21.1.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 20.1.2017

(Kuvan saa klikkaamalla isommaksi)


Ruokapäikyn toinen päivä tulee nyt tälleen vähän myöhässä, mutta koska mä oon tänään silleen 2-3h muutenkin myöhässä niin se ei itseäni ihmetytä ja hei, nyt on myös perjantai eli saa valvoa! Kiitokset kaikille että ekan päivän ruokapäikky pysyi kommentoinniltaan asiallisena, jatketaan sitä tulevissakin, jookos? ^_^

Tämän päivän aamupalaa ei tapahtunut, mikä on melko yleistä mun vapaapäivinä. Ei sitä vaan jaksa herätä klo 7-8 syömään aamupalaa. Mutta sellaisina päivinä pyrin syömään kuitenkin ilmoitettujen makrojen ja kalorien puitteissa eli niihin ruokiin mitä syön, laitan sitten vähän enemmän. Ja ne täyttyy yllättävän helposti.

Tästä päivästä kerrottakoon jo nyt, että aineenvaihduntani on startannut eli vessassa on saanut juosta. Eikä vain muutamaa ylimääräistä kertaa, vaan ihan reilusti. Kenties sillä vedenjuonnilla on ollut syytä. Otin neuvoistanne vaarin ja olen nyt tänään juonut vettä. Raikasta vesijohtovettä. Painoni on myös laskussa, mutten aio paljastaa ennen ensi kuuta mitään tarkempaa - paitsi että laskussa on. Luojan kiitos!


Aamupala
Ei toteutunut. 

Lounas klo 12.30: 
Tänään söin lounaaksi aamupalani mutta pistin siihen pikkuisen enemmän hiutaleita ja muita aineita kuin normaalisti. Puurossa oli siis hiutaleiden lisäksi oliiviöljyä, raejuustoa, mustikoita, pellavansiementä, vi siblin kuitulisää, chia siemeniä sekä mustikkakeittoa. 

Välipala klo 16.20: 
Välipalaksi tänään oli taas kerran rahkaa, pellavansiementä sekä mustikkakeittoa. Sekä kolme keskikokoista porkkanaa. Rouskis, rouskis! 

Päivällinen klo 19.20: 
Päivälliseksi jälleen kerran valitsin tuota perunaa, riistankäristystä (Lidlistä, joku hirvieläin) ja salaattia (sis. kurkkua, sipulia, paprikaa, salaattijuustoa)

Iltapala klo 22.00-23.00: 
Iltapalaksi se tuttu ja turvallinen Smoothie jossa maitorahkaa, mustikkaa, oliiviöljyä, vi siblin kuitulisää, chia siemeniä, vettä ja mustikkakeittoa. 


Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Aamulla 2,5dl vettä jossa multivitamiiniporetabletti
Päivän aikana 1,8l puhdasta, raikasta vesijohtovettä
Illalla 2,5dl vettä jossa magnesiumporetabletti



48 kommenttia:

  1. Hyvä huomio tuo, että lisää ruokaa muille aterioille, jos jää joku syömättä. Oleellistahan on syödä "aamupala" mahdollisimman pian heräämisen jälkeen ja pitää ateriavälit järkevinä. Sillä, onko niitä aterioita päivässä 4 vai 5, ei loppupeleissä ole isoa merkitystä, mutta tietty enempi parempi. Ts. jos olet tottunut syömään sen 5krt päivässä niin ei kannata jättää neljään kovin usein.

    Tässä "paasatessa", pitäisiköhän sitä pitkästä aikaa alkaa taas elää niin kuin opettaa. .=D

    -AI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhainta on tietenkin ottaa aamupala, en sitä kiellä mutta vapaalla se on hankalaa kun tykkään nukkua myöhään että silloin on jo lounasaika. Esimerkiksi tänään mulla menee syömiset myöhemmäksi kuin arkisin. Mut toisaalta mä myös valvon joten ei se niin haitallista ole. Mut mieluummin siis käyttää ne aamupalan kalorit jotenkin muilla aterioilla kuin että jättää ne vajeeseen koska liian iso vajekaan ei ole hyvä.

      Poista
  2. Hei Pipsa. Vieläkö teet yhteistyötä PT:si kanssa? Muistaakseni jossain kirjoitit, että yhteistyönne loppuu kahden vuoden jälkeen. Itse jouduin vasten tahtoani luopumaan PT:ni, ja siitä syystä olisinkin kuullut mielelläni myös sinun fiiliksiä siitä, miltä elämäntapamuutoksen / liikunnan / saliharjoittelun toteuttaminen tuntuu ilman PT:ä. Onko muutos ollut helppo / vaikea vaikka onkin ollut jo tiedossa? Vai oletko kenties päättänytkin jatkaa yhetistyötä, syystä että...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Teen edelleen yhteistyötä Ringan kanssa. Yhteistyömme loppuu nyt kevään aikana, ellemme vielä päätä jatkaa sitä - kaikki on avoinna.

      Poista
  3. Kunnioitettavan säntillistä! Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin,kestänyt vasta kaksi päivää.

      Poista
    2. No itseasiassa jo enemmänkin kuin kaksi päivää, te tosin olette nähneet ruokapäikkyä vain kahden päivän ajalta. :)

      Poista
  4. Onpa todella yksipuolinen ruokavalio. Ei ihme, että repsahdat ahmimaan kun kehosi kaipaa siltä puuttuvia ravintoaineita ja varmasti itsekin kaipaat vaihtelua kun 75% ruokavaliostasi on maitorahkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä sun kanssa. Ja mua ihmetyttää myös tuo perunan määrä..

      Poista
    2. Hei, sinä ilmettelijä!!!
      Ruoan määrähän näyttää runsaalta mitä pienempi lautanen. En usko että kyseisen lautasen halkaisija on se suuri ruokalautanen mitä nykyisin on eli halk. 24cm tai 26cm
      ..ja onko se jotenkin kummallista jos syö kahtenä päivänä sama ruokaa, jää aikaa muuhunkin kun kokkailuun:)

      Poista
    3. Samalla tavalla olen syönyt kaksi vuotta ja repsahtanut kerran Sillan kuoleman jälkeen. Jos kaipaan vaihtelua, teen vaihtelua - ja olen toki tehnytkin mutta pitää itseni ymmärtää ettette sitä tiedä koska en kaikkia aterioitani tänne ole kuvannut.

      Poista
    4. Kukaan ei liho kymmentä kiloa yhdellä repsahduksella. Yksi lisäkilo vaatii noin 7 000 extrakaloria, eli siitä voi laskea kuinka paljon pitäisi syödä että se kymmenen kiloa tulisi. Itsekin jojoilen painoni kanssa eli tiedän miltä se tuntuu

      Poista
    5. Näin, enkä mäkään ole missään vaiheessa sanonut että yksi repsahdus toi +10kg. :)

      Poista
    6. Mutta juurihan sanoit niin?

      "Samalla tavalla olen syönyt kaksi vuotta ja repsahtanut kerran Sillan kuoleman jälkeen."

      Poista
    7. Niin, mutta siis mieti nyt - kaksi vuotta ja yksi repsahdus joka aiheutui kissan yllättävästä kuolemasta ja siitä tulleesta tunnemyrskystä jota en osannut käsitellä. Vai mikä multa jäi nyt ymmärtämättä?

      Poista
    8. Älä valehtele,10kg on tullut useammasta "repsahduksesta"

      Poista
    9. En mä valehtele. Olen kertonut että tuo +10kg tuli siitä kun jouluna en katsonut syömisteni perään eli söin miten halusin, myös juurikin herkkuja ja join alkoholia + Sillan kuoleman aiheuttanut repsahdus. Eikä se tee minusta valehtelijaa jos joku ymmärtää asiat väärin (tahallaan tai vahingossa), varsinkin kun kaikki on kerrottu elämäntaparemontin 24. postauksessa.

      Poista
    10. Ilmeisen vaikea joidenkin käsittää, että painon nousu ei ole aina yhtä kuin repsahdus. Laihduttaessa voi myös repsahtaa ja silti paino putoaa.

      Poista
    11. Sinähän olet nimenomaan tehnyt elämäntaparemontin etkä ole millään dietiillä. Kyllä elämäntaparemonttiin kuuluu se, että olisit kahdessa vuodessa oikeasti oppinut normaalimpaa suhtautumista ruokaan, eikä siihen kuuluisi edes mitään "repsahduksia" vaan kohtuullista ja hallittua herkuttelua silloin tällöin. Kyllä se jotain kertoo, että kun repsahdat syömään mitä haluat, painoa tulee välittömästi 10 kiloa. Vaikka se on tapahtunutkin vain kerran, niin tuhosit sillä lähes vuoden työn.

      Poista
    12. Kyllä ne on enemmän muut jotka puhuu repsahduksista eikä Pipsa. Pipsallahan on hallittu herkuttelu kerran viikossa. En ymmärrä miksi pitää takertua noin tiukasti kiinni yhteen isoon överimässäilyyn, jolle oli suht ymmärrettävä syy ja joka on ollutta ja mennyttä ja joka ei taatusti tuonut kymmentä kiloa lisää? Eikö pitäisi ennemmin olla tyytyväinen Pipsan puolesta, että korjausliike on nyt tehty ja tapahtuneesta opittu kuin kettuilla jatkuvalla syötöllä? "Vuoden työ tuhottu", älkää nyt oikeasti edes jaksako.. Ainiin kun ihmiset on vaan "huolissaan".. XD

      -AI

      Poista
    13. Kannattaisi varmaan lukea tuo uusin remppapostaus ihan ajatuksella, niin siinä selviäisi paremmin miksi painoa tuli +10kg. Kaikki on kerrottu siellä.

      Poista
  5. Kyllä on yksipuolinen ruokavalio.. missä on kaikki kunnon kuidut: kasvikset ja vihannekset? Muut kuin porkkana joka päivä.. jää myös kovasti hivenaineet ja proteiineja puuttumaan, ainakin omaan silmään. Mikset korvaisi myös perunaa joskus jollakin muulla, esimerkiksi bataatilla, parsakaalilla, quinoalla, riisillä, couscousilla, kikherneillä, soijapavuilla tms? Myös punaisen lihan vaihtaisin esimerkiksi kanaan, kalkkunaan tai kalatuotteisiin jotka ovat huomattavasti parempi ja terveellisempi vaihtoehto. Kannattaa liikkua sieltä omalta mukavuusalueelta pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta kuten jo edellisessä sanoin niin en kaipaa vinkkejä/neuvoja. Pyydän niitä sitten jos kaipaan jotain.

      Ainoa johon joku voisi antaa neuvon, että kun noita pellavansiemeniä ei saa nyt sitten syödä kun on vaarallisia, niin mikä olisi turvallisempi vaihtoehto sen tilalle?

      Poista
    2. http://www.valo24h.fi/site?node_id=50

      Poista
    3. Varmaati tulee ihan tarpeeksi kuitua jo, kun syöt kuitulisää ja chiaa. Jätä vaan ne pellavansiemenet pois. Tai voit korvata hampunsiemenillä.

      Poista
    4. Sulamossa seuraan kuitukohtaa, sen mukaan menen. :)

      Poista
    5. Haha, mun mielestä näyttää tosi monipuoliselta ja vaihtelevalta näin opiskelijanäkökulmasta :'D t. kana, leipä, nuudelit ja riisi.

      Poista
    6. Lisää kasviksia ja hedelmiä, niin saat niistä luonnollista kuitua!

      Poista
  6. Itselleni ei tullut yllätyksenä se että syöt aina samoja ruokia, mutta siksi ihmettelin miksi lukijat halusivat ruokapäiväkirjan kuvien kera. Sinähän voit käyttää samoja kuvia joka päivä. Mutta jos itse jaksat jatkaa laihduttamista näin ja se toimii, niin silloin se sopii sinulle. Sen haluaisin kysyä että onko peruna sinusta oikeasti niin hyvää, että haluat syödä sitä lähes joka päivä noin ilman kastikettakin? Tai miksi laitat aina juustoa salaattiin? Smoothieta teen itsekin joka päivä, mutta vaihtelen marjoja, hedelmiä, kasviksia ja pähkinöitä sen mukaan mitä kaapista löytyy, joskus löytyy liikaakin kaloreiden kannalta. Miten Miten sinä lasket smoothieen kalorit?
    Tiesitkö että poretabletit sisältävät suolaa? Pari tablettia päivässä nyt ei terveyttä uhkaa, mutta ovathan ne kalliimpiakin kuin sama vitamiini tavallisena tablettina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei varmaan tullut kun olenhan mä siitä sanonut että pystyn syömään suht samaa ruokaa ja musta se helpottaa kaidalla tiellä oloa. Tiedän kyllä ettei kaikki pysty tällaiseen ja se on okei, koska jokainen tekee omalla tavallansa. :) Joo, voisin käyttää samoja kuvia mutta sehän ois huijaamista. :)

      Peruna on hyvää, oonhan mä sitä jo monet vuosikymmenet syönyt. :) Välillä toki riisiä tai pastaa. Miksi laitan juustoa salaattiin? No siitä saa rasvoja ja se maistuu hyvältä salaatin + perunan kanssa. :) Sulamo laskee smoothien kalorit. Mittaan ne vaa'alla ja kirjaan reseptin sulamoon josta se sitten löytyy joka päivä. Ja sit jos sitä muokkaa, ni sitä on helppo muokata. Ei, en tiennyt että sisältää suolaa mutta ei se suolakaan maata kaada. :)

      Poista
    2. Kova eläinrasva (juusto) on vähän eri kuin pehmeä rasva (pähkinät, öljyt, avokado..)..

      Poista
    3. Ns. kovat rasvat ei ole niin vaarallisia kuin aiemmin on oletettu ja Pipsahan syö myös pehmeitä. Ei nyt juututa taas juustoon, jookos.

      Poista
    4. No tuo määrä juustoa mitä päivässä syön, niin ei ole vielä hälyttävä määrä. :)

      Poista
  7. Ei meidän muiden tarvitse olla huolissamme Pipsan ruokavaliosta, koska tuossa näyttää olevan kasviksia, lihaa, ruisleipää ja hiilareitakin ihan hyvässä muodossa. Jos ne nyt on aika samassa muodossa joka päivä, niin mitä sitten? Aika moni ihminen syö loppujen lopuksi pääosin samoja ruokia. Itse ainakin teen töihin evääksi isoja satseja ruokaa, jota syön useamman päivän. Ei mulle kukaan ole ihmetellyt, että miksi syöt kolme päivää samaa sapuskaa. Ja vihannekset on usein linjalla kurkku ja tomaatti, koska se on helppoa.

    Pipsa, kiva että aineenvaihdunta on käynnistynyt. Kyllä se siitä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tarvitse olla huolissaan ja uskon että myös Ringa sanoisi asiasta jos huolen aihetta olisi. :) Tottakai jokainen meistä voisi parantaa jollakin saralla syömisiään tai juomisiaan. Ja toisaalta, ei voi kovin huonosti mennä kun aineenvaihdunta käynnistyi.

      Poista
    2. Todellakaan ei tarvitse olla huolissaan Pipsan ruokavaliosta; se on terveellistä ja helppotekoista arkiruokaa.

      Lisäksi on muistettava se, että Pipsalla on tukenaan ammattitaitoinen personal trainer Ringa, joka on tämän ruokavalion vartavasten ja yksilöllisesti nimenomaan Pipsalle suunnitellut ja ohjeistanut.

      On järkevää Pipsalta toimia ammattilaiselta saamiensa ohjeiden mukaan, eikä hötkyillä suuntaan ja toiseen sen mukaan, mitä näissä kommenteissa "neuvotaan".

      Pidä pintasi Pipsa!

      Poista
    3. Jos ruokavalio on hyvä ja monipuolinen, miksi siihen kuuluu vitamiini- ja etenkin kuitulisiä? Kyllä nuo pitäisi ihan normaalista ruuasta saada eikä purkista.

      Poista
    4. Vitamiinia otan ihan varmuuden varalta, ettei ois mitään vajetta siinä. Kuitulisää tosin ei olisi pakko ottaa, saan ilman sitä kyllä täydet kuidut mutta tykkään ottaa sitä pikkuisen enemmän mut ei liikaa silti. :) Sulamon kautta katson ettei tule liika-annostusta tähän. Mut tosiaan, senkin voisi kasviksilla jne saada lisättyä.

      Poista
    5. Kuituja ei voi oikeastaan tulla liikaa. Siis toki sillä tavalla liikaa, että niitä ei pidä lisätä äkkiseltään vaan kohottaa määrää pikkuhiljaa kehoa totutellen ja samalla muistaa neste.

      Nythän tiedetään jo enemmän, että erilaiset kuidut lisäävät suoliston terveyttä ja sitä kautta koko kehon terveyttä. Telkusta tuli se dokumentti suoliston bakteereista ja siinä jossain päin maailmaa pienet taaperotkin saivat 50-150 grammaa (kyllä!) kuitua päivässä ja kas eipä oltu kipeinä. Suomalainen suositus on siis hyvin maltillinen ja itse pyrin koko ajan lisäämään määrää, huomaa hyvin, miten keholle sopii runsas kuitumäärä, se voi yhä paremmin hyvinvoivan vatsan kautta :)

      Viljoilla en kylläkään sitä kuitumäärää lisää vaan lähinnä kasvisjutuilla. Sähän et ollut kovin innostunut kasviksista, joten tämä postaus nyt vain tiedoksi kuriositeettina jos joskus ehkä innostut :)

      Poista
    6. On iso määrä kuitua, mä oon aina luulltu että liika kuitu tekee ummetuksen. Aika jännä homma jos ei aiheutakaan.

      Siis kyllä mä kasviksia syön ja innostunkin, mut en vaan ihan kaikista niistä. :)

      Poista
  8. Mitä apua sun ruokapäiväkirjasta on kellekään,aina samat ruoat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tää on kyllä enemmän mulle apuna että söisin riittävästi ja joisin. Jos jollekin muulle on tästä apua, niin kivahan se mutta enemmän mä tätä teen nyt itseni takia että pääsen takas rytmiin.

      Poista
  9. En jaksa kuin ihmetellä negistelijöiden määrää :| Mutta silti ihailen lehmänhermoisuutta ja kärsivällisyyttä, jolla vastaat negistelijöillekin.
    Mullakin on elämäntaparemonttia alkutaipaleellaan ja oon siihen saanut inspiraatiota täältä, kyllä se hissukseenkin näköjään lähtee liikkeelle. Niin aion itsekin tehdä vaikkei mulla olekaan PT:n tai muun ammattilaisen tukea toistaiseksi apuna c: Ruuat näyttävät myös hyvältä, itsekin syön usein viikonkin samaa ruokaa kun sitä tulee tehtyä niin paljon kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Kiva kuulla että olet saanut täältä inspiraatiota.

      Poista
  10. Jos syö kovin monipuolisesti niin sitten helpommin syö suuria määriä iha kunnon niin hyvää. Ei se monipuolisuus ole välttämättä hyvä asia. Kyllä minulle puuro riittää aamulla arkena vaikka buffet pöydästä aamiaisella voin syödä 5 keltaisen määrän jos niikseen tulee.

    VastaaPoista
  11. Missä hedelmät?

    VastaaPoista