28.3.2016

#SanoSeLeivällä



Yhteistyössä Indiedays & Vaasanin

Pääsin mukaan Indiedaysin ja Vaasanin Sano se leivällä -yhteistyökampanjaan jonka ideana on kertoa tunteista leivän avulla. Minusta tämä idea on todella ihana ja suosittelen muitakin lähtemään tähän mukaan - muistamaan tällä pienellä eleellä jotakuta läheistään. Mä voisin useamminkin muistaa toista tällä tavalla, mieleeni tuleekin samantien muutama muukin kelle voisi tehdä vaikka välipalaleivät. Meillä on yleensä aamut kiireisiä ja siksi olisikin ihanaa jos jokainen aamu olisi tällainen, täynnä tunnetta ja rauhaa.


Päätin siis kertoa miehelleni kuinka paljon häntä rakastan ja piristää häntä muutenkin kun ressukka on ollut tässä pitkästä aikaa kipeänä. Ajattelin siis ilahduttaa tällaisella ylläriaamiaisella kun meillä ei yleensä aamusti ole aikaa isommalle ruuanlaitolle, vaan aamupala tehdään jo iltasella jääkaappiin odottamaan aamua. Ilman mua sekin aamupala jäisi varmaan syömättä. Joten nyt sain tehdä tämän ihanan aamupalan. Itse tein appelsiinimehua että nuhanenä saisi vitamiinia ja voimaa, sekä tekaisin maukkaat Vaasan Taika Monivilja -leivät.

Olen todella huono tekemään mitään kauniita leipiä ja nytkin halusin tehdä terveellisen aamupalan. Olinkin ilahtunut huomatessani että Taika Moniviljassa on pellavan- ja auringonkukansiemeniä, hirssiä sekä kaura- ja maissihiutaleita. Hyvin terveellistä ja sen lisäksi valitsin leivän päälle kasviksia, ainaisten liha ja kananmuna -vaihtoehtojen tilalle.

Kun kaikki leivät oli valmiina ja mehut puristettu, kävin herättämässä mieheni ja pyysin häntä pistämään silmät kiinni. Sitten kädestä pitäen ohjasin hänet pöydän ääreen ja sanoin että saa avata. Oli ihanaa nähdä miten paljon mieheni yllättyi ja ilahtui. Nyt oli tosiaan minun vuoroni kertoa että välitän, kun viime aikoina hän on kukkasin kertonut omat välittämisensä.
 

Sitten olisi Instagramissa käynnissä Sano se leivällä -kampanjan lukijakilpailu, johon voit osallistua julkaisemalla oman leipäterveisen käyttämällä häshtägejä #jyväntaikaa #sanoseleivällä ja @vaasan_leipomot. Lukijakilpailussa arvotaan joka perjantai kaksi voittajaa jotka saavat palkinnoksi herkulliset eväskorit (arvo n. 40€) Käy siis itsekin Instagramissa sanomassa se leivällä! Tsekkaa kilpailun tarkemmat ohjeet ja säännöt TÄÄLTÄ

6 kommenttia:

  1. Meillä tehdään joka aamu aamiaista, kun herätään niin hyvissä ajoin. Vastapuristettua tuoremehua, luonnonjogurttia marjojen kera, paahtoleipää, leikkeleitä. Työaaamuinakin tuntuu ylelliseltä, kun istutaan kahden pöydässä kiireettä ja viikonloppuisin aamupalalla notkutaan pari tuntia, kun luetaan sanomalehtiä ja syödään hitaasti.

    VastaaPoista
  2. Meillä ei oteta aamulla muuta kuin kahvia ja joskus leipäpala

    VastaaPoista
  3. Meillä on smoothiet arkiaamujen nopeita ja terveellisiä aamupaloja, mutta viikonloppuisin sitten kaivellaan leipätarpeetkin esille 😊
    Oma leipäsuosikkini on hiivaton juureen tehty aito ruisleipä ❤

    Ja kiitos Pipsa kivasta blogista, olen tätä jo jonkin aikaa seurannut. Tsemppiä elämäntapamuutokseen, hienosti olet edennyt!

    VastaaPoista
  4. Nuo Vaasan Taika-leivät on tosi hyviä. Leipää, teetä ja appelsiinimehua niistä koostuu mun aamupala.

    VastaaPoista
  5. Millaisen aamupalan voi tehdä illalla jääkaappiin valmiiksi? Tuorepuuron?

    VastaaPoista