23.6.2016

Hoitohuone Mustikka - Kokovartalohieronnassa


Yhteistyössä Hoitohuone Mustikka

Hoitohuone Mustikka on Porin Pihlavassa, Saarnitie 6 sijaitseva hoitola josta saa kohtuuhinnalla hierontaa (myös vyöhykehierontaa), sokerointia, kasvo-, käsi-, ja jalkahoitoja sekä meikkausta. Hoitola on aloittanut toimintansa tämän vuoden maaliskuussa. Hoitolasta ei saa laitehoitoja vaan kaikki tehdään käsin, koska käsintehty hoito on paras hoito. Tavallista hoitopalvelua, tavallisille ihmisille.


Hoitola sijaitsee kodin yhteyteen remontoiduissa huoneissa - hierontapiste remontoidaan tulevan syksyn aikana. Hierontaa on siitä huolimatta saatavilla. Odotusaulasta löytyy aina kahvia ja kastamista. Hoitoihin kannattaa tulla ajoissa, sillä myöhästynyt aika vähennetään hoitoajasta. Hoitolan pihasta löytyy pysäköimistilaa autolle ja bussilla liikkuessa pääsee Pihlavan keskustaan Meri-Porin linjoilla nro 31, 32 ja 35 - pysäkiltä on n. 500m kävelymatka hoitolaan.


Hoitolaa pitää Sari Tuomisalo, hän on 32-vuotias ja valmistunut vuonna 2009 kosmetologiksi ja tehnyt sen jälkeen hoitoja kotikäynneillä kunnes ajatus omasta hoitolasta ja itsensä pomonsa olemista alkoi kiinnostamaan enemmän. Niin se Hoitohuone Mustikka valmistui omaan pihapiiriin ja tässä lähiaikoina Sari on käynyt lisäksi sokerointi- ja jalkojenvyöhyketerapiahieronta koulutukset. Sari tekee myös kotikäyntejä jos asiakas näin pyytää - esimerkiksi vanhukset, liikuntarajotteiset tai perheenäidit jotka eivät välttämättä saa hoitajaa lapsilleen, niin silloin hoito asiakkaan kotona on mahdollinen. Sari tekee myös palvelutalokäyntejä. Tavatessani Sarin minulle välittyi hänestä heti todella mukava kuva, hän on hyvin puhelias ja mukava persoona joka sulattaa kanssakeskustelijan iloisuudellaan. Sari on hyvin sosiaalinen jonka kanssa tulee varmasti toimeen. 


Kokovartalohieronta on kehoa ja mieltä rentouttavaa hierontaa joka tehdään kevyillä otteilla. Hierontaa voidaan käyttää laihdutuksen yhteydessä poistamaan kuona-aineita vartalosta. Hoito pistää aineenvaihdunnan liikenteeseen. Tehoaa parhaiten 3-5 sarjan hoitona. Hieronta on hiljainen hoito, mutta hoidon aikana saa myös puhuakin mutta parhaimmat tehot saa kun hiljentyy ja päästää itsensä rentoutumaan. Hoidon aikana voi myös nukahtaa, mutta se on yksilöllinen vaikutus - toiset nukahtaa, toiset ei.



Oli aika mennä hierontahuoneeseen jossa kokovartalohieronta tapahtui. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olin kokovartalohieronnassa, olen muistaakseni vain kerran käynyt niskahieronnassa. Keskellä huonetta oli hierontapöytä jolle kapusin, hieman siinä mietin että miten pystyisin olemaan mahallani, lähinnä isojen rintojeni takia mutta ihan turhaa murehdin sillä pystyin olemaan aivan hyvin. Näin vinkiksi muille isorintaisille. Sain jättää rintaliivit ja pikkupöksyt päälleni eli ilkosillaan ei tarvinnut olla. Sari peitteli mut isolla pyyhkeellä ettei tullut kylmä ja paljasti sen verran ihoa kun kerralla hieroi.



Ihan ensimmäiseksi Sari levitti selkääni hierontaöljyä ja kysyi oliko jotain sellaista kohtaa mikä on vaivannut mutta en osannut kertoa kuin oikean lapaluun sekä hartian, että niissä on ollut jumin tuntemuksia. Lapaluun kohdilta ei kuulemma löytynyt mitään ihmeellisempää mutta oikeasta hartiasta löytyi sellainen jumipatti että auts. Sari hieroi sitä muutamaan otteeseen auki ja joka kerralla sattui, vaikka Sarin painallus ei ollut mitään runnomista. Pitää mennä hieromaan tuo patti paremmin auki, se ei nimittäin tässä täysin päässyt auki mutta selvästi helpotti. Yritin olla hieronnassa mahdollisimman rentona mutta jännitin kuitenkin jonkin verran. Sarikin sen huomasi että rentouduin täysin vasta kun hän alkoi hieromaan jalkojani. Ekana mä höpöttelin tosi paljon kunnes hiljenin kuulostelemaan vartalon tuntemuksista. Sarin hyvässä hieronnassa mie sitten melkein nukahdin, olin siis jonkinlaisessa torkkutilassa mutta tiedostin silti kokoajan mitä Sari teki. Omaan makuuni hieronta olisi juuri sopivaa, ei mitään rajua runnomista.



Jälkituntemukset hoidosta

Mulla kävi ainakin niin että aineenvaihdunta napsahti samantien päälle kun hieronnasta lähdin pois. Siinä sitten jalasta ristissä istuskelin bussissa että pääsin kotiin ja vessaan. Itselläni siis kokovartalohieronta nähtävästi toimi sen väittämän kohdalla että pistää aineenvaihdunnan käyntiin. Jonkin ajan kuluttua muhun iski kamalan raukea olo ja sitten iski väsymys, niin voimakas että hyvä kun jaksoin pitää silmäluomiani auki. Torkuin sitten sellaiset kivat kolme tuntia, jonka jälkeen kropassa tuntui rennommalta ikinä. Ehkä se johtui siitä että kaikki lihakset oli hierottu auki mutta tommosta tunnetta mulla ei oo ollut koskaan, tosin ei mua ole aiemmin hierottukaan tällä tavoin. Voin suositella!


Tarjous blogin lukijoille
Hoitohuone Mustikka haluaa nyt tarjota blogini lukijoille
kokovartalohieronnan (n. tunnin mittaisen) 35€ hintaan (norm. 55€)
Muistathan aikaa varatessasi kertoa lukevasi blogiani ja saaneesi tarjouksen täältä.
Tarjous on voimassa 23.6.-16.7.

16 kommenttia:

  1. Voi, miksi ollaan ihan eri puolilla Suomea! Kokovartalohieronta kuulostaa ihanalta ja hinta tosi edullinen. Jutusta ei käynyt ilmi, onko Sarilla myös hierojan koulutus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista tosiaan. :( Ei ole hierojan koulutusta mutta on käynyt hierontakurssin tuon kosmetologi koulutuksen yhteydessä.

      Poista
  2. Alkoi tehdä niin paljon mieli hierontaa, että varasin ajan vielä täksi illaksi. Ihme kyllä aika löytyi, vaikka on juhannusaaton aatto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että noinkin pienellä varoajalla löytyi aika ja vielä juhannusaaton aattona. :) Toivottavasti tykkäsit. :)

      Poista
  3. Täähän oli hyvä juttu! Olen suuntaamassa just Poriin heinäkuun alussa - pitääkin varata aika Mustikasta. Kroppa on ihan jumissa ja vaikea löytää hyvää hierojaa ihan summa mutikassa joten tämä sun suosituksesi tuli niin tarpeeseen - kiitos!

    www.decopixbytiina.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tuli just sopivaan aikaan tämä suositukseni. :) Ja mukavaa lomailua Porissa. :)

      Poista
  4. Noilla hinnoilla minäkin voisin mennä hierontaan. Meillä kaikki hoidot maksaa maltaita.
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, isoimmissa kaupungeissa hinnat on korkeammat mut ihan ymmärrettävästi. Mut mee ihmeessä hierontaan, se teki kyllä hyvää. :)

      Poista
  5. Kiva idea tuo murkkusynttärit. Mahtaakohan toimia myös pojille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksipä ei, mutta kannattaa varmaankin kysyä Mustikasta asiaa.

      Poista
  6. Käyttäisin tarjouksen hyväksi, jos asuisin siellä päin. Pitää ehdottomasti käydä hierojalla kyllä lähiaikoina. En edes muista milloin on viimeksi tullut käytyä, mutta nyt iski inspiraatio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä, kyllä tuosta hieronnasta on ollut hyötyä kun kroppa tuntuu ... en osaa edes sanoa kunnolla mutta silleen oudolla tavalla kevyeltä. Ihan kuin joku paino ois nostettu selästä pois, et kai mä sitten pikkuisen olin jännitysklimpissä.

      Poista
  7. Aaaah, kyllä tekisi hieronta hyvää meikäläisenkin kireille hartia- ja yläselkälihaksille! Kiristää ja koskee joka paikkaan :(

    Ihanan söpö olet tuossa kuvassa, jossa makaat masullasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten varmasti olisi hieronnasta apua jos paikkoihin koskee, mutta tuosta söpöydestä en voi olla kanssasi samaa mieltä. :D

      Poista
  8. Onpa hyvä tarjous, melkein tekisi mieli itsekin hyödyntää kun samalla paikkakunnalla asutaan. :) Hierottiinko sinulta jokainen osa-alue mikä kokovartalohierontaan kuului, vai saako/saiko hierontaa sovellettua? Lähinnä mietin että itsellä ei mikään paras itsetunto ole, niin en välttämättä kokisi oloani hevin mukavaksi jos joku hieroisi löllykkämahaani :D

    Aurinkoisia lomapäiviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla ihan kaikkea hierottu, eli sitä saa soveltaa kunhan muistaa vain sanoa ennen hieronnan aloitusta. :) Suosittelen suuresti!

      Poista