3.7.2016

Tänään juhlitaan Sulon 1-vuotissyntymäpäivää!

18.8. - Sulo n. 7vko iässä kasvattajan luona

Tänään on 3.7.2016 ja meidän pieni punainen paronipoikamme täyttää 1 vuotta. Tästä se kaikki vuosi takaperin sitten lähti. 18.8. oli toinen kerta kun päästiin katsomaan meidän pientä punaista paronia ja aika nopsaan sitä väsähdettiin kun sisaruksien kanssa leikkivät. Muistan vielä sen päivän kun kasvattajan facebookissa oli ilmoitus syntyneestä pentueesta ja kun huomattiin että sinne on syntynyt myös poikia, niin tehtiin nopeasti varaus tästä punaisesta paronista. Sulo on myös ihan alusta lähtien ollut Sulo, eli myös kasvattaja on häntä siksi kutsunut.

 
 Vähän päälle 3kk iässä, meille tullessaan

Sulo saapui meille vihdoin ja viimein 8.10 eli aika tarkkaan 3kk iässä. Nopsaan valloitti meidän kaikkien sydämet. Ekat yöt poitsu nukkui meidän välissä mutta ei sitten enää sen jälkeen. Kova takiaispallo hän oli silloin ja on edelleen. Silloin jo huomasin että tämä poika on todella sosiaalinen tapaus, eikä se ole tähän päivään mennessä muuttunut - kaikki vieraat otetaan uteliaina vastaan ja kun tilaisuus koittaa, menee nuuskuttamaan jalkapohjat läpi.


Sulo n. 10kk iässä

Sulolla on hassu tapa aina iltaisin kun mennään nukkumaan. Se tulee täydellä voimassa mahani päälle (kiitos kun sait ilmat pihalle) ja alkaa pikkuhiljaa hivuttaa itseään liki naamaani, sitten se koskettaa nenällään mun nenääni ja aloittaa sen päiväsen kehräämisen. Siitä taas tiedän, että nyt on aika paijata poikaa niin perusteellisesti. Sulo on meidän kissoista se totaalisin vässykkä, se antaa lastenkin paijata ja tuntuu tykkäävän. Sängyn peittoa se ei enää revi rikki joten olen tässä ajatellut että jokohan pian uskaltaisin laskea verhot takaisin, ettei se niihin enää lähtisi apinoimaan.


Tässä punainen poika tänään just otetussa kuvassa. Tasan yksi vuosi ikää harteilla ja painoakin on kertynyt jo mukavat 8,2kg. Ei tässä enää kauaa jaksa poikaa kanniskella. Myös kauniin tuuhean punaisen kaulurin on Sulo saanut ja vaikka kuvassa ei nyt kunnolla näy, niin Sulolla on myös kaunis puuhkahäntä sekä kunnon karvapöksyt mitä mamman pitää aina vähän väliä harjailla. Kulkee kokoajan vieressä - jos nousen käydäkseni vessassa, ei mene kuin hetki kun oven toiselta puolelta alkaa kuulumaan "mämääääyyy" kun etsiskelee mua. Vaikka Sulo nukkuisi niin sikeästi jossain tornissa ja mä satun liikkumaan sen näkökentän ulkopuolelle, tulee se aina katsomaan mihin katosin. Tätä ei tapahdu ollenkaan jos mies on kotona. Mutta tällainen synttärimurmeli meillä on <3

16 kommenttia:

  1. Paljon onnea Sulolle! Komea poika.

    VastaaPoista
  2. On hän niin ihana kisu. Selasin tässä sun vanhempia postauksia ja huomasin,että vuoden päivät olen matkassasi kulkenut. En muista mistä blogisi löysin, mutta olen tykännyt lukea sitä.
    Leppoisaa sunnuntai-iltaa sulle ja kisuille.
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, ootkin ollut jo kivan aikaa lukemassa. :)

      Poista
  3. Meillä on myös punainen, erittäin sosiaalinen kissa. Mahtaako liittyä sosiaalisuus turkinväriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, en ole kyllä koskaan ajatellut tuota että turkinväristä olisi kiinni. Veikkaan enemmän että se on se kissan persoona. :)

      Poista
  4. Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljn onnea Sulo, paljon onnea vaan !

    VastaaPoista
  5. Ihana Sulo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, hän on semmonen öpelipöpeli vässykkäpoju <3

      Poista
  6. - Onnea Sulolle! Meillä Hilma täytti juhannuksena 1v. Niin nopiaan ne kasvaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei oo enää semmosia pikkuruisia miukujia. :)

      Poista
  7. Tosi kaunis kissa! Minkä rotuinen? Itsellä on maatiaskissa joka on myös todella seurallinen, muistuttaa enemmän koiraa kuin kissaa käytökseltään. Tiedän muitakin kissoja jotka ovat todella seurallisia ja haluavat ihmisen huomiota koko ajan vaikka olisi muitakin kissoja seurana. Joillakin ihmisillä on hassu käsitys kissoista, että ne ovat kaikki samanlaisia ja omissa oloissaan. Itsekin ajattelin niin ennen omaa kissaa. Yllätyin todella siitä persoonasta! Hyviä kuvia muutenkin, näkee että on kunnon kameralla otettu... täytyisi itsekin hankkia hyvä kamera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on Maine Coon (kaikki kissamme ovat) Nää on tosiaan sosiaalisia tapauksia ja aikalailla tuleekin mieleen koira. Cooneista on myös sanottu että ovat koiramaisia. :) Ei ne kaikki kissat oo samanlaisia, jokainen on omanlaisensa - on seurallisia ja on erakkomaisia. :) Aivan kuten ihmisissäkin. :) Kaikki eivät myöskään pure ja raavi.

      Poista
  8. Kysyn uudelleen, koska pidän yllättävänä ettet julkaissut aiempaa kommenttia: oliko jokin syy, että Sulo kotiutui vasta tuon ikäisenä kun kuitenkin varasitte jo pentuna? Vai luovutetaanko main coonit vasta vanhempina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm mitään aiempaa kommenttia ei ole kyllä tullut ja hetken ihmettelinkin tuota kunnes tajusin oman mokani. Eli Sulo on tullut 3kk ikäisenä meille eli ollut n. 13vko ikäinen. Olin itse virheellisesti laittanut 4kk. Muokkasin sen tekstiin. Kaikkien kissanpentujen luovutusikä on 12vko. Jotkut saattavat ollat 15vko ennenkuin lähtevät uusiin koteihin.

      Poista