17.3.2017

Pastellinsävyssä kevättä odotan


Aurinkoista perjantaiehtoota! Taas on yksi viikko vedetty putkeen, mutta pakko sanoa että tämä viikko on ollut henkisesti rankempi koska on ollut niin paljon tekemistä. Osaan jo osan hommista itsenäisesti, mutta muutamissa on vielä opeteltavaa. Nyt on kaksi viikkoa oltu harjottelussa joten pitäisi ottaa nuo paperiniput eteen ja alkaa täyttelemään. Oli muuten ihana käppäillä harjottelusta kotiin kun tiet on jo aikalailla sulat ja sen perusteella heitin nastat talvitelakalle. Toivottavasti ei tule takatalvea. Ihanaa kun lupaavat aurinkoista viikonloppua joten täytyy ottaa siitä ilo irti. Näin myös joutsenpariskunnan ylilennon. Kevät taitaa tosiaankin tehdä tuloaan. Tykkään kevään tulosta myös siitä syystä, etten tarvitse enää lisävaloani, vaan pystyn ottamaan kuvat luonnonvaloa hyödyntäen.

Minkäslaisia suunnitelmia teillä on viikonlopulle? Aiotteko lähteä ulos nauttimaan auringonvalosta vai jotain muuta? Itse ajattelin mennä kävelemään tuonne luontoon kun ei ole enää nin liukasta. Aion myös keskittyä uuteen pokkarikirjaan jonka ostin. Olen yrittänyt lukea sitä jo monena iltana mutta oon väsähtänyt jo muutaman sivun jälkeen, eikä se johdu siitä että kirja olisi tylsä. Lisäksi pohdiskelin että jalkani ovat ansainneet pienen hoitohemmottelun (ihan täällä kotona). Täällä satoi viime yönä kaatamalla ja jäin miettimään että moniko lukija tykkää kuunnella sateen ropinaa, tai kokee sen rentouttavaksi? 


Kävimme eilen ostamassa oikein perinteisen kummilusikan tälle tulevalle kummitytöllemme. Siinä meni pieni tovi kun valittiin, mutta päädyimme sitten enkelilusikkaan. Maksoimme kaiverruksenkin siihen valmiiksi koska emme tiedä vielä nimeä joka tytölle on valittu, joten annamme tämän tehtävän vanhemmille. Tottahan toki mekin olisimme sen tehneet, jos vain tietäisimme nimet. Ymmärrän kyllä että tykätään pitää viimeiseen saakka salassa vaikka mulla on kyllä pieni epäilys yhdestä nimestä. 

Mut on peloteltu pariin otteeseen taas äidin asioilla. Ensin sain puhelinsoiton äidiltä joka kertoi kaatuneensa maton reunaan eikä ollut sieltä päässyt omin avuin sieltä ylös. Totesin että matot pitää ottaa pois, mutta äiti ei siihen vielä suostunut. Annoinkin sitten ukaasin että jos vielä kerrankin kaatuu, niin tulen omatoimisesti hakemaan jok'ikisen maton siitä huushollista ja poltan roviolla. Ja sitten tuli veljeltäni soitto ettei saa äitiä kiinni eikä avaa ovea kun takana käy koputtelemassa. Olin siinä jo tekemässä lähtöä äidille kun tuli ilmoitus että ei mitään hätää. Hitsit tuollainen pelottaa. Nyt mietinkin että pitäisikö huomenna käydä pikaisesti äidillä tekemässä nuo kännykän äänimuutokset että kuulee kun joku soittaa.  


Mekko - Zalando // Laukku - Furla // Sandaalit - Sokos // Kaulakoru - Kirppis

Mulla oli jokunen päivä sitten Facessa ja Instassa kysely että kumman mekoista ottaisin. Nyt olen valinnut ja otin tämän (vaalean)turkoosin värisen Little Mistress merkkisen mekon tuosta uusimmasta Zalandon paketistani. Moni arvasikin aika oikein, että tähän tulisin kallistumaan. Alunperin tilasin sieltä muutamat uudet housut kun oli kivalla alennuksella ja sitten nappasin myös kaksi mekkoa sovitukseen, ajatuksena että jommankumman pidän. Kallistuin turkoosin puoleen koska tämän värinen mekko mulla on ollut etsinnöissä siitä lähtien kun vanha mekkoni (joka siis suhtkoht samanlainen) kävi yläosastaan liian isoksi. 

Kun olin tehnyt päätökseni, otin nämä kuvat ja ihastelin (kuten teen vieläkin) miten täydellisesti nämä sointuukaan keskenään. Toimii myös ilman kaulakoruakin mutta halusin kokeilla tuota Siljalta ostamaani noiden Gaborin sandaalien kanssa, vaikka luulen että kesällä jalkaan valikoituu enimmäkseen helpot ballerinat. Millään jaksaisi odottaa ett saa laittaa tämän päälle. Huomaatteko muuten miten olen käsistäni ruskeampi, mitä jaloista? Täytyy taas tänä kesänä suosia jalkarusketusta ja toivoa että tuo syömäni porkkanamäärän takia rusketus tarttuisi nopeasti ja kestäisi pitkään. 

105 kommenttia:

  1. Ihana mekko! Malli ja väri oikein kohdillaan.
    Asusteiden metallikoristukset riitelevät keskenään. Laseissa punametalli, vyö mustametalli, laukkussa kultaa ja korussa hopeaa.
    Ehdotus: valkoiset ballerinat ja pieni kädessäpidettävä kirjekuori- tms. pikkulaukku. Valkoinen tai vyön sävyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne taitavat riidellä koska ovat eri sävyä mutta jotenkin se on itselleni sen verran pieni paha, ettei haittaa. :) Ballerinoiden kanssa varmasti tulee testattua jossain vaiheessa.

      Poista
  2. Siis oot upean näköinen etenkin tuossa kuvasa missä on tukka kiinni! Kaikki sopii hyvin yhteen, tyylikäs kevätlook!

    VastaaPoista
  3. Ihana mekko! Varmasti ruskettuneen ihon kanssa vielä nätimpi.

    Me mennään miehen kanssa huomenna kahdestaan leffaan ja syömään. Toka kerta laatuaikaa kahdestaan kuopuksen syntymän 12/15 jälkeen. Ihanaa!

    Aurinkoista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että on ruskettuneena kivempi, ainakin samankaltainen turkoosi mekkoni oli kiva kun oli pieni päivitys iholla. :) Oi, ihanaa teillä on siis treffi-ilta. Minkä leffan kävitte katsomassa, oliko sellainen että suosittelisit?

      Poista
  4. Ihana mekko. Väri on sulle just ihana ja malli. Tykkään myös korusta. Kävin itsekin mekko-ostoksilla eilen. Ihan värikästä arkimekkoa etsin ja löysin Nansolta. Tuommoista kevät/kesämekkoa en ole vielä kaupoista löytänyt ja myyjä sanoikin, ettei vielä ole kauppoihin tullut (asun pohjoisempana), mutta kevätvärit itselläkin mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nansolta tosiaan löytyy kivoja ja värikkäitä mekkoja. :) Ja eihän näitä mekkoja taida vielä suomessa olla esillä, mutta ulkomailla on jo alettu mainostaa kevättä. Tää mekko tosin on Zalandon viime kesän malleja, jos oikein muistan.

      Poista
  5. Onpas kauniin värinen mekko. Ja näyttää upealta kun vielä rusketut!

    VastaaPoista
  6. Söpö kauniin värinen ja kesäinen mekko. Itse miellän tällaiset keijumekot pienten ja nuorten juhlamekoiksi, mutta se on vain rajoite omassa päässäni. Viimeisessä kuvassa liikaa asusteita, ainakin laukku on liikaa, mutta tukka kivasti löysällä ponnarilla. Hoikistunut olet, Joulun turvotukset selvästi poissa kasvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla näitä kun on erilaisia makumieltymyksiä. Mä oon aina ollut heikkona näihin tyttömäisiin. :)

      Poista
  7. Aivan ihana mekko. Niin kesäinen ja kauniin värinen.
    >Leena

    VastaaPoista
  8. No nyt on kivan näköistä! Mutta jätä toinen noista asusteista pois, eivät sovi yhteen. Tosi kivasti istuu mekko ja tukkakin on niin nätisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin? Olin vaan et vau kun sovittelin päälleni. :) Ja oli myös kivaa kun vihdoin löysin vanhan tilalle uuden. :)

      Poista
  9. Tosi kiva ja keväinen asukokonaisuus :)

    VastaaPoista
  10. Tykkäsin alakuvan stailauksesta. Noi kengät ovat sun jalalle kivan näköiset, ne remmit tulevat hyvään kohtaan. Ei ne sirot ole mutta hyvät just sulle jos haluat eduksesi esiintyä. Pienen ja ahtaan näköiset ballerinat eivät ole ison ihmisen kengät, oon aina ollut sitä mieltä. Muuten luonnollinen ja hehkeä kuva, ei ollenkaan pöllömpää vaikken itse kulkis tuossa mekossa metriäkään :) liian hempeä makuuni. Aluksi varmaan harjoittelu ottaa voimille mutta kun siihen tottuu niin työt sujuvat kuin itsestään. Muist juoda vettä tarpeeksi päivän aikana. Mukaaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän nuo sirot kengät ole mutta en tiedä onko niiden pakko olla. Mitä tulee pieniin ja ahtaisiin ballerinoihin, niin niissäkin pitää vain valikoida sopiva koko niin eivät ole pienet ja ahtaat. :) Mä luulin että se ensimmäinen viikko olisi ollut se rankin mutta tuntuu että nyt vasta rankemmaksi muuttui. Ehkä se on se kun on kokoajan valppaana kun saa uutta tietoa eteen. Ja joo, mulla on vesipullo aina mukana. Työpävän aikana tulee juotua sellainen 1l.

      Poista
  11. Voisitte kysellä vammais/vanhuspalveluista sun äidille sellaista turvaranneketta mistä saa hälytettyä avun jos kaatuu eikä pääse itse ylös. Mun isovanhemmilla on ollut sellaiset ja on tosi kätevät ja vähän helpottaa läheisten stressiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei muuten joo, kiva kun muistutit tuosta. Se voisi olla kyllä hyvä kun tuntuu ettei se kännykkä pysy kokoajan mukana, varsinkaan sisällä ei ajattele että kännykän pitäisi olla kokoajan saatavilla.

      Poista
    2. Tuo on kätevä jos se vaan on koko ajan ranteessa niin että siitä on hyötyä hädän tullen. Olin aikoinaan vanhusten kotipalvelussa töissä ja siellä yhdellä asiakkaalla oli turvaranneke, mutta hän ei koskaan pitänyt sitä kädessään kehoituksista huolimatta. Kerran hän sitten kaatui eikä päässyt ylös, ranneke oli hyllyssä. Jonkun aikaa kerkesi siinä lattialla maata ennen kun sai apua (omaiset tulivat käymään kun hän ei vastannut puhelimeen). Tuonkaan jälkeen hän ei suostunut ranneketta käyttämään.

      Poista
  12. Aivan ihana mekko! Ja näytät niin todella paljon hoikemmalta tässä, kuin siinä mekko-hame-postauksessa. Siis se tumma mekko, vaalea hame. Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta puhut mutta eihän se ihmekään koska niissä toisissa hameissa/mekossa oli enemmän laskoksia/poimuja. :) Katsotaan nyt miten niiden kans käy kun eka tulee ompelijalta takas. :)

      Poista
  13. Nyt on ihana asu! Jotenkin tuon mekon malli pukee sinua erittäin hyvin - laskeutuu kauniisti olematta telttamainen. Tosi hyvä! Alin kuva varsinkin erittäin edustava, koru sopii mekkoon ja tekee asusta juhlavan. Kurja tuo äitisi asia, mutta toivottavasti tässä vain sattumalta tapahtui kaksi sattumusta lyhyellä aikavälillä, eikä tapahdu useammin. Turvaranneke voisi varmaan olla jossain vaiheessa tarpeellinen ja helpottaisi teidän lastenkin pelkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOo, toi äidin juttu oli kylä tosi ikävä kun sattui siis vuorokauden sisällä nämä molemmat. Turvaranneke olisi osiaan hyvä mutta epäilen että äiti pistää sille hanttiin mutta ehdotan asiaa kuitenkin.

      Poista
  14. Nyt täytyy kommentoida ekaa kertaa ikinä! Hemmetti miten hyvännäköinen nainen, mekko on ihan mielettömän hyvän näkönen sun päällä :)

    Kivaa kevättä Pipsa!

    VastaaPoista
  15. Ihan kiva mekko. Tosin pidin sitä tumman sinistä parempana ja enemmän hoikentavampana. Muuten oletko ajtellut, että ihan perusavokkaat noin 6-7 cm:n koroilla tekisivät jaloistasi sirommat? Jokatapauksessa korot ryhdistävät nytkin. Koroissa koko olemus näyttää paremmalle joten ne ovat paremmat kuin latistavat ballerinat, jotka sopivat mielestäni vain kotikengiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm.. en mä kyllä ole noin ajatellut enkä pysty pitämään kun n. 5cm koroilla olevia kenkiä. Mut kyllähän korot heti tekee ryhdikkäämpää olemusta. :)

      Poista
  16. Mekko sopii sinulle täydellisesti niin väriltään kuin myös malliltaan. :)

    VastaaPoista
  17. Ihana asukokonaisuus. Tykkään hiuksistasi viimeisessä kuvassa noin kiinni ja hei, sähän voisit kokeilla vaikka jotain nutturakampausta joskus tai teettää kampaajalla vaikka. Luulen, että se sopisi sulle tosi kivasti.
    Mekossa on tosi herkullinen pastelliväri ja se vaan korostuu ruskettuneella iholla sitten kesällä johon itse asiassa ei ole enää kovin pitkä aika :)

    Isälläni on turvaranneke. Suosittelen!

    Oikein hyvä viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nutturalla käytänkin melko usein kun oli pitkät hiukset. Nyt ei vielä pysty nutturalle laittamaan, pienelle töpölle vaan. :D Oon samaa mieltä tuosta herkullisesta pastelliväristä. :)

      Poista
    2. Eli olet siis osannut nutturan laittaa, vaikka olet muuta väittänyt!

      Poista
    3. Joo, siis kyllä mä sellainen poninhännästä tehtävän nutturan osaan tehdä. Siihen taidot kuitenkin loppuu. :) Esim. päälaelle tehtävää nutturaa en osaa tehdä vaikka oon yrittänyt. :)

      Poista
  18. Miksi aina pitäisi näyttää hoikemmalta? Sä näytät vain yksinkertaisesti hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ymmärrä, miksi pitäisi aina näyttää hoikemmalta tai nuoremmalta tai joltain muulta kuin on.

      Poista
    2. Joo, en ehkä ajattelisi asiaa noin vaan juuri että näyttää vaan hyvältä. :)

      Poista
  19. Ihana mekko, olisi juuri sopiva johonkin kesäisiin juhliin. Mekkokuvissa tosiaan kiva, kun on myös nätit ja asuun sopivat kengät jalassa. Mekot pääsevät niin paremmin oikeuksiinsa ja näyttää huolitellummalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä vähän innostuin laittamaan vaikka en yleensä noissa esittelyissä näe näin paljon vaivaa. Mutta nyt tosiaalta esittelin vain yhden. En isoa kasaa. :)

      Poista
  20. Ihana asu!! Mekon väri ja sit tuo vyöjutska on ihan täydellinen, aah.

    Hei mä kun en voi syödä paljon porkkanoita, kun tulee maha kipeäksi jos syö useamman päivässä, niin paljonko niitä pitää syödä, että sillä on vaikutusta ruskettumiseen? Auttaisikohan porkkanamehukin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että sun tapauksessa ne pillerit voisi olla hyvät. Oliko ne jotain karoteenipillereitä tai tuollaisia. No apteekissa varmasti osaavat neuvoa kun kerrot tuosta. Tiedän monia jotka aloittaa noiden napsimisen tässä aikoihin että kesällä rusketus tärähtää hyvin ihoon. Mullahan tais viime vuonna jo toukokuussa tulla käsivarsiin ja rintakehään kiva päivetys. Nii ja mä syön siis vaihtelevasti 150-300g porkkanaa, tosin en välttämättä ihan päivittäin mutta joka toinen päivä ainakin.

      Poista
  21. Todella kivan näköinen asu! Viimeisen kuvan kengät ja laukku yhdistettynä kauniiseen mekkoon suorastaan vaativat jo kevättä tulemaan. :)

    VastaaPoista
  22. Onko tuo nimiäisasu? Onko nykyään vielä tapana antaa kummilusikoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli kanssa mieleen, että kun ymmärsin, että kyse ei ollut ristiäisistä, niin sopiiko enkeli kirkkoonkuulumattomalle...? Enkä kirjoita tätä millään pahalla. Eikö kuitenkin enkelit kuulu nimenomaan kristinuskoon.

      Poista
    2. No en tiedä... onhan kaikkia "enkelihoitojakin", eivätkä ne takuulla kuulu kristinuskoon.
      Ehkä jokainen saa käsittää enkelit omalla tavallaan.

      Poista
    3. En ole vielä päättänyt asuani mutta en usko että tämän kanssa menen nimiäisiin. :) Kun pitää siinä kuitenkin ennen niitä käydä muuallakin. Ja kyllä kai niitä annetaan, perinteisin tapahan tuo lusikan anto on. :) Enkä ymmärrä miksi enkeli olisi huono vaihtoehto vaikka ei kirkkoon kuuluisikaan?

      Poista
    4. Joo kuulemma kummilusikoita vielä annetaan, vaikka niillä ei sitten myöhemmin ole enää mitään käyttöä.

      Poista
    5. On se sentään muisto. Mullakin on oma kummilusikka tallessa.

      Poista
    6. Ja kyllä monet ihan käyttääkin kummilusikkaa, toiset tykkää pitää muistona, mut rohkeesti käyttöön vaan!😊

      Poista
  23. Sulle täydellisesti sopiva aivan ihana mekko, mutta yhden epäkohdan löysin ja se on: miksei vyö jatku myös taakse? Turhaa säästämistä mielestäni, kun olisi saanut aika pienellä lisäkustannuksella, vaikka euron lisähintaaan, mekosta vielä täydellisemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä en itse osaa sanoa, pitäisi kysyä tekijältä. :)

      Poista
  24. Harvemmin tulee kommentoitua, mutta siis aivan nappivalinta tuo mekko ja koko asu muutenkin! Sulla on selkeästi oma tyyli ja rohkeutta kantaa näyttäviä asuja. Mahtavaa :) Ja sen lisäksi vaikutat olevan myös huipputyyppi. Aurinkoista kevättä Pipsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia että on nappivalinta. Siltä se kyllä tuntuukin. :)

      Poista
  25. Aivan ihana asu, kaikki natsaa tosi hyvin!! :)Voi kun kevät tulis jo kunnolla. Asun itse paljon pohjosemmassa kuin sinä ja täällä on vielä täystalvi. Luntakin tuli eilen oikein kunnolla. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, mut hei kyllä se sinnekin vielä tulee. Mut teillä on sielläpäin syksyllä upea ruska. :)

      Poista
  26. Olihan teillä tiedossa, että ne kummit, jotka ostavat kummilusikan, saavat yleensä tietää lapsen tulevan nimen (pitävät sen sitten toki salassa muilta), jotta lusikan voi kaivertaa valmiiksi.
    Lusikkaan tulee myös kellonaika, paino ja pituus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vanhempien päätettävissä, eli ihan normaalia, ettei kummeillekaan paljasteta vauvan nimeä.:) ja helpompaa kaivertaa kaikki kerralla, kun ensin tiedot ha sen jälkeen erikseen vasta nimi.

      Poista
    2. Mitähän ihmettä, en minäkään oman lapseni kummeille kertonut nimeä vaikka he kaiverrettavia lahjoja ostivatkin :D Ostivat myös kaiverruslahjakortin ja käytiin itse kaiveruttamassa.

      Poista
    3. No ei kyllä ole mullekaan tuttu käytäntö, että vanhemmat paljastaisivat lapsen nimen edes kummeille, jotta joku lusikka saadaan kaiverrettua. Kyllä se hoituu jälkikäteen.

      Poista
    4. "Olihan teillä tiedossa että" - ei tuollaista asiaa voi yleistää kuvaamallasi tavalla. Mitään yhtä vettäpitävää käytäntöä ei ole, joka pitäisi olla kummien tiedossa, vaan toimintatapa on ihan vanhempien päätettävissä eli tähän pätee pikemminkin: jokainen toimii miten tykkää.

      Poista
    5. Tässä tapauksessa emme saaneet tietää nimeä enkä tietenkään alkanut vääntämään ystäväni kanssa kättä, että pitää saada tietää. He saavat kaiverruslahjakortin, joten voivat käydä kaiverruttamassa lusikan sitten myöhemmin. :)

      Poista
    6. Eikö kummilusikka ole aikas pieni lahja? Eikö esim. hopeinen valokuvakehys olisi ollut parempi?

      Poista
    7. En ole ajatellut että sillä koolla olisi mitään merkitystä. Lahja annetaan sydämestä. Minkä me haluamme antaa prinsessalle muistoksi nimeämisistään. :) Ei tuo kehyskään huono idea ole. :)

      Poista
  27. Mekko olisi oikein tyylikäs ilman tuota koristetta. Onko se vyö jonka saa irti vai ihan ommeltu mekkoon kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koriste vetää katseen kropan kapeimpaan kohtaan eli ei tietenkään pois.

      Poista
  28. Mekko on todella kaunis, koristeen lisäksi ei välttämättä vaadi muita koruja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin sitä samaa kanssa mutta halusin kokeilla visioni mikään että miten toimisi tämän Siljalta ostaman kaulakorun kanssa. :)

      Poista
  29. Tosi kaunis mekko, yksi parhaimmista! Oletko koskaan kokeillut nutturavalkkia? Sellaista donitsin muotoista rinkulaa (Saa Glitteristä tai HM:ltä) joka laitetaan poninhännän tyveen ja hiukset "hajotetaan" tasaisesti sen valkin ympäri ja kiinnitetään toisella ponnarilla. Jos hiusten pituus riittää niin kokeile ihmeessä, sillä saa parissa minuutissa näyttävän ja siistin nutturan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan kokeillut ja tällä hetkellä ei vielä pituus riitä, mutta voisi yrittää muistaa tämän kun pituutta on tullut lisää. :)

      Poista
  30. Mekon väri ja malli sopivat sulle tosi hyvin! Vyötärö osuu kohdalleen ja helma levenee sopivasti, mutta ei liikaa. Pituuskin on kiva, sellainen helppo ja huoleton. Pystyy vaikka kesällä istumaan piknikviltin päällä eikä tarvitse koko ajan varoa, että milloin vilahtaa :)

    Ja hyvät kengät kyllä ryhdistää olemuksen ja tekee asusta ns. kokonaisen. Mitähän merkkiä noi valkoiset kengät on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ei tartte murehtia vilahteluista koska pidän aina sellaiisa shortseja tuolla mekkojeni alla, joten ei haittaa vaikka vähän vilahtaa koska paljas pepa ei näy. :D Tai pikkarit. :D

      Nuo on Gabor merkkiset sandaalit. :)

      Poista
  31. Sievä mekko! Enää ei tarvitse laihduttaa mun mielestä ja varmasti on jo terveysriskit huomattavasti pienemmät. Kukin on kaunis semmoisenaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nuo riskit jo pienemmät mutta kyllä mä edelleen aattelin jatkaa remppaani. Tähän tosin tulee blogin puolelle pientä muutosta ainakin harjotteluiden ajaksi, mutta siitä enemmän sitten tuoreessa remppapostauksessa. :)

      Poista
  32. Hei, mietin mekon käyttötarkoitusta, sillähän ei oikein raski piknikviltillä istuskella, tai mikseipä... Olitko ajatellut jokapäiväiseen käyttöön vai juhliin? Aika sifonkinen ja koristeellinen minun mielestä ihan arkikäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä ihan joka päiväiseen käyttöön aattelin. Musta tää menee molempiin, juhliin sitten vaan just laittaa erilaiset asusteet ja kampauksen. :) Ja kyllä mä voin piknikviltillä tämän kanssa istuskella. :)

      Poista
  33. Fifty shades darker oli suunnitelma mutta mies sairastui vatsatautiin. Voisin itkeä, oikeesti, näitä chansseja kun sais kaikki lapset hoitoon ei oo turhan usein :(

    Fifty shades of grey ollaan nähty, ostin blu-rayn kerran laivalta. Tykkäsin kovasti joten pitäähän jatkotkin nähdä. No viimeistään kun tulee itunesiin nii kotisohvalla sitte...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voih, tuo vatsatauti ei ole kiva. Toivottavasti tervehtyy pian. Toivottavasti pääsette pian kokeilemaan uutta treffi-iltaa. :)

      Poista
  34. Tuo, ettei lapsen nimeä kerrota edes kummeille, on melko uutta perinnettä. Tapa yleistyi 90-luvulla, enkä suoraan sanoen tajua miksi. Mikään vanha suomalainen perinne se ei ole ja omasta mielestäni aivan höpöhöpö-veivausta. Itse jouduin aikoinani todella älyttömään tilanteeseen kun kummilapsi asui 400 km:n päässä ja kummilapsen vanhemmat halusivat, että otan lahjan mukaani takaisin kotiin, käyn kaiverruttamassa nimen ja sitten lähetän lahjan heille. Mitään lahjakortteja ei voinut ostaa, koska samoja liikkeitä ei paikkakunnilla ollut. Oman lapsemme kummeille kerroimme nimen samalla kun heidät kummiksi pyysimme. Mikään illuusio ei siitä särkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas se, ettei nimeä kerrota etukäteen, vaan ristiäisissä/nimiäisissä se vasta pajastuu, on hauskan kuuloinen tapa. Olisi kiva olla juhlassa vieraana tai kummina ja sitten kuulla nimi... tosi juhlallisen ja merkityksellisen tuntuinen hetki, vähän kuin patsaan juhlallinen paljastus tms! :)

      Poista
    2. Minusta kanssa tuo nimen salaisuus on kiva tapa. En ollenkaan pahastu asiasta ja kun kerran oman kummitytön vanhemmat saavat meidän valmiiksi ostaman kaiverruslahjakortin, niin ei ongelmaa. Kunnioitan vanhempien tahtoa pitää nimi salassa. :)

      Poista
  35. Itseasiassa lusikkahan on aika arvokas lahja, kehykset paljon huokeamman hintaisia jos sitä lahjaa tällä lailla miettisi vaikka tuskin sillä arvolla mitään merkitystä on.
    Täällä taas esim kehys jää kauppaan ja vauvan vanhempi soittaa sinne tiedot ja kummi voi sen sitten hakea valmiiksi pakattuna ja tiedot jo kaiverrettu ilman että itse näkee vauvan nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu kai kehyksestäkin, olen nähnyt n. 200€ arvoisiakin hopeakehyksiä. Meillä on valmiiksi ostettuna kaiverruslahjakortti. :)

      Poista
  36. Se chi chi londonin mekko, millainen helma siinä oli? Siis oliko se sellaista paksua ja vähän tönkösti laskeutuvaa materiaalia? :D Kun tilasin heiltä aivan ihanalta vaikuttaneen mekon, mutta se himputan helma oli aivan kamala :/ Jos olis ollu ohuempaa materiaalia, niin olisi laskeutunut huomattavasti paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei ollut kovin paksua mutta tönkkö se oli. En tykännyt. Lisäksi siinä oli rinnoissa jotkut kovat kupit.

      Poista
  37. Nyt en kyllä yhdy muiden kommentteihin siitä, että onpa hieno mekko koska tuosta näkyy edestä ja takaa läpi! Ehdottomasti palautukseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en kyllä näe kuin tuon valkoisen vuorikankaan. Edes tummat liivit eivät kuulla läpi ainakaan niin että kiinnittäisi huomiota.

      Poista
    2. Missä kohtaa näkyy läpi? Tarkoitatko tuota ihan alinta kohtaa, missä tuota v.sininen aluskangasta ei ole?

      Poista
  38. Käytätkö muuten jotain hoikentavia aluvaatteita? Vyötärösi on suorastaan kummallisen timmi näyttämättä välttämättä siltä että siellä alla jotain puristavaa olisi. Jos käytät niin voisitko tehdä jopa postauksen tuotteesta, koska mua ainakin kiinnostaa mistä olet ostanut kun niin "aidolta" näyttää kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käytä tuollaisia, että kyllä se ihan aito on. :)

      Poista
  39. Oletko lopettanut ostamiesi vaatteiden koon ilmoittamisen? Kaunis on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... en muista milloin olisin viimeksi niitä tuonne laittanut, kertonut toki jos on kysytty.

      Poista
  40. Miulle tuli mieleen yks juttu, jota olen omassa tyylielämässäni miettiny. Minkä omista mekoistasi laittaisit ylle ja minkälaisilla asusteilla, jos pitäisi valita jotain konservatiivista eli jos kutsu kävisi olettaen joskus esim. tiukkaa pukeutumiskoodia odottavaan kirkkoon, moskeijaan, luostariin, nähtävyyspaikkaan, juhlaan ym. Tämä on olettamus, voi olla -ettei tuollaista tarvetta koskaan tule, mutta mistä tietää esim. matkoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, mulla ei nyt ajatus kulje ihan niin hyvin mutta kirkossahan piti ainakin olla polvet ja olkapäät peitetty. Eli jonkun pitkistä mekoistani jossa polvet peittyy ja siihen päälle bolero.

      Poista
  41. Mihinkäs sitä nyt ollaan menossa noin hienona?

    VastaaPoista
  42. Me ollaan tykätty "paljastaa" vauvan nimi jo odotusaikana lähimmille ihmisille eli isovanhemmille, sedille, tädeille ja enoille. Ainakin me (ja läheisst) ollaan koettu, että näin vauva on enemmän oma persoonansa jo ennen syntymää. Itse kokisin jotenkin hassuksi puhua omasta lapsesta vauvana tai jollain "työnimellä" nimiäisiin asti. Mua ei haittaa tai häiritse millään tavalla, jos muut haluaa pitää nimen piilossa vauvan juhliin saakka. Omalla kohdalla tuntuisi vaan jotenkin hassulta ja vähän jopa väkinäiseltä. Senpä takia kukin tyylillään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapoja on tosiaan monia. Itse en haluaisi lyödä nimiasiaa lukkoon ennen asianosaisen tapaamista - mitä jos nimi ei sovikaan tulokkaalle? =) Ja mitäs jos ei halua tietää sukupuoltakaan etukäteen, niin kuinka nimiasia? Eikä sukupuolta ihan 100% varmasti voi tietääkään ennen kuin vauva syntyy. =)

      Poista
    2. Tapoja on tosiaan monia, ei ole olemassa yhtä ainoaa tapaa. :)

      Poista
    3. No, jos nimi ei jostain syystä olisikaan sitten "kolahtanut", niin olisihan sen voinut vielä vaihtaa :) Meillä on kaksi lasta ja ja molemmilla kerroilla puhuttiin nimillä jo raskausaikana ja lapsi oli het syntymästä asti ihan nimensä näköinen. Kivempi kuitenkin puhua ihmisestä - etenkin rakkaasta sellaisesta - nimellä, kuin esim. masuasukki, toukka, papu jne. Meillä on ollut odotusaikana ns. yhdistelmänimi käytössä eli tytön ja pojan nimet yhdessä tyyliin Aino-Veikko.

      Ja kun lapset syntyi, niin puhuttiin ihan julkisesti lapsesta oikealla nimellä. Nimiäisissä paljastettiin sitten kaikki etunimet.

      Ja ihan fine, jos jollekin ei ole fine. Tää nyt vaan oli meille luontevinta :)

      Poista