7.2.2016

My Weekend - Mitä tulikaan tehtyä


Tulipa sitten lauantaina käytyä kissanäyttelyssä joka pidettiin Porissa, tarkemmin sanottuna Yyterin kylpylähotellilla. Paljon oli myyntikojuja joissa viivyin hetken aikaa koska mietiskelin olisiko kissoille voinut ostaa yhden pedin mutta totesin sen sitten liian pieneksi meidän isoille ronteille. Jäi myös harmittamaan etten ostanut yhtä riiviökorttia - siitä kun tulee niin mieleen Silla pienempänä mutta ehkä sen voisi ostaa myöhemminkin kunhan saan kyseiseen naiseen yhteyden. Myös Henna oli siellä myymässä korujaan sekä muita käsitöitä, joten hänen kanssaan tuli juteltua. Itse tuolla kissanäyttelyn puolella en kauaakaan viihtynyt koska se oli hieman ahdas ja pimeähkö, joten kuviakaan en pystynyt ottamaan kovin montaa, mutta oli kuitenkin pakko ottaa parista tuomarin arvostelussa olleesta coonista - kattokaa nyt tuota punaista, ihan kuin Sulo, mutta paljon vanhempana. Naurattaa vaan punaisen coonin ilme, oikea mutrusuu. Ihana!


Pajunkissoja! Tarkoittaako tämä nyt sitä että kevät tulee aikaisin? Muutaman kerran hieraisin silmiäni jotta näenkö mie oikein - kyllä mä näin! Jokos muut on bongailleet pajunkissoja? Mä odotan innolla luonnon heräämistä talvihorroksesta, mut sitäkin enemmän odotan oman horroksen poistumista. 


Mä sain vihdoinkin tuon sormuskissan käyttöön, ennen tätä se on ollut mulla ihan vaan tuolla hyllyn päällä koristeena. Pakko silti sanoa etten mä ihan oo satasen varma onko tämän nyt sittenkään pitkäaikainen säilytystapa - jotenkin tykkään siitä kun ne on omassa laatikossaan  nätisti paikoillaan josta sitten vaan nappaan sormuksen jota haluan käyttää. Tuon kissan kanssa se on vähän hankalampaa. Ehkä tuo kissa saa jäädä koristeeksi vaan.


Käytiin lauantaina kaupoilla ja mä ostin itselleni tarravaraston täydennystä, nuo kun on mulla melkoista kulutustavaraa kun tykkään kirjeisiin ja kirjekuoriin laittaa "kaunistusta". Samalla reissulla ostin myös minigrip-pusseja, muutaman suklaapatukan ylläreiksi noihin mun vaatepaketteihin sekä itelleni nappasin Hot Rod pussin illan herkutteluja varten. Ja nyt kun olen alkanut noihin kauppojen vaatteisiin mahtumaan, niin en pystynyt ohittamaan Tokmannin vaatepuolta vaan tsekkasin sen silleen nopsaan läpi - siellä ois ollut ihana kirkkaanpinkki neuletakki mutta en ostanut koska se oli turhan lyhyt mulle ja kun mulle on nyt Ellokselta tulossa tämmönen neulostakki joten ei.


Lauantaina oli myös teen päivä - Forsman teellä onkin sen kunniaksi paljon kivoja alennuksia. Itseäni kiinnostaa tuo -10% alennus, jonka saa heidän nettikaupastaan koodilla teenpaiva joka on voimassa 10.2. asti.  Just kyllä tilasin uutta teetä mutta mietinkin nyt tommosta pikkutilausta kun tuota teetä kuiteski menee - paitsi että kesällä tulee sitten tauko, kun silloin tulee juotua enemmänkin kivennäisvettä ellen sitten tee jotain jääteetä. Mä oon tällä kertaa nauttinut Mango-Melonista sekä Rauhoittavasta teestä. Minkäs makuista teetä sinä olet viimeksi juonut? Mun mukiin jää usein teepuruja ja oon niitä yrittänyt huumorilla tulkita - ainakin yhden hataran tulkinnan mukaan mulle ois tänä vuonna luvassa pa-aaljon rahaa. Se purukasa nimittäin näytti euron merkiltä. Tai sitten mulle tapahtuu jotain joka alkaa E-kirjaimella. Hmm..


Mä mahduin! Tein Nansolle riskiostoksen eli en tiennyt etukäteen mahtuisinko niihin mitä tilasin mutta otin riskin. No joo, olisihan ne saanut palautettua mutta haluan silti ajatella sitä riskinottamisena. Elää hetki jännityksen kanssa. Hah! Kyseessä on siis Nanson Hurray -mekko joka on heidän nettikaupassaan alennuksessa ja tässä pähkäilen et ostaisinko viel sinisenä (ai niin, se virtuaalikaulin) Kantsii muuten mennä kurkkaa nuo aletuotteet, siel on paljon isoja kokoja myymättä eikä ollenkaan pahaan hintaan. Omastani maksoin n. 32€. Mut siis mä mahdun ja tuo on Nanson normaalimitoituksen puolelta ostettu ja koko 2XL. On toki hieman nafti pepun kohdalta mutta ei kiristä kuitenkaan niin, etteikö sitä voisi käyttää. Sivuprofiilissa makkarat toki näkyy, mutta eipä ne ole aikaisemminkaan haitanneet - sitä paitsi ei ne enää kauaa kuulkas näy! Mekon lisäksi tilasin Gala -jakun ja se on ihana - harmikseni se ei oikein toimi tuon Hurrayn kanssa, mutta eipä se ole onneksi ainut mekkoni.



Mä pitkään mietin näiden kahden tilausta, mutta tummemman kohtalo olla mekkonani varmistui kun pistin ainokaisen mustan mekkoni myyntiin ja se meni. Pinkkiä olen taas kuolannut siitä saakka kun se tuli myyntiin, mutta silloin jo totesin että ostaisin sen vasta kun tulee aleen. Mullahan on tuosta se mustavalkoinen versio. Tämän enempää en tilannut, vaan koetin pitää järjen kuskin paikalla - katsellaan mitä ihania mekkoja tulee noihin vaatekauppoihin vaikka mitään isompaa kasaa en uskalla kyllä alkaa tilaamaan kun kokoajan kapenen. Mun vaatekaappi näyttää muuten aika tyhjältä ja tyhjenee vielä entisestäänkin kunhan viimeiset vaatteet lähtee postitukseen. Ps. nämä mekot on ostettu ennen sitä toteamistani että voitte kalauttaa virtuaalipaistinpannulla päähän, eli pliis, älkää kalauttako! ^_^



Mä löysin tuon vanhemman kuvan koneeltani kun pengoin huvikseni noita vanhoja kuvakansioita ja oli pakko tehdä tämmönen vertailukuva koska mua jäi hieman ihmetyttämään tuo, koska mun pitäisi olla noissa kuvissa suht samankokoinen. Asiaan tuli pientä selvennystä kun bongasin yhden muistilapun just tuolta ajalta ja siinä on just sopivasti kaikki mitat kirjattuna ylös - ne taas kertoi että olen tuossa vanhassa kuvassa samanpainoinen mutta mitoiltani paljon isompi, mitä siis nykyisin olen. Asia ihmetyttää koska olen luullut olevani samankokoinen mutta enpäs olekaan! Tuohon 2012 aikoihin olen ollut jollakin dietillä, oisko peräti GFG - en ole täysin varma. Varmaan blogia lukemalla asia selviäisi. Kiva kuitenkin tietää että olen hoikemmassa (ja paremmassa) kunnossa nykyisin kuin 2012. Jeeeij!

                                   

Sitten tähän loppuun kevennykseksi Rumpalin kiva pikkuneuvo, josta ei tarvitse kenenkään ottaa hernettä nenään mutta ihan pienenä muistutuksena. <3 Mä itse käytän tätä neuvoa ja hyvin ollaan tässä maailmassa menty eteenpäin - ei oo tullut pahoitettua ihmisten mieliä turhanpäiten.

40 kommenttia:

  1. Kivaa viikonlopun jatkoa! Vink vink, Lumoan vaatemerkki. Katsoin, mitä heillä oli alessa, niin valitettavasti minulle ei mitään kivaa, mutta isomman mitoituksen puolelta Sinunnäköinen mekko. Sellainen keltainen, aika hauska, freesi. Pääsiäiseen, vappuun, kesään. Ei ehkä just helmikuuhun, kun iho on vielä valkoinen, mutta myöhemmin. Oli tosi edullinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka ei se enää kauaa jatku. ;)
      Mä kurkkasin tuon mutta ei valitettavasti yksikään innostanut mitä plussapuolella oli tarjolla.

      Poista
  2. Uusi lukija ilmoittautuu. :) Multa on mennyt kokonaan ohi tollainen mango-meloni tee. Pitää laittaa se ostoslistalle. Tykkään tosi paljon Forsmanin Russian Samovarista. Sitä tulee juotua liikaakin. Jos haluat kurkistaa mun blogiin, osoite on: http://smokyeyecandy.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi ja tervetuloa! :)
      Kokeile ihmeessä Mango-Melonia, se on taivaallista. Toinen suositeltava on semmonen yrttitee kuin Päivän piristäjä. :) Mä tykkään kans tosta Russian Samovarista, se oli pitkään mun suosikkini mut sit kun aloin tilaamaan netin kautta, ni tuli uudet suosikit.

      Poista
  3. Mä en ymmärrä tätä liian naftien vaatteiden ostamista. Ok, voi käyttää, mutta oikeankokoinen vaate on aina parhaimman näköinen. Ja kyllähän sinä hienosti olet laihtumassa, mutta kun eihän sitä osaa ennustaa, mistä kohtaa hoikistuu. Voikin käydä niin, että paitsi takamuksesta, myös yläosasta lähtee, ja sitten kun mekko on sopiva takamuksesa, se onkin liian löysä yläosasta.
    Ei siis ole koskaan oikein hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en myöskään sitä ymmärrä että ostetaan ns. pieni vaate. Kuten olen itsekin useasti sanonut niin jokainen voi laittaa päällensä monta numeroa liian pienen vaatteen, kyllähän ne päälle menee. Varsinkin kun on joustoa.Ja voi jopa näyttää kuvassa (varsinkin jos profiili edestä päin) ihan "hyvältä" . Mutta sivuprofiili paljastaa totuuden, ja varsinkin käytössä liian nafti vaate ei todellakaan enää näytä hyvältä, Vaate nousee takapuolen kohdalta ja mahan kohdalta jne. Tässä kohtaa ei oikein päde se että Pipsa haluaa kurvit esille tuovia vaatteita, sen aika on sitten hieman myöhemmin, ei vielä. Eikä mielestäni voi oikein ajatella että on kohta sopiva koska vielä laihtuu koska nuo vaatteet ovat nyt sen verran tiukkoja päällä että väkisinkin venyy niin sitten kun hieman laihtuu niin on väljä koska vaate on myöskin venynyt :)

      Poista
    2. Joo, eikai sitä voi kukaan muu ymmärtää kuin minä. :) Mä tykkään nafteista vaatteista, kun ne kuitenkin nopeasti muuttuu sopivimmiksi. Että jos pitää valita vähän naftit ja vähän liian ison vaatteen väliltä, niin tällä hetkellä valitsen sen vähän naftimman ja tunnen oloni kotoisaksi. :)

      Poista
  4. Mekot on kivoja mutta niiden kanssa ei käy legginsit tai muut mustat housut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, kyllä ne musta ihan kivasti sopii mut nää on taas näitä mielipideasioita. :)

      Poista
  5. Nuo sun mekkovalintasi ovat aika juhlavia arkikäyttöön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se tietty jonkun makuun ollakin turhan juhlava. :)

      Poista
  6. Nuo kaks mekkoa on kyllä aivan ihania, voin tunnustaa että haluan ne molemmat vaikken edes ole mikään mekko-ihminen :D Ainokaisen kaapissa olevan mekon oon innostunut tilaamaan, kun näin sen sulla ja se oli ja on edelleen ihana. Se vaaleanpunainen, hieman japanihenkinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sulla kuvaa siitä japaninmekosta päällä? Nuo mekot on kyl ihania mitä on tulossa ja odotankin niitä innolla. :)

      Poista
  7. Hei!
    Onnea uudesta ulkomuodosta ja ihanista vaatteista. Pikaisesti olisin kysäissyt mistä olet ostanut nuo Hello Kitty-tarrat? Meillä nuorenmpi lapsenlapsista on oikea Kitty-fani ja ei oikein mistään olla löydetty tarroja.
    Hyvää alkanutta viikkoa.
    T.Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ne on ostettu Puuilo -nimisestä kaupasta. :)

      Poista
  8. Hannawears.com . Muutenkin voi pukeutua kuin mekkoihin ja leggareihin vaikka olisikin isokokoinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä, Hanna onkin mulla jo lukulistalla. :)

      Poista
  9. Pipsa sinulla on vartalo mallia tiimalasi!Olen aiemminkin katsonut, nyt alkaa tulemaan esille. Siis tiimalasi voi olla vartalonmalli vaikka olisi kuinka painava, vartalon mittasuhteet ratkaisevat (lantio ja rinnanympärys suunnilleen sama ja vyötärö- lantio suhde lähellä 0,7, laskentakaava on netissä). Itsellä tiimalasi ja vaikka olen ollut tosi tukeva niin silti nuo mittasuhteet suhteessa pysyneet, ja lantio- vyötärösuhde on tasan 0,7. Kannattaa katsoa jo nyt tiimalasivartalolle sopivia vaatteita, tässä vartalonmallissa jos missä täytyy olla tarkkana vaatteiden suhteen muuten voi näyttää helposti lihavammalta kuin on. Kuulemani mukaan vain n. 8% naisista on aitoja tiimalaseja,joten kaupan vaatteita ei helposti löydä omalle vartalolle suunniteltuja (suurin osa naisista nykyään suorakulmioita tai omenoita). Kannattaa huvikseen mitata vyötärö-lantio suhde ja rinnanympärys vrt. lantio jos et ole jo mitannut :)Itsellä kilot kerääntyvät kuten sinulla, ja vaikka nyt olen laihtunut, rinnat eivät ole paljoakaan pienentyneet, eikä lantionympärys, käsivarret, pohkeet, reidet ja vatsamakkara sen sijaan lähteneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla erikoistapaus.koska miksi sitten paljon painoa pudottaneet sanovar nahan jääneen roikkumaan ja onhan tuon telkkarista nähnyt kun katsoo vaikka suuri painonpudotus ohjelmaa

      Poista
    2. En ole silleen ihmeemmin katsonut mutta mulle on sanottu että joko päärynä tai tiimalasi. Pukeutumisneuvoja sanoi että olisin tiimalasi.

      Onhan mulla kaikkialta lähtenyt noita senttejä, ja rinnat on kyllä pienentyneet vaikka ei mitenkään hurjalla vauhdilla. :)

      Poista
  10. Kaikki varmaan uskoo tämän Ano 15.54 ja kaikki tietää että kun laihtuu niin kyllä ne rinnatkin kutistuu nehän on pelkkää rasvaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painoni on vaihdellut 2010-2016 84kg-66kg välillä ja rinnat koko ajan kokoa 80E. Eli ei nyt yleistetä..

      -AI

      Poista
    2. Puhutaan ilmeisesti kymmenien kilojen painonpudotuksesta tuosssa 16.41

      Poista
    3. Rinnat eivät ole pelkkää rasvaa. Rasvakudoksella ei imetetä. Hoikalla voi olla paljon rintarauhasta/kudosta ja tällöin isot rinnat.

      Poista
    4. Kyllä ne rinnat pienenee mutta veikkaan että isossa pudotuksessa saa mennä reippaasti painoa pois ennenkuin se vaikuttaa. Onhan omanikin nyt pienentyneet yhden koon verran. :)

      Poista
  11. Piiahan on itse sanonut, että yläosa on pienempi kuin alaosa. Silloin päärynä, ei tiimalasi.

    (Pahoittelen jos sama asia tuli kahteen kertaan. Netti katkesi just passelisti, enkä tiedä miten ed. viestin kävi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sen tietää vain itse kun mittaa ne suhdeluvut mittanauhan kanssa. Minusta Pipsa näyttää siltä kuin kuvailin tässä mekkokuvassa, luulen että se tulee kunnolla esiin laihtumisen myötä. Juuri rinnanympärys ja lantionympärys ratkaisevat (rinnanympärys siis rintojen päältä). Itsellä ainoastaan rinnan alta mitta muuttunut, muuten kuppikoko sama kuin 20 kg tukevampana. Kun oma vartalotyyppi on tiedossa, on vaatteiden osto paljon helpompaa. Itse esim.pähkäilin vuosia miksi suora, pitkä takki, joka peittää lantion, saa näyttämään todella isolta, kunnes tajusin alkaa valitsemaan lantion yläpuolelle yltäviä malleja, ja kas, ihan eri efekti.

      Poista
    2. Kuppikokohan on suhteessa ympärysmittaan, eli esim. D-kuppi ei ole aina samankokoinen vaan pienemmällä ympärysmitalla sen tilavuus on pienempi kuin isommalla ympärysmitalla.

      Poista
    3. No ota nyt selvää kumpi se on - päärynä vai tiimalasi kun asiasta on niin moni eri mieltä. Toiset sanoo että päärynä ja toiset että tiimalasi. Mitä katselin noita vartalojutskia netistä niin sen mukaan se kallistuisi tiimalasin puoleen.

      Poista
  12. Antakaa Pipsan iloita, että vaatteet ylipäänsä mahtuu päälle. Semmoista säkkiä ei olekaan markkinoilla, ettei Pipsan kokoisen ihmisen makkarat sivuprofiilissa erottuisi. Kiva vaan, että ihminen on jo laihtunut montakymmentä kiloa ja alkaa päästä normivalikoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta tuo laihtuminen on hieno juttu ja se, että pääsee normivalikoimaan!

      Mutta muuten totean viestiisi, että höpsistä. Ei tarvitse pukeutua säkkiin eikä telttaan, mutta oikeankokoinen vaate laskeutuu kauniisti, eikä todellakaan paljasta kaikkia makkaroita, vaikka olisi minkäkokoinen.

      Poista
    2. Kyllä niitä vaatteita markkinoilta löytyy jotka eivät makkaroita toisi sivuprofiiliin. :) Mekot ovat suurimmalta osin sellaisia. :)

      Ja kuten ylempänä sanoinkin, että nyt ollaan semmosessa tilanteessa että ei ole koon puolesta sopivaa vaatetta - se on joko vähän nafti tai vähän liian iso. Ja siitä syystä ostan sen vähän naftimman, niin ei ole heti liian iso. :)

      Sitä paitsi en ymmärrä miksi se niin paljon haittaa jos mä haluan näyttää makkarani?

      Poista
  13. Kukaan ei Ole tyytyväinen läskeihinsä . Piiakin iloitsee nyt.kun voi tavallisesta kaupasta ostaa vaatteet.eikä tarvitse kaikkia ulkomailta tilata

    VastaaPoista
  14. Miten voi saada oikeankokoisen vaatteen.jos on liikaa painoa päällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin hauska kysymys. Yleensä ottamalla isomman koon, mutta sehän ei toimi jos vaatteen malli on myötäilevä.

      Poista
  15. Hei pitääpä kokeilla tuota mangomeloni teetä! 😊

    VastaaPoista