19.9.2016

Matkalla kohti kevyempää ja terveellisempää oloa - 20. kuukausi


Hellureissan kaikki siellä ruudun toisella puolella!

Tämä viimeinen kuukausi on ollut täynnä hikeä ja kiroilua kun olen nostellut menemään käsipainojen kanssa. Menin tosiaan tuollaiset käsipainot (2kg/3kg/5kg) hommaamaan ja niitä olen nyt nostellut kuukauden, viitenä iltana viikossa koska taukopäivätkin on pidettävä. Välillä on itkettänyt ja naurattanut kun paino seilasi ylös ja alas. Sitten tapahtui sellainen että meinasin yhtenä päivänä perseelleni pudota kun aamupainoani menin katsomaan - painoni oli noussut kilolla. Näin tapahtui toisen treeniehtoon jälkeen eli tiputettavaa olikin tullut +4kg sen kolmen kilon sijaan. Ja sillä hetkellä meinasi minunkin hymyni hyytyä ja tuli kirottua tätä omituista kroppaa joka kerää aina tyhminä ajankohtina itseensä niin hitosti nestettä. No mutta sitkeästi vain noudatin pilkulleen ruokaohjettani ja -rytmiä, sekä tein viitenä iltana viikossa käsipainotreenini. Tuohon sitten lisäksi vielä muut liikkumiset.

Seurasin siis todella tarkkaan painoani eli aloin käymään joka aamu suurinpiirtein samoihin aikoihin vaa'alla ja voin sanoa että ei ihan joka kerta naurattanut mutta pikkuhiljaa sitä kuitenkin huomasi, että suunta oli laskeva. Tuossa kun joka aamu käy moikkaamassa vaakaa, ni siinä tarvitaan tosi rautaisia hermoja. Mut on se toisaaltas aika jännittävääkin kun ei tiedä mihin se lukema siinä vaa'assa jämähtää. Välillä se näyttää +1kg ja sitten seuraavana aamuna se saattaa olla jo -1,4kg. On se aikamoinen vempele tuo vaaka. Yks asia mua kyllä harmittaa, nimittäin se etten mitannut allejani taikka reisiä, että olisin voinut vertailla kuukauden päästä oliko niihin tullut tuon käsipainotreenien avulla jotain muutoksia. 

Periksi en antanut vaikka kuukausi ei ollut mikään helppo. Pitää olla sitkeä ja pitkäjänteinen jos vaa'alla hyppii joka aamu eikä se lukema joka kerta näytä iloisia uutisia. Lisäksi keittiövaa'asta on tullut uusi ystäväni kun sillä pitää punnita gramman tarkasti jokainen suu pala - olen toki aiemminkin mutta välillä oon ottanut ruokaa silleen mututuntumalla ja siinä tulikin nyt huomattua ettei tätä mututuntumaan kannata luottaa. Ei se silti mitään järkyttävää määrää ole heittänyt mutta kuitenkin. Vaikka kuukausi on ollut hivenen raskas, niin onneksi mulla on ollut rakas mies, perheeni, ystävät ja etenkin Ringa tsemppaamassa niin ei ole tuntunut pahalta. Tästä kuukaudesta voin silti sanoa että olen itseeni helvetin ylpeä ja nyt odotankin mielenkiinnolla miten tämä (samanlainen) seuraava kuukausi menee ja millaiset tulokset ensi kuussa on luvassa.


Tiukille kyllä meni tämän kuukauden tuloksen kanssa kun vanha hormonihäiriö tuli ovelle kolkuttamaan - mulla oli viime kuukauden aikana peräti kolmet naistenvaivat! Ja kuten kaikki naiset tietää, niin nämä kyseiset vaivat aiheuttaa kivoja turvotuksia ja mulle ne oli erityisen "kivat" koska nostivat painoa eivätkä lähteneetkään samalla tavalla eli ykskaks pois. Ehei, niiden poissaamiseksi piti tehdä helvetin paljon työtä. Epäilenkin että olisin saanut enemmän painoa pudotettua pois jos nuo eivät olisi olleet sekoittamassa menoa.

Kävin lääkärissäkin kun nuo vaivat ilmestyivät kolmannen kerran mutta ei sieltä mitään uutta apua tullut vaan se sama, eli minipillereistä pitäisi pitää taukoa ja että syypää tähän on raju laihtumiseni. No mä en kyllä tätä näe mitenkään rajuna mutta olen kyllä alkanut miettimään, että kenties kroppani alkaa olemaan siinä pisteessä että toimii kunnolla, ehkä vähän liian hyvinkin. Mutta asiaa nyt seurataan ja toivotaan että se taas tuosta normalisoituu.

Sitten kuluneen kuukauden aikana huomasin myös tämmöistä, että jos nukuin yössä vain 5-6h taikka juomiseni jäi n. litraan päivän aikana, niin seuraavana aamuna painoni oli nesteturvotuksen takia noussut aika kivastikin ja lisäksi aiheutti myös sen että jalkapöytäni olivat todella kipeät tästä nesteturvotuksesta. Testasin nimittäin näitä molempia muutamaankin otteeseen tuossa kuukauden aikana joten uskallan sanoa näitä syyksi koska aina kun jompi kumpi tapahtui, niin nousi myös paino ja aiheutti nuo ihanat ntesteturvotuskivut jalkojen päällä. Jotenkin väsyttää tällainen miten helposti kroppa nappaa itseensä nestettä.


No niin, mennäänpäs niihin tuloksiin... Mä oon todella innoissani että sain tuon viime kuussa tulleen ylimääräisen 3kg plussan pois ja pikkaisen extraakin siihen päälle.  Painoa tipahti tässä kuussa tasan -4kg ja olen siihen äärimmäisen tyytyväinen. Nyt jatkan yhtä sitkeästi seuraavaa kuuta kohden, josko silloin saataisi samanlainen tulos. Mitoissa ei tapahtunut tällä kertaa yhtikäs mitään mutta aavistelinkin sitä. Oon nimittäin huomannut että mitoissa ei tapahdu silloin mitään kun kiloja on mennyt enemmän. Mutta olen erittäin tyytyväinen tämän kuukauden ahkerointiin ja tästä vaan jatketaan - villeistä huhuista huolimatta en ole antamassa periksi.

Kroppamuutokset:
Paino: -37kg (-4kg)
Vyötärö: -35cm (ei muutosta)
Lantio: -36,5cm (ei muutosta)
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Elämäntaparemontissa auttamassa:



Seuraava remppapostaus tulee 17.10.2016

96 kommenttia:

  1. Voi vitsi, onnittelut!!! Oli pakko katsoa kuva sinusta elämäntaparempan alusta, ja täytyy kyllä sanoa, että näössä on pahasti vikaa ellei huomaa eroa! Oot tehnyt tosi hienon työn, muista olla ylpeä itsestäsi!! :)
    Jos saa toiveita esittää, niin olisi kiva jos laittaisit taas jossain vaiheessa blogiin ennen- ja jälkeen kuvia vierekkäin. Mun mielestä ne kertoo kilojen ja senttien lisäksi niin paljon. :)
    Kovasti tsemppiä jatkoon!!

    <3: Lilli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kyllähän tässä on aikamoinen urakka jo tehty ja vielä aion jatkaa. :) No jotkut ei sitä välttämättä vain näe mut ei se silti mitenkään haittaa koska ite tosiaan tiedän parhaiten kun kerran luvut sun muutkin näen. :) Pitää laittaa noita kuvia taas jossain vaiheessa. :)

      Poista
  2. Hienoa ...jatka samaan malliin :) täällä yritän kanssa sulatella kiloja ja sitkeessä on :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava saavutus! Tästä postauksesta tuli niin hyvälle mielelle, oon tosi iloinen sun puolesta! Olet varmasti esimerkkinä kaikille vastaavassa tilanteessa oleville, näytät ettei vastoinkäymisille saa antaa valtaa ja että kaikki on mahdollista. Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo, ei sitä tosiaan heti vastoinkäymisten tullessa sanota et tää loppu tähän. :D

      Poista
  4. Hyvä Pipsa. Hienosti oot jaksanu.
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eipä tässä isommin oo tarvinnu jaksaa paitsi sillon kun kaikki ei mee suunnitelmien mukaan. :)

      Poista
  5. Hyvä Pipsa! :) Ei kannata luovuttaa vaikka välillä näyttäiskin vähän huonommalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tosiaankaan ole luovuttamassa vaikka välillä ois huonompaakin. Ei sitä nyt heti huonompien hetkien tullessa olla sanomassa I QUIT! :D

      Poista
  6. Välillä voi tulla tällaisia ei mitään kuukauisia. Usko pois kyllä se taas laskee, sä oot sisukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm.... eihän tämä nyt suinkaan ei mitään kuukausi ollut. :)

      Poista
  7. Oliko se niin että viime kuussa lihoit 3kg? Ei ole kovin hurja tuo laihtumisvauhti ja aika monet alkaa keksiä tekosyitä, sinäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lukeehan se tuossa tekstissäkin. :) Ei se hurja vauhti olekaan mutta kuitenkin alaspäin. Ikävää että koet mun mietteeni miksi jotkut asiat menee tietyllä tavalla niin tekosyinä.

      Poista
  8. Mistä olet omasta mielestäsi laihtunut eniten ja näkyvästi? Lähes 40 kg on hirmu saavutus. Luultavasti seuraava painontiputusjakso alkaa näkyä selvemmin tai niin se alkaakin. Nyt tuo laihtuminen on mielestäni ollut vyötärön syntyä ja isojen rintojen pienentymistä. Toki kasvoissakin näkyy. Onko sinulle neuvottu venyttelyjumppa? Muistan ruokavaliosi melko tarkasti mutta voisitko uusia sen muitakin kiinnostuneita varten joskus? Miten varioit ruokiasi vai teetkö aina jauhelihapihvejä (monenko %:n jauhis). Saatko syödä tofua? Entäs kalkkunamakkaraa tai -keittoja? Lihalientä? Miten huolehdit suolistobakteereistasi? Käytätkö perunan sijasta bataattia tai kukkakaalia koskaan? Syötkö joka päivää porkkanaa? Smoothit ovat hyviä!
    Joskus ihmetyttää tuo jalkojesi tilanne. Harrastat kovaa liikuntaa jo töissä, porrasjumppaa lähes kaikkina päivinä, käsiäsikin käytät normia enemmän, fillaroit. Miten tuo rehkiminen dieetin kera ei näy jo?
    terkuin utelias Iita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa'a, varmaankin tuosta rintojen alta on mennyt kaikkien näkyvimmin. Ei mulle ole neuvottu ainakaan mielestäni mitään venyttelyjumppaa, toki nyt alku- ja loppulämmittelyt on. Ruokavalio näkyy aina joskus blogissa ja tässä ois tarkotus jossan vaiheessa tehdä viikon mittainen ruokapäiväkirja. Mut mitenkään kovin tarkasti en voi mitään määriä kertoa. En mä aina jauhelihapihvejä tee, joskus teen jauhelihapyöryköitä. :D No ihan tosi ja sit välillä on kalaa ja kanaakin. :) Jauhelihat on vissiin 7-10% rasvaisuudella. Saan syödä tofua mutta en syö. :) Kalkkunaakin voisin syödä mutta ei ole tuota tehnyt mieli, kenties joskus voisikin tehdä. :) Huh mitä kysymyksiä, en mä tiedä mistään suolistobakteereista. :D Syön perunaa, en bataattia enkä kukkakaalia. :) Bataattia olen kokeillut mutta en ole tykännyt. En mä nykyään syö joka päivä porkkanaa mut melko usein kuitenkin viikon aikana. :) Jalat nyt on tommoset, kyllä ne sieltä perässä tulee. :) Vaikea sanoa miksi ei näy, kannattaa varmaan kysyä ammattilaiselta asiasta. :)

      Poista
    2. Jaloissasi on varmaan jonkin asteinen lymfaödeema, vai? Kovin näyttävät jalkasi tutuilta, sillä minulla on samanmoiset, eikä niihin laihtuminen/liikunta kauheasti vaikuta. Pidän hoitosukkia ihan jatkuvasti, silti jalat turvoksissa. Niiden kanssa on vaan ollut opittava elämään, vaikka kanssasisaret niitä kauhistelevatkin. Tsemppiä edelleenkin elämäntapamuutokseesi.

      Poista
    3. No mitään diagnoosia mulla ei niihin ole mutta pienellä googletuksella saattaa hyvinkin olla tuo. Kyllä tuo oikeanpuolinen on pikkuisen pienentynyt, vasen ei niinkään. Mut tosiaan, kyllä mie näiden kanssa pystyn elämään - muille ne tuntuu olevan enemmänkin ongelma. :)

      Poista
  9. Tavattoman hieno tulos, onneksi olkoon!! Ensimmäistä kertaa remppatekstien aikana havaitsin, että kulunut kuukausi on ehkä ollut sulle todella haastava - siis eka oikea vastoinkäyminen - mutta selvisit tästä mahtavasti! Toivottavasti saat enemmän unta ja enemmän vettä, jotta laihtuminen helpottuisi ainakin tältä osalta, minusta pohdit vastoinkäymisiä muutoinkin hyvin. Luen todella hyvillä fiiliksillä edistymisestäsi ja saan sinun kokemuksistasi ehkä tsemppiä itsellenikin.

    Ja on kivaa, että sulla on ihan vyötärö jo kaventunut esille! Vaatteesikin ovat viime kuukausina oikeasti istuneet paremmin, kun mittasuhteet alkavat löytyä. Uusiin vaateostoksiin ;) en sinua yllytä, mutta vöiden ostaminen taitaisi olla pian ajankohtaista!

    Tsemppiä nyt vielä rempan jatkumiselle ja iloisen mielen ylläpitämiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka en mä tätä silleen vastoinkäymiseksi laske mutta vähän vaikeampi kuukausi kyllä. :) Ja jos tästä osasin mennä näin, niin ei tuu olemaan ongelmaa tulevistakaan. :) Kyllä tässä enemmän unta ja vettä on saatu, se tasottuminen vain kestää. Ei siis todellakaan lähde mun blogista se nesteturvotusta tosta vaan pois vaikka kuinka joisi vihreätä teetä. :D

      Poista
  10. Vau! Neljä kiloa kuukauden aikana on mieletön suoritus! Saatkin olla ylpeä itsestäsi! Hienoa työtä :) Me pidetään peukkuja ja tsempataan täällä ruudun toisella puolella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on ihan kiva suoritus. Nyt on poissa ne viime kuussa tulleet plussakilot (3kg) sekä pikkuisen nytkähdystä taas alaspäin kilon verran. :) Luultavasti enemmänkin ois tullut jos ei ois ollut noita muutamia turvotushetkiä. :)

      Poista
  11. Upeasti olet laihtunut! Käyn aina silloin tällöin täällä katsomassa ja muutos entiseen on kyllä huima. Mutta täytyy kyllä sanoa, että olen pitänyt sinua miellyttävänä ihmisenä jo ennen laihtumistakin :)

    VastaaPoista
  12. Pipsa sulla on mennyt laskut sekaisin,tarkista elokuun postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kerrohan toki miten on mennyt sekaisin. :)

      Poista
    2. Elokuussa -33kg (+3kg ) ja tänään -37kg (-4kg )

      Poista
    3. Niin, mitä tuosta? Miten se sitten olisi pitänyt ilmoittaa? Se on kuitenkin -4kg koska sain sen viime kerralla tulleen +3kg pois sekä -1kg uutta tiputusta. Niin yhteensä se kuitenkin on -4kg ja kokonaistiputus sen -37kg. :) Olihan se tuolla tekstissäkin mutta kirjoitin sen sinne nyt vähän selvemmin että kaikki ihan varmasti ymmärtää. :)

      Poista
    4. Mutta tässä kuussa sulle tuli yksi plussakilo myös eli viime kuu + tää yksi mysteerikilo = 4kg. Eli sun pitäis olla täsmälleen samassa kuin heinäkuun lukemat, eli yht. -36kg, ei -37kg.

      Poista
    5. Ai sua hämää tuo kesken kaiken tullut plussakilo. En mä sitä laskenut mukaan koska se tuli tuon käsipainotreenin alotuksen takia ja lähti muutamassa päivässä pois. Sitä ei lasketa mitenkään tuohon kokonaisjuttuun koska se ei vaikuta siinä. Ajatellaan vaikka näin että että ensin oli lukema 10kg johon tuli 3kg plussaa eli 13kg. Mutta sitten aloitinkin käsipainotreenauksen jolloin paino nousi hetkellisesti +1kg eli 14kg mutta tasottui parissa päivässä takaisin 13kg, jonka jälkeen kolme viikkoa oli jojoilua 10-13kg välillä. Kunnes yhtäkkiä se vain rykäisi 9,7kg ja viime metreillä nappasi pois loput jolloin lopputulos oli tasan 9kg. Näin lyhyesti selostettuna tuota painon jojoilua nyt kuukauden aikana. :) Ja kun lasken omasta lähtöpainostani tämän päiväiseen tulee tulokseksi se -37kg. Usko vaan vaikka et ilmeisesti halua uskoa. :)

      Poista
  13. Hyvä tulos tuo on:) Onko sun kehon arvoja käyty mittaamassa lääkärillä tässä välissä? Ajattelin vaan noita hormonihäiriöitä, kuulostavat aika vakavilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan se vaikka tokihan siinä oli ne kolme kiloa mukana. :) Mut kyllä niiden eteen sai silti hommia tehdä joten ei oo yhtään sen huonompi vaikka kuinka joku haluaisikin pilata sitä intoilua. :) On mulla jotain katsottu mut ne on lääkärin mukaan kunnossa ja hänen diagnoosi olikin että raju laihduttamiseni on vain sekottanut hormonit. Pah, mie sanon että nyt kun laihtunut kunnolla ni hormonit alkaa toimii kunnolla. :D

      Poista
    2. Mä kaipaan Susanna sun blogia...kysyin joskus niistä maanjäristyksistä...toivottavasti jatkat pian!

      Poista
  14. Wau! Hyvältä näyttää, mahtava pudotus :)

    VastaaPoista
  15. Hienosti sujuu Pipsa!

    Oletko muuten kokeillut töissä tukisukkia? Auttavat jalkojen sekä niiden ihon verenkiertoa ja ehkäisevät turvotuksen.

    Äläkä ramppaa joka pv siellä vaakalla. Se ei tee hyvää korvien välille pitemmän päälle LOL.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut mutta en ole huomannut mitään apua niistä. Voi olla että kompressio on väärä. Kyllä mä nyt ramppaan että näen tuota vaihtelua - ei se mun korvienväliin ole onneksi tullut haittaamaan. :)

      Poista
  16. Hienoa! Kiinteytymistä tapahtunut valtavasti, ja hyvä olo näkyy! Onko sulla ollut hormonihäiriöstä johtuen vatsan turvotusta, itselläni on. Mikähän siihen auttais...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En ole kyllä kiinnittänyt huomiota, että jos on niin ei mitään huomiota kiinnittävää. Eniten nuo jalkapöydän turvotukset kertoo turvotuksista. :)

      Poista
  17. On ollut ilo välillä tulla kuikuilemaan tätä projektiasi kohti terveempää elämää. Tämä on juuri sellaista elämäntapamuutosta, jota usein peräänkuulutan - tarpeeksi hidasta, että päänuppikin pysyy messissä ja ehtii omaksumaan pikku hiljaa ne ruokavalion viilaukset ja asteittain muuttuvat liikunnat. Tavoitteena kuitenkin pystyä pitämään ne terveelliset elämäntavat osana elämää lopun ikää eikä vain äkisti rykästä kymmenittäin kiloja veks ja sitten ihmetellä miksi kiloja tulee takaisin, vaikka söisi terveellisesti (kilot poistettu kitudietillä ja terveellisessä ruokavaliossa on enemmän kaloreita). Tai sitten se, että herkut olisi kielletty. En ymmärrä. Herkut on hyviä. Kohtuudella. Silloin tällöin. Sun tyylisestä elämäntaparempasta monen pitäisi ottaa mallia. Hiljaa hyvä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva et oot tykännyt kulkea kanssani. :) Kyl mä itekki tykkään tästä rauhallisesta tahdista - voisihan sitä tehdä semmoisenkin että olis oksat pois mutta se ei oo pitkän tähtäimen takia järkevä. Siinä sekottaa vain aineenvaihduntansa joten ei kiitos. Oon kokenut nuo kitudieetitkin ja sillon tuli hypittyä eniten seinillä ja retkahdettuakin. Tässä en oo retkahdellut. :)

      Poista
    2. 0,5kg-1kg viikossa on turvallinen laihdutustahti eli tänä vuonna olisi turvallisesti voinut tippua jo 38 kiloa.

      Poista
    3. Eis sulla se aineenvaihdunta ja hormonihäiriöt oon nytkin tolla super hitaalla tahdilla?

      Poista
    4. Joo, ois varmaan mennyt jo se -38kg mutta eipä oo mennyt. Ei se kroppa toimi ihan niin sääntöjen mukaan kuin voisi olettaa. :)

      Siis ei mulla aineenvaihdunnan kanssa mitään kaiketikaan oo ollu, et noita hormonihäiriöitä on ollut tossa keväällä ja nyt sitten.

      Poista
  18. Mistä sä tunnistat milloin on mistäkin syystä noussut paino? En minä ainakaan osaa omasta kehostani sanoa milloin olen lihonut hormonien takia ja milloin nesteiden kertymisen vuoksi yms. Siksi saattaa kuulostaa joskus toisten korviin sinun selittelyt tekosyiltä kun et niitä perustele meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä jokainen tuntee omab kroppansa ja tietää millä tavoin on elänyt viime ajat? Eli onko viime päivinä tehnyt jotain sellaista, mikä aiheuttaa turvotusta tai vaikka menkat tulossa vai pidemmän ajanjakson syönyt todella paljon liikaa, eli ihan oikeaa lihomista.

      Itse ainakin pystyn helposti erottamaan turvotuksen ja oikean lihomisen. Jälkimmäinen tulee pikkuhiljaa, mutta jos päivässä posahtaa 3-4 kiloa, niin kyllä voi varmasti sanoa, että nyt muuten turvottaa.

      Poista
    2. No kun tarpeeks usein asiat toistuu tekemällä tiettyjä asioita, niin ei siinä voi kuin päätellä sen asian olevan aiheuttaja. Ja jokainen tietenkin tuntee oman kroppansa. Kyllä mä uskon että sä tiedät milloin hormonit turvottaa - silloin kun ne kuukautiset on päällä. :) Ei ne itelläni ainakaan muulloin aiheuta mitään. Ja naiset kroppa on just tosta tyhmä kun on noita kaikenlaisia hormoneja sekottamassa.

      Poista
  19. Hyvä Pipsa, upea tulos!

    VastaaPoista
  20. Kohdun myoomat vois selittää nuo vuodot ja hormooniheittelyt, kannattais ultrata, jos niin ei ole jo tehty. Laihtumisesi ei todellakaan ole ollut niin raju, että se noin voimakkaasti vaikuttaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myoomat on poissuljettu, mulle on tehty kesäkuussa ultraus eikä sieltä löytynyt mitään erikoista. Lääkäri on edelleen sillä kannalla että raju laihdutus on tämän aiheuttanut - olen samaa mieltä sun kanssa ettei tämä ole raju mutta jostain syystä nuo lääkärit ajattelee näin.

      Poista
    2. Mene vaikka yksityiselle gynelle, jotta pääset ultraan. Kesäkuusta on kuitenkin jo niin paljon aikaa, että mitä tahansa on voinut tapahtua...

      Poista
    3. Kuten olen jo sanonut, niin olen käynyt eikä nyt ole syytä käydä uudelleen ultraamassa koska ei siellä ekallakaan kerralla mitään ihmeellistä ollut. Mä puhuttelen gyneä ihan lääkärinä, se varmaan on sekottanut. :) Alkaa vielä kuvittelemaan mua luulotautiseksi jos laukkaan siellä kokoajan ultrattavana. :D

      Poista
  21. Hieno tulos! Ajattele kohta on -40 kg, mikä on valtava saavutus! Onnea painonpudotukseen jatkossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, kolme kiloa vielä. Kenties siis jo ensi kuussa. :)

      Poista
  22. Musta on hienoa, että olet alkanut oppia lukemaan kehoasi ja tiedät jo paljon noiden heittelyjen taustoista. Esim. tuon käsipainotreenauksen mukanaan tuoma yhden plussakilon tuleminen (ja meneminen). Kun osaa lukea näitä juttuja, ei epätoivo yllätä jos joskus ei paino laskekaan odotetulla tavalla. Hienosti sait sen kolmen kilon plussan pois ja vielä kilon enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo, eiköhän tässä melkein 2v. aikana oo jo oppinut kroppaansa sen verran tuntemaan että tietää mistä mikäkin heittely voi johtua. :) On niitä semmosiakin ollut ettei ole osannut yhdistää että mikä vois olla syynä. :) Ja ei tässä mitään epätoivoon vaivuta vaikka joskus tulisikin plussaa tai nollaan - sitä vaan tarvotaan eteenpäin. :) Joskus vain tntuu että moni muu hermoilee mun remppailusta enemmän kuin minä itse. :)

      Poista
    2. No siltä se kyllä usein vaikuttaa, että ulkopuoliset ottaa asiasta enemmän stressiä kuin sinä itse :)
      Itse seuraan mielenkiinnolla ja saan vinkkejä ja ihan sellaista vertaistukea itselleni näistä postauksistasi, joten kiitos sinulle näistä.

      Poista
    3. Juu, saman homman oon tosiaan pistänyt huomioon että moni muu tuntuu kiirehtivän ja stressaavan - enkä tajua miksi koska mun remppani. :D

      Poista
  23. Muista Pipsa että kun teet toistoja painoilla, niin siinä ei pelkästään rasva pala vaan myös lihakset kasvavat. Siitäkin voi johtua ajoittainen painon nousu, siis pienet muutokset voi liittyä siihen. Vaikkei se päällepäin näkyisi niin kyllä siellä lihaksissa varmasti jotain tapahtuu :) En ole mikään ekspertti näissä asioissa, saa oikaista jos on tarvetta, mutta näin olen käsittänyt että se menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden puhtaan lihasmassakilon eteen täytyy tehdä naisihmisen hurjasti töitä: tarkka ruokavalio ja kunnon lihasta kasvattava harjoittelu. Parin kilon käsipainoilla ei saada edes yhtä lihaskiloa aikaiseksi kuukaudessa tai kahdessa.

      Poista
    2. No tämäkin on toki mahdollinen mutta en silti usko että ihan noin paljon olisi lihakset kasvaneet. Mut toivossa on hyvä elää että jospa kuitenkin pikkaisen. ;)

      Poista
    3. Treenaamisesta helposti kertyy nestettä lihaksiin.

      Poista
    4. Juu, aluksi ne lihaset voikin ottaa nesteitä mutta en usko että enää ottaisivat siitä syystä.

      Poista
  24. Vau! nyt alkaa tosiaan näkyy miten liikunta puree! Oikeasti nyt näkyy tosiaan muutosta, jotenkin näytät tosi paljon kiinteämmältä. En malta odottaa millainen muutos näkyy puolen vuoden päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sitä odotellaan me molemmat että mitä puolen vuoden päästä on. :)

      Poista
  25. Onnea Pipsa! Hienoa työtä olet tehnyt ja asenne aivan mahtava, mm. Kommentteihin osaat asiallisesti ja järkevästi vastata.

    VastaaPoista
  26. Kannattaisi kyllä mennä toiselle lääkärille hakemaan apua hormonihäiriöön. 37 kilon laihtuminen 20 kuukaudessa tekee alle kaksi kiloa kuukaudessa, mikä on kaukana rajusta. Neljä kiloa kuukaudessa on sekin normaali vauhti, varsinkin jos laihdutettavaa on vielä paljon jäljellä. Ainakin jos vaivat jatkuvat niin kyllä toisen lääkärin mielipide kannattaa hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katsotaan sitä sitten jos tää vielä uusii monen monta kertaa. Enkä mä ole sitä sanonut että remppani olisi raju vaan nuo lääkärit. En ole samaa mieltä heidän kanssaan. :D

      Poista
    2. Mulla tuli samainen hormoonihäiriö joka kesti puolisen vuotta.Laihdutin siis 77kg 58kiloon,puolen kilon viikkotahdilla ja silti sen sain😑
      Toisilla voi mennä kroppa sekaisin maltillisestakin laihdutuksesta ja toisilla taas ei.
      Tsemppiä Piia💪

      Poista
    3. Kymmenien kilojen laihtuminen on rajua elimistölle, vaikka sen tekisi hitaastikin. Elimistö hakee pitkän aikaa ns uusia asetuksia. Mitä isompi pudotus, sen tärkeämpää on tiputtaa painoa rauhallisesti keskittyen tunnustelemaan hyvinvointiaan.

      Poista
    4. Juu, jotain tuollaista se lääkärikin puhui mutta ei sitä silti aattele et se vois olla syynä kun kuitenkin on melko rauhallinen tahti ollut. Mut aika jännää silti on et kaikkia tommosia on alkanut tulemaan. :)

      Poista
  27. Viimeinen kuva,onko teidän ovi paskanen vai johtuuko oudot varjostumat siitä että olet käsitellyt kuvaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sä tarkoitat noita mun omia varjostuksia tuossa kuvassa? En ainakaan muuta varjostumia tosiaankaan näe kuin omani. :) Mut jos ovia tiiraa tosi tarkkaan niin voiha sieltä joku kissankarva löytyä. :) Enkä ole kuvaa juurikaan käsitellyt, en vieläkään sillä tavoin kuin itse meinaat. Olen suoristanut kuvan sekä lisännyt pikkaisen tummuutta kun alkuperäinen oli liian valottunut.

      Poista
  28. Hienoa Pipsa!! Koska aiot tehdä sen treenipostauksen?

    VastaaPoista
  29. Siis täh.. "painon pudotuksessa rauhallinen tahti".. eka sää kirjoitit että "raju pudotus"tms... sä näköjään kirjoitat ihan mitä sylki suuhun tuo..hohhoijaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sekoitit varmaan nuo kun lääkärit on olleet sitä mieltä että raju laihdutukseni on syynä noihin häiriöihin mutta itse koen tämän ihan rauhallisena tahtina, en rajuna.

      Poista
    2. Lääkäri tarkoitti varmaan kokonaispudotusta kiloissa rajuna laihtumisena, ei tahtia. Onhan tuo todella kunnioitettava määrä laihdutettuja kiloja. Hyvä sinä :)

      Poista
    3. Niin muuten varmaan on tarkoittanut noin, tai mistä sitä tietää. Pitäisi varmaan seuraavalla kerralla kysyä. :D

      Poista
  30. Käytkö vielä salilla vai treenaatko kotona?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempia, eli kerran viikossa salilla ja sitten kotitreenit + pyöräilyt. :)

      Poista
  31. Näissä remppapostauskuvissa olisi joskus vaihtelun vuoksi kivaa nähdä myös sivukuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitäkin sitten tulee, kärsivällisyyttä. Eikä niissä ole oikein mieltä laittaa joka kuukausi koska ei se pieni muutos heti näy. Pidemmältä ajalta sitten. :)

      Poista
  32. Minä näkisin lääkärin kommentin tarkoittavan tuota kilomäärää kaikenkaikkiaan. En usko, että hän tarkoitti ajallisesti, että pudotat liian nopeaan tahtiin.

    VastaaPoista
  33. Hei ihan oikeesti. Näistä sun kuvista näkyy ihan selvästi että oot muokannut ton vyötärön. Ota kuva välillä muualla kun tossa oven edessä.Et huijaa kun vaa itteäs kun silottelet näitä kuvia. Btw livenä sulla ei kuulemma näytä tuo vyötärö yhtään tolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan oikeasti, kun mä en muokkaa näitä kuvia sillä tavoin. Enhän mä edes osaisi. :D En mä voi sille mitään jos joku ei millään suostu uskomaan että noissa kuvissani on ihan koskematon vyötärö. Se on tuollainen. Mulla ei siis ole muokkaavaa alla, ei ole korsettia kiristämässä, enkä ole kaventanut photoshopilla vyötäröäni. Onneks mä ite tiedän miten ne asiat on joten ei mua se haittaa jos joku ei usko.

      Poista
    2. Miten VOI olla näin vaikeeta tajuta, et ihmiset on eri muotoisia? Pipsan kurvit/makkarat/läskit asettuu niinku asettuu, mikä hitto siinä on noin uskomatonta :D

      Jengi haluaisi varmaan nähdä sellasia mahdollisimman epäedustavia kuvia, joissa muija röhnää sohvalla kaksari rinnuksilla, rinnat mahassa ja maha polvissa, koska se on "aitoa" ja "totta", suorassa seisominen on huijaamista ja siloittelua. Blogit on blogeja, niihin saa bloggaaja laittaa itsestään just niin valikoituja kuvia kuin haluaa.

      Poista