3.10.2016

The OOTD Diary // Ensimmäiset pakkasaamut ovat saapuneet


Olipas mukava saada aamusti kunnon herätys kun nokan pisti ovesta pihalle, siellä oli nimittäin pakkasta. Näin sitä talvi tekee tuloaan, enkä mä tykkään - voisin lentää lintujen lailla etelään talvehtimaan. Siinä mä sitten hetken ihmettelin jäistä lupiinia mutta en harmikseni ehtinyt sitä kuvailemaan, kun piti lähteä kaupungille asioille. Mulla on onneksi tää viikko vapaata joten ehkä kerkeen joku muu aamu nappaamaan sen kuvan. Aion käyttää tämän vapaan todella hyödyllisesti eli mitään klo 12 saakka iltapäivällä nukkumista ei ole luvassa. En ole tainnut nukkua pitkään aikaan noin myöhään, en edes silloin kun valvoskelen aamupuolelle yötä. Huomenna lähden aamusti ystävän kanssa Reposaareen kuvailemaan ja keskiviikkona pääsen istahtamaan kampaajan tuoliin - hiukset saa siis hemmottelua, mutta siitäkin tulee sitten omana postauksena enemmän. Loppuviikko onkin sitten avoinna mutta enköhän mä niihinkin vielä tekemistä keksi.

Poikkesin samalla äitiä moikkaamassa, vein hänelle tuon tekonahkatakkini hihalyhennykseen koska mulla ei pysynyt neula ja lanka kädessä. Samalla otin vihdoinkin ne muut vaatteet äidin kaapista pois, olivat sinne jääneet mutta nyt sain ne raahattua takaisin kotiin. Parit jegginssit oli siellä, varmaan pari vuotta. Huuupsistarallaa! Poikkesin siinä aikani kuluksi IsoKarhussa vaatekauppoja kurkistamassa, tarkoituksena oli etten ostaisi mitään mutta kuinkas ollakkaan - menin ja ostin! *nauraa* Lindexillä sovitin harmaata neulemekkoa joka oli oikein kiva mutta ajattelin että ostan sen kun tulee alennusmyynnit, tosin olisin halunnut tuosta tuon viininpunaisen version mutta sitä ei ole Porissa - elättelen toivoa että se vielä tupsahtaa myymälään. Lisäksi kokeilin harmaata poolokaulusmekkoa jossa ihastuin tuohon kaulukseen mutta tuo oli mulle yläosasta niin säkkimäinen että kauppaan jäi koska pienempi koko kinnasi sitten liikaa persuksista. Tää on just tyhmää kun on eriparikroppa että kun on ylhäältä just täykky, niin alhaalta se on liian kireä. Pläääh! No mutta Riveristä löysin S.Oliver merkkisen t.harmaan neuletakin ja ensiksi jätin sen sinne kauppaan mutta puolen tunnin kuluttua raahaudin kauppaan uudelleen sovittamaan ja totesin kassa, et pakkohan tää on mukaan ottaa. Mä haluaisin enempikin näitä sidottavia neuletakkeja mutta ei oikein ole, ainakaan myymälöissä - netistä tietenkin löytyisi enemmän valikoimaa.


Me oltiin taas viikonloppuna kalassa mutta nyt jäi saalis pieneksi eli pitää varmaankin katsoa joku muu paikka, mut ei se silti haitannut vaikka jäi koska pakkanen on edelleen täynnä edellisiä ahvenia. Ollaan niitä sieltä pikkuhiljaa syöty pois. Mut voi hitsit oli se kiva olla vapa kädessä heti aamusti kun aurinko nousi ja siihen vielä yhdistettynä usva, niin vautsi vau miten kaunista. Suosittelen joskus nousemaan aikasin ylös ja menemään järvelle tai merelle katsomaan kun aurinko nousee - jos on tuuria niin usvaakin voi näyttäytyä. Nähtiin siinä samalla kun kurkiaura lähti etelää kohden - voisinpa mäkin vaihtaa talven ajaksi maisemaa. Se olisikin aika kiva että olisi kakkosasunto jossain etelässä minne sitten siirtyisi kun ensimmäiset pakkaset ilmaantuu. Aijai oli kyllä kiva eilen syödä illallisella itse ongittua ahventa - mies fileoitti ne tällä kertaa kun ei ollut kovinkaan montaa ja olivat kivankokoisiakin. 

Viikonloppu meni kyllä yhdessä hurauksessa kun kokoajan oli jotain touhuamista. Sulon kasvattaja kävi pesemässä meidän poitsun ja nyt siitä tuli melkoinen pumpulipoika, niin pehmeä. Pitää yrittää ottaa komiasta pojasta kuvaa instagramiin vielä tämän illan aikana, kunhan se tuolta kopastaan heräilee koska kisuilla on tällä hetkellä meneillään torkut. Pikkuisen tuli tehtyä hallaa tuolle rempalleni kun kahtena yönä tulin valvoneeksi aika myöhään ja aamusti puntari sitten palkitsi painonnousulla mutta se on tosiaan vain hetkellistä. Laihduttajat! Muistakaa nukkua riittävästi! Mä en vaan pysty olemaan valvomatta aina välillä, tykkään siitä rauhallisuudesta mikä kodissa on kun mies ja kissat nukkuu. Silloin saan parhaiten raapusteltua noita kirjeitäni.


PAKKASAAMUN ASU

Mekko // Holly&Whyte // Lindex
Neuletakki // La Redoute // Ellos
Legginssit // Ellos
Tennarit // KenkäRepo
Laukku // Pochette // Louis Vuitton
Kauppakassi // Baggu // Katoko

Tämä asu valikoitui aamusti päälle, mekkoa tosin taisi joku lukija FB-sivuilla ehdottaakin ja siitä se idea sitten lähti lopun kasaamiseen. Mekko ei ole kaikista imartelevin kun katsotaan sivuprofiilista mutta se on siltikin ihana, eikä mua haittaa tuollainen "yhdessä yössä paksummaksi" effektikään. Ajattelen asiaa positiivisesti siltä kannalta, että se on hyvä piilottamaan turvonneen mahan. Tämä silti todistaa et se on aika paljon vaatteestakin kiinni näyttääkö isolta vaiko ei. Mut mekko on todella lämmin kun on paksumpaa trikoota joten siksi se olikin hyvä idea laittaa päälle kun oli viileempi aamu. Tuosta neuletakista en oikein tiedä tykkäänkö siitä vai en, se on kaikinpuolin hyvä mutta olen epäileväinen tuon pituuden takia - ainakin mekkojen kanssa. Epäilenkin että tämän kanssa olisi toiminut paremmin se Cubuksesta ostamani neulepusero. Sitä vartenhan mä sen ostin että voisi käyttää mekkoja sen neulepuseron kanssa. No ensi kerralla sitten sen kanssa, kenties keskiviikkona koska silloin se lupaa seuraavia aamupakkasia. 

En tiedä olenko koskaan sanonut tästä, mä nimittäin astun oikeanpuolisella jalallani linttaan eikä sitä tapahdu ihan jokaisten kenkien kanssa mutta nämä tennarit on osottautuneet sellaisiksi. Yllättävää kuitenkin ettei nämä tennarit ole menneet siitä rikki millään tavalla mutta sen näkee pohjan takia että linttaan astun. Enkä mä aio heittää näitä pois vaan sen takia että ne on periaatteessa pilattu koska eivät ole rikki ja niitä pystyn kyllä edelleen käyttämään. Ihan missään paremmassa tilaisuudessa en näitä tosin käytä, mutta perusarjessa menee ihan jees ja varsinkin tämän mekon kanssa. Sitten on pakko tähän loppuun kehasta tuota Katokosta ostamaani Baggu ostoskassia, tuo on aivan mahtava keksintö. Sen saa siis todella pieneksi, mahtuu taiteltuna tuonne mun pieneen Pochetteen. Sillä on myös oma pussukka minne sen saa taitella mutta mä en ole sitä käyttänyt. Tuonne mahtuu ihan mahtava määrä tavaraa, kuten tuosta kuvastakin varmaan voi huomata *nauraa* Ja mikä parasta, se on ympäristöystävällisempi kuin ne ainaiset muovipussien ostamiset.

53 kommenttia:

  1. Lupasit vuosi sitten, että esittelet talvitakkisi jahka tulee viileät säät. Jokos se onnistuisi tänä vuonna? :)

    Pidätkö noin yleisesti ottaen takkeja kiinni vai aina avoinna?

    Itse olen myös ylipainoinen ja olen huomannut, että hyviin, tukeviin kenkiin kannattaa satsata, ainakin näin vanhempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katsotaan onnistuuko, voisin sen tosin tehdä videona eli esittelen kaikki takkini. Eipä niitä kovin montaa ole joten helppohan tuo olisi tehdä. :) Riippuu takista, pidänkö avoinna vai en. Talvitakit yleensä kyllä kiinni. :)

      Poista
  2. Tää on kyllä ihan huippu mekko!! Sun paras! Mun silmään siis. :)

    VastaaPoista
  3. Nyt ei asu ole onnistunut, onkohan syynä alla olevat leggarit ja matalat kengät? Asu vaikuttaa jotenkin paksulle... Olisikohan ollut parempi paksuilla sukkahousuilla, joista ei tulis niin pitkät housut mekon alla -vaikutelmaa. Sirot kengät parantaisi myös vaikutelmaa.

    Moni arvosteli kesällä sinun paljaita sääriäsi, mutta mielestäni ne kevensivät monen asun talvista leggaritunkkaisuutta.

    Villatakki on kuitenkin hyvä ja hyvän mittainen. Ehdottomasti parempi kuin vyötärömittainen neule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän ne paljaat sääret on aina kivemmat mekon kanssa, mutta viileämmillä ilmoilla se ei ihan silleen vaan onnistu. :(

      Poista
  4. Mekko ei peitä mahaa vaan korostaa sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Pipsan kanssa, että lihottaa selvästi ja ylipäänsä koko kombo näyttää vähän erikoiselta. Siis kenen tahansa päällä; mekko housujen kanssa (nämä legginsit ei ole sukkahousumaisen ohuet, ehkä siksi) ja joo, ei nyt ensimmäisenä tule mieleen pakkasaamun asu. Joku sileä laskeutuva tunika/ohut neule, joka peittää peffan ja mahan olisi hyvä Villatakin alla ja kaulaan iso lämmin huivi, nahkahanskat ja ehjät kengät.

      Vaikka Pipsa vänkäät kovasti kommenteissa, että tämä on Sinun tyyliä, niin kuitenkin itsekin myönnät, että on vähän epäsopiva ja lihottaa, niin kysymys kuuluu, miksi enää käyttäisit tälläisiä? Sinulla on ja saat jo koon puolesta paljon kauniimpiakin vaateyhdistelmiä. Eli vähän retorinen kysymys, miksi tahallaan näytät rumemmalta, kun voit näyttää Ihan upealta? Saadaakseen enemmän (negatiivista) huomiota = enemmän kommentteja kommenttiboxiin? Tuo valitettavasti tuntuu ainoalta "loogiselta" syyltä moiseen, mutta samalta tosi surulliselta. Pahoillaan puolestasi, jos näin on.

      Poista
    2. Joo, normaalisti käyttäsin noita viskoosilegginssejä - niiden kanssa tulee se sukkahousumainen kiilto. :) Mut ei täällä silti mikään järkky kylmä ollut, pari astetta vaan eikä tuullut. :)

      No itseasiassa joo, vänkään tietyissä asioissa. Eikä mua tosiaan haittaa että mekko antaa musta eri kuvan mutta aloin sitä miettimään tuossa ja tein sen päätöksen että kävin kaikki mun mekot läpi ja otin niistä kaikki semmoset pois joiden kanssa tuo sivuprofiili oli kuten tässä. Niin ihania kuin ne mekot on, niin tämä vaikea päätös oli tehtävä. Mä ihastun liikaa vaatteisiin, enkä sitten haluaisi luopua niistä. Myös se, etten aina tajua kuvista että toi ei oo enää mua, kuten tässäkin - eli en ole oikein sisäistänyt kapenemistani ja että mun kannattaa suosia toisenlaisia vaatteita. Isompana nuo peitti niin kivasti mut nyt ei oo tarve peitellä.

      Mut huihai, en tee vänkäilyjäni siksi että saisin enemmän negatiivista huomiota. Mä vaan olen tämmönen, jästipää jonka pitää kaikessa rauhassa sulatella asioita. Ymmärtää niitä. :)

      Poista
  5. Mitä kokoa oli s.oliver neuletakki? Näytti kivalta mallilta ja mieyin mahtuisko mullekin...hyvä matsku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kokoa 46. Se on kyllä tosi ihana päällä, ootan innolla et pääsen miettii siihen tota asukokonaisuutta. :)

      Poista
    2. Mahtuuko se kiinni?

      Poista
  6. Linttaan astuttu kenkä kuuluu roskiin, pilaat jalat noilla. Ei tunnunyt vaan myöhemmin nivelrikkoa yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niinhän ne kuuluu ja kyllä ne sinne tässä vielä tämän vuoden puolella menee. :)

      Poista
  7. Kiva asu. Raikas ja silti jo lämpötilan huomioiden leggingsit ja neuletakki. Aijai Pipsa, älä vaan anna kampaajan leikata hiuksia lyhyiksi...! Tykkään niistä pitkinä niin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on kyllä kiva ja oon odottanutkin et saan laittaa legginssit jalkaan ja mekko siihen kaveriksi. :) No katsotaan mitä me kampaajan kanssa saadaan aikoseen. ;)

      Poista
  8. Toi vaakaraita leventää sua reippaasti. Sivukuvassa näytät huomattavasti paksummalta kuin normaalisti. Ei tätä enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole se vaakaraita vaan mekon malli mikä leventää. :)

      Poista
  9. Tämä on nyt maatuskamallia. Aivan liian pitkä ja runsashelmainen, vaakaraidoitus ei imartele. Ei jatkoon.

    VastaaPoista
  10. Neuletakin kanssa jatkoon :) Hauskaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
  11. Kannattaa ehdottomasti hankkia yksilölliset muotoillut pohjalliset kenkiin ehkäisemään linttaan astumista. Pidemmän päälle linttaan astuminen voi aiheuttaa ongelmia muuallekin kehoon, esim selkään tai raajoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo linttaan astuminenkin on vähän erikoista koska muiden kentien kanssa sitä ei tapahdu, vain nuo tennarit eikä niissäkään sitä ole heti tullut.

      Poista
    2. Tennareissa on tasapohja eikä kengän rakenne tue muutenkaan. Tennarit on ihan kamalat jalalle. Tennareiden ja muidenkin kangaskenkien kanssa kannattaa käyttää muotoiltuja pohjallisia, ni säästää kenkääkin.

      Poista
    3. No joo, olen kuullut tuota samaa mut se on silti jännä etteivät kaikki tennarit tee tuota, tai en kaikkia tennareita astu linttaan.

      Poista
  12. Olen samaa mieltä kuin muutama muu vastaaja, linttaan astutut kengät kuuluvat roskiin. Jalkojen terveys on kuitenkin tärkeä asia!

    Munkin mielestäni toi villatakki on hyvän mittainen! Ne vyötärömittaiset ei oikein sovi sulle, kun takki loppuu ns. väärään paikkaan ja korostaa turhaan mahaa ja takamusta.

    Kuljetko ulkona näin, vai onko sulla tuossa vielä päällä takki/iso huivi tms? Kun ulkona on jo niin kylmä, varsinkin aamuisin, niin suojaa ihmeessä kaulasi kylmältä. Muuten olet kohta taas kipeänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linttukengät menee kyllä roskiin mut ei ihan heti. :) Kyllä mä kuljin ulkona ihan noin, en oo kaivannu viel takkia tai huivia.

      Poista
  13. Joo, tämä on ehdottomasti oikea pituus neuletakissa. Vyötärömittaiset ovat aivan liian lyhyet.

    VastaaPoista
  14. Mä jouduin hankkimaan yksilölliset pohjalliset ja voin sanoa, että on hyvät. Käytän lenkkareissa. Lääkärin lähetteellä fysioterapeutille ja jalkoihin erikoistunu henkilö teki. Muutama vuosi sitten hinta oli 100e kieppeellä ja sitten niitä on tarkistettu pari kertaa. Sopii mulla työkenkiin myös.
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää et mihin pitää suunnata jos tuollaiset haluaa. :)

      Poista
  15. Nyt palasit takaisin vanhaan asukomboon, polvimittainen mekko ja legginssit, mitä käytit kun olit huomattavasti tukevampi. Sinulle olisi paljon esteettisesti edullisempi lyhyempi tunika/paita silloin kun haluat pukea leggarit. Kaunis jakkukin pääsee tällöin paremmin oikeuksiinsa ja asun mittasuhteet ovat tyylikkäämmät.

    Linttanat kengät ehdottomasti roskiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottakai palasin, en mä ole missään vaiheessa sanonutkaan ettenkö palaisi. :) Mä tykkään kuitenkin tämän tyylisistä joten niitä tulee kyllä blogissa näkymään. :)

      Poista
  16. Samaa mieltä kun moni muu, että linttakengät roskiin ja surutta. Ei enää kenkiä alennuskorista, vaan asiantuntevan myyjän avustuksella pääpaino kenkäostoksilla tukevaan pohjaan ja malliin. Voin kertoa tukevana nelikymppisenä, että jos olisin tiennyt, mitä huonojen kenkien käyttämisestä seuraa olisin jo nuorena ostanut erilaisia kenkiä. Selkäongelmat kun ei ole mitään mukavia ja osasyyllisenä varmaan olleet huonot kenkävalinnat nuorempana. Muuten asu on erittäin hyvä ja viis siitä näyttääkö leveältä vai kapealta, oma mukavuus on tärkeintä!

    VastaaPoista
  17. Olen samaa mieltä anonyymi 14:42 kanssa. Noin pitkä mekko ei voi pitää tunikana, ja mekkoon ei kuulu yhdistää housut, se ei näytä hoikemmankaan ihmisen päällä hyvältä. Laita tuo raitamekko komeroon ensikesäksi. Se sopii parhaiten paljaitten säärten kanssa, niin kuin joku muukin oli kirjoittanut. Minusta on selkeästi olemassa eri kauden vaatteet, ei kannata väkisin yrittää saada esim. kesämekkoa sopimaan syys- tai talvikäyttöön, siitä harvemmin tulee kiva yhdistelmä, ja sehän tässä selvästi näkee, ihan liian raskas yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... en mä mekkoa tunikana pitänytkään ja mä ainakin rikon sääntöjä laittamalla legginssit mekon kanssa. Ja eikös se niin ole että legginssit eivät ole housut joten ne voi hyvin yhdistää? ;) Jos siis oikein viilataan tota asiaa. :) Mut totta, parhaiten mekot toimii paljaisen jalkojen kanssa mutta kun sitä mahdollisuutta ei ole Suomessa kuin muutama kuukausi joten mie ainakin tykkään heittää legginssit jalkaan ja mekon päälle. :)

      Poista
  18. Kaunis asu. Sopii hyvin vielä loppu syksyynkin. Tykkään tuosta pelkistetystä linjasta ja neuletakki on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, syksyyn ja kevääseen toimii tää asu. :) Oon jo ootellutkin et millon saan laittaa. :)

      Poista
  19. Onko sulla ollut vielä rakennekynsiä? Jossain vaiheessa muistaisin että kävit sellaiset laittamassa Porissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollut rakennekynsiä, ei ikinä. Ne mitkä mulla oli keväällä, ni se oli vaa oman kynnen geelaus. Ainakin Jenny mulle sanoi että ne eivät olleet rakennekynnet. :) En mä oikeen lämpene noille rakennekynsille, mut tuo oman kynnen geelaus oli ihan kiva. :)

      Poista
    2. Aa, no niin olikin! Muistin väärin! Mut ne oli tosi ihanat kyllä :)

      Poista
    3. Ne oli tosi ihanat. Oon tässä miettinyt että varaisin Jennylle ajan toisiin mutta se on vaan jäänyt.

      Poista
  20. Mekko on ihana! Minusta neulekin on väriltään ja malliltaan kiva. Ainoastaa leggarit hiukan riitelevät muun asun kanssa, paremmin sopisi ehkä matat ja vähintään 40, ehkä jopa 100, denieriset sukkahousut.

    Kiinni oleva tukka sopii sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllähän ne sukkahousut olisi varmasti paremmat mutta en vain lämpene niille vaikka sellaiset toki omistankin. :) Mieluummin ne leggarit vaikka niin menee päin honkia sääntöjen kanssa. :D

      Poista
    2. Mistä ihmeestä säännöllisesti revit näitä "sääntöjä", joita vastaan täytyy koko ajan väkertää ja ängertää? :D Jotkut jutut eivät vaan näytä yhtä hyviltä kuin toiset, ainakaan kaikkien mielestä. Kyselet ja vonkaat kommentteja, mutta mielestäsi (ja päivystävien fanittajien vakkarikannan mukaan :) ilmeisesti vain ne täykkyihqu -komnentit ovat ok. Kun jotkut rohkenevat eriävän kannan nätistikin kertoa tai (herravarjele!) antaa parannusehdotuksia, alkaa vouhotus jostain ihme 'säännöistä" joita vastaan niin kovasti kapinoit. Kerro ihmeessä nyt missä tämä Sääntöjen Kultainen Kirja on? Ja kuka ne määrittelee? Sinulla on selvästi jäänyt traumoja, mutta olisiko jo aika päästää irti? Kun niin kovasti rohkea oman tiesi kulkija olet kuitenkin.

      Poista
    3. Siis se sääntö tulee niistä ainaisista pukeutumissäännöistä. Niistä mitä mullekin aina napistaa. :) Eikö sellaista siis olekaan? Olette huijanneet! :D

      Kerrohan, missä kohtaa tässä olen kysellyt ja vongannut kommentteja? En ainakaan itse bongannut mitään tuohon viittaavaa. :)

      Ja kyllä mä julkaisen kaikki asiallisesti ilmaistut kommentit. Sinun kommentissasi toki olisi hitusen parantamisen varaa mutta olin nyt armollisella tuulella ja päästin läpi. Mun pitää nyt olla tiukempi seulani kanssa koska näin on multa pyydetty. Ja jos ei osaa ilmaista asioitansa nätisti, niin no sitten voi katsoa peiliin. Mä oon sanonut omat sääntöni blogini kommentoinnin suhteen, että siitä nyt on turha kitistä. Jos asiaa ei voi ilmaista asiallisesti, kun ne eri mieltäkin olevat voi ilmaista nätisti. Mut se on ilmeisesti monelle niin vaikeaa kun halutaan nimenomaan päästä vittuilemaan. No se loppuu nyt. Mut hei, onhan sitten olemassa AV minne voi mennä sen pahan olon sylkemään pois. :)

      Poista
  21. Ensinnäkin, en ole ano 22.06.

    On ihan ok ja toivottavaakin, ettet julkaise puhtaasti v***uilumielessä julkaistuja kommentteja. Mutta jätät kyllä muitakin julkaisematta, ja tiedätkö, se jää jotenkin harmittamaan tällaista ihan tavallistakin lukijaa.

    Kommentoin tähän postaukseen, että mun mielestäni noista hiuksista tekisi hyvää napsaista n. 3 senttiä pois, latvat eivät ole kovin siistin näköiset.

    Miksi tätä viestiä ei voinut julkaista? Se, ettet julkaise ihan asiallisiakin, tosin eri mieltä olevia viestiä, poikii herkästi juuri näitä Anon 22.06 kaltaisia viestejä, koska ei ymmärrä, miksi kaikkia viestejä, sellaisiakin minkä tarkoitus ei todellakaan ole kettuilla, ei julkaista.

    Ja munkaan mielestä kukaan (no, ehkä joku) ei sulle napisi mistään pukeutumissäännöistä. Ei ainakaan "aina napista". Mutta tosiaan, toiset asiat vaan toimii paremmin tietyllä tapaa, näitähän sulle ehdotellaan, ihan nätisti pääosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ainakaan löytänyt tuota kommenttiasi noista mihin pistän ne kommentit joita en julkaise, eli tässä on luultavasti käynyt niin ettei koko kommentti ole tullut perille saakka. En tosiaan näe mitään syytä jättää tuosta syystä julkaisematta. Mutta valitettavasti kun niissä jotka joku mieltää asiallisiksi, saattaa aluksi olla ihan hyvin kerrottu asia mutta loppuun on vedetty joku aivopieru. Aina on siis kyllä syy miksi jätän julkaisematta. Jos asia on ilmaistu asiallisesti, niin ei siihen ole syytä olla julkaisematta. Pitäisi varmaan joskus tehdä joku esimerkki niin ymmärtäisitte paremmin. :)

      Eikä tässä ole säännöistä napistu, mutta usein sitä kyllä tarkoitetaan että lihava ei voi pukeutua vaakaraitaan koska se lihottaa ja tämä ilmeisesti on jossain pukeutumissäännöissä. Tai sitten mulle on annettu täällä blogissa väärää infoa. :) Mä en tosiaan tiedä pukeutumissäännöistä mutta moni muu niistä tietää ja aina välillä sanoo. Ja totta, mulle ehdotellaan paljon kaikkea mikä on ihan kivaakin mutta sitten se ei ole kivaa kun sitä ehdotusta aletaan jankuttamaan. MIksi ei voi vain sanoa että näin tämä asu olisi parempi ja antaa siten olla. Vaikka mä kommentoisinkin etten tykkää siitä ehdotuksesta. Ja jos jätän kommentoimatta sellaisiin mihin mulla ei ole sanottavaa, ni saan miljoona kommenttia että miksi en vastaa. Että on vähän niinku pakko vastata ja sitten se oravanpyörä onkin valmis. :D

      Poista
    2. Suuri osa sun bloggauksista esittelee pukeutumista ja olet selvästi kiinnostunut vaatteista ja mietit joskus pukeutumisneuvojaopintojakin. Kuitenkin olet ottanut tavaksi asennoitua ihan neutraaleihin kommentteihin periaatteella 'en tykkää ja ei saa tuputtaa'. Sun blogi ja sun päätös, mutta vaikkapa tämä postaus ja kommentit on aika tylsää luettavaa. Kokeile ostaa itsellesi yhdet todella hyvät ja laadukkaat paksut sukkahousut (esim wolford), sovita niitä tuon saman mekon kanssa, ota kuva ja vertaa. Sun ei tarvitse raportoida havaintoasi tänne ja voit jatkaa leggarien käyttöä ihan rauhassa, mutta veikkaan että mielesi voisi muuttua.

      Poista