21.10.2016

PipSan MEGA Porinat 18-2016

           

Nyt olisi paljon materiaalia kuvattuna tältä viikolta, paljon siis höpinää luvassa joten mä voin pitää rauhassa pienen blogitauon ja teillä on jonkin verran katsottavaa siksi aikaa. Laitan tähän suorat linkit noihin eri pätkiin mitä näissä Porinoissa on, joten voitte katsoa ne siinä järjestyksessä missä haluatte. Tai jos uskallusta löytyy, niin vetästä koko 75min pituiset megaporinat putkeen. Se on ihan teistä kiinni!

Pätkät on siis tältä viikolta kuvattu koska en enää ehdi tekemään yhteen pötköön näin pitkiä mutta nämä MegaPorinat oli mun mielestäni todella kiva tehdä tällä tavalla. Toivottavasti tykkäätte! Nähdään taas jossain vaiheessa ens viikolla! Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

PS. Jostain syystä videon alku pätkii tuolla Youtubessa ja videon kuva + ääni menee jotenkin vääriin kohtiin, en tiedä mikä on syynä koska omalta koneelta katsottuna videossa ei ole mitään hämminkiä joten yrittäkää kestää.


35 kommenttia:

  1. Toi huppu on yhtäkkiä sopiva kun siellä on pipo alla! :D sen takia se on noin iso että mahtuu. Oot mahtava ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä muuten, en ollut ees aatellut koska en yleensä pipoa käytä. :)

      Poista
  2. Täytyypi katsoa porinat perjantai-illan ratoksi. Ja muutes uusi banneri on tosi kiva, etenkin oikeassa reunassa oleva kuva on tosi onnistunut! :) Mukavaa viikonloppua. T: Kaimasi pk-seudulta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ole kiva perjantai-ilta kanssani. :) Kiitoksia, banneri oli jo aika päivittää vähän uudempaan. :)

      Poista
  3. Tää oli hyvä porinapötkö. Hienon takin olit ostanu. Olit tosi hoikan näkönen siinä kuvassa. Kyllä se -40 näkyy. Tsemppiä sitten opiskeluun. Sehän kannattaa aina.
    Mä olen jouluihminen. Juuri äsken laitoin joulukortit kuoriin. En vielä postita kuitenkaan. Jouluna laitan valkosia koristeita. Viime joulun joulukuusen pallot oli kaikki valkosia. Pallovalikoima on kyllä hurja. Poden varmaan palloneuroosia. kaiken värisiä on laatikoissa, mutta nykyisin ne valkoset voittaa. Eipä tässä nyt muuta. Hyvää viikonloppua
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit. Tähän käytettiin paljon aikaa. :) Kiitti, tuo parkatakki osottautui todella kivaksi. Oon monia parkatakkeja sovittanut mut tää oli kyl parhain ja siksipä sen otinkin. :) Joo, kyllähän opiskelut aina kannattaa. Vähän se on kun tässä alussa on ollut sellaisia kursseja joista oon saanut vapautuksen koska niistä on jo opit. Et mun opiskelut alkaakin vasta kunnolla tossa uuden vuoden jälkeen, toki sitä ennenkin on mutta on enemmän noita vapaita. Ohoh, sie oot ollut ahkerana kun nyt jo joulukortit laittanut - montako laitoit? Määhän oon jo vuosia tehnyt niin että pistän joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen ja toivottelen joulut sitten tekstarilla taikka facebookissa. Todella tylsää mut mieluummin noin :)

      Poista
  4. Kiva uusi banneri! :) ja katsoin putkeen, nollasi hyvin ajatukset tentin jälkeen! Mahtavaa, että on löytynyt mieluinen opiskelupaikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva että sain nollata sun ajatukset. :)

      Poista
  5. Ihana, kun olet päässyt opiskelemaan ja hyvä valinta tuo Terveydenhuollon sihteerikoulutus, sillä vuoden 2019 sotemuutos tulee olemaan tämän vuosisadan merkittävimpiä yhteiskunnallisia muutoksia. Transitioprojektit vaatii henkilöstöä, töitä varmasti löydät ja tosi kiinnostavia tehtäviä. Ja aina voit jatkaa tuosta AMK:nkin. Jotenkin näen Sinut toimistoihmisenä, en fyysistä siivoustyötä tekevänä. Tosi iloinen puolestasi. Onnea! PS. En ehtinyt kuunnella kaikkea, mutta tähän halusin heti kommentoida. Hieno juttu!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiva että pääsin opiskelemaan. :) Oonhan mä tuota opiskelua jo muutaman vuoden mietiskellyt ja todennutkin että jos tulee sopiva, niin sitten. :) Mä näen itseni itseasiassa molemmissa, siivoamassa ja toimistohommissa. :)

      Poista
  6. Mä jättäisin kuukausittaiset remppapostaukset tekemättä...ihan itsesi takia😊 Tekisit silloin tällöin jos itsestäsi siltä tuntuisi. Vaikuttaa jopa laihtumiseen negatiivisesti jos on ressaantunut tai ahdistunut. Itsesi takia kun kuitenkin elämäntaparemonttia teet niin itsesi vuoksi älä aiheuta turhaa pahaamieltä...😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tätä mietitään vielä. Tulihan tuossa muutamia hyviä ehdotuksiakin lukijoilta, mutta katsellaan. Mullahan oli alunperin ajatuksena tehdäkin näitä remppapostauksia vain kevääseen 2017. Ja senkin jälkeen toki jatkaa mutta en tekisi enää kuukausittaista postausta, et mainitsisin joskus ohimennen asioista. :)

      Poista
  7. Todella paljon onnea opiskelulle! Hienoa, että olet aloittanut kiinnostavalla alalla, jolta varmasti työllistyykin hyvin. Ja ainahan voi jatkaa AMK-opintoihin, mikäli haluaa. Hyvä juttu!

    VastaaPoista
  8. Katsoin pitkästä aikaa sun videota ja olipa kiva nähdä vähän kodistakin uusia puolia kuin eteisnurkkaa! Teillä on kyllä ihan mahtava sauna! Ja tykkäsin kans keittiön välitilalaatoituksesta :)

    Hyviä nuo sun esimerkit omasta jaksamisesta. Huonoa jaksamista ei huomaa kun se huononee pikkuhiljaa ja samoin sit toisinkinpäin kun jaksaminen paraneekin pikkuhiljaa.

    Tsemppiä opintoihin, kuulostaa sulle oikein sopivalta koulutukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noilla videoilla useinkin näkynyt kotia, tosiaan muutakin kuin eteisnurkkaa. :D Ettei tää koti sisältä ole mikään salaisuus, mutta en vain innostunut aikoinaan tekemään tästä mitään isompaa esittelyä. Sauna on kyllä ihana, massiivinen ja nyt kun mies uudisti nuo ledit siellä. :) Joo, näinhän se on ettei sitä huonemista huomaa kun se tapahtuu pikkuhiljaa ja kroppa tottuu. Mut kyl sen myös huomaa millon se parantuukin. :) Ei ne mitään isoa muutoksia ole mutta sellainen että on kevyempää toimia. :)

      Poista
  9. Kivat porinat ja paljon onnea koulupaikasta! Ihan mahtava kun pääsee kouluun, josta on haaveillut pidemmän aikaa. Hienoa Pipsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Nyt tosiaan kävi munkki kun kouluun pääsin ja oon tykännyt. :)

      Poista
  10. En kestä miten suloisia teidän kissat on :D Kuinka vanhoja he ovat? Tulevatko he hyvin toimeen keskenään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siiri, Silla ja Sevi ovat n. 3-4v. Sulo sitten n. 1,5v. Ja tulevathan he oikein hyvin keskenään toimeen.

      Poista
  11. Kiva uusi banneri, parka oli tosi kaunis, sauna ihana!, opintojen aloittamisesta onnittelut :D, rempparaportteja jään kaipaamaan mutta ymmärrän syysi kun kerroit (ei sitä lukijana osaa aavistaa, mitä kaikkea oikeasti joudut lukemaan/kuulemaan), aivan upea on tuo 40 kilon pudotus, hyvä Piia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Parka on osoittautunut todella kivaksi, nyt kun eilen pääsin sitä kunnolla testailemaan. :) Ei kaduta ei. :) No rempparaporttien kohtalo on vielä avoinna. Alunperin mä aattelin että lopetan niiden kirjottamisen keväällä 2017 mutta katsotaan nyt lopetan jo aiemmin. Mutta se että lopetan sen raportinnin, ni ei tarkoita että lopetan remppaa. Voi olla myös että saatan pitää muutamn kuukauden etten tee sitä että jatkan myöhemmin. Myös muutama hyvä ehdotus rempparaporttiin liittyen on tullut parilta lukijalta. Ringakin kanssa olen asiasta keskustellut ja hnkin on ollut pienen kirjoitustauon puolella. Ei mua yleensä ikävämmät kommentit haittaa mutta kun niitä tuli kaikista eniten aina noihin rempparaportteihin niin koska mä oon ihminen joka tuntee, niin tiesin että jossain vaiheessa mitta vaan tulee täyteen. Parasta olisi varmaan vain valehdella että lopetin koko laihdutuksen niin saavatpahan ilkeät luulla saaneensa mut lopettamaan ja saisin kaikessa rauhassa matkata remppaani eteenpäin. :) Paljon vaihtoehtoja, että pitää nyt tosiaan katsoa. :)

      Poista
  12. Hei Pipsanen ja oikein lämpimät onnittelut opiskelusta! Aivan mahtava juttu! Varmasti oikeaa ja omaa alaa opiskelet, kun olet niin sitkeästi kouluun hakenut ja nyt sinne päässyt, ja innostus kyllä kuuluu ja näkyy siusta.

    Tämä videopostaus oli mukava, taas sai jakaa siun arkea pienen pätkän.
    Erityisen hauska oli se nopeutettu siivouspätkä, sillä siinä näkyi hienosti, miten paljon kissa (Suloinen) liikuttaa korviansa.

    Ja kiva oli, kun pohdit elämäntaparemppaa. Itsekin huomasin samoja asioita, kun paino putosi: jalka nousi kevyemmin ja jaksoi paremmin monenlaisia juttuja. Kurjaa taas kuulla se, miten jotkut lukijat reagoivat ja kommentoivat ... aivan varmasti mieli myrtyy, kun joudut lukemaan kaikki p-kommentit ja sortteeraamaan, mitä julkaiset. Ehkä semmonen rempparapsatauko olisi ihan hyvä, sie saisit rauhassa keskittyä elämään kaikkinensa. Kyllä me lukijat huomataan muutos siussa :) , pitää aika sokea olla, jos sitä ei huomaa.

    Mie jäin miettimään niitä paskankaatokommentteja, miksi joku haluaa sellaisia kirjoittaa? Jos se on jonkinlaista oman pahan olon purkamista tai oman (matalan) itsetunnon kohottamista, niin metsään mennään. Voihan siitä tulla hetken hyvä olo, kun sai sanottua oikein ilkeästi, mutta ei se kovin kauas kanna, vaan myrkyttää kirjoittajan mielenkin pikkuhiljaa pahemmaksi. Toista loukkaamalla, satuttamalla, haavaoittamalla ei oma olo parane.

    Mutta hei, nyt tuli taas paasattua...

    Terveisiä miulta ja vanhalta kissaneidiltä sinne tois puol Suomea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei!
      En nyt tiedä näkyy se innostun niin paljon mutta hyvä jos jotain näkyy. :) Ja oonhan mie iloinen pääsystä opiskelemaan. Mä kans nauroin sitä miten Sulo näkyy siinä siivouspätkällä ja Sevi lähtee kauhusta kankeana piiloon siinä loppupätkässä. :) Se ei tykkää imurista sitten yhtään. Muut sentään jotenkin sietävät.

      Rempparaporttitaukoa Ringakin ehdotti mulle, mutta mietin asioita nyt vielä kun tuossa muutamalta lukijalta tuli hyviä ehdotuksia sen suhteen. Melko hyvin itse oo noita kamalimpia kommentteja kestänytkin mutta nyt vaan tuli kuppi täyteen. Mut toisaalta, voisin yrittää jaksaa sinne kevääseen minne mun oli alunperinkin tarkoitus jatkaa. Et kevään 2017 jälkeen lopettaisin muutenkin nuo rempparaportit. Et sen jälkeen kirjottelisin kun siltä tuntuu. Se on tosi ikävää ettei tämän blogin kommentointia pysty pitämään täysin avoimena, mut oon sen jo vanhan blogin ajoilta huomannut että se ei vaan toimi kun on vihaajia. Ja mä puhun heitä vihaajiksi koska toimivat niin systemaattisesti ja aina kiukkuisesti. Mä vaan toivon että löytävät elämästään joskus jotain kivempaakin tekemistä ja unohtaisivat mut.

      Poista
  13. Onneks olkoon opiskelupaikasta :) Vaikuttaa siltä että on mieleinen ja varmasti sopii sulle.

    Kannatan sitä rempparaporttitaukoa. Ainahan sitä voi jatkaa myöhemmin jos siltä tuntuu tai etsiä raportille muita muotoja.

    Mulla on sellainen aavistus, että niille vihaajille voi nimenomaan olla kova pala se, miten hyvin sulla menee. Oot laihduttanut hienosti, opiskelet ja oot onnellinen ja se ärsyttää, koska jotkut ihmiset haluais nähdä sinut suoraan sanottuna epäonnistuneena läskinä joka ei pysty mihinkään. Kyllä järkevät lukijat näkee että pystyt mihin tahansa, kilojen kanssa tai ilman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonpahan sammoo mieltä nimettömän kanssa! Joo, tuo saattaapi olla juuri noin - kateus tai hirveä ärtymys, kun Pipsa jaksaa ja menee elämässä eteenpäin ja on oma talo ja hyvä parisuhde kaikista kiloista huolimatta!

      Poista
    2. Kiitoksia, opiskelut on olleet kivoja, mitä nyt pikkusen aiheuttaa blogille hiljaisuuksia mut ymmärtänetta varmaankin. :)

      No tässä mietitään raportin mahdollisuuden jatkamisesta, et vielä ei oo lyöty hanskoja tiskiin. :)

      Se voi olla tuo mikä ärsyttää mutta en itse vaan voi ymmärtää sitä. Jos mä näen jotain ärsyttävää, ni mä vaan otan sen pois silmistäni. Enkä ala kettuilemaan sille joka ärsyttää.

      Poista
  14. Mä kommentoin harvoin mut luen aina :) tosi harmi jos lopetat remppapostaukset, ne on olleet jotenkin niin kannustavia ja inhimillisiä. Siis kun välillä paino onkin noussut mut aina oot sieltä jaksanut jatkaa. Paljon kivempaa lukea tommosia totuudenmukaisia juttuja kuin mitään pikakuurien huipputuloksia. Toki ymmärrän kun aaveellakin olen ketjuja joskus lukenut et jossain vaiheessa kuppi menee nurin. Teit niin tai näin niin se on aina jonkun mielestä väärin.

    Mutta 40 kg on hieno suoritus. Mulla on samantyylinen remontti menossa mutta höystettynä monella f-koodilla. Helppoa ei ole mutta maaliin pitäs päästä jollain aikataululla. Tsemppiä sulle jatkoon, kiva olis jatkossakin ees harvemmin kuulla kuulumisia tästäkin.

    Pirta / www.tekosyidenvarjolla.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. No tässä mietitään et miten tekisin jos en lopettaisi. En haluaisi luovuttaa. :)

      Poista
  15. Ymmärrän täysin jos haluat lopettaa remppapostaukset. Tottakai jatkuva marmatus alkaa ottamaan päähän ja syö motivaatiota.. Oot kyllä saavuttanut jo paljon, ja itse mielelläni jatkaisin remppapostauksien lukemista, mutta on ihan ymmärrettävää jos haluat tehdä niitä vaan satunnaisesti :-) ainakin voisit pitää pienen tauon ja tutkiskella miltä itsestä tuntuu, ei tarvitse tehdä mitään lopullista päätöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllähän se marmatus silleen alkaa ärsyttämään kun kuukaudesta toiseen saa kuunnella. Mie kun oon kuiteski ihminen, etten oo superihminen joka kestää ja kestää, et jossani vaiheessa kuppi vaan tulee täyteen. :)

      Poista
  16. Oliko se salaatti kenties rosolli mistä puhuit videolla? :)

    VastaaPoista
  17. Sinähän olet hienosti edennyt matkallasi. Minä olen paljon seurannut sinun matkaasi tuolla yotuden puolella. Hyvin huomaa kuinka olet painoasi saanut pois. Olet valanut jutuillasi minuunkin uskoa että kun hiljaa tekee tuota ni kyllä ne kilotko tippuu. Jatka ehdottomasti matkaasi. Älä luuntele muita tee niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu parhaalta. Sinä olet sen ansainnut. Juttujasi on kiva katsoa ja lukea. Syksyn jatkoja sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Kyllähän se onnistuu hitaaseenkin tahtiin, sitkeä siinä vaan pitää olla mut jotenkin ite oon kokenut hitaamman vauhdin paremmaksi kun tässä ehtii pääkin mukaan. :)

      Poista