27.2.2017

Lähtölaskenta kevääseen saa alkaa (vaikka ulkona on lumimyrsky)


Hellureissan! Meillä alkoi viimeinen (vajaa) kouluviikko ennen harjotteluihin lähtöä. Tänään meillä oli Kielenhuoltoa eli äidinkieltä. Yritin kyllä kovasti keskittyä mutta se oli vaikeaa. Olisin mieluummin mennyt Meri-Poriin kuvailemaan maisemia. Oppi on aina hyvästä. Vimeisin äidinkielen tuntuma on kauppiksen ajalta, kun oli suullista ja kirjallista viestintää joista tykkäsin. Opettaja otti mut esimerkiksi taululle kun näytti miten asiat voi näyttää samalta mutta eivät kuitenkaan ole. Maija Meikäläinen on poissa oleva. Piia V on poissaoleva. Mä repesin tuossa nauruun koska keskittyminen ei ollut mulla parasta - valot on kyllä päällä mutta ketään ei ole kotona. *nauraa*

Mulla alkaa ensi viikolla 3kk pituinen työharjottelu. Jonkin verran jo jännittää, mutta enimmäkseen blogin takia että miten pitkä harjottelu alkaa siis ensi viikolla. Olen aika hyvin varustautunut, hommasin suurimmat osat tavaroista joita ajattelin tarvitsevani; ostin Sinooperista pinkin glittervihon, kun kuulin sellaisen olevan kannattava jotta voi kirjoittaa ylös mitä on päivän aikana tehnyt yms. En ostanut työsandaaleja sisäkengiksi, koska ajattelin pärjätä noilla käyttämättömillä tennareillani. Ellen sitten halua värityksien sopivan keskenään työvaatteiden kanssa.

Huomenna on koululta vapaapäiva, koska tehdään suullisen englannin näyttö. Sain äsken tietää oman aikani ja se on onneksi loppupäässä eli saan nukkua vähän myöhempään jos haluan. Ja aion vetää tuon läpi sen enempiä valmistautumatta. Toivotaan siis että menee läpi mutta koska olen puhunut ennenkin englanniksi ja nimenomaan puhelimessa, niin en usko tämän olen paha paikka. Sitten onkin kaikki koulun kurssit tehty ja vain harjottelu näyttöineen puuttuu. 


Kävin koulun jälkeen ostamassa Sinooperista lisää timangitarroja, kun ne osottautuivat todella kivoiksi kirjeissä, jopa tekin tykkäsitte kun tein teille kirjeen johon olin käyttänyt noita. Hetin siinä samalla Kissaliitolle lappusen sekä muutamat kirjeet - on ollut nyt melkoisen ahkera kirjottelija kun saanut purettua tuota kasaa. Muutamalle piti tosin ilmoittaa lopetuksesta, mikä on todella ikävää tehdä mutta jos ei kirjoituskemiat toimi, niin ne ei toimi. 

Sitten poikkesin viemään äidille tuon Lumian, koska mulla meni hermot sen kanssa. Ostin sen tilalle Huawein puhelimen kun oli kivassa tarjouksessa. Nyt toimii niin kuin pitkääkin. Lumiassa oli sellainen kiva ongelma, ettei se pysynyt mun kirjoitusvauhdissa mukana eli aina jäi joku painallut rekisteröimättä ja piti kirjoittaa rauhallisesti. Tämän vaihdoksen takia multa meni hukkaan jotkut whatsapp kontaktit, että te joiden kanssa kirjottelin siellä, niin pistäkää ihmeessä viestiä mulle. 

Lopuksi jäin suustani kiinni Siljan kanssa (kuis muutenkaan) ja meillä olikin hauskaa kun suunniteltiin vaikka minkälaisia blogijuttuja. Nyt täytyy alkaa miettimään niiden toteutusta. Olisi myös kiva kuulla ideoita teiltä, että minkälainen yhteispostaus/-video teitä kiinnostaisi jonka tekisimme yhdessä Siljan kanssa.  


Mekko - Klingel (saatu)
Laukku - Furla
Kaulakoru - Kirppslöytö Siljalta
Kengät - Sokos

Minäpä innostuin pukemaan kesäisen asun päälle, koska odotan innolla kesän saapumista. Auringon lämpö, lintujen laulu ja luonnon vehreys. Kunpa tuli kevät tulisi nopeasti. Pitää katsokaas alkaa miettimään hyvissä ajoin näitä asukokonaisuuksia. No ei sentään, halusin vain kokeilla mekkoa jonka sain Klingeliltä. Olin vähän epävarma mekon suhteen, että onko tämä kuitenkaan sellainen mistä tykkäisin, jopa mekon myymistä mietein. Onneksi päätin kokeilla ennen myyntipäätöstä. Mitenköhän hyvin mekon kanssa toimisi se HM:n vaaleanpunainen bikertakki? Kohta siihenkin saadaan selvyys kun pistin takin tulemaan.  

Olihan tämä vähän hassua laittaa kesävaatteet päälle, kun ulkona on tällä hetkellä -3 astetta ja kauhea lumituisku. Ei siis mitkään keväiset tunnelmat, paitsi omassa mielikuvituksessa. Mutta kyllähän sitä pitää silti kevääseen alkaa varautua. Pitää alkaa puputtamaan porkkanaa, että saa kauniin päivetyksen iholle ja suhteellisen nopeasti. Muita jotka jo innolla odottelee kevättä ja kesää?  

26.2.2017

Lukunurkassa: 80/20 Ruokavaliotyökirja (See How You Eat)


☆ Kirja saatu blogin kautta 

Sain itselleni luettavaksi tämän 80/20 Ruokavaliotyökirjan joka on opas tasapainoiseen ja pysyvään ruokavalioon. Kirjassa kerrotaan miten laihdutuksen kannattaisi tehdä, ettei siitä tule liian tiukka laihdutuskuuri. Täältä löytyy loistavat neuvot miten saavutat laihdutuksessa sen tasapainon, jossa mielikin pysyy rentona eikä laihdutus edes välttämättä tunnu laihdutukselta, kun sen tasapainoilee niin että 80% on järkeviä valintoja ja 20% niitä omia mieltymyksiä. Laihdutuksen ei ole pakko olla hampaat irveessä ja veren maku suussa tehtyä "pakko pakko pakko" toimintaa. Tämä kirja auttaa oivaltamaan näitä asioita. 

" Rohkeus on sitä ettet suljet silmiäsi kun vihdoin saat ne auki - Tommy Tabermann "


Kirjan loppupuolelta löytyy muutamia reseptejä. Itse innostuin erityisen paljon tästä vadelmatuorepuurosta - oon niin totaalisesti tykästynyt tuorepuuroista joten ajattelin jossain vaiheessa kokeilla tätä versiota, kunhan saan hommattua kaikki ainekset. Huomasin toivovani että reseptejä olisi voinut olla enemmänkin, mutta näillä pääsee hyvin alkuun.  



Sain myös kokeiltavaksi kirjaan pohjautuvan See How You Eat Coach (SHYE Coach) sovelluksen joka ladataan kännykkään. Sovelluksen ideana on että sinne otetaan jokaisesta ruoka-ateriasta kuva ja merkataan suurinpiirtein paljonko ateria sisältää  hiilaria, proteiinia, rasvaa tai sokeria. Sovellus löytyy Google Play tai App Storesta.

Sovellus kertoo mikä oli huonoin ja hyvin annoksesi. Ja sydämet kertovat jos jossain olisi parannettavaa. Esimerkiksi omassa huonommassa annoksessa ei ole kovin isosta muutoksesta kyse, mun pitäisi vain muistaa sisällyttää mukaan kasvikset. Se on hauskinta kun itse ovaltaa että miten voi parantaa.

Sovellus myös kertoo että mikä voi olla ansa - nämä kohdat oli hyviä. Esimerkiksi liian tiukaksi ajateltu laihdutuskuuri voi olla ansa, koska kuuri on liian tiukka ja siinä jo valmiiksi ajattelee, ettei sitten repsahda. Tässä siis huomautetaan että pitää unotaa laihduttaminen tai tiukat kuurit, koska tutkimusten mukaan sellaiset vain lihottavat entisestään. Sovellus kuin myös kirjakin, kertovat miten voit välttää liian tiukat laihdutuskuurit.


Kirjasta löytyy myös lomakkeita joihin voi kirjoittaa esimerkiksi ruokailusuunnitelman, miten syöt aamulla, lounaalla jne. Itse kokeilin muutamaa ja mielestäni se sisäistävät asiat paremmin kun kirjoitan ne oikein ylös. Ruokailun tarkkailulomakkeessa huomasin itse muutamat kohdat jotka kaipaavat korjausta - asiaa en olisi huomannut ellen olisi miettinyt asiaa. Omalla kohdallani se tarkoitti sitä että voisin yrittää kiinnittää enemmän huomiota siihen, että saisin jokaisella aterialla kasviksia, enkä vain söisi sitä määrää parilla aterialla vaan tasaisesti kaikilla.

Kirjassa on paljon muitakin kohtia, mutta tässä muutamat itselleni tärkeät lukukohdat jotka ahmaisin mieleeni ja löysin niistä myös uusia oivalluksia:

Rytmi, jossa kerrotaan miten tärkeää syömisrytmi on. Itse tiedän kantapään kautta kokeneena miten tärkeää tuo on, koska jos syöt liian vähän, se altistaa makeanhimolle vaikka kyse ei välttämättä ole edes makean himosta vaan että kroppa haluaa lisää energiaa ja liian usein silloin tulee otettua vääränlaista ruokaa.

Väsymys, jossa kerrotaan miksi saatat olla kesken päivän väsynyt. Oletko esim. huomannut että tunnet itsesi väsyneeksi ruuan jälkeen? No hiilarit! Kirjassa on loistavaa kerrontaa tästä väsymyksestä ja miten siitä pääsee eroon. Itselläni ei tätä ongelmaa ole enää, mutta ennen elämäntaparemontin aloittamista, väsymys ruokailun jälkeen oli toistuvaa ja silloin epältiinkin kilpirauhasen vajaatoimintaa, jota ei kuitenkaan ollut.

" Viime aikoina on ollut esitetty monia erilaisia dieettejä, joissa hiilihydraatteja syödään hyvin vähän tai ei lainkaan. Fakta kuitenkin on, että hiilihydraatit kuuluvat järkevään ja tasapainoiseen ruokavalioon. Aivot saavat energiansa hiilihydraateista. "


Mieli, jossa opastetaan miten voimme tehdä korjausliikkeitä ja miten se onnistuu. Itse olen huomannut että parhaiten asiat oivaltaa, oppii uutta jne kun ei ole itselleen liian rankka. Uuden oppiminen vie aikaa, eikä pienistä takapakeista kannata lannistua.

" Armollisuus ja myötätunto itseään kohtaan vievät paljon pidemmälle kuin ruoskinta. "


Mielestäni oikein hyvä kirja, joka pistää ajattelemaan vaikka osa jutuista oli itsellenikin suht tuttuja mutta tässä kirjassa oli se erilaista, että se pisti oikeasti miettimään. Miettimään unen laatua, ruuan laatua, syönkö tasaisesti, onko mieleni mukana tässä kaikessa jne. Varsinkin nuo Mieli kohdan tekstit osuivat ja upposivat, eivät sen takia ettenkö puhuisi itsellesi nätisti, vaan että elämäntaparemonttini myötä saan kuulla muilta etten ole hyvä ja aina pitäisi vain ruoskia itseäni. Kirjan tekstit ovat auttaneet tässäkin ja olenkin miettinyt elämäntaparemonttini tulevaisuutta hyvin vakavasti. 
" Elämä ei ole projekti. Elämä on prosessi, Välillä matka on kevyttä käyskentelyä, toisinaan ruuhkaista ja raskastakin voi olla. Tasapainoisen suhteen löytäminen niin, uneen, ruokaan kuin liikuntaan auttaa selviytymään iloista ja suruista ilman huolta painon noususta tai liiasta laskusta. "

80/20 Ruokavaliotyökirjaa myydään:

Adlibriksessa
☆ Hyvin varustetuissa Citymarketeissa
SHYE Coachin omilla sivuilla

 SHYE Coachin sivuilla kampanja joka voimassa 28.2. asti - Kun tilaat kirjan heidän sivujen kautta, saat 2kpl Delight proteiinipatukoita kirjatilauksen mukana.

☆☆☆☆

Yves Rocher Serum Vegetal arvonnan voittaja + alennuskoodi


Lisäksi Yves Rocher* tarjoaa tällaisen mukavan alennuskoodin jolla saa -10€ pois tilauksen loppusummasta, kun tilauksen loppusumma on vähintään 39€. Tähän vielä päälle tulee ilmaiset postikulut sekä puhdistusliinat.

Alennuskoodi: PIIA10YR
Voimassa: 28.2.2017 asti

Sisältää kaupallisia linkkejä

24.2.2017

PipSan Porinat 2-2017 // My Day - 18.2.

             



BEPOPUPISSA MUKANA:

Bloggaajat & Vloggaajat:

Hellan ja Viinilasin välissä, Johanna
Timanttikenkätyttö, Anette
Silja's blogin aurinkoinen Silja
♥ Vloggaaja siskokset Milla Grönman ja Elisa Grönman

Lisäksi paikalla erilaisia yrityksiä kuten:

☆ Ihonhoitotuotteita ja palveluita edustava Mary Kay
☆ Kynttilöitä ja sisustustuotteita myyvä Partylite
☆ Hassuja pipoja myyvä Pipoiksi.fi
☆ Vaateliike House of Lola
☆ Sekä paljon muitakin ☆

🎈 Kiitoksia kaikille, oli aivan loistava päivä (ja ilta!)
Kiitoksia järjestäjille, Porin Kävikselle ja Lauralle. 🎈

22.2.2017

PIKA-ARVONTA // Yves Rocher Serum Vegetal (Sponsored by Yves Rocher)


YVES ROCHER SERUM VEGETAL ARVONTA
22. - 26.2.2017
(klo 12.00 asti)

Palkintona Yves Rocher Serum Vegetal setti jossa tulee:

- Kiinteyttävät päivä- ja yövoiteet
- Seerumivoide
- Silmänympärys/huulivoide
- Puhdistusliinat
- Kasvovesi ja puhdistusmaito

Arvontapalkinnon arvo 198€.
Arvonnan sponsoroi Yves Rocher.

Näin osallistut:

1. Kerro, onko Yves Rocher merkkinä tuttu? 
2. Kerro lisäksi myös Nimimerkkisi  ja  toimiva sähköpostiosoitteesi

HUOM! Muista laittaa osallistumiseesi toimiva sähköpostiosoitteesi HUOM!
Muuten osallistumista ei hyväksytä / Sähköpostiosoitteita ei kerätä muuhun tarkoitukseen


Syytän kevättä!


Siellä sataa lunta! Oon istuskellut ikkunan äärellä teetä juoden ja katsellut tuota pikkuhiljaa vaalenevaa maisemaa. Huokaus. Voi miten haluaisinkaan olla taltioimassa lumihiutaleiden tanssia. Mutta en voi koska olen taas kipeä ja mun on pitänyt tehdä tältä viikolta korvaava koulutehtävä, hyvittääkseni poissaoloni. Onneks mä oon hyvä touhuamaan itsekseni ja etsimään tietoa, joten ei ongelmaa mulle. Tehtävä on onneksi ihan iisipiisi, saadaan käyttää Padlettia sen teossa, mutta aina tässä käy näin kun kotona yritän tehdä kouluhommia (tai mitä tahansa kiireellistä) niin huomion saa kaikki muut paitsi sen hetkinen tehtävä. Nytkin olen rapsutellut ja kuvaillut karvakorvia, kattellut Youtubesta vanhojen tansseja, ihan mitä vaan kunhan ei tarttis tehtävää tehdä. Onneksi mulla on enää yksi tehtävä enää jäljellä - pitää katsoa yksi dokumentti josta pitää valita henkilö jolle teen palvelupolun. Nyt vaan pitäisi selvittää että mikä ihme on palvelupolku. Onneksi kaveripiiristä löytyy sairaanhoitajaa, ravitsemusterapeuttia ja jopa lääkäri, niin eivätköhän he ohjanne mut oikeaan suuntaan asiassa. Ajatus kyllä on että mitähän se luultavasti tarkoittaa, mutta haluan saada varmistuksen.  

Työharjottelun aikakin vaan lähestyy ja on alkanut jännittämään. Pitää tällä viikolla soittaa sinne paikkaan minne oon menossa ja esittelen itseni ja kysellä että mihin kellonaikaan saavun paikalle jne. Lisäksi tuli tietooni että meillä tehdään ihan erilainen näyttösuunnitelma, kuin millaisen tein kauppiksen aikoihin - wordilla ja sisällysluetteloineen päivineen. Muuttunut pikkusen helpommaksi, vai onko se kun kyseessä on aikuiskoulutus. Ja sanon tämän nyt jo, että kun tästä toukokuun lopulla valmistutaan, niin mä vedän perseet olalle. No ei vaiskaan, mut vanha Piia ois niin tehnyt. Kyllä silloin nyt lasilliset shamppanjaa pitää ottaa, koko luokan kesken.   


Vielä pitäs paketoida iso määrä paketteja joissa lähtee vaatteita uusille käyttäjilleen. Kaikki vaatteet löysi pikaisesti uudet käyttäjät ja nyt mä mietin että pitäisikö mun sittenkin pistää tuolta vielä jotain pois. Yhden mekon suhteen olen vähän kiikunjakaakun, ehkä mun pitäisi odottaa kevään ja katsoa sitten. Sitten mun on pakko sanoa vaikka saan taas satikutia (mutku kevääät...) että mä kuolaan tätä v.punaista Bikertakkia H&M:ltä, oon sitä jo varmaan muutaman päivän kattellu - mennyt sivulle, tullu sieltä pois et ei, et osta kun sulla on jo musta. Mut silti se kummitteleeeee... Muita joita tuo karkkimainen v.punaisuus on alkanut kummittelee? I blame the spring for this!


Illalla muuten kantsii olla kuulella sillä blogiin pläjähtää Yves Rocherin sponsoroima arvonta, jossa palkinnon arvo on n. 200€. Tämä on vielä sellainen pika-arvonta eli 26.2. selvinnee jo voittaja. Hitsit että tämän asian kanssa alkoi tulla pieni paniikki kun mulle ei tullut ajoissa tieto paketin saapumisesta ja sitten piti laittaa mies hakemaan se paketti, eikä sitä luovutettu hänelle - valtakirjasta huolimatta. Piti sitten itse lähteä (kipeänä) hakemaan, koska oli ihan pakko. Se on tuo yksi ja sama paikka missä on ollut tätä ongelmaa. Onneksi pääsin mieheni kyydittämänä koska muuten en olisi varmastikaan jaksanut. Mä oon tällainen kun oon jotain sopinut, niin mä todellakin pidän sen - varsinkin yhteistyökuvioissa. 

Mun keskittyminen on tänään ihan pepusta. Menen kokoajan kuin aropupu aiheesta aiheeseen. Tälläkin hetkellä jäin Youtubeen tuijottamaan Vanhojen tassien videoita jotka sai hymyn huulille. Oon muuten aina luullut että siellä vedetään vain valssia sun muita, mutta nuo olikin kiva yllätys. Muita ketkä löytää aina muuta, kivempaa tekemistä, kun pitäs tehdä jotain todella tärkeää?  

20.2.2017

Matkalla kohti kevyempää ja terveellisempää oloa - 25. kuukausi


Hellureissan kaikille! 

Tämä kulunut kuukausi onkin ollut mielenkiintoista seurattavaa ja vähän surullistakin. Moni teistä on varmasti huomannut (miten tota ois voinut olla huomaamatta) että aloitin viime kuun puolella Ruokapäikyn ja laitoin joka ilta kuvan päivän syömisistä. Alunperin sen piti olla vain sen aikaa että saisin taas ruoka- ja juomarytmit kiinni, mutta sitten innostuin ajatuksesta että pitkitän sitä, niin kaikki saa konkreettisesti nähdä n. kuukauden ruuat ja miten se vaikuttaa painoon seuraavaan remppapostaukseen. Pientä tutkimusta siis. 

Itselleni tästä on ollut selvästi apua, koska pääsin takaisin rytmiin kiinni, miksi päikyn alunperin aloitinkin. Ja tiedän myös, että jos alan taas lipsumaan sen kanssa, niin voin palata tänne tekemään uudelleen päikkyä. Oli myös aivan mahtavaa saada teiltä vinkkejä, mitä voisi kokeilla ja muutama teistä laittoikin sähköpostilla ruokaohjeita kokeilun arvoisiin ruokiin. Kaikki teidän vinkit jää postauksien kommentteihin talteen ja voin sieltä kurkkailla pikkuhiljaa mitä lähteä kokeilemaan. Jos joku ei vielä tiennyt, mä teen asioita omaan tahtiini mutta jokainen neuvo on jäänyt mieleen - suuret kiitokset siis kaikille neuvoista.

Ja koska kaikella on aina ne varjoisatkin puolensa, niin kerrottakoon myös että ikävintä ruokapäikyn pitämisessä oli se, kun vedettiin menneisyydessä tehty typeryys niin sen perusteella meinattiin että tottakai se valehtelee nytkin. Mä siis aikoinaan vanhassa blogissani väritin ruokapäiväkirjani syömisiä, mutta silloin en (muistaakseni) ottanut kuvia eli vain kirjoitin mitä olin syönyt ja mihin aikaan. Tämän tein koska suoraan sanottuna pelkäsin miten lukijat reagoivat otettuihin herkkuihin. Kerroin tuosta kyllä ja sain kauheat huudot niskaani. Olin toki tehnyt tyhmästi mutta en silti odottanut tuollaista. Nyt olisi toki ollut hitusen vaikeampi värittää kun oli kuvat ja enää en ole se pelokas joten uskallan pysyä kaikkien syömisteni takana, myös niiden "huonompien". Se on niin helppoa nostaa syyttävä sormi kuin yrittää ymmärtää toista ja kenties nätisti neuvoa. Nytkin lauantaista tuli satikutia mutta se ei silti pelottanut koska itse tiedän etten niin syö joka päivä, en edes joka viikko saatikka kuukausikaan. Ja mielestäni päivä oli onnistunut - jälkkäreissä olisi voinut valita toisinkin mutta tulipahan kokeiltua kantapään kautta ettei kyseisiä kannata enää ottaa.  


Vuosia sitten en olisi pystynyt tällaista tekemään, mutta siinä kun tulee ikää lisää ja siinä samalla kaupanpäälisenä tuota kivaa itsevarmuutta, niin pystyykin! Tiesin siis nytkin että saisin kuulla kunniani vaikka ruokaohjelmassa ei mitään varsinaista vikaa ollut, niin se ei tuntunut silti pahalta. Mähän nyt saan kuulla kokoajan mitä tein taas väärin. Tottakai ruokavalioni voi olla tylsää jonkun mielestä, mutta hänelle tehdäänkin sitten omanlaisensa ruokaohjelma (jos siis tarvitsee). Tämä on siis minun ohjelmani eikä se ole itselleni ongelma. Kyllähän sitä sitten muutetaan jos alkaa jokin tylsistyttämään. Eikä tämä ohjelma kovin huono voi vieläkään olla koska olen sen -42kg saanut tällä tavoin pois - alaspäin ollaan kokoajan menty, pikkuhiljaa mutta kuitenkin.

Mutta kaikesta huolimatta on mennyt hyvin ja oon tykännyt. Aika vain meni yllättävänkin nopeasti. Mielestäni mulla oli yhden kerran semmonen olo etten jaksaisi, sitä ainaista kuvailun muistamista, mutta sitten kun huono päivä oli ohitse niin taas vaan jaksoi. Tämmöisen ruokapäikyn voisi tehdä joskus toistekin ja esim. uusista ruuista voisi tehdä omia postauksia, siis sellaisista jotka ovat tarpeeksi monipuolisista ja eksoottisista ruuista tehty. Ei mitään perunaa ja kanaa. *nauraa*   

Mutta niin, huomasinko mitään kuukauden aikana. No en varsinaisesti mitään mielet räjäyttävää, mutta ainakin turvotukset lähti jalkapöytien päältä melko nopsaan pois. Pieni suositus Forsman Tean Puhdistavasta yrttiteestä. Teki mulla sen mitä lupasikin eli vilkastutti aineenvaihdunnan ja puhdisti. Samalla huomasin pientä piristymistä ja unenlaatu parani - sain paremmin unen päästä kiinni ja myös nukuin sikeämmin. Ruokapäikyn kanssa meni hyvin siinä mielessä, että kaloreiden ylitse ei menty, ei edes jokaisena herkkulauantaina. Niinä kertoina kun mentiin ylitse, oli se vain n. 200kcal luokkaa. Mähän saan siis syödä lauantaisin sen 550kcal ylitse normaalin kalorimäärän. Kaikenkaikkiaan, tästä on taas hyvä jatkaa matkaa.  


Tätä te olette kaikki nyt odottaneet, että miten tässä kuussa meni ja myönnettäköön että itseäkin jännitti vaikka kokoajan seurasin miten painon kanssa meni - kävin siis joka perjantaiaamu puntarilla katsomassa tuloksia. Ja joka kerta ne tipahtivat alaspäin joten sekin antoi motivaatiota. Mähän käyn (yleensä) kerran viikossa katsomassa painoni joten pysyy silleen selvillä missä mennään, vaikka on mulla tuonkin kanssa ollut ongelmaa.

Mutta niin, se tulos....  Tässä kuussa tiputin viime kerralla tulleista joulukiloista pois -8,5kg!! Vielä siis jää tiputettavaa mutta tää on jo melko hyvin, kun miettii että lauantaina olin nautiskelemassa ravintoloiden hyvistä ruuista. Jälkkäreiden ja drinkin kera. Pakko myöntää, olin yllättynyt aamun tuloksesta koska lauantaiaamusti tiputus oli -8kg eli tuosta iltamasta kroppa päätti vielä tiputtaa sen 0,5kg. Aika hyvin! 

Kroppamuutokset: 

Paino: -40,5kg (-8,5kg)

Vyötärö: -35cm (en mitannut)

Lantio: -36,5cm (en mitannut)

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Elämäntaparemontissa auttamassa:


 Seuraava remppapostaus tulee 20.3.2017 

19.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 19.2.2017 (-VIIMEINEN-)


Aamupala&Lounas klo 10:30:
Mukillinen kevytmaitoa, 2 Vaasan RuisTaika viipaletta joiden päällä 4 Broilerin leikkelettä ja 2 paistettua kananmunaa.

Välipala klo 15.00:
Banaani ja 2 mandariinia.

Päivällinen klo 17.40:
Fusilli täysjyväpastaa, kasvissalaattia sekä kanan rintapalasta pilkottuja palasia.

Iltapala klo 21.30:
Mustikkasmoothie jossa mustikkaa, vettä, maitorahkaa, vehnäleseitä, chia siemeniä ja rypsiöljyä.

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin:
Vettä 2,5l
Teetä 1l

18.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 18.2.2017


Aamupala klo 9.00:
= kaurahiutaleita, vadelmia, vi sibliniä, vettä, rypsiöljyä ja maitorahkaa + banaani pilkottuna päälle.

Myöhäinen lounas jälkkärillä? klo 15:00:
= Miami Classic Burger + perunat dipillä, lisäksi Mud Cake jäätelöllä (söin tästä vain puolet)

Illallinen klo 19.30:
= Melonisalaatti (sis. hunajamelonia, sipulia, retiisiä, parmesan-juustoa, salaattia, kurkkua, vinegrette-kastiketta, patonkia), lisäksi MangoPango drinkki + Suklaafondant jäätelöllä (söin tästäkin vain puolet)

Iltapala klo 23.30: 
= Mangosmoothie (sis. pakastettuja mangonpaloja, maitorahkaa, vi siblin ja vettä).

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin:
Vettä 1l
Teetä 1l

17.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 17.2.2017


Aamupala klo 9.00:
Aamupala joka sisältää kaurahiutaleita, vadelmia, vi sibliniä, vettä, rypsiöljyä ja maitorahkaa.

Lounas? klo 12:30:
Kuppi kahvia ja yhdet palaset voileipäkakkua ja maustekakkua. 

Välipala klo 16.00:
ProPud SuklaaVanukas.

Päivällinen klo 18.20:
Sisältää Fusilli täysjyväpastaa, kasvissalaattia sekä kanan rintapalasta pilkottuja palasia.  

Iltapala klo 22.30: 
Mukillinen kevytmaitoa, 3 porkkanaa ja 2 Vaasan RuisTaika viipaletta joiden päällä 4 Broilerin leikkelettä ja 2 paistettua kananmunaa. 

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Vettä 2l
Teetä 1l


POSTAUS KIRJEEN MUODOSSA - KIRJE LUKIJOILLE




16.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 16.2.2017


Aamupala klo 7.30:
Aamupala joka näyttää vispipuurolta. Sisältää kaurahiutaleita, vadelmia, vi sibliniä, vettä, rypsiöljyä ja maitorahkaa.

Lounas klo 11:30:
Kaksi RuisTaika viipaletta, joiden päällä broilerin leikkelettä sekä paistettua kananmunaa. Juomaksi makeutettua metsämarjavettä. 

Välipala klo 15.00:
ProPud SuklaaVanukas ja 170g mansikoita.

Illallinen klo 19.00:
Perunaa 200g, salaattia 250g (sisältää kurkkua, paprikaa, sipulia, salaattijuustoa) ja 108g kanan rintapalaa joka maustettu currylla. 

Iltapala klo 22.30: 
Vadelmasmoothie, jossa vadelmaa, vettä, vi sibliniä, maitorahkaa ja rypsiöljyä. 

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Vettä 2l
Makeutettua vettä (juomatiivisteestä) 0,5l


Saanko esitellä....


Saanko esitellä teille... Pirpanan!

Nimi: Pirpana (ent. Tuisku)
Syntynyt: 2016 (ei tarkkaa aikaa tiedossa)
Väritys: Ruskeatiikeri valkoisella
Mistä: EHY:ltä (Eläinten Hyväksi Ry)

Siitä on vähän yli kaksi viikkoa kun sattumalta eksyin EHY:n nettisivuille ja bongasin sieltä mitä söpöimmän kisuneidin kuvan ja olin samanteinn myyty. Hän oli Pirpana ja heti seuraavana päivänä kävin paikan päällä katsomassa häntä - sekä päätin että hän lähtee meille koeajalle. EHY:llä on tällainen koeaika menettely, mikä on tosi kiva, että varmasti nähdään miten kissa kotiutuu. Meilläkin kun on nuo kolme isompaa kisua kotosalla, joista varsinkin Siirin reaktio jännitti.



Pirpana on siis löytökissa ja syntymäajaksi on arvioitu "vuoden 2016 aikana" ja itse epäilenkin Pirpanaa n. 9kk ikäiseksi koska on vielä leikkisä ja Siiri hyväksyi hänet suht nopeasti. Pirpana on löydetty viime vuoden lopulla, kun ensimmäiset kovat pakkaset saapuivat. Hän oli ilmestynyt jonkun ihmisen takapihalle ja sieltä toimitettu EHY:lle.  

Pirpana on alusta lähtien ollut hyvin tomera tyttö. Hän ei arastanut meitä ollenkaan, vaan oli kauhea puskemaan ja kehräämään kun hänelle huomiota antoi. Eikä mennyt kovin montaa päivää kun hän alkoi näyttämään meille masuaan (on luottamuksen merkki). Itse myös epäilen että Pirpana on joskus ollut jonkun kissa, koska hän käyttäytyy kuten nämä coonitkin, eikä esim. hyökkää jalkoihin tai käyttäydy muullakaan tavoilla huonosti. Jopa kasvot uskaltaa tuoda lähelle ja Pirpana vaan puskee. 




Pirpana tulee hyvin toimeen muiden kanssa. Aluksi toki oltiin varovaisia puolin sun toisin. Sulo oli eniten uteliain ja olisi melko nopeastikin halunnut leikkiä Pirpanan kanssa, mutta Pirpana oli epävarma. 5pvä siinä kesti kunnes Pirpana alkoi itse kutsumaan Suloa hippasleikkiin. Siiri tai Sevi ei ole vielä leikkineet Pirpanan kanssa, mutta jotain juoksuhepuleita on keskenään tehty. 

Pirpana nukkuu meidän kanssa sängyssä, Siiri myöskin mukana. Nukkuvat suht lähekkäinkin. Parhaiten tuntuu tykkäävän nukkua Sulon kanssa, kylki kyljessä kiinni. Sekin ollaan huomattu että Pirpana seuraa meitä - eli viettää unihetkensä siellä missä mekin. Mieluiten jossain lämpimässä - tietokoneen päälle taikka takan edessä. Oonkin miettinyt että voisiko tuo vaikuttaa siihen kun on kovia pakkasia joutunut kärsimään, niin ottaa kaiken irti takan lämmöstä. 



Mutta tällainen pikkupirpana tuli meidän elämäämme ihastuttamaan. Hän on kyllä todella valloittava persoona. Ei yhtään sellainen kuin voisi ajatella löytökissan olevan eli hyökkää jalkoihin, repii tapetit, maukuu ulos jne. Jos kiinnostaa kurkata pieni videopätkä Pirpanasta, niin täältä löytyy.

15.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 15.2.2017


Aamupala klo 7.30:
Aamupala joka näyttää vispipuurolta. Sisältää kaurahiutaleita, mustikoita, vi sibliniä, vettä, rypsiöljyä ja maitorahkaa.

Lounas klo 11:30:
Kaksi RuisTaika viipaletta, joiden päällä broilerin leikkelettä sekä paistettua kananmunaa. Juomaksi makeutettua metsämarjavettä.

Välipala klo 15.00:
Ehrmann High Protein Chocolate Pudding.

Päivällinen klo 17.53:
Perunaa 200g, salaattia 250g (sisältää kurkkua, paprikaa, sipulia, salaattijuustoa) ja 130g salsajauhelihaa.

Iltapala klo 21.30: 
Vadelmasmoothie, jossa vadelmaa, vettä, vi sibliniä, maitorahkaa ja rypsiöljyä.

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Vettä 3l

Mieli lepää talvisen Yyterin maisemissa


Meillä alkoi viimeiset lääketieteen perusteen tunnit ja sain viikonloppuna viimeisteltyä oman vihkoseni. Hyvä minä! Harmi vaan että sain itkun pidättelystä kamalan päänsäryn kun en halunnut luokassa alkaa ihan täysillä vollottamaan, eikä luokkakaverin antama Panadol auttanut mitenkään. Kiitos vaan facebookin kun laittaa noita muistoja vuosien takaa - lätkäsi tänään nokkani eteen Sillasta söpöisen vaavelikuvan, eikä se muuta tarvinnut. Ärsyttää kun on itku vieläkin herkässä ja tänään tuntuu olevan taas tällainen tunteet heittää häränpyllyä päivä - vollotan mistä tahansa tällä hetkellä.  

Mun piti sitten päättää päivä kesken kun särky vain paheni lääkkeestä huolimatta. Kävin samalla Sokos Herkussa kun ajattelin että kerkeen sieltä hakemaan parit Ehrmannin suklaavanukkaat jota koulukaverini on kovin suositellut mutta kassalla sitten huomasin, etten todellakaan tule ehtimään bussiin koska kaksi asiakasta jäivät kassan kanssa suustaan kiinni. Kävin sitten aikani kuluksi moikkaamassa Siljaa ja höpöttelemässä tulevasta bloggaajakirppiksestä joka on nyt lauantaina - tulkaa ehdottomasti moikkaamaan ja pelkomaan mun myyntikasaani joka sisältää enimmäkseen vaatteita koossa 48-56. 


Päänsärkykin sitten helpotti kun vetäisin tuollaisen 30min pikatirsat. En tiedä mikä siinä on että aivot tarvitsee tuollaisen nollaantumisen. että särky menee ohitse. Lääkkeetkään ei siinä yleensä auta ellei ota jotain norsunkaato annosta. Oon huomanut että tuollainen särky tulee aina kun itken tai yritän pidätellä itkemistä - PAM! Saat päänsäryn seuraksesi. Mulla ei nykyisin ole juurikaan ollut päänsärkyjä, vain tällaisten tilanteiden aikana, tai jälkeen. Kun sain päänsäryn kuntoon, olenkin imuroinut, pessyt pyykkiä (siis mähän oon vaan heittänyt pyykit koneeseen joka on pessyt ne mun puolestani, heh), ottanut suuret kasat kuvia ja videopätkää huomiseen postaukseen jota pitäisi vielä tässä ehtoon aikana tehdä kuntoon.  

Tässä kun kirjottelen teille, niin Sulo vetää semmosia hirsiä että koko talo tärisee. En käsitä miten tommosesta "pikku"kissasta pääsee tuollainen meteli. Ja selvästi menee jonkun paistin perässä koska jalat menee siihen malliin. Tässä vielä Sulon unikuva. Poika on muuten todella hyvin toipunut koipileikkauksesta (Sulolta siis leikattiin lonkan kehityshäiriö, ilm. reisiluun päästä leikattiin viallinen kohta pois) ja hyppii jo linnakepuuhun ilman apuja. Pian olisi vuorossa käynti eläinlääkärin tarkistuksessa. Mutta tämä Sulon lonkkaongelma ja Sillan yllättävä kuolema teki sen, ettei luultavasti enää laiteta isoja rahoja rotukissoihin kiinni. Nämä ovat pistäneet miettimään asioita uudemmalta kantilta. 



Viikonloppu tulee olemaan melkoisen menevä kun lauantaina on kirppis sekä illanistujaiset luokkakaverien kanssa. Hieman mietityttää tuo ruokapuoli kun kirppiksen jälkeen ollaan suunniteltu että mentäis porukalla ilmeisesti Miamiin (ravintola Porissa) ja tuosta n. 3-4h kuluttua pitäisi mennä syömään luokkakaverien kanssa. Kovaa miettimistä noiden ruokalistojen kanssa - selkeästi jätän iltaherkut kotona pois ja herkuttelen hyvässä seurassa. Sitten perjantaina on siskoni 50-vuotissynttärit. Olen ostanut hänelle pelkästään käytännöllistä tavaraa, mm. laadukkaan pussilakanasetin. En pidä turhan krääsän ostamisesta, en itselleni enkä muillekaan. Annan vaikka lahjakortin sisustusliikkeeseen jos tiedän että synttärisankari tykkää sisustamisesta. 

Näitä kuvia kun katsoo, niin mulle tulee kova hinku takaisin Yyteriin. Tuolla kun olin ihan aamutuimaan, ainoana ihmisenä (ellei huomioida jotain metsuria taustalla, hih) niin kyllä siinä koki sellaisen rauhan tunteen. Jos mulla olisi ollut aikaa, olisin varmaan istuutunut johonkin ja vain nauttinut siitä rauhan tunteesta. Oon joskus miettinyt, että tykkäisin varmaan asua jossain korvessa, ihan omassa rauhassa. Mä kun oon tällainen sosiaalinen erakko - pystyn olemaan itsekseni mutta olemaan myös sosiaalinen. Pitääpä katsoa jos ehdottaisi miehelle pientä sunnuntairetkeä Yyterin suuntaan, pitää vain toivoa että silloin olisi aurinkoinen sää. Lempparikuvasi näistä kolmesta? 

14.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 14.2.2017


Aamupala klo 7.30:
Kaurapuuro (40g) jossa sekoitettuna vi sibliniä (4g) ja rypsiöljyä (5g). Päällä raejuustoa (125g), loraus metsämarjakeittoa (30g) sekä mustikoita (100g).

Välipala? klo 9.50:
Luokkakaveri oli tuonut ystävänpäivän kunniaksi sydämen muotoisia vaahtokarkkeja. Otin yhden.

Lounas klo 11:30:
Kasvis (250g)-Täysjyväpasta (125g)-Salsajauhelihasekoitus (105g). Lisäksi loraus rypsiöljyä (5g).

Välipala klo 15.00:
ISO PÄÄRYNÄ (282g)

Päivällinen klo 18.15: 
Perunaa 200g, salaattia 250g (sisältää kurkkua, paprikaa, sipulia, salaattijuustoa) ja 130g salsajauhelihaa. 

Iltapala klo 21.45: 
Mustikkasmoothiekulho, jossa maitorahkaa 300g, mustikoita 100g, vi siblin 8g ja mandariini 75g. 

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Vihreä tee 1l
Vesi 2l

Muumimukit kahdelle arvonta voittaja on selvillä!


13.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 13.2.2017


Aamupala&Lounas klo 11:00
Kaksi RuisTaika leipää 70g, joiden päällä 8kpl Broilerinleikkelettä 64g, 3 kananmunaa 180g ja kevytmaitoa mukillinen 170g.

Välipala n. klo 15.00:
Kulho jossa 180g maitorahkaa johon sekoitettu 4g vi sibliniä. Päällä 1kpl banaania 100g ja 2 pientä mandariinia 75g. Lisäksi 20g maapähkinöitä.  

Päivällinen klo 18.00: 
Perunaa 200g, salaattia 200g (sisältää kurkkua, paprikaa, sipulia, salaattijuustoa joiden tarkkaa määrää en osaa sanoa), 100g parsakaalia ja 110g salsajauhelihaa. 

Iltapala klo 21.30: 
Mustikkasmoothiekulho, jossa maitorahkaa 245g, mustikoita 100g, vi siblin 8g ja banaania 50g. 

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Vihreä tee 1l
Puhdistava yrittitee 1l
Vesi 1l

PÄIVÄN ASU - NÄIN PUKEUDUN ULKOILLESSANI (en aina, mut useinmiten)


Eskimo täällä morjesta vaan! Täällä ois yks innostunut bloggaaja ja syytän siitä tuota aurinkoa joka piristää niin mukavasti. Aamusti tosin oli pientä käynnistysongelmaa mutta kyllä mä itseni sieltä sängystä kampesin ylös. Jo ihan siitäkin syystä että ehdin käymään pitkästä aikaa aamulenkillä ennenkuin meillä alkoi Lync-kokous josta piti tehdä pöytäkirja. Oli todella hauska kokous ja itse sain tehtyä omasta mielestäni hyvän pöytäkirjan. Mulla on opettaja joskus kauppiksen aikoina sanonut että pysyn hyvin keskustelussa mukana ja otan kiitettävästi muistiinpainoja ylös. En yhtään muista oliko se joku äidinkielen tunti jossa testattiin noita juttuja vai joku muu. Joka tapauksessa se oli kivaa ja kyllähän se mukavalta kuulosti että toimii jossakin kiitettävästi. 

Mä oon vihdoinkin alkanut opettelemaan kameran wifi toimintoa ja ottamaan kännykän avulla noita asukuvia, tosin täällä sisällä se ei ole niin pakollista käyttää tuota toimintoa, mutta esimerkiksi näissä lähikuvissa tuo on aika kiva apua. Tää eka eskimokuva onkin otettu tällä wifi toiminnon avulla ja aika hyvin onnistui. Pitää alkaa miettimään onnistuisiko se asukuvien ottaminen tuolla ulkona jotenkin helpommin. 

Aikas muuten hyvin, vielä tämä viikko ruokapäikkyä - sitten saadaan nähdä miten tämä kuukauden ruokavalio vaikutti painoon. No mä toki tiedän miten mutta oon ilkee enkä kerro vielä, saatte toki kuulla ne aikalailla tasan viikon päästä. Nopeasti on tämäkin aika mennyt ja äärimmäisen hyvin. Eilen mulle kyllä iski kauhean makeanhimo, en tiedä varmaksi miksi mutta ei, en sortunut makeaan tai ylisyömisiin. Pisti kyllä miettimään että mikä sen laukaisi. Olisiko ollut se kevyt porkkanajuoma? Mene ja tiedä. Pitää ehkä testata jonakin päivänä, niin näkee että tuleeko sama makeanhimo. Onni kuitenkin ettei se pilannut mitään. Kivasti on tullut vinkkejä ja niitä joitakin olen kokeillutkin - aion myös jatkaa kokeiluja pikkuhiljaa. Se hyvä puoli postauksissa on, että voi jälkikäteenkin kurkkia niitä teidän laittamia vinkkejänne. Kiitoksia jo nyt, kun ootte antanut kivoja vinkkejä!    


Eipä muuten päästy sinne kummipojan synttäreille kun ystävältä tuli päivää ennen viesti että synttärisankarin pikkuveli on kovassa kuumeessa, luultavasti influessa, joten saapua saa omalla vastuulla. Me päätettiin jättää menemättä koska mulla ei ole rokotusta influessaa vastaan enkä mä voi nyt tulla kipeäksi kun koululla on tärkeitä oppiaineita menossa ennenkuin nuo harjottelut alkaa. Harmittaa kyllä etten päässyt näkemään pojua mutta kyllä me tässä jossain vaiheessa mennään sinne käymään, viimeistään sitten kun uusin tulokas on tupsahtanut maailmaan. Kummipojan lahjat pitää vaan laittaa Postin kautta menemään.

Joten mun sunnuntai meni tehden kouluhommia. Tein lääketieteen latinankielen termistön vihkosta eteenpäin - oon siinä jo loppusuoralla, mikä on oikein hyvä koska meillä on aiheesta viimeiset tunnit keskiviikkona ja torstaina. Meillä ei siis ole tuosta mitään tenttiä, että tällä tavalla näytetään opettajalle että ollaan oltu tunnilla hereillä ja aktiivisia omalla ajalla. Lisäksi tein parit hommat jotka oli jääneet Kokoustaidosta tekemättä ja lähetin ne jo opettajalle. Nyt pitäisi olla kaikki tehtynä. Paitsi että englanninkielen opettajalle pitää ilmeisesti soittaa, kun ei taida vastata sähköposteihin, ja sopia se näytön tekeminen.   


ULKOILUASUNI

Parkatakki - H&M+
Jegginssit (farkkumaiset) - Yours Clothing
Maastokengät - Ecco
Käsineet - Cubus
Pusero - Yours Clothing

Päätin nyt ottaa tästä ulkoiluasustani kuvaa näin kotosalla, kun tuolla ulkona se ei oikein onnistu koska en halua kuvailla täällä kotiympäristössäni millään tavalla - sen varmasti ymmärtänette. Paljon on kuulemma ollut huhua ettei mulla tätä parkaa enää edes olisi, koska kun lihosin sen +10kg niin kuulemma myin parkatakin kaikessa hiljaisuudessa. *nauraa* Normaalisti en lotkauttaisi korviani näille, mutta tällä oli ihan pakko koska mulle alkoi tulemaan viestejä koskien parkaani. Niin toivon että tämä esittely nyt sitten hiljentäisi nämä kyselyt, koska parkatakki voi aivan loistavasti ja mahtuu päälleni, sekä on ollut käytössäni kun oon ulkoilemassa käynyt. Niin, eikä tämä omani ole myynnissä mutta H&M:ltä näyttäisi löytyvän jos joku kaipailee

Aina en tätä takkia laita päälleni kun lähden ulkoilemaan, mutta jos esim. liikuskelen täällä lähistöllä vain, niin parka valikoituu päälle. Tää on ollut äärettömän hyvä takki. Lanteilta se on inan tiukahko mutta ei enää kovin paljoa ja kiva odotella että ensi talvena se on varmaan jätte bra. Nytkin oli vähän lämmin vaikka alla oli vain ohut pusero, mutta niin se aurinko vaan lämmitti ja tietty sekin kun painelin kuin höyryveturi konsanaan eteenpäin. Mä oon selkeesti taas virkeämpi kun saanut auringosta D-vitamiinia. Käsi ylös, kuka muu on tänään ollut virkeämmällä tuulella? Sellaisella että tänään mä jaksan sitä ja tätä ja totakin vielä. 

12.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 12.2.2017


Aamupala klo 10.30:
Porkkanajuoma = 200g porkkanaa, 60g Bonne persikkasosetta ja 2dl vettä. 


Lounas klo 12:00
Jauhelihapastasalaatti = 250g salaattia (kurkku, paprika, sipuli, salaattijuusto), 10g rypsiöljyä, 125g Fusilli täysjyväpastaa, 105g salsajauhelihaa.


Välipala klo 15.10:
Mandariinismoothie = 250g maitorahkaa, 130g mandariinia, 1rkl Chia siemeniä, 5g rypsiöljyä sekä 20g maapähkinöitä. 

Päivällinen klo 18.10: 
Päivällinen = 200g perunaa, 120g salsajauhelihaa, 100g parsakaalia ja 250g salaattia (kurkku, paprika, sipuli, salaattijuusto).     

Iltapala klo 21.15: 
Smoothiekulho = 250g maitorahkaa, 80g mustikoita, 50g banaania, 5g vi siblin ja 2dl vettä.  

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Vettä 2,6l

11.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 11.2.2017


Lounas klo 12:15
Periaatteessa siis aamupala mutta lounasaikaan syöty joten lounas. Kaurahiutaleita 40g, maitorahkaa 250g, vi siblin 5g ja vadelmaa 100g.

Välipala n. klo 16.00:
Mandariininapostelukulho jossa mandariinia 207g. 

Illallinen klo 20.00: 
2 pizzapalasta 540g. VHH Pizzapohja, täytteenä tomaattimurskaa, tomaattia, jauhelihaa, sipulia, ananasta, oreganoa ja juustoraastetta.

Iltapala klo 23.30: 
Vadelmasmoothie jossa maitorahkaa 270g, 107g vadelmia, 3dl vettä, vi siblin 4g. Lisäksi herkkuna Sourcream&Onion sipsiä 75g. 

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Vettä 2,6l pitkin päivää

10.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 10.2.2017



Lounas klo 10:45
Vadelmasmoothie jossa maitorahkaa 270g, 107g vadelmia, 3dl vettä, vi siblin 4g.

Välipala klo 15.00:
Hedelmäkulho = 255g päärynää, 188g mandariinia, 101g banaania. 

Päivällinen klo 18.20: 
Parsakaalia 127g, 2kpl RuisTaika 70g, 10kpl broilerin leikkelettä 80g, 3 kananmunaa 180g, mukillinen maitoa 170g. Kananmunien paistoon 5g oliiviöljyä. 

Iltapala klo 22.00: 
Vadelmasmoothie jossa maitorahkaa 270g, 107g vadelmia, 3dl vettä, vi siblin 4g.

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Teetä 1l
Vettä 1,5l

Muuta:
Monien pyynnöstä päätin näin kertaluontoisesti laittaa nuo grammat näkyviin niin saatte ehkä hitusen paremman käsityksen annosmääristä. Ps. Tämä päikky kestää 19.2. asti joten koettakaa kestää!

PipSan Porinat 1-2017

            

9.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 9.2.2017


Aamupala klo 7.50:
Kaurahiutaleita, kananmuna, vi siblin, rypsiöljy, banaani ja loraus metsämarjakeittoa. 


Lounas klo 11:30
Salaatti(kurkku,sipuli,paprika,salaattijuusto)-Täysviljapasta-Kana sekoitus.

Välipala klo 15.00:
2 mandariinia = hymynaama

Päivällinen klo 17.20: 
Perunaa, kanaa + salaatti jossa kurkkua, paprikaa, sipulia ja salaattijuustoa.    

Iltapala klo 20.50: 
Mukillinen maitoa, 2 porkkanaa, 1 mandariini, kaksi RuisTaika leipää joiden päällä broilerin leikkelettä sekä 2 paistettua kananmunaa. 

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Teetä 1l
Vettä 1,5l

8.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 8.2.2017


Aamupala klo 7.00:
Kaurahiutaleita, metsämarjakeittoa.



Lounas klo 12:30
Kasvis-Täysviljapasta-Kana sekoitus.

Välipala klo 15.00:
Parsakaalia, maapähkinää, maitorahkaa, Bonne persikkasosetta ja mandariinia.

Päivällinen klo 18.00: 
Perunaa, kanaa + salaatti jossa kurkkua, paprikaa, sipulia ja salaattijuustoa.    

Iltapala klo 22.00: 
Maitorahkaa, vadelmaa, vettä, vi siblin, chia siementä. 


Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Teetä 1l
Vettä 2l

BEPOPUP - Blogikirppis & Meet and Greet


Hellureissan!

Nyt kantsii pistää sinne kalenteriin ylös että 18.2. tuutte moikkaamaan mua sekä monia muita bloggaajia/vloggaajia Porin Bepop kauppakeskuksessa järjestettävään BEPOPUP bloggaajakirppikselle ja löytötorille.

Olemme tuolla klo 10 - 14 välisenä aikana myymässä ylimääräisiä tavaroitamme. Itse ajattelin luopua aika isosta osasta vaatekaappini sisältöä eli multa on sinne tulossa paljon plussakoon muotia - tuossa alempana kuvassa näkyykin muutamia jotka on tulossa myyntiin. Ja ne mitkä ei kirppiksellä mene, tulee faceen jossain vaiheessa - ilmoitan tästä ajoissa.   

Kirppiksen jälkeen alkaa Meet & Greet tapahtuma jossa on mahdollisuus päästä juttelemaan meidän bloggaajien kanssa. Jos joku siis uskaltaa juttelemaan mun kanssa ja ottamaan kuvia, niin lämpimät tervetuloa toivotukset nyt jo. Toivottavasti nähdään!

→ B E P O P U P ←
Porin Bepop kauppakeskuksessa
18.2.2017
Klo 10-14

♥ Postausinspiraatio saatu Siljalta



♥ NÄHDÄÄN KIRPPISTELYN MERKEISSÄ ♥

7.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 7.2.2017


Aamupala klo 7.00:
Kaurahiutaleita, kananmuna, rypsiöljyä, vi siblin ja vadelmaa. 

Lounas klo 11.30: 
Kasvis-Täysviljapasta-Salsajauhelihasekoitus

Välipala klo 15.00:

ProPud Mustikkamuffinssi (ei hyvä, en suosittele)

Päivällinen klo 18.00: 
Perunaa johon sekoitettu salsajauhelihaa + salaatti jossa kurkkua, paprikaa, sipulia ja salaattijuustoa.    

Iltapala klo 22.00: 
2 isoa porkkanaa, 2 RuisTaika palasta jonka päällä broilerinleikkettä ja munakas halkaistu kahtia molempien leipien päälle + mukillinen kevytmaitoa.

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Vettä 1,7l

6.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 6.2.2017


Aamupala klo 7.00:
Kaurahiutaleita, maitorahkaa, vadelmia, vi siblin, rypsiöljy

Lounas klo 11.30: 
Kasvis-Täysviljapasta-Salsajauhelihasekoitus (Muistin kuvata vasta kun ruoka oli melkein syöty)

Välipala klo 15.00:

Maitorahkaa, Bonne persikkasose ja klementiiniä. 

Päivällinen klo 18.00: 
Perunaa johon sekoitettu salsajauhelihaa + salaatti jossa kurkkua, paprikaa, sipulia ja salaattijuusto.    

Iltapala klo 21.40: 
4 porkkanaa, 2 RuisTaika palasta jonka päällä broilerinleikkettä ja munakas halkaistu kahtia molempien leipien päälle + mukillinen kevytmaitoa.

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Vettä 1l
Teetä 1,4l

Päivän asu - Sinivalkoista!


Mulla on ollut tänään vaikea päivä. Koulussa en jaksanut yhtään keskittyä Kokoustaidon opetukseen koska olin niin poikki. Pää ei vaan toiminut. Viime yö meni sängyssä pyörimiseen kun oli kokoajan joko liian kuuma tai kylmä. Eikä mulla tietenkään ollut mitään mustaa teetä just tänään mukana joten en saanut silmiäni auki. Koulun jälkeen kävin juttelemassa diakonityöntekijän kanssa. Se helpotti. Mua on aina auttanut kun oon saanut puhua asioista ja joku kuuntelee. Onhan mulla tietenkin rakas mieheni, ystävät ja perhe mutta joten en halunnut heitä kuormittaa näillä mietteilläni. Oon myös viime aikoina ollut kiukkuinen koska en ole (vieläkään) pystynyt katsomaan Sillan videoita itkemättä. Haluaisin katsoa, muistaa niitä kivoja hetkiä. Olen nyt kotosalla juonut teetä (koska onhan Teen Päivä!) mutta pitää olla varovainen tuon mustan teen juonnin kanssa että tänä yönä saan nukutuksi. 

Illemmalla ois tarkotus pakata kuvausvehkeet reppuun sekä keittää valkoista teetä termariin - aion lähteä uhmaamaan tuota järkyttävää pakkasta koska haluan päästä tähtiä kuvailemaan. Pakko mennä kun on kova pakkanen koska silloin on aina selkeä taivas. Ystävän kanssa ollaan yritetty monet kerrat mennä mutta aina on ollut pilvinen taivas joten ei sellaisella tähtien kuvaus toimi. Onhan se myönnettävä että tämä kuvailu pakkasella vaatii pientä urheiluhenkeä. Oon käynyt kerran kuvaamassa kun oli -19℃ja siihen päälle kiva viima. Ei siellä puolta tuntia kauempaa jaksanut olla, vaikka oli ihan kunnolla vaatetta päällä. Hauska idea tuli mieleen, että kiinnostasko ketään lukijaa lähteä mun kanssa kuvailemaan? 


Viikonlopusta voisin nopsaan kertoa sen verran, että kävimme muutamilla kirppiksillä kiertelemässä ja löydettiin kiva setti lusikoita - niistä meillä olikin pientä pulaa joten oli kiva löytö. Itse yritin sivusilmällä katsella vaatteita mutta noilla Porin kirppiksillä on tosi huonosti plussakokoja tarjolla, minkä kyllä ymmärrän. Ja vaatteiden lisäksi yritin katsoa tiede ja valokuvauslehtiä. Ei tällä kertaa löytynyt niitä mutta bongasin mä parit (feikit) Luis Viutonit *nauraa*

Nauran täällä itsekseni kun Sulo kuorsaa todella lujaa, kuuluu tähän 5m päähän oikein hyvin. 

Mä sain tänään postipaketin jossa oli kauan odottamani tavara. Vaan kylläpä ilmeeni oli tyrmistynyt kun siellä ei ollutkaan tilaamaani pussilakanasettiä vaan aivan hirvittävän näköinen verhokangas. Mulle ei oo tainnut koskaan ennen sattua tuollaista että tulee aivan väärä tavara. Pieni tarkastelu kyllä paljasti että muovipussissa oli oikeat koodit mutta pussin sisällä oleva tavara ei. Käsi ylös, kellä muulla on käynyt näin? 


Pusero - Yours Clothing
Aluspusero - Ratsula
Housut - Ellos
Legginssit (housujen alla) - Ellos
Takki - Yours Clothing
Nahkahanskat - Ratsula
Villahuivi - Becksöndergaard
Kengät - Rieker
Laukku - Saint Laurent

Tämän puseron piti mennä kirppikselle myyntiin mutta muutinkin mieleni sen suhteen kun otin kuvia noista myyntiin tulevista. Siinä lamppu syttyi pääni päälle kun tajusin miten pystyisin käyttämään tätä puseroa, ilman vilautusvaaraa - no aluspaidan (tai -topin) kanssa! Ilman jotain aluspaitaa puseron käyttö olisi ihan sula mahdottomuus. Tykkään puserossa kaikesta, tuo erikoinen leikkaus, väri ja liehuke peffan päällä. Pakko myös kehaista noita Riekerin talvikenkiä, että ovat aivan uskomattoman kivat - tuolla on siis karvavuori sisässä joten tarkenee ohuemmankin sukan kanssa mennä eikä nää sitten ookkaan niin mummot. Ostaessa vähän mietein että onko nää vähän mummot, mutta en silti antanut sen häiritä koska tykkäsin kenkien tyylistä. 

Löysin muuten lisää myytävää bloggaajakirppikselle tuolta kaapistani - tämmöisen maksimekon. Vähän jouduin puntaroimaan tuon ja violetinturkoosin maksimekon kesken, että kumpi lähtee myyntiin. Keltainen lähti. Nämä menee siis ensisijaisesti tuonne kirppikselle, mutta ne mitkä ei mene kaupaksi tuolla kirppiksellä tulee vähän myöhemmin blogin facesivuille myyntiin. Ilmoittelen tästä kyllä ajoissa että kaikki ehtii. Mulla olikin mielenkiintoinen viikonloppu noita vaatteita kuvaten ja ottaen mitat ylös.