29.1.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 29.1.2017

Klikkaa kuva isommaksi

Lounas klo 11.30:
Lounaaksi loput makaroniruuasta jossa siis tummaa makaronia, salsajauhelihaa, kurkkua, paprikaa, sipulia ja salaattijuustoa.

Välipala klo 14.25:
Välipalaksi oli otettava naminami proteiinivanukas (ProPud) koska en ollut kotona vaan muualla eikä siellä ollut ruuanlaitto mahdollinen. Joten vanukas ja siihen päälle pahvinpalanen eli riisikakku. Tästäkin muuttui mielipide, se oli kuin popcornia olisi syönyt!

Illallinen klo 17.40: 
Illalliseksi oli loput eilen tehdystä pizzasta, loput 2 palaa. Tässä oli siis VHH Pizzapohja ja täytteenä tomaattimurskaa, tomaattia, jauhelihaa, sipulia, ananasta, oreganoa ja juustoraastetta. Lisäksi parsakaalia.     

Iltapala klo 21.20: 
Iltapalaksi smoothie mihin tuli itsetehtyä mustikkakiisseliä, pakastemustikoita, vi sibliniä, maitorahkaa, oliiviöljyä ja vettä. 

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Vettä 1,2l
Magnesiumjuoma 4dl

Muut huomiot:
Tänään en saanut syötyä 1800kcal, vaan mulle jäi -250kcal verran syömättä.

29 kommenttia:

  1. Pipsa hyvä, miksi sun pitää syödä 1800 kCal / vrk?
    Voisitko harkita syöväsi muutaman viikon ajan vähemmän?
    En tiedä, mutta aloita vaikka pienentämällä annoskokoja.
    Kurkista tämä, etenkin tuo loppupuoli:
    http://kuntoplus.fi/laihdutus/vahemman-ruokaa-enemman-liikuntaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin ihmetyttää että syöt yhä saman verran kuin 30kg sitten? Ei ihme ettei paino tipu halutulla tavalla.

      Poista
    2. Varmaan siksi Pipsa syö 1800kcal päivässä ettei tule liian iso kalorivaje?

      Poista
    3. Kannattaisiko sinun itsekin lukea se juttu vähän paremmin? Oletko ajatellut, että isokokoinen ihminen kuluttaakin vähän enemmän kuin 70 kiloinen nainen? Parempi vaan kun Pipsa kuuntelee omaa PT:tään kuin Kuntoplussan älyvapaita kitukuuridieettejä.

      Poista
    4. Kiitos ehdotuksista, mutta kuuntelen näissä kalori ja makroasioissa Ringaa. :) Syön 1800kcal ettei tosiaan tule liian isoa kalorivajetta, sekään ei ole hyvä asia.

      Poista
  2. Syökö miehesi eri ruokia vai näitä samoja?

    VastaaPoista
  3. Alkaa olla aika vanhaa tuo jauhelihakastike?

    VastaaPoista
  4. Montako päivää samaa ruokaa viitsit syödä? :O Tuskin tuosta mitään ruokamyrkytystä vielä saa, jos valmistamisen jälkeen heti jäähdytetty ja kylmässä koko ajan ollut... Mutta eikö ole tylsää syödä samaa ja onko makukaan enää parhaimmillaan? Itse syön yleensä samaa ruokaa vain seuraavana päivänä eli kaksi kertaa. Sitten jo eri ruokaa kehiin. Monipuolisuus parasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monena päivänä tulee syötyä samoja mutta en koe sen olen itselleni mikään ongelma. :)

      Poista
  5. Neljä päivää vanha salaattihan alkaa olla jo mädäntyvää limaa. Vai ootko tehnyt joka päivä uudelleen saman ruoka-annoksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tietenkään Pipsa tee päivittäin uutta salaattia, höhlä. Katsos me ylipainoiset lihavat ihmiset tehään sankollinen salaattia tai muuta ruokaa ja sit syödään sitä monta monituista päivää perätysten. Mut meillä onkii teräsmahat ja mikään basilli eikä mädäntyvä lima aiheuta meille mitään oireita. Lällällää.
      SIIS OIKEESTI. Miten ihmiset jaksaa ja kehtaa kirjoittaa tuollaisia kommentteja??? "Syötkö koskaan haarukalla ja veitsellä? Syökö miehesi samoja ruokia?" Mitähän muita dillekysymyksiä tässä on tullut luettua? Eihän aikuiset ihmiset kysy tuollaisia, täytyy olla jotain pikkutyttöjä pilanteossa ...
      Kyllä siulla Pipsa pitää olla teräshermot, että jaksat vaan kirjoittaa ja kertoa. Nostan hattua ja skumppalasillisen siulle!
      Ja vanha neitikissa laittaa nelijalkaisille terveisiä :)
      P.S. Anteeksi anonyymi, kun sanoin sinua höhläksi.

      Poista
    2. Hmm... mä teen yhden ison salaatin joka kestää 4 päivää jos oikein laskin ne määrät. Ei ole silti mädäntyvää limaa. :D

      Poista
  6. Ihan oikeasti,Pipsa,tuo jauheliha😨

    VastaaPoista
  7. Maistuuko tuossa pizzapohajassa se maitorahka? Haluaisin testata, mutta lapsi alkaa yökkäilemään ja kaatuu dramaattisesti lattialle kurkkuaan pidellen jos avaankin rahkapurkin kotona :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mun mielestä maistu, mutta en sitten tiedä kuinka tarkkamakuinen lapsesi on. Voi olla että maistuu, mutta suosittelen silti kokeilemaan ja tee pohja niin, ettei lapsi näe että sinne tulee sitä rahkaa. :)

      Poista
    2. Sitä minäkin mietin, että teen pohjan "salaa" :D Toivottavasti en jää huijauksesta kiinni :)

      Poista
  8. Pitäisköhän Pipsa pitää noi kaikki makrot ilmoittamatta, kun täällä teinitytöt kauhistelee, jos yrität pitää kalorit 1800 ja nekään ei kyllä taida jkp täyttyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, saisivat rauhassa suunnitella omaa 2:5 -kuuriaan ja ihmetellä kun on aina nälkä ja huono olo eikä jaksa mitään..

      Poista
    2. Jatkan vielä että onhan se tietty epäreilua, että joku syö noin "paljon" ja laihtuu siitä huolimatta.

      Poista
    3. En nyt ymmärrä miksi 1800kcal on kauhistuksen asia. Eihän mun niitä tarvitse joka postauksessa kertoa, varsinkin kun on varmaan tullut selväksi paljonko kaloreita syön päivässä. :)

      Poista
  9. Onneks et kuuntele näitä anoja joiden mielestä 1800kcal on liikaa... huhhuh mitä neuvoja.

    VastaaPoista
  10. 1800 kaloria ei todellakaan ole paljon. Pipsa on iso iita, eikä elä vuodelevossa. 50-kiloiselle naiselle riittää pienempikin määrä.

    VastaaPoista
  11. Miksi sinä Pipsa juot niin vähän? Minä olisin ainakin ihan kuivunut ja turvoksissa noilla nestemäärillä. Etkö voisi vaikka pari viikkoa juoda 2,5-3 litraa? Väitän että huomaisit eron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jaa, kurkkasin nopeasti että kyllähän tuossa monena päivänä on nesteet olleet 1,7-2,7l väliltä. Toki voisi pyrkiä että se olisi siinä 2-3l välillä mut ei aina vaan pysty. :)

      Poista