17.2.2016

Elämäntaparemontti - Vanhoja kuvia ja laihdutushistoriaa


Innostuin tässä tekemään muutamista vanhoista kuvista tällaiset niin näette miten tässä ollaan muututtu, kun näitä on usein kysytty ja vihdoinkin kun sain vanhat kuvat koneelle ja pääsin tsekkailemaan löytyisikö sieltä edes mitään. Ja löytyihän sieltä nyt jotain, että varmaan jonkinlainen kuvan saatte. Harmittaa kyllä vietävästi ettei musta ole noita sivuprofiilikuvia kovinkaan montaa, siis lähinnä vuosien varrelta - paitsi jotain tosi huonoja räpsyjä.

Laitoin tähän myös noita edestpäin otettujakin kuvia vaikka nää on ehkä huonoimpia kun oon aina ollut edestäpäin katsottaessa kapoisempi vaikka kyllä noista silti huomaa sen muuttumisen, mikä tässä vuoden aikana on tapahtunut ja mistä olen äärettömän iloinen. Saatte tekin huomata että monen vuoden taaksekin kun katsellaan, niin muutos on valtaisa!

Nyt kun näitä kuvia katsoo, niin ensinnäkin voi häpee noita mun vaatekokeiluita mutta lohduttaudun sillä että olen sentään sieltä pompannut parempiin vaatteisiin enkä jäänyt niihin, ja toisekseen ollaampas sitä oltu hyvinsyöneen näköinen. Hahah! Ihan valtava masu! Yhdenkin kuvan löysin, missä näytin siltä kuin olisin ollut raskaana, kädetkin silleen masun päällä. Jos olisin halunnut juksata ihmisiä, niin sillä kuvalla ois onnistunut.

Mut ihanaa kuitenkin huomata tuosta tuoreimmasta kuvasta miten tuo ylämasu on alkanut katoamaan - on se vieläkin mutta ei ihan niin isona kun vanhoissa kuvissa. Mä oon kyllä niin ylpeä itsestäni että olen vuoden remppaillut ja päässyt näin pitkälle. Se muuten huvittaa että mun pitäs olla noissa vanhoissa kuvissa (2010-2012) pienempi mitä nyt, mutta itse kun katselen niin mun mielestä mä oon ihan samoissa mitoissa. Ja sitten kun tuossa konkreettisesti huomasin että mahdun housuihin jotka eivät jalkaani ole mahtuneet vuoden 2009 jälkeen. Eli olen varmaankin mitoiltani pienempi mitä silloin vaikka paino ei välttämättä olisikaan.


Vois varmaan nyt vähän avautua näistä mun laihdutuskokeiluista, sen verran mitä nyt muistan. Mullahan on siis ravitsemusterapeutiltakin kokemusta mutta sen kanssa ei vaan kemiat kohdanneet ja mä oon sen verran tomera täti, ettei semmonen peli vetele että räyhätään asiakkaalle eikä millään uskota mitään. Mun kohdallani se ei vaan toimi että syyllistetään ja ivataan, ehkä jollakin toisella toimii mutta ei mulla. Sillä on ihan päinvastainen reaktio. Mut tosiaan pari kertaa kävin RT:lla ja totesin että kiitos mutta ei.

Yhden kerran multa tuntui tippuvan paino kuin itsestään mutta vedin silloin ihan järkyttäviä työmääriä etten yksinkertaisesti ehtinyt syömään vaan painoin tukka putkella töissä. Ja kun söin, ei ne olleet mitään terveellisiä vaan einesaterioita tai grilliruokaa mutta tällä tavalla painoni tipahti 20kg verran parissa kuukaudessa. No sanomattakin on selvää että ne kilot tuli takaisin korkojen kera kun elämän hektisyys tasottui. Tästä myöskin tiedän ettei nopeasti pudotetut kilot ole kovin hyvä juttu. Ainakaan minun kohdallani.

Sitten on ollut laihduttelua itsekseen eli vedin kalorit kuudelta päivältä 1000kcal ja pyrin liikkumaan joka päivä sykemittarin avulla silleen että kulutusta tuli 1000-2000kcal ja sitten yhtenä päivänä herkuttelin. Sitä taisi kestää 1-2kk verran kunnes tuli seinä vastaan ja ahmin ihan helvetisti ruokaa yhden päivän ajan - olin myös kokoajan ihan hemputin kiukkunen. Liikkuminenkaan ei pystynyt estämään sitä mun kärttyisyyttä.

Myös GFG tuli kokeiltua kun se oli vielä ilmaista ja muistaakseni se kesti 6vko ajan. Se kyllä toimi periaatteessa hyvin, sen 3vko kunnes paino ei vaan laskenut vaikka kuinka noudatit ruokavaliota ja silloin ei edes ollut herkkupäivää kerran viikossa. Enkä saanut tuohon oikein mitään neuvoakaan että miten sen saisi taas tippumaan.


Ja sitten tuli tämä nykyinen remppani ja kun tähän lähdin (Kiitos Indiedaysin ja Lidlin kampanjan) olin hemputin skeptinen koska aikaisemminkaan ei oltu päästy mihinkään isoon pudotukseen ja kun se sitten tapahtuikin, niin lensin pepulleni. Ekan kuukauden aikana tippui paino -9kg verran ja siitäkin toki suurinosa oli nesteitä mutta sitten se lähti tasoittumaan. Ja mun mielessä oli vain yksi ajatus - tää tulee jatkumaan. Vuosi tulee ihan just täyteen Ringan kanssa ja me aiotaan jatkaa vielä toisellakin vuodella ja sen jälkeen voisin katsoa jos jatkaisi matkaa itsekseen eli keväällä 2017.

Tässä rempassa mä rakastan sitä että tää ei tunnu pahalta, missään kohtaan. Ei ole tarvinnut nähdä nälkää ja kärvistellä kun tekeekin mieli herkkua. Se on ero näihin aikaisemmin koettuihin yrityksiini laihtua. Tällä rempalla on vain niin yksinkertaista olla. Saa kaikessa rauhassa omaksua uusia asioita ja siksi tää rauhallisempi meno onkin ollut mulle hyvä asia, varsinkin kun olen nähnyt miten siinä käy jos menen pienemmillä kaloreilla ja paino tippuu nopealla vauhdilla. Pää ei vaan pysy siinä mukana - ei siis ehdi omaksumaan uusia tapoja. Jossain kirjassa (laihdutusoppaassa tai vastaavassa) luin että kropalla ja mielellä kestää vuoden verran omaksua uusia asioita - esimerkiksi uudet ruokailutavat yms. Nyt reilun vuoden jälkeen voin sanoa etten ole katunut ja voin suositella, ainakin Ringan osalta, tämmöistä PT:n tekemää ruokaohjelmaa - eikä tää ole mitään rahkanmussuttamista.

55 kommenttia:

  1. Tykkään ihan hirveän paljon tuosta vuoden 2011, jossa sulla on päällä aniliininpunainen (?) paita. Oot itsevarman ja tosi onnellisen näköinen. :)

    Tästä postauksesta tuli hyvä mieli sun puolesta. Tästä huokuu sellainen aito hyväksyntä itseä kohtaan ja suuri ylpeys. Hienoa! Juuri niin sen pitääkin mennä. Saat todella olla ylpeä itsestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se paita on kyllä aika kamala. En muistaakseni koskaan ostanut sitä. Mut itsevarma olin sillon, ja onnellinenkin kyllä. :)

      Kiva että tykkäsit. :) Ja kyllä, olen ylpeä itsestäni ja annan sen kuulua&näkyä. :)

      Poista
    2. Se paita kyllä on ihan kamala. Pipsan tyyli on kyllä parantunut vuosien mittaan.

      Poista
    3. Kyllä, sitä se oli ja onneks on parantunut tuo maku vaatteiden suhteen. :)

      Poista
  2. Kyllä eron huomaa, erityisesti hartioista ja masusta :) Montako kaloria nyt syöt päivittäin? Olisi kiva nähdä vaikka viikon ruokapäiväkirjasi kuvina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä kun en noita kaloreita ole laskenut. Kyllä se ruokapäiväkirja yhdeltä päivältä tulee, sitten jossain vaiheessa. :)

      Poista
  3. Voi että, Pipsa, sie vaan olet kertakaikkisen valoisa ja positiivinen persoona <3 Upean matkan olet jo tähän asti tehnyt ja toivotan kaikkea hyvää ja tsemppiä jatkoon tällä siun elämäntaparemppa matkalla!
    Miun oma elämäntaparemontti on junnannut nyt pitkään paikallaan, ei ole paino lähtenyt mihinkään päin. Olen saanut painoa pois 28kg. Nyt talven aikana muutaman kilon otti takapakkia ja siinä on pysynyt. Haluaisin taas sysäyksen alaspäin.
    On ollut mukavaa ja toisaalta kannustavaa seurata siun matkaa, koska luovuttaminen on käynyt mielessä monesti, mut siun esimerkin kautta oon päättänyt, et en luovuta vaikka välillä ei muutosta tapahdukaan. Ei muuta kun eteenpäin ja otetaan haasteet uutena mahdollisuutena =)
    Terkuin: Taina =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, on aina kiva kuulla että oon jonkun mielestä valoisa ja positiivinen. :)

      Joo, älä missään nimessä luovuta. Toki sitten jos muutamaan kuukauteen ei ole tapahtunut mitään, niin jotain herätysyritystä voisi tehdä. Sitä en tiedä että pitäisikö lisätä vähän vai vähentää. Mut kokeilemalla sen kai sitten huomaa? Tsemppiä! Sä pystyt tähän!

      Poista
    2. Kiitos Pipsa!
      Makeaa olen nyt päättänyt vähentää, se on ollut tämän talven kompastuskivi miun kohdalla. Kyllä se siitä paremmin menee, uskon näin itsekin!
      T: Taina =)

      Poista
    3. Tuo on varmasti hyvä päätös jos olet kokenut makean kompastuskiveksi. :)

      Poista
  4. Onko sulla joku erikoisvaaka?

    VastaaPoista
  5. Pakko sanoa tuosta sun rt kokemuksesta se, että moni reilusti ylipainoinen voi kokea totuuden "räyhäämisenä ja ivaamisena" jos ei ole vielä itse ns. hyväksynyt tosiasioita. Se voi olla tietoista tai tiedostamatonta. En sano että näin olisi käynyt sinun kohdallasi ja ravitsemusterapeuttejakin on toki moneen lähtöön koska hekin ovat ihmisiä, mutta monesti niin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä mä olin ihan totuuden hyväksynyt kun itse sinne halusin, mutta mun mielestä sellainen tapa ei vain ollut se mitä mä haluan. En kaipaa kuulla olevani valehtelija ja että jokaista ruokapalaani epäiltiin. Ei se ole mun mielestä oikea tapa lähestyä asiaa. Olisi sitten vaikka katsonut mun kanssa kunnolla, oliko siinä ruokapäikyssä joku ongelma mutta ehei. Ja tottakai itse tulistuin asiasta ja kun mä suutun, niin mä suutun! :) Tottakai on kaikenlaisia ravitsemusterapeutteja enkä siis yleistä heitä kaikkia ikäviksi mutta olen monesti vain kuullut että monilla on ollut samankaltaisia kokemuksia. Siksipä ei ole innostanut mennä uudelleen ja siitä syystä olin myös Ringan suhteen skeptinen.

      Poista
  6. En ole sulle aiemmin kommentoinut, mutta kovasti onnea sulle hienosta painonpudotuksesta ja elämäntapamuutoksesta! :) Jatka samaan malliin äläkä välitä mollaavista kommenteista.

    Itse olen myös reippaasti ylipainoinen. Vuosi sitten olin hoikistunut viimeisimmän raskauteni/synnytyksen jälkeen ja mietin, että nyt en anna itseni lihoa takaisin, vaan kuinkas kävikään. Jotenkin säikähdin laihtumistani ja nyt herkkuja syömällä paino on noussut vuodessa taas +15kg, vaaka näyttää 110kg ja se taas ahdistaa ja pelottaa. :/ Että ärsyttää oma huono itsekuri, ja että on niin vaikea hallita mielihaluja ja syömisiään. Nyt taas uutta yritystä, että "vieroittautuisin" herkkukoukusta ja saisin muutettua ruokailutottumuksia terveellisemmäksi.

    Kiva lukea sun blogia ihan painonpudottajan vertaistukenakin, voit mieluusti useamminkin kirjoittaa aiheesta. :)

    Terkuin yks Justiina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kun kommentoit <3
      Nyt vaan niskasta kiinni ja takas ruotuun, jos se kerran on aikoinaan onnistunut niin eihän tässäkään ole mitään, miksi et voisi onnistua taas. :) Tsemppiä nyt siulle sinne!! Sä pystyt siihen.

      Poista
  7. Mä muutes ihmettelen sitä että kun laihtuu niin miks sen jälkeen pitää alkaa puhumaan halventavasti entisestä isommasta minästä (hyvinsyöneen näköinen). Sä oot ihan yhtä hyvä ihminen nyt kuin silloin paitsi ulkoinen olemus muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin samaa. Kun vertaa ensimmäistä kuvaparia, niin ihan rehellisesti pitää sanoa, että ei muutosta niin paljon ole tullut, että pitäisi entistä minää ruveta parjaamaan. Masua on lähtenyt vähän pois, mutta peba, käsivarret ja varsinkin jalat ovat ihan ne samat entiset.

      Ole armollinen itseäsi kohtaan, Pipsa. Totta kai laihdut koko ajan lisää, mutta ole rehellinen itsellesi. Olet ihan yhtä hyvä ihminen painoit miten paljon tahansa.

      Poista
    2. Hmm.. No mä en sitä kyllä ajattele mitenkään halventavana - se on vaan mun huumoriani. Puhunhan mä itseäni läskiksikin. Noilla ei ole siis itselleni millään tavalla negatiivista merkitystä. Ehkä just siks että mä osaan nauraa itselleni ja ylipainolleni. :)

      Poista
  8. Mun mielestä näyttää et oisit ollu paljon isompi tuolloin 2012, verrattuna nykyiseen. :o Anyways. Upee mimmi ja upee saavutus! Hauska nähdä miten oma tyyli vuosien saatossa muuttuu, itekin välillä törmään joihinkin muutamien vuosien takaisiin kuviini, enkä voi kuin päätä pudistella ja miettiä, että mitäköhän hittoa sitä kelas kun ne rytkyt on päälleen vetänyt :D

    -Kaisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mun pitäs olla siinä suurinpiirtein samankokoinen mutta kyllä se munkin silmään näyttää siltä että oon nykysin kaposempi. No mene ja tiedä kun ei ole enää mittatietoja siltä ajalta ylhäällä. Joo, se on hauskaa kun voi muutaman vuoden päästä ajatella just noin, että mitä hittoo mä oon oikeen aatellu. :D No mut kokeiltava on, et voi sanoo et ei. :)

      Poista
  9. Hieno muutos! Myös tyylissä, mekot sopii sulle niin hyvin ja muutenkin.

    VastaaPoista
  10. Hyvin menee, ryhtikin on parantunut selkeästi. Minusta näytät pienimmältä nyt ja 2010. Tsemppiä Pipsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin näyttäis olevan parantunut. Jee sille! Mut joo, jos katotaan sivukuvaa, ni näytän pienemmältä mutta edestäpäin katsottuna ei näytä isolta erolta.

      Poista
  11. Kyllä eron huomaa selvästi! Ite oon kans historiassa kokeillut kaikenmoiset nutriletit, kaalikeitot, jutan superdietti, vhh. 10-15kg on lähtenyt aina tosi nopeasti 1-2kk:ssa ja tullut myös vuoden sisää korkojen kanssa takas. nyt oon ollut 6.5kk tällä elämäntaparemontilla. Kiloja on lähtenyt 28kg ja juur aamulla vetäsin päälleni uudet 46 koon housut ja 44 koon paidan. Vieläkään en tosin kehtaa käyttää vartalonmyötäisiä vaatteita, josko sitten joskus. Entinen vaatekoko oli 52. Liikunnan ilokin alkaa löytymään, kun on aika iso "kivilasti" pois kannettavasta. Ekaa kertaa tuntuu myös, että tässä opitaan jotain ja tää vois olla pysyvämpää. Vielä meinasin parikymmentä kiloa tiputella pikkuhiljaa tällä rempalla, jota en todellakaan kutsu dietiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on 10 kuukaudessa lähtenyt kiloja 32. Vedin aamulla jalkaan koon 44 housut ja paidan kokoa 52. :D Mun kroppa on ihan eri paria keskenään, on ollut aina. Toki paita roikkuu päällä, mutta sillä ei ole kovin paljoa merkitystä, koska en voi sietää vartalonmyötäisiä vaatteita. En usko, että tulen koskaan sietämäänkään. En vaan tykkää siitä, että muodot (läskit) näkyy selvästi. Kaikki näkevät, että olen lihava, mutta ei mun tartte omia muhkuroitani muille esitellä. :D Mulla on olemattoman kokoiset tissit massaan verrattuna, vartalomallini on Y (takapuoli on kapea ja hartiat on leveät). Kaikki läski on ollut mahassa.
      Vielä toiset 30kg kun pudotan, niin alan olla siinä painossa kuin haluankin. Tosin nyt jo mies valittelee, että olen kovin luiseva..

      Poista
    2. Ja mäkun luulin et oon eriparia :) Muistan ensikerralla tämän, kun surkuttelen yhden koon kokoeroa ylä- ja alaosan välillä, kun ei mikään suora kokohame istu.

      Poista
    3. Joo, tuon takia mä halusinkin nyt kokeilla tätä hitaampaa tahtia. Ihan vaan katsoakseni että miten käy kun lopettaa - et tuleeko ne korkojen kans takas. :) Joo, ota sääki Noora ihan semmonen remppa-asenne! Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. :)

      Poista
  12. Hmm jokin tässä ei nyt täsmää. Olet aina sanonut, että painosi on pysynyt samana vuosia ja nyt kun kuvia katsoo niin olet lihonut 2010 vuodesta eteenpäin. Eli paino ei ole pysynyt samana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itseasiassa on se pysynyt suht samana. Suurin nousuhan tapahtui 2014.

      Poista
  13. Tuo vika asu alhaalla on mun mieleen. Se on tosi naisellinen ainakin edestä päin kuvattuna ja tekee susta kurvipommin :)
    Onnistumista ja iloa salitreeneihin mukaan.

    VastaaPoista
  14. Oi että miten hyvin eron huomaa!! :) TOsi kiva nähdä miten pienilläkin muutoksilla saa suurian aikaan. Ihtelläni on nyt 5:2 -dieetti nurtilettin kanssa kokeilussa, 5 päivässä oli lähtenyt 0,6kg vaikka olinkin syönyt kotitekoista pizzaa sekä suklaatia - enkä muutenkaan kovin säännöllisesti. Huomenna taas punnitus ja toivotaan ettei eilisen synttärikakku heittänyt vaakakuppia taas häränpersiille. Mutta siitä lähdetään sitten rankasti alaspäin kyllä kun on saatu synttärikemut pois alta :D

    hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti on sultakin lähtenyt paino pois. No ei se synttärikakku (jos et nyt kokonaan sentäs syönyt) niin haittaa kun eihän niitä joka päivä/viikko/kuukausi syödä. :)

      Poista
  15. Vau mitä tuloksia! Hienoa!

    VastaaPoista
  16. Onnea! Kiva postaus. Sitten kun ehdit, tee esim. yhden tai kahden päivän ruokapostaus! Olis vinkkiä ja ideaa ehkä muillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Voisin tehdäkin kaksi kun viikonloppusin/vapaalla on vähän erilaisempi rytmi. Ni vois tehdä kahdelta päivältä. :)

      Poista
  17. Hienoa työtä! Tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista
  18. Kaunis Pipsa <3

    VastaaPoista
  19. Minulla toimii rahkanmussuttaminen (=gfg), kahdeksan viikon aikana n. 8 kiloa painoa pois. Tosin nostin suosista heti kaloreita isommiksi eli syön lounaalla myös hiilareita. Viikonloppuisin syön vähän rennommin. Tärkeintä on löytää sopiva ruokarytmi ja minulle sopii tämä, koska on päivällisen jälkeen vielä kunnon iltapala. Nyt tuntuu, että tätä voi jatkaa hiukan nostetuilla kaloreilla painon ylläpitovaiheessakin. Kiva syödä hyvää itsetehtyä ruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei muakaan se rahkamussutus haitannut - pystyn syömään mutta paino ei vaan muutaman viikon laskun jälkeen laskenutkaan, vaan jämähti. Eikä sitten saanut oikein apua että miten sais painoa alaspäin kun ei se kalorien poistokaan ollu musta hyvä kun muuteski syötiin jotain 1000kcal/pvä. Mut hienoa että sulla ei oo tullu tota töksähtämistä!

      Poista
    2. Nostin tosiaan heti kalorimäärää ja se taitaa olla suunnilleen 1500/pvä. Minusta sen alle menevä kalorimäärä on liian pieni. Todennäköisesti parin viikon päästä vähän vielä nostetaankin määrää. Tarkoitus on kuitenkin pysyvä muutos, joten pitää oppia oikea ruokailu alusta lähtien.

      Poista
    3. Joo, kyllä se taitaa ainakin isompikokoiselle olla aika pieni kalorimäärä. Tuo on hyvä, eli oppia oikea ruokailu. :)

      Poista
  20. Tuleeko tänään Porinat?

    VastaaPoista
  21. Todella hieno saavutus, olen ylpeä sinusta! Uskon kyllä täysin, että pystyt tulevaisuudessa jatkamaan matkaa itseksesikin, terveelliset elämäntavat tulevat varmasti ihan "selkärangasta" eikä lipsuminen ole niin helppoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Juu kyllä varmasti pystyn jatkamaan jo vuoden päästä itsekseni kun sitten on jo 2v. remppa takana, eli ollaan omaksuttu tää terveempi tapa. :)

      Poista
  22. Ravitsemusterapeutit (ja esim. obesiteettilääkärit) perustavat ajattelunsa tieteelliseen faktaan eli eivät he tietenkään usko esim. sitä, että 1500 kalorin dieetti lihottaa ylipainoista ja taas kaloreiden lisääminen laihduttaa, kuten olet blogissasi kertonut. Se, ettei niitä usko, ei ole ivaamista vaan tervettä järkeä ja ihmisen fysiologian tuntemista. Olisin erittäin huolissani, jos oma rt:ni uskoisi nuo em. höpöjutut - tuskin sellaisella rt:llä edes olisi työpaikkaa vakavastiotettavassa terveydenhuollossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sillä 1500kcal dieetillä lihota mutta ei sillä kyllä kovin kauaa laihduttukaan. Mulla tuli kova jumi tuon kalorimäärän kanssa. Ja vähensinkin sitä asteittain 1300kcal mutta ei vaan lähtenyt kilot pois. Ei edes mittanauha antanut tuloksia ja sitten tapahtui se, että mä vaan kyllästyin ja annoin periksi. Nyt mä syön enemmän kaloreita kuin 1500kcal (en tiedä tarkkaa määrää) ja paino on laskenut tasaisesti. Että en sitten tiedä mistä tämäkin johtuu jos kerran on höpöjuttuja, enkä lähde spekuloimaan kun mulla ei ole koulutusta tai isompaa tietämystä asiaan.

      Poista
  23. Onko sinusta elämäntaparemonttia se että käy grillillä syömässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä siinä näe mitään ongelmaa jos käyn kerran vuodessa kaverin kanssa Pancho Villassa syömässä.

      Poista