipomista

    VastaaPoista
  22. No eihän ne pienet pehmeät karvat leivässä mitään haittaa. Ihme taivastelijoita täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa ja pöpötkin kuoleentuu uunissa. :)

      Poista
    2. no eihän kissanomistaja ikinä ees koske kissaansa saati olis samassa huoneessa :D :D :D Hui mitä pöpökasoja :D

      Poista
  23. Onkohan näillä arvostelijoilla kissaa? Kissa tulee aivan minne se haluaa silloin kuin haluaa. Jos kissa tulee leipoessa pöydälle, se häädetään pois ja pyyhitään pöytä. Kissa kulkee yöllä tiskipöydillä ja hellalla: ne pyyhitään aamulla ensimmäisenä.

    Ulko- ja navettakissat ovat erikseen, mutta väitän, että yksikään kissanomistaja ei pysty välttymään aivan kaikkien kodin paikkojen kissattomuudelta, ellei sitten sulje kissaansa pois kokonaan tietyistä huoneista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa on kyl itsepäinen, enkä mä oo viittiny meidän kissoilta tota pöydällä oleilua kieltää. Niistä ei oo haittaa ja veikkaisinpa että kissat on melko siistejä. :)

      Poista
  24. Pieni vinkki tuleviin leipomiskokeiluihin: Puolittakaa resepti ensimmäisellä kerralla, jos ette ole ihan varmoja lopputuloksesta. Aika kova homma ainakin meillä olisi syödä neljä leipää, jos niistä ei oikein tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ne siis söi, ei ne nyt NIIN huonoja olleet mutta eivät mitään lemppariakaan. :) Mut hyvä idea tuokin.

      Poista
    2. Joko söitte ne? Neljä leipää?

      Poista
  25. Käyttämäsi kakko-resepti on huono. Liikaa ohrajauhoja ja liian vähän suolaa ja sokeria. Kokeile jotakin muuta ohjetta. Esimerkiksi 4dl kauraryynejä, 8 dl vehnäjauhoja, 5dl maitoa, 2 rkl sokeria, 2 tl suolaa, 1 kuivahiiva. Tulee 4 matalaa kakkoa kun läpyttelet ne nostatusvaiheessa mataliksi kakoiksi ja teet jollakin muotilla reiän keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tarkoitus on tehdä toisenlaisemmalla ohjeella tuota kakkoa. Vähän samantyylisellä mikä tuossa laitoitkin.

      Poista
  26. Tai voisi pitää piiakin taukoa leipomisesta jos tarkkailee painoaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että kun laihduttaa niin ei saisi leipoa? Älä nyt naurata. Ei laihdutuksen takia tarvitse normiasioita lopettaa kuten leipomista ja miten joku leivän leipominen on ongelma? Sitä kun muutenkin tulee syötyä. Eri asia jos leipoisin joka viikko kakun ja vielä söisin siitä puolet. :)

      Poista
  27. Minäkään en luottaisi kotikokkien resepteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok - mut kyllä sieltä ainakin maailman paras pannariresepti löytyy! :)

      Poista