14.3.2016

Matkalla kohti kevyempää ja terveellisempää oloa - 14. kuukausi

 
Kulunut kuukausi onkin ollut erittäin mielenkiintoinen koska otin ja aloitin kuntosalitreenauksen ja se eka treenauskerta oli ihan mahtava. Olen käynyt siellä nyt muutaman kerran mutta uskallan jo sanoa että tykkään tästä. Tykkään ohjelmasta jonka Ringa mulle teki, se on sopivan raskas - ei kuitenkaan sellainen että musta otetaan kaikki mehut pois vaan jätetään se pieni jaksamisen tilkkanen. Musta on ihan kivakin että aloittelijalta ei revitä selkälihaksia pois vaan nostetaan painoja kun alkaa tuntumaan, ettei kevyemmistä ole enää hyötyä. Tämä saattaa myös olla se syy, miksi olen innostunut jatkamaan treenailua - koska se ei tunnu siltä että tekisin treenini veren maku suussa. Esimerkiksi vaakaprässissä aloitin 35kg painoilla (kaikista kevyin paino tuossa taisi olla 15kg) ja nykyään nostan sillä jo 65kg. Tätä mennään muutama viikko kunnes taas nostetaan painomäärää. Myönnän että olen saanut pienen salikärpäsen pureman. 

Mulle on tullut tuon ekan salipostauksen johdosta muutamia kyselyitä joihin ajattelin vastata ihan näin postauksessa koska tiedän että se kiinnostaa monia ylipainoisia jotka haluaisivat mennä salille. Varmasti tiedättekin jo kysymyksen, eli uskaltaako lihava mennä salille? Todella usein kuulen ja luenkin juttuja missä lihava on tuntenut olonsa salilla ei halutuksi ja pahimmassa tapauksessa saanut ilkeilyäkin osakseen. Itse ihmettelen tällaista käytöstä koska me kaikki olemme siellä salilla samasta syystä - treenataksemme. Ja mitä sitten jos se treenaaja on lihava - onhan se nyt sata kertaa parempi kuin maata sohvalla ja vetää mättöä naamariin. Tämän takia en ymmärrä niitä jotka lihavien salikäyntejä katsovat kieroon. Mulla oli itselläkin se ajatus ettei salille voi mennä, että siellä saa ikäviä katseita osakseen jne. ja monta vuotta mä pakoilinkin salia kunnes Ringa sai ylipuhuttua mut ja toki kävin tekemässä sellaisia varovaisia tutustumiskäyntejä - nyt sitten muutaman kerran salilla käyneenä voin omalta osaltani sanoa että tuolla Wellgo Training Centerin salilla en ole kokenut mitään ikävää, vaan kanssatreenaajat ovat olleet todella mukavia - olen jopa muutaman kanssa uskaltautunut juttusillekin. Vastaukseni moneen kertaan esitettyyn kysymykseen on kyllä, kyllä lihava uskaltaa mennä salille - jos satut törmäämään ikävämpään kanssatreenaajaan, niin tee kuten minä tekisin - näyttäsin pitkää kaunista kieltäni.


Nyt se pelätty plussakuukausi saapui, mutta mehän emme anna sen pelotella vaan jatkamme sinnikkäästi eteenpäin. Eiks je? Olisihan se aika noloa jos heti ensimmäisen plussailun takia heittäisin hanskat naulakkoon. Kyllähän tällainen tietenkin harmittaa mutta nämä kuuluu laihduttamiseen, se on tosiasia joka pitää hyväksyä. Toki mulla on tässä ollut kaikenlaisia asioita jotka ovat omilta osiltaan vaikeuttaneet tiputusta ja ajattelin niistä kertoakin kun ajattelin että sen kertominen voisi olla hyväksi kanssalaihduttajia ajatellen. Kerronpa teille oikein ranskalaisilla viivoilla että mitkä omasta mielestäni ovat nostattaneet painoani.

- Salitreenauksen aloitus on ihan selvä peli, miksi paino on noussut - en kuitenkaan tiedä johtuuko se siis nesteturvotuksesta lihaksissa vaiko siitä että lihakseni ovat kasvaneet koska lihas painaa enemmän kuin läski. Jotenkin en itse usko että olisin näissä muutamassa treenauksessa saanut lihasta aikaseen, mutta toisaalta eihän se mahdotontakaan ole. Mahtavaahan se olisi jos lihakset on jo alkaneet kehittymään. 

- Huonosti nukutut yöt (+ mahdollinen pikkustressi) ovat myös mahdolliset syyt koska plussakilot alkoi laskemaan kun olin tarkempi nukkumisen suhteen. Katsoin että nukun kunnolla eli jätin pois yölliset kännykän tuijottelut ja keskityin että nukuin yössä sen 7-8h. Tämän artikkelin mukaan kunnon unet ovat tärkeitä ja samaa on myös Ringa mulle sanonut - useaankin otteeseen. Aina en ole asiaa sisäistänyt mutta kyllä nyt täytyy ottaa niskasta kiinni.

- Hormonihäiriö on mulle uusin tuttavuus, joka johtuu siis laihtumisestani ja se tarkoittaa minulle sitä että olen nyt 3-4 viikkoa putkeen kärsinyt naistenvaivoista. Jep, luit ihan oikein. Kauan jaksoinkin odottaa, kunnes tänään aamusti soitin lääkäriin että tarttis vissiin jotain apua kun ei meinaa mennä itekseen ohi. Siinä kun hoitajan kanssa juteltiin mahdollisista syistä ja kun mainitsin laihduttamiseni, niin sain kuulla että raju laihdutukseni (tässä vaiheessa naurahdin koska en pidä tuota 30kg pudotusta rajuna vaan maltillisena) on syynä tähän häiriöön. Hormonitasapaino on ihan päin honkia. Ja kyllähän kaikki naiset sen tietää, että naistenvaivat aiheuttaa kivoja turvotuksia. Miettikääpä mitä tää on mulle tehnyt. 


Tässä kuukaudessa tosiaankin tapahtui se, että painoni ei laskenutkaan vaan nousi. Pahimmillaan paino näytti siis +5kg nousua mutta tasottui melko nopeasti. Tänään aamusti se oli enää vain +1,5kg plussan puolella. Lantiolta on kuitenkin mennyt taas -5cm että ei kuitenkaan ihan huono kuukausi, kun on vihdoin alkanut myös tuosta levimmästä kohtaa lähtemään. Sitä on nimittäin odotettu!   

Kroppamuutokset:
Paino: -29kg (+1,5kg)
Vyötärö: -28cm (ei muutosta)
Lantio: -30cm (muutos: -5cm)
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Elämäntaparemontissa auttamassa:


36 kommenttia:

  1. Mullakin on kokemusta lihavana salilla käymisestä ja hyvin meni. Ei tullut outoja katseita eikä kommentteja vaan kaikki touhusi salilla omissa oloissaan. Lopetin salilla käymisen ja nyt tuntuu pieni kynnys ja jännitys palata, mutta joku päivä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikki tosiaan touhuilee salilla omia juttujaan. Tosin ehkä jossain naamasaleissa saattaisi saada katseita, tai sitten ei. :) Palaahan ihmeessä jos siltä tuntuu että haluaisit palata. :)

      Poista
  2. Ihana, kun sait salikärpäsen pureman; se innostaa varmasti muutenkin liikkumaan ja kaikki liikuntahan on terveydelle hyväksi ja tukee laihdutustakin!!!

    Mutta toi toinen luku; olen niin pahoillani puolestasi. Miten niin hitaasti ja hartaasti pudotetut kilot voi tulla noin äkkiä takaisin!!! Jotenkin syntinen vääryys, jos et ole sortunut ahmimiseen tai muutenkin heittänyt hommaa läskiksi. Tuo +5kg on monen kuukauden urakka ja onneksi heilahti vaan +1,5kg, mutta on sekin väärään suuntaan. Tosi harmi.

    Toivottavasti Ringa voi auttaa. Kyllä tohon kannattaa jotenkin tarttua. Noi salihommien aloitukset on minusta kaukaa haettu excuse, yhden lihaskilon aikaansaanti vaatii kovaa työtä ja tuskin nesteetkään niin paljon vaikuttaa. Varmemmin toi stressi ja huonot yöunet lisää painoa. Toivotaan siis mielenrauhaa ja kauniita unia ja ehkä kevyempää ruokaa ja sitä harjoitusta paljon, niin laihtuminen taas jatkuu. Tuhat kiloa t s e m p p i ä!!! Pääasia, ettet luovuta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä se salikärpäsen purema olikin ihan kiva juttu. :) Tykkään!
      Tästä mennään reippaasti eteenpäin ja eiköhän nuo turvotukset ole pian pois kun saadaan kroppa tottumaan saliin ja tuo kamala hormonisekoilu pois. :)

      Poista
    2. Minustakin tuo salilla käyminen on excuse, mutta kokemuksesta tiedän, että nuo hormonit ja erityisesti hormonitason heittely todellakin aiheuttaa painonnousua!

      Poista
    3. Kyllähän salitreenin aloitus usein nostaa painoa hetkellisesti juurikin lihaksiin kertyvän nesteen takia. Itellä nois hetkellisesti 4kg, mutta kun kroppa alkoi tottua säännölliseen treenamiseen niin se tipahti takas normaalilukemiin.

      Poista
    4. No asiasta voidaan olla montaa mieltä mutta käsittääkseni se on ihan yleisessä tiedossa että salitreenin aloitus nostattaa hetkellisesti painoa. Liittyi nesteeseen joka kerääntyy lihaksiin. :)

      Poista
  3. Kantsis jättää ne sämpylät kokonaan pois. Ruokavalioon kanaa ja kalaa, ei pelkkää punaista lihaa. Perunan tilalle kasviksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huolenpidosta, mutta menen edelleenkin Ringan neuvojen mukaan. :)

      Poista
  4. Mitä sieltä lääkäristä ohjeistettiin hormoniepätasapainon tasoittamiseksi ? Ja miten se todetaan, verikoe tms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä sitä vielä tiedä, mä oon vasta menossa lääkärille. Puhelimessa se sen totesi että on tuo häiriö kun kerroin, eli ilmeisesti se riittää kun neljättä viikkoa valutat verta, et eikai mitään verikoetta tarvita. Tai mistä mä tiedä vaikka ne sillä neulalla mua tuikkais. :D

      Poista
    2. On olemassa lääkkeet, joilla vuodon saa loppumaan.

      Poista
    3. Ilmeisesti mutta mulle ei sellaisia kuitenkaan annettu. :(

      Poista
  5. Ikävä kuulla plussakuukaudesta, mutta kun noita kuvia katsoo, niin ei plussakilot kyllä niissä näy. Näytät minusta kyllä jatkaneen kiinteytymistä! Upeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, onhan se lantio toki kaventunut plussailusta huolimatta. :) Mut muualta ei kyl oo valitettavasti kiinteytynyt. :)

      Poista
  6. Ei tuo 5 kg:n heitto ole mitenkään mahdoton, kun ylipainoa on ollut runsaasti. Itselläni paino saattaa vaihdella pelkästään hormoniheilahtelujen takia 6 kg suuntaan tai toiseen. Suolaisen ruoan syöminen saattaa tuoda 3 kiloa jne. En siis olisi huolissani tuosta noususta. Kyllä se paino taas laskuun kääntyy, kun jaksaa pysyä ruokavaliossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja parastahan tuossa on se, ettei 5 kiloa noin ylipainoisella henkilöllä edes näy missään. Kyllä ne kilot ajan kanssa häviävät :)

      Poista
    2. Siis eihän mulla enää punnituspäivänä tuota 5kg ollut, vaan 1,5kg. :) Se viisi kiloa oli suurin määrä josta se sitten tasottui. :) Onneksi! Nyt en tiedä ovatko jopa kaikki plussat menneet pois, sen näkee sitten ens viikolla. :)

      Poista
  7. Onko sun äiti vieläkään kommentoinut sun laihdutusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aikasemmissa postauksissa on vastannut että : kyllä,äiti on huomannut ja ollut tyytyväinen

      Poista
    2. Kiitoksia toka anonyymi vastauksesta puolestani. :)

      Poista
  8. Hei pipsa! Pitkästä aikaa kommentoin. Halusin vaan toivottaa sinulle tsemppiä ja kärsivällistä mieltä remontin jatkoon. On ollut hienoa seurata edistymistäsi. Valoisaa alkavaa kevättä. T.neiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kommantoit. :) Juu, pitää olla kärsivällinen tämän kanssa. Ei ripusteta hanskoja vielä naulakkoon. :) Valoisaa alkavaa kevättä sinne sulle kans!

      Poista
  9. Hemoglobiini tietysti pitää tarkistaa, jos on noin kauan vuotanut. Olipa sitten tiputteluvuotoa tai runsaampaa.

    VastaaPoista
  10. Luulen, että turvotus johtuu hormoneista. Toivottavasti saat sen puolen kuntoon pian. Ties vaikka painonlasku saisi ihan uutta puhtia, kun kroppaa pääsee tasapainoon.

    Minkälaiset tavoitteet sulla on? Jatkat ilmeisesti ainakin RIngan valmennuksessa?

    Löysin vasta hiljattain blogisi ja täytyy sanoa, että sen verran kun noita muutoskuvia katselin, niin muutos on huikea. Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysinkin noita vastauksia, kun luin enemmän. Tsemppiä, musta sun muutos on edennyt hienosti ja ihailen sun asennettasi!

      Poista
    2. Se voi olla että hormoneista, mutta voi olla että kaikista noista yhteensäkin. :) Ei mulla ole mitään tavotteita, heitin ne kuraojaan. :) Jep, edelleen jatkan Ringan valmennuksessa. :) Kiitoksia, onhan se vuodessa jo aikamoinen muutos vaikka onhan tätä matkaa vieläkin taitettavana. :)

      Poista
  11. Aika uskomaton kehon muutos! Ootko käynyt uimassa tai vesijuoksemassa? Meinaa lähtis nesteet aika hyvin kiertoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. En mä nyt ole hetkeen aikaan käynyt, voisihan se tuohon auttaakin.

      Poista
  12. Itse olen tällainen rimppakinttu ja kova salillakävijä, enkä koskaan ole pahasti katsonut ylipainoisia kanssatreenaajia. Pikemminkin tulee hyvä mieli, että jes, muutkin on lähteneet sieltä sohvanpohjalta treenaamaan :) enemmän mä katson vinoon esimerkiksi niitä anorektisen laihoja naisia jotka juoksevat toista tuntia juoksumatolla itseään henkihieveriin. Toki heitäkin vain huolestuneesti. Sulla on hyvä asenne ja jatka saleilua! Eiköhän siellä loppujen lopuksi oo vähemmistössä ne kieroon katsojat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei kaikki katsokaan mutta se riittää kun yksi katsoo niin sittenpä se vie koko treenistä innon. Onneks tätä ei oo tarvinnu kokea vaan oon saanu rauhassa touhuilla. :)

      Poista
  13. Oletko jo nyt leikkauttanut hiuksesi, kun ei sinulla enää näytä olevan niitä somia värillisiä latvoja? Ne sopi sinulle tosi hyvin.

    VastaaPoista
  14. Onko kaikki hyvin? Blogihiljaisuus ihmetyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On on, kaikki on ihan hyvin. Hormonit vaan sekottelee.

      Poista