11.2.2017

Ruokapäiväkirjani minun - 11.2.2017


Lounas klo 12:15
Periaatteessa siis aamupala mutta lounasaikaan syöty joten lounas. Kaurahiutaleita 40g, maitorahkaa 250g, vi siblin 5g ja vadelmaa 100g.

Välipala n. klo 16.00:
Mandariininapostelukulho jossa mandariinia 207g. 

Illallinen klo 20.00: 
2 pizzapalasta 540g. VHH Pizzapohja, täytteenä tomaattimurskaa, tomaattia, jauhelihaa, sipulia, ananasta, oreganoa ja juustoraastetta.

Iltapala klo 23.30: 
Vadelmasmoothie jossa maitorahkaa 270g, 107g vadelmia, 3dl vettä, vi siblin 4g. Lisäksi herkkuna Sourcream&Onion sipsiä 75g. 

Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin: 
Vettä 2,6l pitkin päivää

51 kommenttia:

  1. Voi Pipsa kun löytäisit jotain vaihtelua noihin ruokiin. Itse olen tosi nirso, mutta syön vähän monipuolisemmin :) Kipaisepa joku päivä Tigeriin, siellä on hyvä valikoima edullisia mausteita. Tiedän; sanot että tykkäät noista ruuista, mutta toivon että saisit joskus hyvin maustettua ruokaa ja hoksaisit millainen maailma mausteiden kautta aukeaa. Tavallaan jauheliha on se perusraaka-aine josta saa eri tavalla valmistamalla ja maustamalla vaikka mitä erilaisia ruokia (jos nyt jauheliha esimerkiksi valitaan).
    Jokuhan suositteli sinulle että aloittaisit kokeilemalla jotain yrttejä. Tykkäätkö valkosipulista?
    Oletko tehnyt lihamureketta, murekkeeseen voi laittaa jotain täytettä ja varioida sillä tavalla. Oletko ollut viime aikoina Ringan kanssa tekemisissä, voisiko ruokavaliotasi laajentaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä murehdi, kyllä mä pikkuhiljaa löydän jos se sellaiselta tuntuu ja joku jää. :) Ja kiitos, meiltä kyllä löytyy mausteita ettei nyt sen takia Tigeriin tarvitse mennä. :) Enemmän pidän sipulista, valkosipuli on liian tujua omaan makuuni. :) Mut sillä kyl pysyy flunssa poissa. ;) EN ole tehnyt lihamureketta. Olen ollut Ringan kanssa tekemisissä eikä laajennukselle ole mitään pakollista syytä - jos haluan laajentaa, voin niin tehdä. :) Ja olenhan mä tässä kokeillut, mutta pikkuhiljaa niitä muutoksia tehdään ja kokeillaan että ne voivat kestääkin. :)

      Poista
  2. Hyvännäköinen kokonaisuus ja musta tosi hieno juttu, että sulla on lauantaisin pieni herkkuhetki, so on viisasta! Olet elämäntaparemontilla, et laihdutuskuurilla ja on tosi hyvä herkutella maltillisesti. Kaikinpuolin hienosti näyttää sujuvan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se herkkuhetki on pakollinen. Oon nimittäin monet kerrat kokenut etten pysy järjissäni jos en saa herkkua. 2vko pystyn olemaan mut en pidempää. Tai no, en oo kyl näillä kaloreilla ees kokeillut. Mut kitukaloreilla ei ois tullut kyseeseen. Mut koska ei tää oo laihdutuskuuri niin kaikki on sallittua, kohtuuden määrissä. :)

      Poista
  3. Pipsa, kokeilisitko tätä?
    http://www.valio.fi/reseptit/porkkanasmoothie/

    VastaaPoista
  4. Näillä ruokamäärillä sun pitäis olla hoikkeliini 😃

    VastaaPoista
  5. Huomattavasti näitä yksipuolisia ruokapäiväkirjoja enemmän kiinnostaisi liikuntapäiväkirja. Plus tietysti se että mitä muuta kuin kuvissa nähdyt ruoka-aineet sinulla on tosiasiassa ääntä kohti mennyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo taatusti sinua kiinnostaisi... pitäiskö sun kuitenkin keksiä elämääsi jotain muuta sisältöä kun Pipsan syömiset ja liikkumiset? Toi on oikeesti noloa.

      Poista
    2. Joo taatusti piti päästä ilkkumaan, noloa on kommentoida noin 😲

      Poista
    3. Liikuntapäivis ois hauska mutta koska en pystyisi sinne ottamaan kuvia jokaiselta liikuntahetkeltä, niin voi olla haasteellisempi koska tuskin sitä tekstiversiota uskottaisi koska tuntuu olevan haasteellista uskoa näitä ruokapäikynkään kuvia. :)

      Poista
    4. Mikset pystyisi kuvata liikuntahetkiäsi, kun kuvailet muutenkin niin paljon elämääsi?

      Poista
    5. Mä en usko että KUKAAN kykenee tunnistamaan jotain pururadalla metsään päin otettua kuvaa että onko se porin pururadalta vai ilomantsista! Kun kuvissa ei ole mitään selkeitä maamerkkejä, niin luonnossa on aika turvallista kuvata jos pelkää että asuinpaikka tulee ilmi. Puista ja poluista ei voi kukaan päätellä mitään.

      Poista
    6. Koska en kuvaa täällä kotini lähistöllä ja tämän ruokapäikyn kanssa jo totesin että porukka kaipaa kuvatodisteita. Enkä voisi siis ulkoillessani sellaiisa ottaa. Ja epäilen ettei lukijat hyväksy tekstinä tehtyä päiväkirjaa. :)

      Poista
  6. Kiva kun olet laittanut myös grammamäärät! Ensisilmäyksellä näyttää, että kaksi pizzapalaa on aikas vähän, mutta ne onkin yhteensä yli puoli kiloa. Esim. isot pakastepizzat ovat samankokoiset. Siitä saa jo aikas hyvän käsityksen ruokamääristä.

    VastaaPoista
  7. Jos toiveita saa esittää, niin minä haluaisin tosiaan nähdä myös pienimuotoista liikuntapäiväkirjaa! Tämäkin jo ollut tosi inspiroivaa ja veikkaisin että monelle lukijallekin hyvä motivaation lähde :)
    Myös sellainen postaus kiinnostaa, jossa kertoisit hieman mitä teet kuntosalilla, jos vielä siellä käyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuntosalin treenit löytyy täältä blogista, sieltä kannattaa katsoa ne. :) Ja kuten ylempänä sanoin, niin liikuntapäiviksen tekeminen on haasteellinen koska en voi kuvata ulkoillessani ellen tee sitä jossain hevon kaukana täältä kotoa. :)

      Poista
  8. Liikuntapäiväkirjaa tämän jälkeen joo! Loistoidea.

    Kannattaisi muuten olla makuri - ne jotka välittää siitä mitä syövät ihan maunkin puolesta ei vedä kaikkea mitä tarjotaan sisuksiinsa. Ruualla on väliä ja voi olla joskus nirsokin. Ei määrä vaan laatu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oishan se jos voisi kuvata ne liikuntahetket, muuten saisin vaan kuulla etten ole mitään liikkunut jne. Joten ei toimisi. :(

      Poista
  9. Tuhti illallinen, jos pizzapalojen paino on tuo 540 g. Oma suosikkipizzani kaupan pakastealtaasta painaa vain 390 g ja jaan sen yleensä kahteen osaan, kun kokonainen ei uppoa kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että puolitat, meinaan ei pakastepizzoja tuon enempää kyllä kannattaisikaan kitusiinsa upottaa.

      Poista
    2. Ai että vhhpizzaa 540 g mieluummin kuin pakastepizzaa 195 g?

      Poista
    3. Aika muuten mielenkiintoinen juttu että nyt pakastepizza olisi parempi kuin itsetehty pizza. Mites niinku ne lisäaineet jne mistä on ollut kovin puhetta? ;)

      Poista
    4. Lähinnä ajatus oli se, että miten ihmeessä jaksat syödä yli puoli kiloa pizzaa...

      Poista
    5. Jaa'a, mä vaan pystyn. Iso nainen, iso mahalaukku? :D :D

      Poista
  10. Mun mielestä sun ruokamäärä on näyttänyt tosi vähältä viime aikoina? Mä oon normaalipainonen ja kuolisin nälkään näin vähällä. Esim toi välipala sais mut vaan vihaseks! :D mutta tärkeintähän on löytää itelle sopiva määrä.
    Onko sulla mitään liikuntatavoitteita. Esim pari tuntia viikossa tmv vai meetkö oman tuntemuksen mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, sä oot normaalipainonen. Sä saat syödä enemmän. Mä oon lihava ja yritän laihduttaa joten tietenkin määrät on vähempiä. :) Ei voi oikein verrata. Mut ei siis ole itselleni mitään ongelmaa näissä. :) Liikuntatavoitetta ei ole, liikun vain oman mielen mukaan.

      Poista
  11. Täytyy olla tosi paksut nuo pizzapalat, vaikka näyttävät pieniltä. Sattumoisin meilläkin jauhelihapizzaa ja punnitsin huvikseni kaksi syömääni palaa, painoivat yhteensä 280g. Miksi muuten teet VHH pohjan kun et muuten välttele hiilareita? Ja miten ihmeessä olet jaksanut iltakahdeksaan saakka noilla mandariineilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne itseasiassa kovinkaan paksuja ole, tai ainakaan mun mielestä mut se nyt ei tarkoita mitään. :) Tehtiin VHH pohja ihan kokeilunhalusta ja tykästyttiin. Ja hyvin oon jaksanut mandariineilla, okei mä nukuin siinä välissä ni sekin auttoi jaksamaan. :D

      Poista
    2. Nukutko päiväunia useinkin?

      Poista
    3. En nuku, mutta toisinaan kun väsyttää niin otan tirsat.

      Poista
  12. Oh hoh taas näitä nuivia kommentoijia! Sitä pitäisi olla enemmän ja toista vähemmän ja aina on jotain, mitä pitäisi muuttaa/vaihtaa/lisätä/vähentää.. Voi hyvää päivää..

    Kuule hyvin olet jaksanut kuvata ja listata näitä ruokapäiväkirjoja! Kiitos siis niistä! Hyviä ovat minusta pöperöt ja määrät sinun ja pt:n päättämiä - kaikki siis lienee kunnossa. Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan totta, älkää viittikö kommentoida toisten viestejä. Pipsan ei ole pakko niitä julkaista.Jokaisella on oma mielipide.

      Poista
  13. Musta on kivaa lukea/ katsoa joka päivä pipsan ateriat. Ite huokailen ja voivottelen kun en saa ryhtiliikettä tehtyä! Hyvä sinä pipsa!😊 Yhdyn edellisiin jotka toivovat myös liikuntapäivityksiä...

    VastaaPoista
  14. Liikuntapäiväkirja olisi kiinnosta, jos se olisi totuudenmukainen. Onko sinulla joku tavoite liikkumiseen? Kuinka monta kertaa viikossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tavoitetta, liikun ihan vaihtelevasti miten itseltä tuntuu. Määrät vaihtelee 2-7x välillä. :)

      Poista
  15. Liikuntapäiväkirja olisi tosiaan kiva, sillä se innostaisi varmastikin monia lukijoitasikin liikkumaan. Täydellisen winwin-tilanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä nyt tiedä, kuten ylempänä sanoin. Sen tekeminen on ongelma koska en voi kuvata jokaista liikuntakertaani.

      Poista
  16. Olen seurannut ruokapäiväkirjaasi, mielenkiintoista, kiitos siis! Ruokamäärä näyttää äkkiseltään vähäiseltä ja ateriavälit paikoin pitkiltä, mutta jos sopii sinulle, niin hyvä juttu. Ainakin paino tuolla tyylillä tippuu. Jos haluat vaihtelua ruokavalioosi, niin haastan pitämään kasvispäiviä. Liikunta-aiheinen postaus olisi myös kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii mulla, ja ateriavälit ovat yleensä 3-4h pitkiä. Harvemmin menee pidemmäksi, välillä mut tosi harvoin koska yritän nyt nimenomaan ettei menisi 4h pidemmäksi tuo väli.

      Poista
  17. Eikö tuota pizzaa voisi joskus tehdä vaikka tonnikalasta? Tai kasvispizzaa? Että edes vähän vähenisi tuo punaisen lihan määrä.

    VastaaPoista
  18. Mielestäni monet ovat aivan ylikriittisiä näiden syömisten ruotimisen kanssa. Minusta nuo ruoat ovat aivan hyviä ja takuulla paino tippuu. Smoothiet ovat hyvän makuisia ja niihin saa helposti "upotettua" suuren osan päivän kasvisannoksesta.

    Täältäkin ääni liikuntapäiväkirjalle. Mites vaikka joku yhteinen liikuntahaaste lukijoiden kanssa? :) Mä ainakin lähtisin mukaan. Pitäisi kanssa pudottaa painoa ja jotain tsemppiä pitäisi jostain saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smoothie on kyl siitä kiva et siinä menee vähän kuin varkain niitä kasviksia/marjoja/hedelmiä. :)

      Liikuntapäivis on mahdoton totuttaa ainakaan niin että pitäisi kuvata ne kun olen ulkona. Eli jos tähän saisi ideaa miten liikuntapäiviksen voisi pitää ilman että mun pitää kuvata tuolla ulkona menevät reippailut. Salilla ja kotona tietty onnistuu kuvaus, jotenkin. Mut ulkona on iso ei.

      Poista
    2. Käytä sportstrackeria ja sitten kuva siitä harjoituksesta!

      Poista