4.5.2016

Kesä on saapunut


♫ ♪ ♫ - Lindsey Stirling - Crystallize - ♫ ♪ ♫

Tuolla ulkona on niin ihana ilma etten millään malttaisi olla sieltä pois mutta pakko kirjoittaa tämä postaus kuntoon ennenkuin menen auringon hellittäväksi. Älkää muute ihmetelkö jos blogi on välillä hiljainen, koska on voinut käydä niin että makoilen mieluummin tuolla auringossa tai menen tukka putkella kaverien kanssa. Varsinkin kun nyt on kesä, niin aion ottaa siitä kaiken irti ja ompa tuo auringonpalvontakin jo tuottanut tulosta, sillä jalkanit ovat pikkuisen ruskeammat tai ainakin huomasin yhtenä iltana kivan eron.

Tänään pitäisi vielä jossain vaiheessa leipasta taas pari pellillistä sämpylää kun viimeinen meni eilen, mutta taidan ennen sitä ottaa tunnin verran rusketusta säärille ja lueskella uusinta Tosielämää joka oli saapunut.  Katselin just ympärilleni ja täällä on ihan selkeä siesta meneillään kun kissat on siellä täällä oikosenaan. Onneks huomenna on vapaapäivä koska helatorstai, oon jo suunnitellut että valvoskelen tänään ja raapustelen loppuviikon blogijutut valmiksi, niin voin huoletta suunnitella muuta menoa.


Olin eilen taas kaupungilla ja siellä tuli sitten juostua asioilla ja vähän kaupoissakin, enkä edes ehtinyt kaikkea tekemään mitä piti mutta tärkeimmät kuitenkin. Kengät mitä piti käydä tsekkaamassa, sai nyt jäädä ens kertaan. Äidin luona siivosin ja sain siitä hyvästä itselleni lounaan - vieläkin äiti osaa ihmetellä miten saan nopealla touhuamisella siistiä jälkeä. No se on tätä kun oon monta vuotta tehnyt siivoushommia niin ne jo osaa tehdä nopeasti. Kävin myös Hennan pajalla ihailemassa kaikkia uusia tuotteita, mutta oon totaalisen ihastunut tähän kaulakoruun - samalla otettiin musta muutamat kuvat yhtä postausta varten ja varmaankin perjantaina näette mihin kuvaan sitten päädyin. Hennalta sitten kirmasin Jennyn luokse kynsienlaittoon ja näistä tuli kyllä todella upeat.

Kotiin kun pääsin niin kaaduin ihan väsyneenä sohvalle enkä sieltä tahtonut nousta ylös. Onneks mies hieroi kipeitä jalkoja ja tuli todettua että olin ihan liikaa jalkojen päällä. Nautittiin siinä samalla vuoden ekoista mansikoista, jotka olin kaupasta ostanut kun 250g rasian sai eurolla. Nyt vaan toivon ettei tuo jalkapöytä kipene tuosta. Sitten yöllä näin pientä painajaista noista uusista kynsistäni, sellaista että olin vahingossa saanut asetonilla kaikki vasemman käden kynsien koristukset pois kun putsasin jotain, mikä on edelleen pimennossa että mitä putsasin. Mut kynsien koristukset lähti pois.


Halusin nyt vielä ilahduttaa teillä vappuasullani, hitsit mut mä kyllä tykkään tästä. Oli porukalla vähän hauskaa ja ilmapalloilla piti päästä vähän leikkimään - siitä se idea sitten lähti ottaa asukuvaa pallojen kanssa. Tää on kyllä niin pirtsakka asu että päätyy varmasti toistekin päälle. Vansitkin sain melko kivankokoisiksi kun laitoin toiset pohjalliset - olivat mulle nimittäin kokoa liian isot ja nyt ne on vaan puolikokoa joten se riittää. 

Hattu - Anttila / Mekko - Yours / Caprit - KappAhl / Tennarit - Vans

Tilasin muutaman päivän pohdiskelun jälkeen itselleni H&M:ltä keltaisen mekon ja kun sitä myöhemmin kävin tsekkaamassa, oli koko mekko jo myyty loppuun. Pistän sen myyntiin jos se osottautuukin ei kivaksi ja myyn samalla hinnalla millä sen tuolta ostinkin + postit. Ihan näin vinkiksi. Mut kyllä mä toivon että se olisi sopiva. Bongasin tuolta myös ihanan sinapinkeltaisen puseron sekä tummansinisen mekon, mutta nyt saa mekot olla ihan rauhassa, tuota puseroa harkitsen että pitäisikö tilata. Sitten kaipaisin t.sinistä farkkutakkia mutta missään ei ole ollut sopivaa tarjolla, mä kun etsin sellaista lyhyempää farkkutakkia, jonka pituus ois enintään 53cm. Lindexiltä löysin muuten sopivan mutta kinnaa rintamuksen kohdalta eikä isompaa kokoa ollut enää saatavilla eikä KappAhliin ollut vielä tullut mutta myyjä meinasi että niitä tulisi vielä.

19 kommenttia:

  1. Belladonnassa farkkutakkeja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia tuosta alimmaisesta linkistä mutta ei ole kokoja. :(

      Poista
    2. Koot 50 saakka.

      Poista
  2. https://m.facebook.com/MuotiliikeBelladonna/photos/a.248551751947047.61306.248545235281032/768675929934624/?type=3&source=48&refid=17&_ft_=top_level_post_id.768675929934624%3Atl_objid.768675929934624&__tn__=E

    VastaaPoista
  3. Joko on valmiina se mekko, johon ostit kankaan muutama viikko sitten ja jota ompelija tekee? Mielenkiinnolla odotan, miltä näyttää vartavasten sinulle suunniteltu ja valmistettu leninki.

    Ja hei, missäs ovat kuvat uusista kynsistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo, vien sen vasta loppukuusta ompelijalle kun sen teossa menee 2-3vko. :) Mäkin ootan mieltä se näyttää valmiina mutta siis oon nyt aatellut että noiden kahden nykyisen maxin risteytystä meinaan - punamustan leveä helma ja sinivioletin yläosa. :)

      Poista
  4. Mulla oli kerran jalkapöydässä rasitusmurtuma. oli kyll kippeenä. eipä sille pystytty mitään tekemään. Lääkäri käski vaan painoa pudottaa ku oon ylipainoinen. hieno tuo sun asu:-)♡ onko sulla mitään kesäloma suunnitelmia vai onko sulla lomaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä oon jo onneks painoa tiputtanut mut hassua että nyt on sitten tämmöstä alkanut olemaan, jos nyt kyseessä on rasitusmurtuma. On mulla kesäloma, pitkäkin mutta ei vielä suunnitelmia. :)

      Poista
    2. niin minäkin olin pudottanut painoa parikymmentä kiloa ku tuli tuo vamma. tulee kuulemma helposti isoille ihmiselle jotka alkavat liikkumaan enemmän.

      Poista
    3. Ah, no sitten se voi olla mullakin. Mut ei nyt ainakaan ole uudelleen äitynyt, kuten epäilin. :)

      Poista
  5. Eka kuvassa näyttää, että sheivaus on hieman epäonnistunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin näyttää mut ei kuitenkaan oo. Ne on vaan jotain varjoja.

      Poista
  6. Kainalo näyttää siltä että ois mustunut ja on pahannäköinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä toi on, mikä toi on, mikä toi on? SE ON VARJO! :D :D :D
      Sori oli pakko :D Kuten jo ylempänä selvensin, niin ne on varjoja. Mun iho ei ole oikeasti tummunut saatikka pahannäköinen.

      Poista
  7. Koin positiivisen yllätyksen,kun poikkesin Porin keskustan H&M:ssä. Sinne oli tullut myös H&M+ -osasto. Näytti olevan myös farkkutakkeja vaaterekissä, mutta ne oli kyllä vaalean sinisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä?? Missä kohdassa siellä? Pitää mennä heti ens viikolla tutkimaan. Mä oon ainakin jotain vaaleansinistä farkkutakkia H&M:n nettisivuilla katellut. Oiskin kiva päästä testaamaan ihan livenä se takki. Vaikka metsästän kyllä tummansinistä mut ehkä voisin tehdä muutoksen. Ehkä. :)

      Poista
    2. Sisäänkäynnistä kun käännyt vasemmalle, niin aika pian tulee vastaan. Katonrajassa taisi olla H&M+ -viitoitus maalattuna, kyllä sä sen huomaat. :) Valikoima ei ollut kovin laaja, mutta parempi kuin ei mitään. Mä oon ainakin iät ja ajat odottanut tuota osastoa Poriin ja vihdoinkin se saatiin. Olin jo menettänyt toivoni, kun Puuvillan uudesta liikkeestäkään sitä ei löytynyt.

      Poista
    3. Okei, kiitoksia. Pitää mennä siis kattelee. :)

      Poista