2.11.2016

Simppeli neuvo miten vähentää pukeutumisstressiä


Onpas helpottavaa todeta että opiskeluviikko on omalta osaltani pulkassa ja seuraavan kerran menenkin koulunpenkille ensi viikolla - saan nollata ihan kunnolla tämän sekamelskan mikä pääni sisällä pyörii, kun tänään oon oppinut kivan määrän latinankielisiä termistöjä. Yritän niitä tässä samalla ajaa musiikin avulla pois. Se on loppupeleissä todella mielenkiintoista mut vie energiat aika loppuun - ei siis fyysisiä energioita vaan päänupin energioita. Mut ei, en kadu opiskelua vaikka se energiaa viekin, koska tää on edelleen todella kivaa ja ootankin innolla alkavia harjotteluita. Oltiin eilen tutustumassa muutamaan osastoon tuolla Satakunnan keskussairaalassa. Itelläni se ei oikein mennyt kivasti kun tuli parissa kohtaa pienet muistotakautumat äidin syöpäajasta mieleen ja ne tuntemukset. Eipä asiassa muuten mitään ongelmaa mutta kun olen niin typerän herkkä, vollotan liian helposti, jopa sellaisissa asioissa missä ei nyt tarttis vollottaa ja tuo on ä r s y tt ä v ä ä. Varmaan mun ärsyttävin piirteeni.   

Oli muuten kivaa viettää kokonainen päivä vanhassa oppilaitoksessani eli kauppiksessa (amis). Sitä kyllä ihmettelin että on aikalailla edellisistä opiskeluajoistani hiljentynyt, ei paljonkaan tullut porukkaa käytävillä vastaan. Mun aikana tuolla oli siis ammattikoulu että ammattikorkea samassa joten liikennettä oli enemmän. On ollut kivaa katsella ympärille ja muistella, vaikka eipä mun opiskeluaika ollut kovinkaan ruusuista mutta on sieltä mukaviakin muistoja.

No loppuviikko meneekin sitten hommien parissa että mitään lepposaa aikaa ei tässä kuitenkaan ole luvassa, paitsi siinä mielessä on lepposampaa ettei tarvitse olla hommissa klo 19 asti. Monia oli muuten kiinnostanut se että miten olen ruokailuni nyt järjestänyt kun on tällainen uudenlainen päivärytmi, niin oikein mukavasti. Mulla on siis eväät laukussa mukana ja se vaihtelee ihan omien fiiliksien mukaan - esimerkiksi tänään mulla oli 0,5l mehua (kaloritonta!) ja kaksi leipää joiden päälle broilerinleikkelettä ja kananmunaa. Maanantaina mulla oli lounaaksi itse tehtyä kanasalaattia ja 135g porkkanaa. Ei siis minkäänlaista ongelmaa ruokailujen suhteen ja vettäkin pystyy kivasti juomaan siinä päivän aikana. Pitkien päivien aikana on se ongelma että kotiin pitäisi päästä nopeasti, ettei illallisen syöminen veny liian myöhään, koska näin käydessään pitkittyy myös iltapalan ottaminen. Kerran jouduinkin tekemään niin että söin vain illallisen eli iltapala jäi syömättä.


Mulle tulee tästä Chisun Kohtalon oma kappaleesta yksi erityinen siivouskohde mieleen, siellä tuli muutamat tanssiaskeleet ja laulun luritukset vetästyä kun yksikseen siivoskelin (tyyliin aamulla aikaisin). Oon muuten aika hyvin jo unohtanut noita latinankielisiä sanoja kun oon tässä kirjotellut ja kuunnellut musiikkia - menetelmäni siis toimii! 

Just luin Porilaine-lehdestä että mistä Porilaisen tunnistaa ni sieltä löytyi tää munkin käyttämä "Aamusti". Että ei tosiaankaan oo mun keksimäni sana, en voi siis ottaa kunniaa siitä. Se nyt vaan on porilainen murresana eikä siitä kuulemma pääse millään eroon ja mä tiedän tämän koska oon yrittänyt, mutta sieltä se vaan pompahtaa ilmoille.


Takki // Yours Clot.
Neulemekko // GAP // 2nd hand
Legginssit // Ellos
Kaulahuivi // Marja Kurki
Sormikkaat // Anttila
Laukut // Rebecca Minkoff & Furla
Kengät // Marco Tozzi // Zalando

Mulla on äärimmäisen simppeli vastaus miten vähentää pukeutumisstressiä. Kuljet vain samoissa vaatteissa päivästä toiseen, mutta maksimissaan kuitenkin kolme päivää tai jos alaa tuoksahtaa. Itse pystyn käyttämään samoja vaatteita tuon kolme päivää ja sitten pitää kyllä vaihtaa. Asuun kuin asuun saa piristystä asusteita vaihtamalla, että jos vaikka alkaa se sama laukku ärsyttämään niin otat seuraavana päivänä toisen laukun. Mä menin tällä omalla neuvollani tämän alkuviikon koska en jaksanut alkaa siihen turhaan pähkäilyyn joka ilta, joten mietein sunnuntaina valmiiksi että millä vaatteilla menen. Tietysti jos mieleen tuleekin joku ilta jotain muuta, niin saahan sitä suunnitelmia muuttaa koska mikään ei ole valmiiksi kiveen taottu. Löytyisikö lukijoilta lisää vinkkejä pukeutumisstressin vähentämiseksi? 

Mulla ei ole maanantaista otettuna kuvaa mutta ihan sama asu oli mutta vain eri laukku (Mulberry). Tiistaina mä valitsin laukuksi tuon Minkoffin crossbodyn koska mulla ei ollut juurikaan mitään kannettavaa, lähinnä vain pakolliset. Tänään sitten isompi Furlan laukku oli taas parasta kun piti raahata eväät sun muut mukana. Parhautta tässä asussa on tuo viininpunainen, todella lämmin GAPin neulemekko sekä siihen sopivat velouritennarit - ne on oikeasti suht samanväriset mutta jostain syystä sisäkuvissa nuo kengät näyttää tummemmilta mitä oikeasti. Ulkona tennarit on siis melkolailla samaa sävyä kuin mekkokin. Haluaisinkin itselleni lisää neulemekkoja/-tunikoja mutta eri värissä, erityisesti sininen ja vihreä kiinnostaisi. Tuo takki on muuten uskomattoman lämmin, mutta ei kuitenkaan huonolla tavalla. Koko takin sisus on teddykarvasta ja se lämmittää. Mielenkiinnolla odotankin tästäkin kylmempiä ilmoja että miten takki toimii silloin koska en muistaakseni ole käyttänyt tätä kovilla pakkasilla, koska takissa ei ole minkäänlaista vuorta vaan ainoastaan tuo teddykarva.

36 kommenttia:

  1. Tämä asu voisi olla nuorekkaampi uudella parkatakillasi. Nyt kuvassa oleva takki tekee hieman tätimäisen vaikutelman. Muuten asu on ihan ookoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No parkatakki on ulkoiluun, et sit pitäs hommata musta parkatakki mitä käyttäisin muulloin. :) Pitää kato olla tämmöset eri tarkoituksiin olevat takit, kun kuulemma ei voi käyttää samaa takkia eri tarkoituksiin. :D

      Poista
    2. Musta parkatakki olisi tosiaan monikäyttöinen. Tosin miksei nykyinen takkisi sopisi myös?

      Poista
    3. No siks ku se parka on ulkoiluun tarkoitettu + se väri ei toimi muuten. Jos olisin tiennyt asiat vähän etukäteen, niin olsiin ostanut mustan parkatakin joka sitten olisi toiminut joka tilanteeseen.

      Poista
    4. Nykyinen parkatakkisi toimisi hyvin esim mustan tai harmaan neulemekon kanssa. Haaveilit vihreää neulemekkoa niin siihenkin sopisi, mikäli mekon väri olisi havunvirheää.

      Useissa blogien asupostauksissa on nykyään yhdistetty vaalea, harmaa, beige tai vihreä parka (tai bomber) johonkin neuleeseen ja mielestäni asut ovat olleet tyylikkäitä.

      Opiskelemaankin meno on ulkoilua ;)

      Poista
    5. Kyllä itse ainakin käytän ruskeaa parkatakkia ihan arjessakin :D ihme logiikkaa taas sinulla pipsa :D

      Poista
    6. No multa on kyllä jäänyt nuo yhdistelyt kyllä huomaamatta. :D Pitää vissiin googletella.

      Poista
  2. Kuinka pitkä työssäoppiminen teillä on tulossa? Menettekö kaikki sairaalaan? Kuka paikat päättää?

    Itse olen ko. alalla töissä ja todella viihdyn työssäni. Vaatii kykyä työskennellä kiireessä ja tehdä monta asiaa yhtä aikaa. Ihan mun juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko se nyt 2-3kk mittainen. En tiedä noista muista joten en osaa vastata. :) Joo, tutustumisessa tajusin sen että kokoajan saa touhuta ja montaa asiaa samalla kertaa mut toisaalta mie tykkään tehdä montaa asiaa samalla joten se ei o ongelma. :)

      Poista
  3. Niin me ollaan erilaisia :) Mulla ei tulis mieleenkään alkaa aamu (tai iltakaan) kiireessä miettimään toista laukkua ja purkamaan & pakkaamaan. Samalla laukulla mennään, ihan vain spessuiltamenoihin tmv. joku muu. Vaatteet sen sijaan valitsen lähtiessä, joka aamu eri vaatteet. Koko garderoobi sopii keskenään, että ihan sama, minkä ala- ja yläosan ottaa, en siis käytä tähän montakaan sekuntia aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin me ollaan tosiaan erilaisia. :) No mun laukun purkaminen ja pakkaaminen ei kauaa kestä. :D Et enemmän just vaatteisiin saa sit menemään aikaa. :)

      Poista
  4. Toivoisin että itsellänikin olisi tässä yliopisto-opintojen, asiantuntijatyön ja perhe-elämän ristipaineessa pukeutumisstressi :D luulin että ne jää kaikilla lukioikään. Pakko myöntää että olen kade

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän jokainen tämän kommentin lukenut huomaa että olet kade, olis huomannut vaikka et ois myöntänytkään :D

      Poista
  5. Todella kiva mekko ja väri on mukavan syksyinen! Oletteko koskaan isännän kanssa maistaneet nieriää? Hyvin samantapainen kala kuin lohi, mutta halvempi. Itse ostan sitä usein, kun lohi on kuitenkin aika kallis kala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, väri tosiaan toimii kivastit ässä. :) Ei, eipä olla tuota päästy maistamaan. :)

      Poista
  6. Kyllä se pukeutumisstressi vaivaa.

    Ite olen hoitoalalla ja työnantajan tarjoama työvaatetus on jokapäivä puettava. Töihin mennään vuorokauden eriaikoina eli mielellään työhönmenovaatetuksen tulee olla sään vaihteluun sopiva ja helposti riisuttava:) Esim tuulipuku:)

    Sitten kun on koulutusta tai vapaa-ajan menoa, jonne tarvitaan siistiä vaatetusta... Iskee pukeutumisstressi, kun huomaa, että on kulkenut jotain kuukauden joka päivä samassa tuulipuvussa eikä edes muista mitä vaatetta omasta kaapista löytyy.
    Tarvii opetella vähän enemmän panostamaan. Kai.

    Neulemekko sopii sinulle Pipsa tosi hyvin. On värikäs ja söpön näköinen.
    Kiinnostuneena jään seuraamaan, josko löydät jostain kivoja neulemekkoja, niin mäkin voisin hommata sellaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hoitoalalla ei varmaan sitä työvaatetusta tartte miettiä. :) Kuten ei myös siivousalallakaan. Mut sit se pukeutuminen millä sinne töihin menee ja lähtee pois. :)

      Poista
  7. Kiva asu Sulla!!!

    Mulla on harvemmin pukeutumisstressiä ja siihen auttaa minusta parhaiten kaappi täynnä yhteensopivia vaatteita ja hyvä järjestys. Ja haluan joka päivä eri vaatteet, laukkuja en jaksa aina vaihdella. Jenkeissä se on vähän "someone got lucky", jos joku tulee samoissa vaatteissa seuraavana aamuna eli vaikuttaa, ettei ole käynytkään kotona illalla, vaan päätynyt ihan jonnekin muualle kuin kotiinsa. ;-) Euroopassa ja Suomessa kai ihan normaalia, muttei mun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Ei samoja vaatteita kahta päivää peräjälkeen. Minimissään helpoin vaihtaa esim toppi (jakun alla) ja huivi. Mielestäni ei ole vaikeaa suunnitella valmiiksi viittä asua sunnuntai-iltana. Muutama istuva perusjakku, suorat housut, hame, siistit farkut ja kauniita toppeja/puseroita. Hyvä pitkä polvimittainen trenssi ja villakangastakki tarvitaan lisäksi.

      Poista
    2. Kiitoksia. No kai mä sitten oon siinäkin taas hassu et voin ihan huoletta mennä muutaman päivän suht koht samalla asulla - ei siis täysin sama asu koska laukku vaihtuu! :D

      Poista
    3. Itsekin kyllä voin ihan hyvin kulkea pari päivää samoissa vaatteissa. (Vaihdan tietysti sukat ja alusvaatteet).
      Mielestäni kaksi päivää voi mennä samoissa vaatteissa peräkkäin, sitten yksi päivä muut vaatteet ja seuraavana päivänä vielä ne alkuviikon vaatteet.

      Ihan oikeasti ellet ole täysin esiintyjä ammatissasi, ei niihin vaatteisiin kiinnitetä niin huomiota, eli todellakin voi mennä sanoissa vaatteissa 2-3 päivää ja ihan jopa samalla laukullakin.

      Poista
    4. Asujen vaihtoväli on suoraan verrannollinen siihen millaista työtä teet tai missä opiskelet? Tietyt työyhteisöt edellyttävät tietyntyyppistä korrektia pukeutumista kun taas opiskeluympäristö voi olla paljonkin vapaampi ja ei aseta mitään erityisiä kriteerejä pukeutumiselle. Uskoisin sinulla Piia olevan mahdollisuus hyvin vapaaseen pukeutumiseen opiskellessasi, onko näin?

      Poista
    5. Joo, riippuu varmaan töistäkin että uskaltaako sinne mennä samoissa kuin eilen. :) Itelleni ei tosiaan ole kovin stressaavaa tuo pukeutuminen kun voin ihan huoletta mennä vaikka koko viikon samoissa: :)

      Poista
  8. Mitä kaloritonta mehua sulla oli eväänä? Fun? Makeutusainemehut maistuvat mielestäni aika kummallisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Funlightin metsämarja mehuahan se oli. :) Jotkut makeutusainemehut tosian maistuu ihan kuralta mut tuo metsämarja on ainakin mun mielestä ihan ok.

      Poista
  9. Kuinka usein juot noita energiajuomia?

    VastaaPoista
  10. Ihana postaus <3 on kiva kun kirjoitat pitkästi, ja nyt niin monesta eri asiasta, vähän vaihtelua :) oli tosi mukava lukea ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät. :) Juu, mä tykkään kirjoittaa monesta yhdessä postauksessa vaikka toisaalta noista saisi monta minipostausta. :)

      Poista
  11. No kohtahan tuo pukeutumisongelmakin helpottaa, kun aloitat työt terveydenhuollossa! Talvipimeällä voi nimittäin kiiruhtaa töihin missä tahansa vetimissä (kunhan takin on päälleen löytänyt) ja päivä kuluu työvaatteissa! Se on ihanan vaivatonta :)

    Itse vaihdoin alaa, pois terveydenhuollosta, pari vuotta sitten ja pakko on myöntää, että kaipaan työvaatteita! Meillä oli tapana tilata uudet asut kaksi kertaa vuodessa ja vaikka housut pysyivätkin valkoisina, vaihtelimme yläosia (nykyään on vaikka mitä kivoja vaihtoehtoja).

    Onnea opiskeluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän mulla tuota pukeutumisongelmaa isommin ole, vain joskus kunnes taas muistan et määhän voin mennä samoissa nää pari päivää. :D Mut totta, tuolla ei sitä ongelmaa sitten ole. Kuten ei siivousalallakaan, kun on siivoustyövaatteet. :)

      Poista
  12. Todella hyvävväköinen asu :) Eikä takki ole kyllä tippaakaan "tätimäinen"! Ei parkakaan joka asun kanssa sovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. No joillekin se voi olla tätimäinen, se on niin jokaisen makumieltymyksen mukaan. :) Jollekin 20v. voi ollakin tuollainen takki tätimäinen. :)

      Poista